Olen kaksikymppinen nuori nainen. Asun avoliitossa mieheni kanssa, yhdessä olemme olleet neljä vuotta, joista yhden kihloissa. Saman katon alla olemme virallisesti asuneet kolme vuotta..
Ongelma on se, että en tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että suhteessa eletään tällä hetkellä lopun alkua, vaikka mieheni ei ehkä sitä tajuakaan. Rakastan miestäni, mutta mieleeni on hiipinyt ajatus, että ei tämä tule onnistumaan..
Suhteemme alussa kaikki tuntui niin ihanalta ja varmalta, seksi sujui jne.. Nykyään en osaa enää edes olla mieheni kanssa lähekkäin.. Harrastamme seksiä ehkä kerran kuukaudessa, sekin tuntuu niin pakonomaiselta. Tuntuu, että emme osaa enää keskustella asioista syvällisesti. Itse haluaisin keskustella paljon asioista ja ajatuksista,mutta ei sitä haluaisi aina harrastaa yksin keskustelua kun toinen vain kuuntelee eikä osaa sanoa paljon takaisin..:( Yhteistä aikaakaan emme "osaa" enää viettää. Mieluummin olemme kaveriporukassa. Onhan tietysti välillä todella mukavaakin, mutta siitä puuttuu se jokin. Se "jokin" on kadonnut..
Kaipaan tällä hetkellä hirvittävästi välittäjää ja kuuntelijaa.. Välillä tuntuu, että olemme vain kaks kaveria saman katon alla. Mutta toisaalta rakastan häntä ja haluaisin jatkaa elämää yhdessä. Suunnitelmiakin on tehty niin paljon (perhe jne..),mutta usko alkaa horjumaan.
Viime aikoina olen viettänyt paljon aikaa yhden miespuolisen kaverin kanssa, jonka kanssa olemme useasti istuneet iltaa yhdessä jonnekkin aamu kuuteen ja keskustelleet kaikesta maan ja taivaan väliltä ja katsoneet kun aurinko nousee. Se helpottaa, mutta samalla olen huomannut että olen tainnut hieman ihastuakin. Lähekkäinkin olemme olleet,mutta ei enempää. Kummatkin tietävät miten väärin se olisi.
Tuntuu vain että oottaa sitä hetkeä että kaikki loksahtaa paikalleen tai että tämä tilanne raukeaa suuntaan jos toiseen. Sen tiedän, että selvyys tähän asiaan on saatava. Mahdollisimman pian koska ei tälläistä jaksa.. :( Sitä miettii että onko tämä vain joku vaihe tässä suhteessa vai että onko tuolla maailmalla joku toinen.. :/
Anteeksi sekava selitys. :) Kirjoitin suoraan mitä ajattelin..
Ongelma on se, että en tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että suhteessa eletään tällä hetkellä lopun alkua, vaikka mieheni ei ehkä sitä tajuakaan. Rakastan miestäni, mutta mieleeni on hiipinyt ajatus, että ei tämä tule onnistumaan..
Suhteemme alussa kaikki tuntui niin ihanalta ja varmalta, seksi sujui jne.. Nykyään en osaa enää edes olla mieheni kanssa lähekkäin.. Harrastamme seksiä ehkä kerran kuukaudessa, sekin tuntuu niin pakonomaiselta. Tuntuu, että emme osaa enää keskustella asioista syvällisesti. Itse haluaisin keskustella paljon asioista ja ajatuksista,mutta ei sitä haluaisi aina harrastaa yksin keskustelua kun toinen vain kuuntelee eikä osaa sanoa paljon takaisin..:( Yhteistä aikaakaan emme "osaa" enää viettää. Mieluummin olemme kaveriporukassa. Onhan tietysti välillä todella mukavaakin, mutta siitä puuttuu se jokin. Se "jokin" on kadonnut..
Kaipaan tällä hetkellä hirvittävästi välittäjää ja kuuntelijaa.. Välillä tuntuu, että olemme vain kaks kaveria saman katon alla. Mutta toisaalta rakastan häntä ja haluaisin jatkaa elämää yhdessä. Suunnitelmiakin on tehty niin paljon (perhe jne..),mutta usko alkaa horjumaan.
Viime aikoina olen viettänyt paljon aikaa yhden miespuolisen kaverin kanssa, jonka kanssa olemme useasti istuneet iltaa yhdessä jonnekkin aamu kuuteen ja keskustelleet kaikesta maan ja taivaan väliltä ja katsoneet kun aurinko nousee. Se helpottaa, mutta samalla olen huomannut että olen tainnut hieman ihastuakin. Lähekkäinkin olemme olleet,mutta ei enempää. Kummatkin tietävät miten väärin se olisi.
