Olen ollut mieheni kanssa suhteessa runsaat kaksi vuotta. Olemme nyt aloittelemassa omakotitalon rakentamista järven rannalle ja lapsistakin on haaveiltu. Ulkoisesti ajatellen, ja moni on sanonutkin, että tuohan on elämän hienointa aikaa.
Itseäni kuitenkin askarruttaa kovin mieheni käytös. Hän on yleisesti ottaen melko sulkeutunut, eikä puhu omista asioistaan minulle juuri lainkaan. Pintaraapaisuna hän voi omista päivän tekemisistä kertoa, kuin vieraalle, mutta mihinkään syvällisempään en häntä koskaan saa mukaan. Hän ei ole koko sinä aikana, kun olemme tunteteen, kertonut, esim. (lapsuuden)ystävistään minulle, muuta kuin ne pintaraapaisut. Hänen työasiatkin ovat minulle todella vieraita. En esim tunne ollenkaan hänen työkavereitaan, vain nimeltä.
En tunne itseäni kovin halutuksi sängyssä. Mies voi kosketella itseään, mutta ei reagoi minun alastomuuteen mitenkään. Olen pieni ja hoikka ihminen, joten vartalossani ei vikaa ainakaan ole. Seksin kaavamaisuudesta mies valitti jo ensimmäisen puolen vuoden sisään. (entinen mieheni olisi voinut rakastella kanssa vaikka joka ilta)
Suhteemme alussa hän jäi kiinni entisten naisystävien tekstiviesteistä ja nettitreffisivustoilla vierailusta. Näissä kummassakin tapauksessa hän oli todella vihainen, kun jäi kiinni ja syytti minua, että olen urkkinut. Väitti vaan, että vain hän on saanut viestejä, ei ole itse ottanut yhteyttä ja syytti edelleen minua.
Minulla on jotenkin vaan jatkunut olo, että kaikki ei ole kunnossa. Nyt vähään aikaan hän ei ole jäänyt mistään kiinni ja kun kyselen esim. hänen vaisua käytöstä hän vaan kertoo olevansa väsynyt. Lisäksi hän viittaan taloprojektiimme ja sanoo, että ei alkaisi rakentamaan kanssani, jos ei olisi tosissaan.
Silti vaan minua kalvaa ajatus, että kaikki ei ole ok. Ajattelen vaan, että no, se on hänen luonne ja tyydyn tässä tilanteessa siihen.
Haluaisin kulla teidän kokemuksia vastavista tilanteista?
Itseäni kuitenkin askarruttaa kovin mieheni käytös. Hän on yleisesti ottaen melko sulkeutunut, eikä puhu omista asioistaan minulle juuri lainkaan. Pintaraapaisuna hän voi omista päivän tekemisistä kertoa, kuin vieraalle, mutta mihinkään syvällisempään en häntä koskaan saa mukaan. Hän ei ole koko sinä aikana, kun olemme tunteteen, kertonut, esim. (lapsuuden)ystävistään minulle, muuta kuin ne pintaraapaisut. Hänen työasiatkin ovat minulle todella vieraita. En esim tunne ollenkaan hänen työkavereitaan, vain nimeltä.
En tunne itseäni kovin halutuksi sängyssä. Mies voi kosketella itseään, mutta ei reagoi minun alastomuuteen mitenkään. Olen pieni ja hoikka ihminen, joten vartalossani ei vikaa ainakaan ole. Seksin kaavamaisuudesta mies valitti jo ensimmäisen puolen vuoden sisään. (entinen mieheni olisi voinut rakastella kanssa vaikka joka ilta)
Suhteemme alussa hän jäi kiinni entisten naisystävien tekstiviesteistä ja nettitreffisivustoilla vierailusta. Näissä kummassakin tapauksessa hän oli todella vihainen, kun jäi kiinni ja syytti minua, että olen urkkinut. Väitti vaan, että vain hän on saanut viestejä, ei ole itse ottanut yhteyttä ja syytti edelleen minua.
Minulla on jotenkin vaan jatkunut olo, että kaikki ei ole kunnossa. Nyt vähään aikaan hän ei ole jäänyt mistään kiinni ja kun kyselen esim. hänen vaisua käytöstä hän vaan kertoo olevansa väsynyt. Lisäksi hän viittaan taloprojektiimme ja sanoo, että ei alkaisi rakentamaan kanssani, jos ei olisi tosissaan.
Silti vaan minua kalvaa ajatus, että kaikki ei ole ok. Ajattelen vaan, että no, se on hänen luonne ja tyydyn tässä tilanteessa siihen.
Haluaisin kulla teidän kokemuksia vastavista tilanteista?
