En osaa edes aloittaa. Tuntuu niin pahalta.
...
Olen nainen, 23v ja seurustellut vanhemman miehen 34v. kanssa vuoden alusta lähtien. Mä oon ollu sairaslomalla masennuksen ja ahdistuksen takia. Asumme yhdessä.
Jo melko alkuajoista lähtien meillä on ollut aina vaan pahentuvia ongelmia mun takia. Suurimmat ongelmat on ne, etten osaa ottaa toista/toisia huomioon tarpeeksi, ja aiheutan näin pahaa mieltä ja riitoja.
Lisäksi mulla on huono itsetunto, ja kun tulee riitaa jostain asiasta, mä en osaa olla vaan hiljaa vaan ns. intän vastaan. Kuulemma inttämisen ilosta mut en mä sitä itse tajua. Yritän vain oikaista miten itse asiat näen.
Lisäksi olen kuulemma laiska ja ajattelen vain itseäni. En olekaan jaksanut esim. siivota niin paljoa kuin normaalisti, tai kuinka paljon minun pitäisi. Se, että haluan elämääni jotain piristävää välillä, kuten urheiluharrastukseni, on osoitus itsekkyydestäni, koska mieheni ei paljoa harrastuksestani välitä, ja kokee sen niin, että kulutan aikaa siihen turhaan, kun voisin käyttää saman ajan itseni parantamiseen ongelmistani.
Ja väittää etten edes yritä. Vaikka mä olen yrittänyt. Mä olen yrittänyt ottaa asioita huomioon, tehdä pieniä asioita joilla pidän häntä hyvänä, mutta mä en oo onnistu. Mä edelleen suutun helposti enkä osaa silloin olla hiljaa. En osaa olla nöyrä kun mulle puhutaan ilkeästi, vaan "intän" vastaan ja vielä jotain 13-v. tyyliin. V**uilen.
Sisimmässäni koen kauheita itsesyytöksiä ja inhoan itseäni siitä etten osaa olla parempi. Mieheni ei tätä usko koska olen kuulemma niin täynnä itseäni ja uskon aina olevani oikeassa asiassa kuin asiassa ja vaikutan ulospäin niin kusipäältä etten voi ajatella itseni olevan huono.
Nyt tilanne on jälleen kerran ja aiempaa pahemmin se, että mieheni sanoi ettei jaksa enää... Että mun tulee lähteä omille teilleni kun ei mua voi jaksaa...
Miten mä voin olla tällainen? Miten mä en itse tajua mitä mä aina teen väärin ja miten en osaa ottaa muita huomioon sillä tavoin kuin muut osaa?? :S Mä en vaan ymmärrä. En. Mikä mussa on niin totaalisesti vialla että itse kuvittelen yrittäväni olla hyvä ja sitte oonkin niin kamala..? Oon käyny terapiassaki mut ne näkee mussa ennemmin sen epävarman puolen eikä kunnolla usko kun kerron noita asioita.
Mikä ihmeen aivohäiriö mulla on kun en tajua omia ikäviä puoliani? Mä en halua menettää tätä suhdetta... Tää on parasta mitä mulla on koskaan ollu. Rakastan miestäni yli kaiken ja en silti osaa olla parempi.
Auttakaa mua, kertokaa mitä mun pitää tehdä itselleni! Oon niin epätoivoinen, ja epätietoinen... Musertunut. :'( Auttakaa pliis....
...
Olen nainen, 23v ja seurustellut vanhemman miehen 34v. kanssa vuoden alusta lähtien. Mä oon ollu sairaslomalla masennuksen ja ahdistuksen takia. Asumme yhdessä.
Jo melko alkuajoista lähtien meillä on ollut aina vaan pahentuvia ongelmia mun takia. Suurimmat ongelmat on ne, etten osaa ottaa toista/toisia huomioon tarpeeksi, ja aiheutan näin pahaa mieltä ja riitoja.