Tuntuu vain että oottaa sitä hetkeä että kaikki loksahtaa paikalleen tai että tämä tilanne raukeaa suuntaan jos toiseen. Sen tiedän, että selvyys tähän asiaan on saatava. Mahdollisimman pian koska ei tälläistä jaksa.. :( Sitä miettii että onko tämä vain joku vaihe tässä suhteessa vai että onko tuolla maailmalla joku toinen.. :/
Anteeksi sekava selitys. :) Kirjoitin suoraan mitä ajattelin..
Vastaukset 15
Vanhimmat
hei jos sinusta tuntuu siltä että sä et voi elää näin niin sun on laitettava mihesi seinää vasten ja sanottava että miten asiat ovat ei se auta että haudot kaikkea siällä siitä vasta soppa syntyy kun olet pitäny kaiken siälläsi ja jollei miehesi ota yhtään osaa keskusteluihin niin ja ei ole valmis yrittämään niin miksi sitten roikkua siinä.. ?
empä osaa neuvoja antaa... täällä painitaan samassa tilanteessa, mutta sikäli eri että taivalta takana hiukka enemmän ja 2 lasta yhteisesti ostetut tavarat :/, mutta sitä toista miestä ei oo... haluaisin niiiin kovasti kaiken nyt korjautuvan, mutta kun tuntuu ettei yhteistä säveltä löydy. On sitä ennenki selvitty ja suhde siitä syventyny, toivottavasti nytkin käy niin.
että minäkin olisin herännyt mun avoliitossa ennen kuin oli liian myöhäistä ja se pentele jätti mut.. Eli sulle ei ole liian myöhäistä! Sun täytyy vaan ottaa se rohkeus ja puhua hänen kanssaan että miltä tämä kaikki nyt tuntuu! Jos rakastatte toisianne niin kyllä se rakkaus löytyy, älkää missään nimessä antako periksi liian helpolla! Minun avomieheni antoi minun mielestäni periksi aivan liian helposti, ei edes yrittänyt pelastaa suhdettamme.. :(
Tarkalleen sanoa mitä sun pitäisi tehdä, mutta kaksi asiaa hyppäsi heti kirjoituksestasi eli kaipaisin niin kuuntelijaa ja väittäjää! Nämä ovat yksi tärkeimmistä syistä miksi puolisot ryhtyvät/alkavat syrjähyppyihin,uskottomuuteen (millä nimellä sitä nyt sanoisi) Nyt sinun olis hyvä pysähtyä miettimään ,mitä haluat ja miten haluat sekä miten saisit puolisostasi kuuntelijan ja välittäjän!Koska kuitenkin sanoit että rakastat puolisoasi, älä pilaa tätä hakemalla uutta ymmärtäjää vaan tehkää toisista ne teidän kuuntelijat puolisosi kanssa. Tiedän että helpommin sanottu kuin tehty. Mutta sano suoraan mitä haluat, toivot, älä sano mitä puolisosi pitää tehdä vaan omia ajatuksia ja tuntemuksia.Sano myös että koet helpommaksi keskustella jonkun toisen kanssa kuin hänen.Kun itse ymmärrät nyt syyn miksi voisit ihastua toiseen eli toinen antaa sen mitä kaipaat eli kuuntelua ja välittämistä,osaat paremmin pitää itsesi kurissa etkä vahvista ystävääsi kohtaan tuntemasasi "ihastumista" vaan ymmärrät miksi juuri nyt tunnet niin! Voi hyvinkin olla että puolisosi ajattelee samalla tavalla, mutta ei osaa pukea sitä sanoiksi kuten et sinäkään.
Joskus tuntuu kamalalta sanoa toiselle asioita kun pelkää että loukkaa toista, mutta jokaisen tunteet ovat aina oikeita ja sallittuja vaikka toinen tuntisinkin eri tavalla tai kokisi että toinen tuntee asian väärin, mutta tunne on aina jokaiselle se oma ja tosi ja oikea.
Nyt teillä molemmilla on vaara löytää suhteen ulkopuolinen ´kuuntelija, joka kuvitellaan ihastumiseksi. Yritä ensin herätellä itsesi ja puolisosi pohtimaan tätä teidän suhdetta puhumalla rehellisesti, sellasiakin asioita joita ei kehtaisi tai viitsisi sanoa toiselle, mutta juuri ne asiat voivatkin olla solmun avaus sanat tai tunteet!!
Tsemppiä sinulle! Hyvää kevättä! =)
Neuvoni 1: osta/vuokraa oma kämppä.
Naisella tulee olla aina oma kämppä, jonne mennä rauhottumaan ja omaa laatuaikaansa :) viettämään. Suhde voi rauhottua ja miehelläkin on sillon enempi tilaa.
Jos muuttaa miehen kans yhteen – mitä ei kannata tehdä "umpirakastuneena 2-kymppisenä" – ei tuosta omasta kämpästä kannata luopua.
Neuvoni 2: tee asioita yksin, kuten esim. matkustelua.
Siten löydät itsesi ja sitä kautta saat selkoa tunne-elämääsikin ja suhteeseesi. Ehkei nykyinen mies olekaan juuri Sinua varten?
Neuvoni 3: Miehiä maailmassa riittää!!!!!!!
rohkeutta!
t.aikuinen nainen
Joo, anna sä RAHAT kaikkeen tohon - kämppään ja matkusteluun!
ja tuossa iassa, olet harvinaisen oikeassa: se ei tule onnistumaan.
Jatka matkaa, sulla on viela (nyt 19 v) aikaa se 6 vuotta selvittaa paasi. Kenekaan miehen ei pida menna naimisiin alle 25 v naisen kanssa.
Taman sanon miehena kokemuksen syvalla kokemuksella.
Vastauksissa ei otettu huomioon sitä että neuvottelu taitoa voi myös opiskella. Eli etsi sellainen taho
jossa voitte opiskella avioliittokoulua. Sinulla tuntuu olevan keskusteluhaluja mutta toisella osapuolella se saattaa olla hukassa. (Väestöliitto,kirkkko, tms.)
Toivottavasti olet tässä vaiheessa tajunnut, ettet olet todellisuudessa ihastunut tuohon toiseen mieheen vaan siihen, mitä hän sinulle tarjoaa: kuuntelua, huomiota, kaikkea sitä mitä et juuri kumppaniltasi saa.
Pahin asia mitä voisit thedö juuri nyt on hypätä suhteeseen tuon toisen miehen kanssa, sillä se ei johda mihinkään hyvään. Olet itse vielä siinä vaiheessa, että rakennat omaa itseäsi ja identiteettiäsi ja kaikki ihmiset elämässäsi ovat peilejäsi ja opettajiasi. He opettavat sinulle asioita itsestäsi.
Uskon siihen, että nuorena voi löytää sen oikean, se on mahdollista, mutta itseään ei myöskään pidä pakottaa. Mieti aivan rehellisesti, että mitä sinä elämältäsi haluat. Mieti, millaisen kumppanin haluat; onko tuo kumppani kovasti erilainen kuin avomiehesi?
Kirjoitit, että ette enää keskustele syviä eli joskus juttelitte. Onko mahdollista, että miehesi mieli ei ole aiemmista muuttunut eikä hän koe suurta tarvetta laajoihin keskusteluihin? Kerro hänelle,että haluat jutella kaikesta mahdollisesta! Vaikka sinusta tuntuisikin, että suhteenne on aika lopettaa, olet sen velkaa, että teet sen reilusti ja kunnolla. Jutelkaa yhdessä kaikessa rauhassa tunteistanne ja tilanteestanne. Seksi peilaa muuta suhdetta ja se muuttuu toki suhteen vanhetessa. Parisuhde on aina tahdonasia ja uskon, että jos haluatte selvittää ongelmat, ne selviävät kyllä.
Mutta muista se, ettei toinen ihminen ikinä tee sinua täysin onnelliseksi, sinä vastaat siitä itse. Meillä kaikilla on monia tarpeita, joiden kaikkien toimivuudesta aito onni syntyy.John Gray opettaa erilaisista rakkausvitamiineista ja niiden kohdalla olet siirtymässä 21-28 vaiheeseen, jossa rakennetaan omaa itseään.
taalla ehdotetaan kaikenmaailman vaestoliittoa ja pariterapiaa, itsetuntemusta yms. haloo ihmiset, AP on vasta 19v eli teini-ikainen!
siina iassa on ihan normaalia viela etsia itseaan ja vaihtaa seurustelukumppania!
Tassa toinenkin hyvaa tarkoittava neuvoja pyysi miettimaan "syntyja syvia" ja mita itse toisesta ja kumppanista haluaa.. hyva neuvo, mutta taitaa toimia vaan jos toinen on jo siina iassa etta tietaa mita haluaa elamalta ja oma henkinen kehitys on valmis! 19-vuotias ei _kaikesta huolimatta_ ole viela kypsa tai henkisesti "aikuinen". Aivot kasvaa todistetusti viela 25-vuotiaaksi asti.
Eras mies taalla erittain osuvasti sanoikin etta kenenkaan naisen ei pitaisi harkita avioliittoa tms. ennen tuota 25 v ikaa- totta!
