”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”
Väinö Linnan Pohjantähtitrilogian ensimmäinen lause.
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”
Raamattu.
Siis luominen, luovuus on sitä, että tehdään jotain sellaista, jota muut eivät ole ennen tehneet.
Otetaan esimerkki:
da Vinci: Mona Lisa
Putaansuu: Hard rock hallelujah.
Molemmat teokset ovat luovuuden, teknisen osaamisen ja kaiken sen ammattitaidon ilmentymiä, joita nuo teokset ovat vaatineet syntyäkseen.
Kaikkien luovien taiteilijoiden käyttövoima on nimenomaan se LUOVUUS,
eli se, että pystyy valkealle kankaalle luomaan Mona Lisan tai synnyttämään nollapisteestä kappaleen Hard rock Hallelujah.
Sitten on valitettavasti niitä, joiden lahjat eivät riitä oman teoksen synnyttämiseen, vaan kuppaavat aihioita sieltä täältä eläen toivossa, että plagiaattisyytettä ei niskaan pläjähdä.
Olettaisin, että niinkin suuren julkisuuden saavuttava Eurovisiokilpailu ja siihen osallistuvat säveltäjät eivät uskalla kopioida toisten tekeleitä ainakaan tietoisesti.
Kiinnihän siitä jää, että paukahtaa.
Jo esikarsintavaiheessa ne rosvot keksitään ja diskataan.
Uskoisin, että tuon Euroviisugenren säveltäjät ovat kisoista kiinnostuneita ja
seuraavat niiden musiikillista antia mielenkiinnolla, jolloin he tottakai huomaavat jos heidän tekijänoikeuttaan on loukattu.
Tällä palstalla on tehty SENSAATIOMAISIA paljastuksia plagiaateista.
Miksihän kukaan alkup. tekijä ole tullut esiin vaatimaan oikeuksiaan?
Joten rakkaat siskot ja veljet.
Eiköhän panna piste tälle plagiaattihömpötykselle.
Kyllä ne rosvot kiinni jää ilman meitäkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin kirjotettu!
Kiitos.