seksin vaiheet

Kertokaapa naiset ja miehet, joilla on kokemusta pitkästä liitosta, että miten seksielämä muuttuu vuosien varrella. Kyselen tätä ihan vain siksi, että voisin sitten päättää haluanko edes koskaan mennä naimisiin. Tietysti avioliitossa on monia muitakin asioita kuin vain seksi: asioita, jotka voivat hyvinkin jonkun mielestä korvata ainakin osittain lattean seksielämän ja jotka ovat seksiä tärkeämpiä, mutta en kysele nyt niistä.

Itselläni ei ole ollut vielä yli vuoden kestäviä seurustelusuhteita, joten omakohtaista tietoa asiasta ei ole. Ts. seksielämä ei ole ehtinyt pahemmin väljääntyä seurustelusuhteideni aikana.

Vastauksia haluaisin saada mm. seuraaviin kysymyksiin, mutta muutkin tiedot ovat tervetulleita.

- kuinka kauan aikaa meni siihen, että seksi alkoi tuntua oman partnerin kanssa pelkältä jyystämiseltä?
- kuinka kauan aikaa meni siihen, että partneri ei enää kiihottanut ollenkaan, mutta seksintarve pisti kuitenkin tekemään temput?
- kuinka kauan aikaa meni siihen, että olisit mieluummin syönyt sitruunaa kuin nainut partnerisi kanssa?
- mitä kaikkea olet yrittänyt tehdä muuttaaksesi seksielämäänne virkeämmäksi?
- missä vaiheessa olet tullut epätoivoiseksi ja ajatellut, että tätäkö tämä nyt sitten on lopun elämää?
- missä vaiheessa tuli mieleesi, että pettäminen ei ehkä olisikaan niin kamala asia?

Tietysti positiivisia puoliakin saa mielellään heittää kehiin. Älkää ottako tätä vittuiluna, vaan vilpittömänä tiedonhaluna.
145704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Seksielämähän vain paranee liiton vanhetessa, -etkö ole kuullut sanontaa, että vanha oksa on kovempi?

Äänestä
  • sen, että vanhalla ei ota enää niin hyvin eteen. ;) Anteeksi huono vitsi. :)

    Äänestä

Unohdit tärkeän asian eli ihminen kehittyy ja kasvaa yksilönä kokoajan. Suhdetta ei kannata syyttää, jos itse on vasta kehittymässä jonkin taidon suhteen.

Jos ekassa suhteessa on tietty kaava niin silloinhan voisi olettaa että tokassa suhteesa tietyt kehitysvaiheet on saavutettu. Tosin moni meistä (kuten myös minä nuorempana) olin estoinen ja kaikissa suhteissa oli aina sama kaava. Eli siinä mielessä voisin vastata tuohon kyselyysi.

Toivottavaa kuitenkin on, että ihminen oppii itsestään jotain ja yrittää sen korjata seuraavassa suhteessa.

Äänestä
  • kehittyy tai ainakin muuttuu. Silläkin voi olla epäsuotuisa vaikutus seksielämään, nimittäin jos vain se toinen kehittyy...

    En puhunut seksitaidoista, vaan seksielämän vaiheista avioliitossa. Taitojen luulisi kehittyvän vuosien myötä, mutta paraneeko seksielämä siitä kuitenkaan muuta kuin teknisesti?

    Täällä ei näköjään haluta antaa rehellisen raadollisia vastauksia paitsi ne, joilla on hengissäoleva kunnollinen seksielämä.

    Äänestä

Ohhoh, omps kysymyksiä pessimistiltä.

25 vuotta oltu yhdessä ja paremmaksi vaan muuttuu. 4 lasta on, joista nuorin täyttää syksyllä 18. Rakasteltiin ukon kanssa eilen illalla ja tänään aamulla ja molemmat ihan mielellään. Onneksi nuo muksut ei ole enää iltaisin kotona niin saadaan taas olla ihan kuin "kotonamme" niin paikan kuin äänen puolesta.

Helatorstaina oltiin mökillä ja silloin ekan kerran tänä kesänä naitiin ulkona. Pylly pikkuisen meinasi kylmetä kun oli aika kova tuuli... eikä se takuulla jää vikaksi kerraksi ulkosalla tänäkään kesänä, tykkäämme luonnosta molemmat.

Äänestä
  • Hieno juttu, että tuollaistakin seksielämää on joillakin pareilla noinkin monen vuoden jälkeen. :)

    t. ap

    Äänestä

Omassa parisuhteessani seksi alkoi hiipua jo vuoden seurustelun jälkeen ja nyt muutama vuosi myöhemmin ja kaksi lasta saatuna ei seksiä ole kuin muutaman kerran vuodessa ja orgasmeja en ole enään saanut pitkään aikaa. Mieheni ei myöskään tee mitään aloitusta seksin suhteen.

Äänestä

17 vuotta avo avioliittoa takana yhteensä eli vastauksia sitten..

- kuinka kauan aikaa meni siihen, että seksi alkoi tuntua oman partnerin kanssa pelkältä jyystämiseltä?
Pari-kolme vuotta meni ennen kuin "huuma" haihtui..
- kuinka kauan aikaa meni siihen, että partneri ei enää kiihottanut ollenkaan, mutta seksintarve pisti kuitenkin tekemään temput?
- alusta lukien n. 6-7 vuotta.
- kuinka kauan aikaa meni siihen, että olisit mieluummin syönyt sitruunaa kuin nainut partnerisi kanssa?
- n. 15 vuotta alusta lukien.
- mitä kaikkea olet yrittänyt tehdä muuttaaksesi seksielämäänne virkeämmäksi?
- leluja, leikkejä yrittänyt tarjoilla virikkeeksi, mutta mies ei niistä innostu, ei jaksa kuulemma. Itse kyllä tykkäisin..
- missä vaiheessa olet tullut epätoivoiseksi ja ajatellut, että tätäkö tämä nyt sitten on lopun elämää?
- 16 vuotta alusta lukien, eli kun niitä leluja ym. tyrkytin aikani niin sitten vähän niinko kyllästyin yrittämiseen..
- missä vaiheessa tuli mieleesi, että pettäminen ei ehkä olisikaan niin kamala asia?
- samoihin aikoihin kuin edellinen kyllästyminen tapahtui..jää lelut nimittäin käyttämättä tällä haavaa..

Nainen vastaajana.. Mut hei ei tämä näin kaikilla mene, joten kyllä sinä voit onnistua omassa avioliitossasi paremmin..

Äänestä
  • Minä olen ollut vasta 1,5 v suhteessa ja olen myös mietiskellyt näitä kysymyksiä. Se on varmaan selvä, että seksi muuttuu jollain lailla liitossa. Epäilen vähän, että se muutos tulee ehkä enemmän minun puoleltani meidän suhteessamme...

    Haluatko sinä muka yhtä usein kuin nuorempana ja suhteen ollessa uusi? Minä uskoisin ettei kukaan halua, mutta halut varmaan tuntuvat tosi kovilta, jos ei saa juuri koskaan.

    Eikö pelkkä fysiikka aiheuta ongelmia? Vaikka kuinka haluttaisi, ei siinä auta jos keski-ikää lähestyvän naisen limakalvot eivät kestä rakastelua joka päivä. Ja niin, liukuvoiteita on kyllä kokeiltu...

    Ennen yhteen muuttoa minua halutti valtavasti ehkä juuri sen takia, kun sitä seksiä ei ollut aina tarjolla. Nytkin huomaan, että jos ei ole syystä tai toisesta ollut viikkoon sutinaa, niin halut nousevat kummasti. Tästä ei vain oikein pysty sanomaan miehelle, vaikka voisi olla hänellekin kivempi olla todella himokkaan naisen kanssa kuin sellaisen no jos sinä haluat -tapauksen kanssa;)

    Äänestä

  • en ole ap kirjoitti:

    Minä olen ollut vasta 1,5 v suhteessa ja olen myös mietiskellyt näitä kysymyksiä. Se on varmaan selvä, että seksi muuttuu jollain lailla liitossa. Epäilen vähän, että se muutos tulee ehkä enemmän minun puoleltani meidän suhteessamme...

    Jos edes silloin tällöin saa seksiä, niin eivätkö muut asia suhteessa kompensoi sitä puutetta jos suhde on muuten hyvä?

    Minä itse haluaisin vain innokasta seksiä, vaikka sitä olisi vain harvoin. Luulen niin, että eläisin mieluummin pitkään puutteessa ja sitten kun toinen vihdoin innostuu, nauttisin täysillä tilanteesta. Miten te, jotka joudutte vonkaamaan seksiä, koette asian -nauttiiko siitä juurikaan, kun on joutunut ensin kovasti houkuttelemaan toista? Pystyisiköhän joku kehittämään tästä kuviosta sellaisen avioliiton sisäisen casanova-version, että näkisi kauheasti vaivaa toisen kellistämisestä ja sitten tuntisi suurta tyydytystä, kun on vihdoin onnistunut..? Sorry, nyt ajatus vähän karkaa;)

    Nämä asiat ovat varmaan paljon kiinni siitä, minkälainen libido kenelläkin on. Se on harmin paikka, että sitä ei välttämättä tiedä suhteen alussa ja rakkauden huumassa, kuinka halukas tulee jatkossa olemaan. Samoin aiemmat suhteet eivät välttämättä kerro sitä, jos on aiemmin ollut esim. täysin haluttoman kaverin kanssa.

    Äänestä

  • en ole ap kirjoitti:

    Minä olen ollut vasta 1,5 v suhteessa ja olen myös mietiskellyt näitä kysymyksiä. Se on varmaan selvä, että seksi muuttuu jollain lailla liitossa. Epäilen vähän, että se muutos tulee ehkä enemmän minun puoleltani meidän suhteessamme...

