Olen 26-vuotias nainen. Minulla on 3 sisarusta, joista kaksi on naimisissa. Siskollani on 2 lasta miehensä kanssa ja veljelläni yksi lapsi vaimonsa kanssa. Itse olen tällä hetkellä sinkku. Mutta olen nähnyt hyvin, hyvin läheltä näitä keskusteluja kuinka äitini juttelee miniänsä ja vävynsä kanssa. Hän rakastaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan ehdoitta ja antaa neuvoja ihan vaan auttaakseen, tai hyvässä tarkoituksessa kuitenkin.
Hän ei tuputa omia ohjeitaan väkisin, vaan ymmärtää sen, että esimerkiksi veljeni vaimo, eli miniä, osaa hoitaa oman lapsensa ja avioliittonsa itse, tietysti miehensä kanssa.
Koskaan ei ole tullut riitaa ainakaan minun tietääkseni mistään sellaisesta, että jos miniä haluaa tehdä asian eritavalla kuin äitini tekisi/neuvoo, niin ollaan ilmiridoissa. Ei, vaan anoppi toteaa siihen yksinkertaisesti, että no tottakai sehän on teidän asia ja te teette kuten parhaaksi näette. Omia neuvoja toki tulee ja appikin saattaa selittää jotain kokemuksiaan mikä on ollut hyvä hoitokeino esim. lapsen sairastaessa. Mutta silti, aina on kunnioitettu JO aikuista poikaa ja hänen vaimoaan omana itsenäisenä, fiksuna perheenä. Myöskin siskoni, jolla on 2 lasta miehensä kanssa, niin ehkä neuvot menevät enemmänkin juuri siskolleni, eikä vävypojalle. Mutta toki vävykin on kuunnellut paljon juttua appivanhemmiltaan, mitkä itse olen kuullut vierestä, koska olenhan yksi sisaruksista. Ja ne jutut ovat yleensä rakentavia, molemminpuolisia keskusteluja, ei mitään paasausta tai omien näkemysten tuputtamista.
Näitä anoppi-miniä-vävy-appi- juttuja lueskellessani tuli mieleen oma äitini joka on myös anoppi. En voi kuvitellakaan että hän olisi niin hirveä ihminen kenellekään, kuin mitä täällä on kerrottu ja jopa omasta kokemuksestani tiedän, millainen on rasittava anoppi, kuten ex-mieheni äiti oli minulle.
Toki voi olla että en näe asiaa samalla tavalla koska olenhan äitini tytär, eli miniän näkemys voi olla toinen. Ja tiedän senkin, että äiti on aika puhelias, välillä liiankin, niin että en itsekään aina jaksaisi kuunnella ihan niin hirveästi sitä juttua...
No, veljeni vaimo on tullut aina hyvin toimeen äitini, eli anoppinsa kanssa, eikä ole maininnut ainakaan miehelleen mitään negatiivista. Luulen, että se miten äitiä on kohdeltu hänen ollessaan nuori ja naimisissa isän kanssa, on vaikuttanut häneen jollain lailla. Äitini anoppi (vainaa) oli ollut aika suorasukainen ja kriittinen äidille. Se jäi jotenkin hänen mieleensä ja vieläkin muistaa ne kauheat haukut ja kokemukset mitä anopin kanssa oli ollut, että ei missään nimessä halua itse olla samanlainen. Ja hyvä niin.
Harmi vain, että näitä "kauhu"-anoppeja kuitenkin aina löytyy...
Hän ei tuputa omia ohjeitaan väkisin, vaan ymmärtää sen, että esimerkiksi veljeni vaimo, eli miniä, osaa hoitaa oman lapsensa ja avioliittonsa itse, tietysti miehensä kanssa.
Koskaan ei ole tullut riitaa ainakaan minun tietääkseni mistään sellaisesta, että jos miniä haluaa tehdä asian eritavalla kuin äitini tekisi/neuvoo, niin ollaan ilmiridoissa. Ei, vaan anoppi toteaa siihen yksinkertaisesti, että no tottakai sehän on teidän asia ja te teette kuten parhaaksi näette. Omia neuvoja toki tulee ja appikin saattaa selittää jotain kokemuksiaan mikä on ollut hyvä hoitokeino esim. lapsen sairastaessa. Mutta silti, aina on kunnioitettu JO aikuista poikaa ja hänen vaimoaan omana itsenäisenä, fiksuna perheenä. Myöskin siskoni, jolla on 2 lasta miehensä kanssa, niin ehkä neuvot menevät enemmänkin juuri siskolleni, eikä vävypojalle. Mutta toki vävykin on kuunnellut paljon juttua appivanhemmiltaan, mitkä itse olen kuullut vierestä, koska olenhan yksi sisaruksista. Ja ne jutut ovat yleensä rakentavia, molemminpuolisia keskusteluja, ei mitään paasausta tai omien näkemysten tuputtamista.