Lisäksi mulla on huono itsetunto, ja kun tulee riitaa jostain asiasta, mä en osaa olla vaan hiljaa vaan ns. intän vastaan. Kuulemma inttämisen ilosta mut en mä sitä itse tajua. Yritän vain oikaista miten itse asiat näen.
Lisäksi olen kuulemma laiska ja ajattelen vain itseäni. En olekaan jaksanut esim. siivota niin paljoa kuin normaalisti, tai kuinka paljon minun pitäisi. Se, että haluan elämääni jotain piristävää välillä, kuten urheiluharrastukseni, on osoitus itsekkyydestäni, koska mieheni ei paljoa harrastuksestani välitä, ja kokee sen niin, että kulutan aikaa siihen turhaan, kun voisin käyttää saman ajan itseni parantamiseen ongelmistani.
Ja väittää etten edes yritä. Vaikka mä olen yrittänyt. Mä olen yrittänyt ottaa asioita huomioon, tehdä pieniä asioita joilla pidän häntä hyvänä, mutta mä en oo onnistu. Mä edelleen suutun helposti enkä osaa silloin olla hiljaa. En osaa olla nöyrä kun mulle puhutaan ilkeästi, vaan "intän" vastaan ja vielä jotain 13-v. tyyliin. V**uilen.
Sisimmässäni koen kauheita itsesyytöksiä ja inhoan itseäni siitä etten osaa olla parempi. Mieheni ei tätä usko koska olen kuulemma niin täynnä itseäni ja uskon aina olevani oikeassa asiassa kuin asiassa ja vaikutan ulospäin niin kusipäältä etten voi ajatella itseni olevan huono.
Nyt tilanne on jälleen kerran ja aiempaa pahemmin se, että mieheni sanoi ettei jaksa enää... Että mun tulee lähteä omille teilleni kun ei mua voi jaksaa...
Miten mä voin olla tällainen? Miten mä en itse tajua mitä mä aina teen väärin ja miten en osaa ottaa muita huomioon sillä tavoin kuin muut osaa?? :S Mä en vaan ymmärrä. En. Mikä mussa on niin totaalisesti vialla että itse kuvittelen yrittäväni olla hyvä ja sitte oonkin niin kamala..? Oon käyny terapiassaki mut ne näkee mussa ennemmin sen epävarman puolen eikä kunnolla usko kun kerron noita asioita.
Mikä ihmeen aivohäiriö mulla on kun en tajua omia ikäviä puoliani? Mä en halua menettää tätä suhdetta... Tää on parasta mitä mulla on koskaan ollu. Rakastan miestäni yli kaiken ja en silti osaa olla parempi.
Auttakaa mua, kertokaa mitä mun pitää tehdä itselleni! Oon niin epätoivoinen, ja epätietoinen... Musertunut. :'( Auttakaa pliis....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi hyvänen aika... hmm...
Kirjoituksesi oli hyvin "epätoivoinen", niinkuin otsikoksi sanoitkin.
Olen Itsekin ollut samanlainen. Seurustelin 4 vuotta ensimmäisen, ex-kihlattuni kans. Meillä oli alusta alkaen ongelmia. Hänellä oli alkoholi ongelmansa ja minulla itsetunto ongelmia, niin perheen puolelta, kuin sitten "vaimokkeena".
Hyvin samantapaisesti "intin" vastaan ja jankutin, että toiset ymmärsivät minua varmasti. En ymmärtänyt, että mitä itse teen niin väärin.
Näin jälkeenpäin, kun mietin omaa itseäni, niin olisin voinut antaa muille tilaa, eikä vain jankuttaa. Tilaa ja happea, että makustelesivat niitä tuntoja ja sanoja, mitä sanoin.
Se,miksi intin ja jankutin, piti tehdä vain just sen takia, että ihmiset ympärillä menisi just niinkuin asian näen ja koen. Että sitä muutosta pitäisi syntyä oman näkemyksen kannalta.
