mietityttää...

Ollaan seurusteltu nyt kaks vuotta, minä ja mies ollaan molemmat parikymppisiä.
On ollut ihanaa, on ollut ylä- ja alamäkiä ja olen suht tyytyväinen. Kuitenkin arveluttaa, että riitänkö minä miehelle. Olin hänen ensimmäisensä, niin tyttöystävä kuin sänkykaverikin. Itse olen suht kokenut. Olen vähän kysellyt yhteenmuutosta, mutta miehen mukaan sille ei ole tarvetta.

Ollaan vielä molemmat suht nuoria, niin olen alkanut epäillä, jättääkö mies mut/pettääkö koska haluaisi kokeilla muitakin naisia...

En ole kuullutkaan miehestä, jolla olisi elämänsä aikana vain yksi seksikumppani. Onko tällä suhteella nyt siis tulevaisuutta, tuskin minä hänelle lopun elämääni kelpaan.?
2485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minulla alkoi parikymppisenä eka seksi/seurustelusuhde joka kesti 6 vuotta. Aloin sittemmin miettiä että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.
Miehenä katson kuitenkin olevani outo koska pelkät seksikokemukset eivät ole koskaan kiinnostaneet minua niin paljon että olisin jaksanut tehdä asialle jotain. Aina on ollut kyse jostain syvemmästä joka useimmiten on johtanut pitkään seurusteluun.
Omasta mielestäni murehdit turhaan. Sinäkin kerkiät muuttumaan tuhat ja yksi kertaa ennekuin täytät edes kolmeakymmentä. Mahdollisuus siihen että kasvatte aikanaan erilleen on tietenkin suuri mutta ei se ole mikään syy olla olematta suhteessa. Tsemppiä. Älä pilaa mitään murehtimalla.....se on maailman huonoin syy lopettaa suhde.

Äänestä

kuulostaahan toi kyllä oudolta että haluaa kokeilla muitakin naisia eli ei taida olla sun suhteen kovin vakavissaan.no.olettehan vielä nuoria joten ei kannata vielä ajatella niin tosissaan tulevaisuutta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastakarva kirjoitti:

Ollaan seurusteltu nyt kaks vuotta, minä ja mies ollaan molemmat parikymppisiä.
On ollut ihanaa, on ollut ylä- ja alamäkiä ja olen suht tyytyväinen. Kuitenkin arveluttaa, että riitänkö minä miehelle. Olin hänen ensimmäisensä, niin tyttöystävä kuin sänkykaverikin. Itse olen suht kokenut. Olen vähän kysellyt yhteenmuutosta, mutta miehen mukaan sille ei ole tarvetta.

Ollaan vielä molemmat suht nuoria, niin olen alkanut epäillä, jättääkö mies mut/pettääkö koska haluaisi kokeilla muitakin naisia...

En ole kuullutkaan miehestä, jolla olisi elämänsä aikana vain yksi seksikumppani. Onko tällä suhteella nyt siis tulevaisuutta, tuskin minä hänelle lopun elämääni kelpaan.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu