Olen lukenut jo pitemmän aikaa näitä juttuja epäonnistuneista suhteista, ja kuunnellut omien ystävieni ongelmia. Kun mies on sellanen ja sellanen ja ei ymmärrä ja ei oo romanttinen ja aina pitää itse siivota ja tiskata, ollaan niin pirun mustasukkaisia yms yms yms.
Kysynpähän vain että mikä helv**ti teitä suomalaisia naisia vaivaa?? Onko teistä todellakin parempi olla sellaisessa suhteessa missä olette onnettomia kuin vapaana sinkkuna. Itse sinkkuna kyllä ymmärrän sen että sinkkuja katsotaan vähän nenänvartta pitkin, mutta SILTI.
Sitten itketään ja ollaan onnettomia kun kaikki on päin persettä mutta ei silti kyetä ottamaan asiaa esille miehen kanssa sanomalla jos sinä et muutu, minä lähden. Luulisi nykymaailmassa naisilla olevan jotain omanarvontuntoa.
Itse voin ylpeänä sanoa että tällä hetkellä elämää olen onnellisempi yksin. En ota ketä tahansa junttia nurkkiini vain koska en halua/uskalla olla yksin. Ensin pitää tuntea itsensä ennenkuin voi tutustua toiseen.
Toisenlaisia näkökantoja?
Kysynpähän vain että mikä helv**ti teitä suomalaisia naisia vaivaa?? Onko teistä todellakin parempi olla sellaisessa suhteessa missä olette onnettomia kuin vapaana sinkkuna. Itse sinkkuna kyllä ymmärrän sen että sinkkuja katsotaan vähän nenänvartta pitkin, mutta SILTI.
Sitten itketään ja ollaan onnettomia kun kaikki on päin persettä mutta ei silti kyetä ottamaan asiaa esille miehen kanssa sanomalla jos sinä et muutu, minä lähden. Luulisi nykymaailmassa naisilla olevan jotain omanarvontuntoa.
Itse voin ylpeänä sanoa että tällä hetkellä elämää olen onnellisempi yksin. En ota ketä tahansa junttia nurkkiini vain koska en halua/uskalla olla yksin. Ensin pitää tuntea itsensä ennenkuin voi tutustua toiseen.
Toisenlaisia näkökantoja?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toki saa kokeilla, mutta pointtihan olikin siinä, että kokeiltuaa tuo aloittaja älysi häipyä huonosta suhteesta. Nämä valittajat jäävät siihen huonoon suhteeseen ruikuttamaan ja voimaan pahoin.
Olen vasta parikymppinen, enkä ole ikinä seurustellut, koska sinisilmäisesti odotan "sitä oikeaa". Ehkä sitä ei koskaan tulekaan vastaan, ehkä tulee. Mutta en ikinä voisi kuvitellakaan seurustelevani miehen kanssa vain seurustelun ilosta (tai surusta).
.. että jos multa kysytään, oon koittanu saada ihastuttuani ja parisuhteen tasaannuttua niitä juttuja, joita parisuhteilta kaipaan, kuten myös miehellä on oikeus osoittaa, mitä se toivoo.
Mä en ite oo eläessäni jäänyt roikkumaan huonoon suhteeseen, vaan oon koittanut jutella miehen kanssa asioista, jotka mun mielestä on pielessä, jos mies ei ota eikä anna, niin sitten ei voi mitään, ainoaksi vaihtoehdoksi, ja siksi viimeiseksi, on muodostunut lähteminen.
Oon onnellinen myös sinkkuna, enkä mene suhteisiin vain siksi että niitä ois jotenkin kiva kokea. Menen suhteeseen, jos löydän kiinnostavan tyypin ja johon mä ihastun. Ja jos kiinnostus ja ihastus on molemminpuolista, aina parempi. Sitähän se suhde yleensä vaatii.
olla sinkkuna, olen todennut. Se riippuu niin paljon ihmistyypistä, mitä haluaa/odottaa elämältään ja mitä asioita arvottaa elämässään. Toki tiedän senkin, miten vaikeaa välillä päätöksiä ko. tilanteissa on tehdä.
Tuosta toisen muuttumisesta olen eri mieltä. Ei ihminen oikeasti muutu mihinkään suuntaan, jos ei itse halua. Minunkin ex-mieheni olisi halunnut minun olevan toisenlainen tietyissä asioissa, mutta siinä hän törmäsi seinään ja pahasti. Minä olen minä enkä muuksi muutu, ellen itse näe sitä tähdelliseksi. Siinä tilanteessa pidin omaa persoonaani arvokkaampana kuin suhdetta hänen kanssaan joten hän sai mennä.
Saattaa olla, että joskus löytyy samanlainen junttura kuin minä ja pitää ajatella parisuhdetta vaihtoehtona, mutta muuten suhteellisuus/suhteettomuus on aivan herttisen yhdetekevää minulle. Huono suhde vaikuttaa niin valtavan voimakkaasti ihmiseen, ettei sellaiseen kannata tuhlata voimiaan kun ne voi kanavoida johonkin järjelliseenkin.
Vaan pidän vahvoina ihmisinä heitä jotka osaavat yksinkin elää kapsahtamatta epätoivoisesti joka suhteeseen minkä saavat.