Erosimme sitten ex-kihlatun kans. Kotiperhe asiatkin meni työhön purkaten.
Nykyisin olen naimisissa uuden mieheni kans ja kotiäiti. Intän ja jankutan vieläkin, mutta tälläkertaa annan tilaa ja happea toiselle osapuolellekin.
Tajuan, että toista tai toisia ei voi muuttaa, vain omaa itseään ja omaa käytöstään.
Kompromissiin on aina hyvä pyrkiä.
Jos alkaa "intätyttämään", laske ensin viiteen, ota happea ja puhalla ulos, sitten ehdota ensin, rauhallisesti kompromissia.
ihan aluksi tosin, itsetunto on saatava kuntoon. Olla sinut itsensä kanssa.
jos et rakasta itseäsi, kuinka voit rkastaa muita ja kuinka muutkaan näkee sinusta rakkauden, jos et itsekään osaa sitä tuoda esille.
Jos on vaikeaa miettiä positiivisesti, niin otappa se tuttu kynä ja paperi ja listaa siihen KAIKKI elämäsi positiiviset asiat. Sitten vain lähdet siitä liikenteeseen, että kehität niitä suuremmiksi.
Käy vaan terapiassa, kyllä se on ihan hyvä, jos pystyy puhumaan tuntojaan jollekin.
Kaikkea positiivista ja hyvää kesää sinulle!
Ja muista, kesällä pitää nauttia, eikä murehtia. ;)
T: sininen81
Hienoa, että tiedostat ongelmiasi.
Hukut ehkä nyt noihin itsesyytöksiin aivan liikaa. Jokaisessa meissä on vikamme, toisinaan tulee nalkutettua ja intettyä. Älä ole niin ankara itsellesi.
Hienoa, että olet löytänyt urheiluharrastuksen, pidä siitä kiinni. Se ei ole hukkaan heitettyä aikaa, päinvastoin, urheilu antaa energiaa, parantaa itsetuntoa ja saa ylipäätään jaksamaan paremmin. Yhdenlaista terapiaa sekin on.
Ota itsellesi aikaa, ja anna miehellesi tilaa.
On hyvä pohtia itseään ja yrittää nähdä itsensä muiden silmin, mutta älä silti tee sitä jatkuvasti. Huonon itsetunnon omaavana ajatuksesi alkavat kiertää kehää ja päädyt toistelemaan itsellesi kuinka huono ja viallinen olet.
Se ei ole totta.
Jokainen meistä on jollain tavalla keskeneräinen, ei ole täydellistä eikä helppoa ihmistä.
Ole itsellesi lempeämpi, sitä kautta sinun on helpompi olla ja sinun kanssasi on helpompi olla.
Ja sinuna kuuntelisin miehesi kommentteja tietyn suodattimen läpi. Ei hänkään helpolta ihmiseltä kuulosta, taitaa vain tuhota vähänkin itseluottamuksesi... Älä anna miehesi liikaa ohjailla sinua ja ajatuksiasi itsestäsi.
Tekstistäsi päätellen olet kaikkea muuta kuin itsekäs kusipää. Niinkuin itsekin sanot, kuulostat musertuneelta ihmiseltä, joka ei enää pysty näkemään kuin huonot puolensa.
Jaksamista, jonain päivänä on paremmin.
mahdollista, että miehesi syyllistää sinua ongelmistanne? Eikö hänessä ole koskaan mitään vikaa, joka aiheuttaisi närää välillänne? On aika erikoista, jos vain sinussa vika ja sinun pitäisi tunnistaa ongelmasi.
ihmeessä sinun pitäisi olla nöyrä, kun sinulle puhutaan ilkeästi? Eipä kuullosta terveelle. Toivotaan, ettet ole törmännyt täydelliseen ihmiseen (narsisti).