Näitä anoppi-miniä-vävy-appi- juttuja lueskellessani tuli mieleen oma äitini joka on myös anoppi. En voi kuvitellakaan että hän olisi niin hirveä ihminen kenellekään, kuin mitä täällä on kerrottu ja jopa omasta kokemuksestani tiedän, millainen on rasittava anoppi, kuten ex-mieheni äiti oli minulle.
Toki voi olla että en näe asiaa samalla tavalla koska olenhan äitini tytär, eli miniän näkemys voi olla toinen. Ja tiedän senkin, että äiti on aika puhelias, välillä liiankin, niin että en itsekään aina jaksaisi kuunnella ihan niin hirveästi sitä juttua...
No, veljeni vaimo on tullut aina hyvin toimeen äitini, eli anoppinsa kanssa, eikä ole maininnut ainakaan miehelleen mitään negatiivista. Luulen, että se miten äitiä on kohdeltu hänen ollessaan nuori ja naimisissa isän kanssa, on vaikuttanut häneen jollain lailla. Äitini anoppi (vainaa) oli ollut aika suorasukainen ja kriittinen äidille. Se jäi jotenkin hänen mieleensä ja vieläkin muistaa ne kauheat haukut ja kokemukset mitä anopin kanssa oli ollut, että ei missään nimessä halua itse olla samanlainen. Ja hyvä niin.
Harmi vain, että näitä "kauhu"-anoppeja kuitenkin aina löytyy...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meidän jokaisen nykyhetken kokeminen perustuu menneisyyteemme. Aviopareilla on pitkä historia ja sen vuoksi annamme puolisoillemme anteeksi sellaista käytöstä, jota emme sietäisi muilta missään tapauksessa. Äitimme tunnemme vuosien ajoilta ja meillä on yhteinen tapa kommunikoida. Tietyt sanavalinnat saattavat kuulostaa ulkopuolisesta kummallisilta ja jopa loukkaavilta, mutta toisilleen tutuille ihmisille kyseisissä sanavalinnoissa ei ole mitään arvolatausta.
Anopin ja miniän suhde on aivan erilainen. Yksi väärä sana anopin puolelta tai väärä teko miniän puolelta voi saada toisenlaiset mittasuhteet. Muistan kun mieheni veljen vaimo kerran hoputti miestään yhteisen anoppilamme pihassa lähtemään kotiin ja veljeni vaimo lopulta tokaisi, että ainakin hän lähtee, tulkoon ukko vaikka kävellen perässä. En edes noteerannut koko tapausta, kunnes yhteinen anoppimme vuosien jälkeen totesi, että kyllä hänen pojallaan on vaikeaa ja muistutti minua tuosta tapauksesta. Montakohan kertaa hän on minusta juorunnut, vastaavia tapauksia kyllä löytyy...
Vaikken itse pidä omasta anopistani, hän ei ole minun mielestäni mikään hirviö. Me kaksi ihmistä emme vain ole toistemme sielunsiskoja. Hyvää päivää toivotetaan ja niin edelleen. Anopillani on ystäviä ja naimisissakin hän on ollut kohta viisikymmentä vuotta, joten kyllä hänellä on ihan oma sosiaalinen piirinsä, jossa hänet hyväksytään. Hän on viiden pojan äiti ja yksikään miniöistä ei kyllä pidä anoppiini paljonkaan yhteyttä. Hän on onnistunut päästämään jokaisen kohdalla sellaisia sammakoita suustaan, että miniät katsovat parhaaksi pysytellä kauempana. Silti en usko kenenkään vihaavan häntä tai pitävän häntä hirviönä.
Ei ole mitään yksiselitteistä hyvän anopin määrittelyä. Äitisi voi olla sinun mielestäsi - ja minun ja veljesi vaimon mielestä - hyvä anoppi. Joku miniä ei välttämättä hänestä pitäisi, koska maailmassa ei liene ketään ihmistä, josta kaikki pitäisivät. Anoppi-miniä-suhteessa pätee ihan normaalit ihmissuhteiden lainalaisuudet paitsi että anoppi-miniä-suhteesta ei pääse eroon muuten kuin eroamalla ihan eri ihmisestä. Harva äiti kai poikaansa hylkää ja aika harva vaimokaan miestään anopin takia.