Varmaan just väärä palsta tähän pohdintaan... mutta siis parisuhdetta liipaten kuitenkin ;)
Mietin usein, miksi (todellakin miksi??) niin moni pelkää olla yksin. Mietitään, kun jonkun kanssa ei asiat kulje, että jättäisin hänet 'mutta entä jos jään sitten yksin'?
Mielestäni parisuhde ei ole elämän päämäärä. Ja mielestäni paras lähtökohta parisuhteelle ei ole se, että tarvitsee jonkun kainaloon, täydentämään jotain mitä itseltä puuttuu. Silloinhan vain on tyhjä x:n muotoinen pala elämässä ja henkilö, joka sitä valjastetaan täyttämään, voi olla täysin erin muotoinen... Sittenhän sitä on nuijittava toinen sopivan muotoiseksi ja siitähän ei hyvä seuraa.
Olen vahvasti sitä mieltä, että ensin on tultava sinuiksi itsensä kanssa. Tajuttava, että 'yksin' olemisessa ei ole mitään pelättävää eikä mitään pahaa. Siitä voi nauttia. Ja vaikka koko elämänsä. ;)
JOS tuossa tilanteessa kohtaat jonkun, jonka haluat, haluat hänet ihan itsensä takia etkä täyttämään tyhjyyttä... Kuten jokainen ansaitsisikin tulla halutuksi. Ei siksi että tarvitsee jonkun, vaan siksi että tapasi jonkun joka omana itsenään kiinnostaa.
Jos et kohtaa, olet tasapainossa itsesi kanssa ja todennäköisesti onnellisempi kuin jos etsisit jotain puuttuvaa toisesta ihmisestä...
Mietin usein, miksi (todellakin miksi??) niin moni pelkää olla yksin. Mietitään, kun jonkun kanssa ei asiat kulje, että jättäisin hänet 'mutta entä jos jään sitten yksin'?
Mielestäni parisuhde ei ole elämän päämäärä. Ja mielestäni paras lähtökohta parisuhteelle ei ole se, että tarvitsee jonkun kainaloon, täydentämään jotain mitä itseltä puuttuu. Silloinhan vain on tyhjä x:n muotoinen pala elämässä ja henkilö, joka sitä valjastetaan täyttämään, voi olla täysin erin muotoinen... Sittenhän sitä on nuijittava toinen sopivan muotoiseksi ja siitähän ei hyvä seuraa.
Olen vahvasti sitä mieltä, että ensin on tultava sinuiksi itsensä kanssa. Tajuttava, että 'yksin' olemisessa ei ole mitään pelättävää eikä mitään pahaa. Siitä voi nauttia. Ja vaikka koko elämänsä. ;)
JOS tuossa tilanteessa kohtaat jonkun, jonka haluat, haluat hänet ihan itsensä takia etkä täyttämään tyhjyyttä... Kuten jokainen ansaitsisikin tulla halutuksi. Ei siksi että tarvitsee jonkun, vaan siksi että tapasi jonkun joka omana itsenään kiinnostaa.
Jos et kohtaa, olet tasapainossa itsesi kanssa ja todennäköisesti onnellisempi kuin jos etsisit jotain puuttuvaa toisesta ihmisestä...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pari päivää sitten katsomassani dokumentissa eräs professori selitti, että ihmisen kaksi suurinta tarvetta ovat syöminen ja seksi. Nämä aiheuttavat aivoissa suurimman dopamiinitulvan (huumeita ja päihteitä lukuunottamatta).
Syöminen on tärkeää siksi, että ihminen pysyy itse hengissä. Seksi on taas tärkeää siksi, että ihminen pysyy lajina hengissä.
Tuolla tavalla ajateltuna parisuhde ei ole elämän päämäärä, mutta lisääntyminen on. Parisuhde ja rakkaus on sitten luonnon kannalta vain "bonusta", sillä lasten vanhempien toimiva parisuhde (siis ylipäätään se, että kumpikin vanhemmista on aina lähellä) on toissijaista. Lapsi toki saa paremmat mahdollisuudet elämään, jos vanhempien parisuhde toimii, tai että sitä parisuhdetta ylipäänsä on, mutta se ei ole ihan välttämätöntä.
"Ja mielestäni paras lähtökohta parisuhteelle ei ole se, että tarvitsee jonkun kainaloon, täydentämään jotain mitä itseltä puuttuu."
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Rajanveto "oikean" ja "väärän" suhteen aloitussyyn välillä on vain hyvin hankalaa. Onko jonkun toisen vierelleen haluaminen itsekkäämpi aloitussyy kuin perheen perustaminen?
Omasta mielestäni parisuhde lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle siksi, että kumpikin osapuoli tuntee itsensä tyhjäksi. Kyse on sitten enemmänkin siitä, mihin osapuolet tyytyvät. Ja sitä onkin suhteen alkuvaiheessa hyvin hankala selvittää...
Joo totta on kyllä, että ihmistä ohjaa biologia paljon enemmän kuin lajimme on valmis myöntämään itselleen... asioihin löytyy järkiperusteet vaikka kyse olisi vain luontaisesta tarpeesta :)
Ja oikeassa olet siinäkin, että lisääntymistarve on huomioitava, kun miettii parisuhdetta. Se meinaa itseltäni jäädä pois laskuista vähän turhan helposti...
Silti, mielestäni parisuhteen perustan ei pitäisi olla tarve mihinkään. Jälkeläiset voi kasvattaa yksinkin ja se tuntuu turhalta yhteiskunnan paineelta, että jotenkin 'paremmat olot' saavat he parisuhteessa eläviltä vanhemmilta. Ei lasten elämän pidä olla pilvenhattaraa vaan heidän pitää oppia elämään.
Jotenka edelleen mielestäni parisuhteen perustan ei pitäisi olla tarve yhtään mihinkään. Vaan ideaalitilanteessa ei tarvitse mitään, vaan löytää henkilön joka on itsessään jotain sellaista, minkä vuoksi hänen kanssaan haluaa olla, tarvitsematta häneltä yhtään mitään. Jolloin, samassa ideaalitilanteessa, ei tarvitse löytää ketään vaan on hyvä olla ihan ilmankin...
Kiitokset sulle vastauksesta; yleensä nämä pohdintani live-elämässä eivät paljon vastauksia tai kiinnostusta herätä ;) Parisuhde on se oikea ja hyvä tapa elää, piste, muun pohtiminen herättää oudoksuntaa... ;)
Oman lyhyen mietintäni jälkeen löysin neljä tekijää, jotka ihmisillä vaikuttavat pariutumiseen.
1. Ihmisen sosiaalisuus, joka johtaa yksinäisyyden minimointiin. Joillekin riittää ystävyyssuhteet, joillakin on pakko olla parisuhde, pieni vähemmistö haluaa erakoitua.
2. Ihmisen geenien jatkamisen tarve, joka johtaa seksiin ja se lisääntymiseen. Käytännössä tämä näkyy ihmisen haluna seksiin.
3. Ihmisen järki, joka ainakin yrittää ohjata ihmisen toimintaa (ei aina :D).
4. Yhteiskunnan ja lähipiirin paine. Jotkut pariutuvat vaikkeivat pohjimmiltaan haluaisikaan.
Noiden neljän tasapainottamisessa onkin sitten tekemistä :).
Mutta oikeassa olet.. Sanoo yhteiskunta mitä tahansa, parisuhde ei ole välttämätön ihmiselle. Lapsellekin on parempi elää yksinhuoltajan kanssa kuin perheessä, jossa vanhemmat tappelevat koko ajan.