Vastaukset 9
Vanhimmat
haluaisin kuulla mielipiteenne, onko epänormaalia olla tällaisten asioitten takia epävarma suhteesta?
Minulla on tuo sama "vaisto" siitä että kaikki ei ole kunnossa. En tiedä mistä se johtuu mutta luulen että olen oikeassa ja joku päivä paljastuu jotain. Meillä myös taustalla tekstiviestejä..
narsistinen luonnehäiriö. Alussa on tuo tunne että tässä on jotakin outoa. Pienet syyttely-kohtaukset ovat myös alkuvaihetta.Kehoittaisin etsimään yhtäläisyyksiä haulla: narsistinen luonnehäiriö
onhan tuo normaalia. Vikaan menee siinä, jos et voi hetkeäkään olla rauhassa (hyvin mielin), eli aina epäilyttää jokin, ja vielä jos miehesi ei koskaan korjaa ettei tässä ole mitään hätää ja että hänkin haluaa samaa asiaa kanssasi.
Vähintään hänen pitäisi pysytä sanomaan että on huono puhumaan, mutta ettei sinun tarvitsisi suhtautua asioihin aina negatiivisesti ja epäillen.
Tuollainen sulkeutuminen ja puhumattomuus aiheuttaa helposti epäilyksiä, toisaalta "tuppisuu" mies vaatii vahvan naisen.Sellaisen joka ymmärtää milloin kaikki on kunnossa ja milloin ei! Se ei ole helppoa.
Toisaalta jatkuva epäileminen syö teitä kumpaakin. Miehesi haluaa vielä vähemmän kertoa asioistaan sinulle, ja sinä epäilet entisestään. Eikä oikea ratkaisu ole "vain kestää", koska sillioihan sinä kärsit jatkuvasti!!
Kehoittaisin miettimään asiaa perin pohjin omasta näkökulmasta (mitä sinä todella haluat!!), sen jälkeen nostamaan kissan pöydälle, ja todella selvittämään miehellesi mikä sinua vaivaa. Todennäköisesti häntäkin jokin. Ja aivan vääntämään rautalangasta, että jos sinua epäilyttää jokin asia, tuot sen esille, ja jos se ei pidä paikkaansa, hänen todella tulee kertoa etttei niin ole. Vaikeneminen pahentaa asiaa. Ja ei kai hän nyt halua että sinulla onjatkuvasti huono mieli vielä turhasta. Ymmärsitkös?
Tsemppiä :).
Menkkas loppuvat kohta, sitten osaat taas kunnioittaa miestäsi etkä vingu näillä palstoilla!
Mielenrauhasi takia ota asia vaikka pakolla esille. Haluatko elää siinä talossa epäillen? On ne tuppisuut niin vaikeita kumppaneita. Kyllä vaisto taitaa sanoa jotain sulle, selvitä vaan, jos rauhaa ei muuten löydy.
Mulla on yli 10 vuotta kestänyt suhde takana ja se loppui samoihin ongelmiin...mies ei puhunut minulle, häntä ei kiinnostanut seksi...ei reagoinut alastomuuteen. Ikinä ei jäänyt kiinni mistään tekstareista eikä pettämisestä. Monta kertaa kysyin että rakastaako hän ja epäilin hänen tunteitaan...yritin jutella. Ja hän suuttui. Muutaman kaljan jälkeen kyllä juttu luisti, mutta se meni lähinnä syyttelyksi.
IKINÄ enää en halua miestä joka ei osaa jutella! Kun jommallekummalle tulee paha olla, niin siitä on osattava jutella selvinpäin! Puhumisella saa ongelmat ratkaistua...
Miehen sulkeutuneisuus on kyllä ärsyttävä piirre. Varsinkin, jos kokee sen ahdistavana ja haluaisi itse keskustella ja jutella, mutta kumppani ei siihen kykene. Sinuna harkitsisin nyt vakavasti, oletko ollenkaan oikean ihmisen kanssa suunnittelemassa tulevaisuuttasi. Tilanteesi on tietenkin vaikea, jos talokin on jo rakenteilla, mutta tuollaiset luonteenpiirteet harvemmin muuttuvat miksikään, korkeintaan pahenevat vain iän myötä.
Puhun kokemuksesta, sillä olen juuri vastikään eronnut miehestä, jolla oli juuri samanlaisia piirteitä. Suhteen alussa ajattelin, että haluankin miehen, joka on MIES ja saakin olla vähän juro, sehän lisää vaan tavallaan salaperäisyyttä ja seksuaalista vetovoimaa. Jutella voin ystävieni kanssa. Mutta kun mies alkoi olemaan mustasukkainen ja vihainen jopa naispuolisista ystävistäni ja näytti loukkaantuneelta, jos olin käynyt kahvilla jonkun kanssa, silloin alkoi tosiaan tökkimään. Hän oli sairaalloisen mustasukkainen ihminen kaikenkaikkiaan.