Jotkut ovat läheisriippuvaisia osaakseen olla ollenkaan yksikseenkin välillä. Yksin eläminenkin on taitolaji ettei ripustaudu väkisin keneen tahansa väkipakolla. Toisen ihmisen muuttaminen alkaa ensin oman itsensä muuttamisesta itsenäiseksi jne. Oppia ensin itseensä arvostaan itsenäisenä ihmisenä, sitä yritän sanoo.
Olet oikeessa että ensin pitää itsenäistyä eikä alkaa heti vinkuun kuin pikkukakara jos ei tikkaria just sillä hetkellä kun haluaa.
Minä en ole sinkku mutta joudun paljon oleen yksin miehen työn takia enkä ruikuta jos puolisoni ei koko ajan ole minua pelvelemassa. Ulkomaillekkin hän joutuu välillä ja jos en kestäisi yksinoloo olisi suhteemme jo ohitse.
Kommunikoinnin puute suhteessa voi olla ongelma monilla. Ruikutetaan ongelmista muille muttei kyetä niitä keskenään selvittään. Toinen propleema tulee lasten hoidosta ja kotitöiden jakamisesta jos kumpaakaan eivät ne kiinnosta. Niin ja raha asioista puhumattakaan. Meillä ei siinäkään mitään ongelmia ole, mies tienaa ja minä tuhlaan parhaani mukaan. Ihan tyytyväinen on mieheni ollut asioiden hoitamiseeni. Meillä synkkaa "työnjako" ihan hienosti tässä perhe idyllissämme ja kaikesta puhutaan ja neuvotellaan. Mitään niin vaikeeta juttua ei ole tullutkaan ettemme puhumalla niistä selviytyisi.
Ymmärretään sekin ettei yli kahdenkymmenen vuoden liitossa aina jaksa yltiöpäisen romanttinen olla ja nalkuttaminen pois, kenenkään hermot eivät sellaista kestä. Koti ei pidä olla mikään suorittamisen paikka liiallisesti vaan levätä siellä pitää saada silloin kun lepoo tarvitsee.
Itse olin sinkku lähes kaksivitoseksi asti niin et en sinkkuja aliarvio vaan pidän järkevimpinä kuin niitä joidenka pitää väkisin sitoutua kenen kanssa tahansa saadakseen arvostusta.
ja toinen on tää et ollaan miehen orjan ja sit ystäville naristaan miten se on kamalaa jne. tehdä kaikki kotihommatkin vain ite aina ja mies vaan istuu sohvalla ja juo olutta tai huudattaa autotallissa musiikkia kovalla ja räpläilee autoja...
Minä en tod. tätä ymmärrä!!! Mikä pakko se on yksin mitään tehdä?Mikä pakko se on aina ja kaikesta natista ja vinkuu. Olla mustasukkanen jo pelkästään siitä jos mies sanoo jotain näyttelijää kauniiksi...
itse elän parisuhteessa, onnellisessa semmosessa ja en tasan alennu miehen pompoteltavaksi, enkä kyllä pompota itsekkään vaan samassa veneessä ollaan ja silleen eletään =)
Naisille katos kelpaa vain rentut. Naiset tykkää myös nalkuttaa ja valittaa. Normaalin ja kiltin miehen kanssa ei tarvitsisi nalkuttaa ja silloin nainen ei voi täyttää sitä perustarvettaan nalkuttaa.
Ei vaan peruskiltille kun valittaa niin se ei anna haastetta. Rentulle kun valittaa niin se saattaa antaa napakkaa tai lähteä menemään. Se on katsos sitä ihanaa jännitystä elämään...
Todellakin, mikä naisia vaivaa! Onko sen miehen pakko olla romanttinen... onko naisen niin vaikea tajuta, että huushollin pakkomielteinen siivoaminen ei ole niin tärkeää miehille. Omapahan on asiasi jos teet siivoamisesta niin ison haloon, vähempikin riittää. Onko pakko tehdä itsestään onneton?
Väitän, että 75% tällä nettisivulla ruikuttavista naisista aiheuttaa itse oman onnettomuutensa ylimitoitetuilla odotuksillaan.
Jossain vaiheessa naisen elämää annetaan neuvoksi tai hän näkee itse, että naisen tehtävä parisuhteessa on muokata mies itselleen hyväksi. Onnistuessaan hän kuitenkin huomaa, että onpas tylsää ja hakee uutta muovailuvahaa mistä sitä saakaan.
no, itse olen suhteessa sen takia, että jaksan ainakin ajoittain uskoa, josko suhde paranisi. jaksan TOIVOA... en anna helpolla periksi.
koska kun joskus niitä tunteita on ollut, niin sitä vielä uskoo, että ne jollain keinoin saadaan takaisin..
kunhan vain keksisi oikeat keinot, ja lisää kärsivällisyyttä.
ja olen sitä mieltä että pitää koettaa muuttaa itseään, eikä toista. ei toista edes pysty muuttamaan. muuta ensin itseäsi, niin toinenkin joutuu vähän pakostakin muuttumaan.
tiedä sitten, onko hukkaan heitettyä aikaa... mutta siis, toivo pitää minut ainakin vielä tässä suhteessa, mikä ei todellakaan ole aina mitään herkkua.
ja mielestäni jokainen ihminen saa välillä valittaa, jos ottaa päähän. sitten sitä taas jaksaa:)