Eikohan aP:n pitaisi viela elaa nuoruuttaan, kun sita on, ja antaa itsensa kehittya rauhassa, ilman jatkuvaa peilaamista toiseen.
Kylla varmasti myohemmin kaduttaa jos jo noin nuorena ripustautuu selvasti ei toimivaan suhteeseen.
Minulla on melkein sama tilanne, paitsi en ole vielä kihloissa ja olemme nyt muuttamassa yhteen kolmen vuoden tiiviin seurustelun jälkeen.
Mies on aivan ihana ja ottaa minut huomioon, muttei kuitenkaan liiallisuuksiin asti. Silti minusta on alkanut viimeisen puolen vuoden aikana tuntua, että haluakaan syventää suhdettamme...ainakaan vielä. Me olemme tilanteessa joko muutto tai ero. Haluaisin pitää nykyisen järjestelyn - asua erillään ja miettiä vielä. Meillä on kuitenkin mukavaa yhdessä.
Tämä on todella ahdistavaa. Konkreettisia, suhteen ulkopuolisia ihastuksia minulla ei ole, mutta kaipaan silti "sitä jotain". Toisaalta taas on olemassa mahdollisuus, että menetän hänet lopullisesti, jos emmin ja muutan mielipidettäni. Ja itselleenkin on tosi vaikea olla rehellinen, mistä nämä tuntemukset johtuvat.
minäkin olen muuttamassa yhteen syksyllä poikaystävän kanssa kolmen vuoden tuntemisen jälkeen. Nyt vain olen alkanut epäröimään... muuttaisimme kauas toiseen kaupunkiin ja tukiverkostoni jäisi tänne, ystävät ja perhe. Olen alkanut miettimään myös sitä, että olenko valmis lainkaan. Rakastan hurjasti häntä, mutta välillä myös vihaan. tämä on ollut todella vaikea suhde mutta poikaystäväni väittää että kaikki muuttuisi paremmaksi jos muutettaisiin yhteen. Minä en olisi niinkään varma.. mutta eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Olen kuitenkin vasta 20v ja ajatus yhteenmuutosta ahdistaa ajoittain:(
Saimme vihdoin puhuttua mieheni kanssa asioista niiden oikeilla nimillä ja kerrankin hän kuunteli minua ja saimme keskustelua aikaan. Sanoimme asiat niinkuin ne ovat ja omat ajatukset sai tuoda esille ilman syytöksiä. Kyyneliltä ei tietenkään vältytty. :(
Päätimmä kokeilla kesän yli parantaa suhdettamme kummankin panostaessa siihen nyt täysillä. Jos asiat siihen mennessä ole selvästi parantuneet tai edes edistyneet parempaan suuntaan on edessä luultavasti tauko, jotta kummatkin saavat kunnolla etäisyyttä asiaan. Kumpikaan meistä ei haluiaisi päästä irti, vaan kokeilla mahdollisimman paljon suhteemme pelastamiseksi.. Se toisaalta hyvä merkki, mutta onko se sitten itsensä kiduttamista, jos ei valoa näy. Mutta tällä mennään ja toivottavasti onnistutaan!
Ja saatte nyt uutta potkua suhteeseen! Toivon kovin että asiat paranee ja ette päästä irti vaan todellakin teette kaikkenne.Onnea matkaan!
Tarinamme päättyi näin. Päätimme lopulta erota. Hain itselleni uuden asunnon ja muutin yksinkertaisesti pois. Jo noin kaks kuukautta olen asunut yksin eikä ole kaduttanut. Teimme oikean päätöksen. Tuntuu hyvältä, kun on oma vapaus ja valta päättää omasta elämästä. Olen vielä hyvin nuori ja elämä on vielä edessä.
Olen ymmärtänyt myös sen, että mies ei ollut minulle se sielunkumppani, jonka kanssa viettäisin loppuelämäni. Päätimme olla vain kavereita, jotka ehkä joskus näkevät. Jos voi sanoa, niin parasta erossamme oli se, että emme eronneet riidoissa, vaan sovussa ja suht yhteisymmärryksessä. Takana ei ollut pettämistä tai muutakaan sen kaltaista.
Olen sitä mieltä että hyvän suhteen puolesta kannattaa taistella, jos tiedetään, että on mahdollisuus vielä onnistua, mutta meidän tapauksessa se ei ollut enää mahdollista. Olimme jo liian pitkällä ja etääntyneet toisistamme pelkiksi kavereiksi. Tiedän, että jossain on jotain parempaa, jota odottaa..
Jaksamisia kaikille ja hyvää kesän jatkoa! Neito 1986 hiljenee.. :)