Ja myös minulla oli suhteen alussa tunne, että jotain outoa on ilmassa. Tavatessamme hän vaikutti rempseältä, hauskalta ja ulospäinsuuntautuneelta seuramieheltä ja kuvittelin ihastuksissani hänen olevan myös sellainen, sosiaalinen ja ihmisläheinen. Yllätyin kun hän sitten ekoja kertoja tavatessamme olikin melko hiljainen eikä keksinyt seksin jälkeen muuta tekemistä kuin telkkarin tuijottamisen. No, se meni alkujännityksen piikkiin, ajattelin, että hän on vähän ujo selvinpäin, että kyllä se siitä. Hän lähti melko pian pitkälle työkeikalle ulkomaille ja meilasimme ja ikävöimme toisiamme parin kuukauden ajan. Kun hän sitten palasi kotiin, tuntui taas oudolta. Hän ei ollutkaan oikein se ihminen, jota kuvittelin, hän oli vaisu ja outo ja minulle tuli vaivaantunut olo hänen kanssaan. No, se meni aikaeroväsymyksen piikkiin.
Jotenkin häneen kiinnyin kuitenkin, vaikka meillä oli vaikeaa vähän väliä mustasukkaisuuden ja työreissujen takia. Minä kyllä luotin häneen, ja loukkasi tosi paljon, että hän ei minuun, koska en ymmärtänyt, miksi hän olisi jollain tapaa luotettavampi kuin minä hänen mielestään. Tässä sitten vuosien aikana mustasukkaisuus on siirtynyt minuun, koska en voi olla ajattelematta, että hänen mustasukkaisuutensa johtuu hänen omasta uskottomuudestaan. Jos ei luota itseensä, miten voi luottaa toiseen?
Olen yrittänyt saada häntä avautumaan, "pelastaa" hänet mustasukkaisuudesta rakkaudellani, mutta hän ei ole juurikaan ihmisenä muuttunut ja jatkuvat pettymykset ja epäonnistumiset yrityksissäni ovat vieneet minut aivan loppuun. Olen yrittänyt erota hänestä monia kertoja, ja aina palannut takaisin (ja kaikki tämä, vaikka hän hitto vieköön asuu n. 9 kk vuodesta ulkomailla työnsä takia ja joudun olemaan yksin melkeen koko ajan jokatapauksessa!).
Olen kaunis ja fiksu nainen ja ihmettelen itseäni, miten voinkin olla niin kiinni siinä miehessä, vaikka varmasti saisin uudenkin ukkelin.
Nyt ollaan taas kerran erottu ja yritän selviytyä eron aiheuttamasta masennuksesta. Yritän ajatella, että se ahdistava ja painostava tunnelma meidän välillä tulisi jälleen takaisin, vaikka ehkä pari viikkoa yhteenpalaamisesta olisikin onnellista huumaa. Meillä taas seksin kanssa ei ole ollut ongelmia, ja siksi varmaan olen hänestä niin hemmetin riippuvainen. En ole saanut yhtä hyvää kenenkään muun kanssa ikinä ja pelkään etten saakaan.
Lipesi juttu vähän sivuraiteelle, mutta pointtina se, että ihmisen perusluonne ei muutu. Naiset niin mielellään haluaa aina pelastaa miehen, mutta ainoa joka voi pelastaa ja muuttaa ihmisen on hän itse ja ikävä kyllä monet miehet ei näe itsessään vikaa, vaan laittavat kaiken toisen syyksi, vaikka saisivat samoista asioista kuulla monelta eri naiselta. Suhteen pitäisi olla molemmille osapuolille tyydyttävää, ja jos kaipaa oikeasti siulunkumppania ja juttuseuraa, niin tästä miehestä et sellaista saa, näin uskaltaisin väittää. Sorppa.
kantsii kyl ottaa tosissaan merkit siitä, että on vaikeuksia. ne pakkaa vaan laajeneen ne ongelmat. ja lopulta tulee sit kuitenki ehkä ero. mut toisaalta mitäpä sitä tulevaisuutta suremaan, pitäis osata elää tässä päivässä ja opetella kommunikoimaan.
eli sun pitäis vaan kysellä ja puhua asia selväksi, että mikä sua vaivaa asiassa. ja että hänelläkin vaivaa.
eli pakkoratkaisut tollaisissa vaiheissa, rakentaa talo, hankkia vauva, pahentaa yleensä tilannetta. joten pitäisi ensin selvitellä asiat rauhassa ja sit katsoa.