    Haluatko sinä muka yhtä usein kuin nuorempana ja suhteen ollessa uusi? Minä uskoisin ettei kukaan halua, mutta halut varmaan tuntuvat tosi kovilta, jos ei saa juuri koskaan.

    Eikö pelkkä fysiikka aiheuta ongelmia? Vaikka kuinka haluttaisi, ei siinä auta jos keski-ikää lähestyvän naisen limakalvot eivät kestä rakastelua joka päivä. Ja niin, liukuvoiteita on kyllä kokeiltu...

    Ennen yhteen muuttoa minua halutti valtavasti ehkä juuri sen takia, kun sitä seksiä ei ollut aina tarjolla. Nytkin huomaan, että jos ei ole syystä tai toisesta ollut viikkoon sutinaa, niin halut nousevat kummasti. Tästä ei vain oikein pysty sanomaan miehelle, vaikka voisi olla hänellekin kivempi olla todella himokkaan naisen kanssa kuin sellaisen no jos sinä haluat -tapauksen kanssa;)

    että joillakin tökkää seksielämä, ennenkuin on päästy edes alkuun.Minulla ja vaimollani on yhteisiä kokemuksia 48 vuoden ajalta.Alkuun tietenkin seksiä piti saada monesti päivässä.Sitten kun lapsikatras kasvoi, tietenkin kerratkin vähenivät.Pääsääntönä oli yli 30 vuoden aikana, että joka ilta, jos siihen ei ollut mitään terveydellistä estettä.Nyt olemme taas kahdestaan, joten aikaa on toisillemme, kyllä vieläkin vähintään 2 kertaa viikossa tapahtuu, ja laatu on parantunut, kun Viagra tuli myyntiin.Meille seksi on ollut aina luonnollinen ja tärkeä asia ja siitä olemme myös osanneet keskustella.

    Äänestä

  • lukeakkin kirjoitti:

    Vai on kamalaa lukea. Kiitos rohkaisusta! Ihmiset ovat erilaisia, sille ei voi mitään.

    "Minä itse haluaisin vain innokasta seksiä, vaikka sitä olisi vain harvoin. Luulen niin, että eläisin mieluummin pitkään puutteessa ja sitten kun toinen vihdoin innostuu, nauttisin täysillä tilanteesta."

    Myönnän, että ylläolevan pätkän voi ymmärtää aivan väärinkin jos haluaa. Minä haluan seksiä 1-2 krt/viikko, mutta uskon että jos en saisi seksiä juuri koskaan, en haluaisi ruinata sitä vaan nauttisin enemmän siitä, että silloin kun saisin, toinen olisi myös oikeasti halukas. Minulla fysiikka tekee tenän eli paikat ovat koko ajan kipeänä, jos seksiä on joka päivä. Varmaan harrastaisin ihan onnellisenä seksiä himotti hirveästi tai ei, ellei se tekisi kipeää. Onko kauhistelijalla jotain vinkkejä siihen, kun gynekologitkaan eivät osaa auttaa..? Minä rakastan miestäni ja mielestäni meillä on hyvä seksielämä, vaikka ei joka päivä rakastellakaan.

    Äänestä

  • ei ap kirjoitti:

    seksielämä, mikä sitten on ongelma?Jos jotku repii niin, että vehkeet ei kestä, tuskin voi sanoa, että on hyvä seksielämä.Toinen tykkää tytöstä, toinen tytön äidistä.

    Äänestä

Kuinka kauan aikaa meni siihen, että seksi alkoi tuntua oman partnerin kanssa pelkältä jyystämiseltä?
-- Ei ainakaan vielä ole näin käynyt.

Kuinka kauan aikaa meni siihen, että partneri ei enää kiihottanut ollenkaan, mutta seksintarve pisti kuitenkin tekemään temput?
-- Ei ole käynyt näinkään vielä.

Kuinka kauan aikaa meni siihen, että olisit mieluummin syönyt sitruunaa kuin nainut partnerisi kanssa?
-- Hyvin vaikea kuvitella että näin edes kävisi.

Mitä kaikkea olet yrittänyt tehdä muuttaaksesi seksielämäänne virkeämmäksi?
-- Onhan tuota jotain tullut tehtyä... joka kerta onnistuneesti =)

Missä vaiheessa olet tullut epätoivoiseksi ja ajatellut, että tätäkö tämä nyt sitten on lopun elämää?
-- En koskaan.

Missä vaiheessa tuli mieleesi, että pettäminen ei ehkä olisikaan niin kamala asia?
-- Ei koskaan.

Yhdessä oltu 12 vuotta. Onko se sitten "pitkä liitto", sitä en tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avioliitossa kirjoitti:

Kertokaapa naiset ja miehet, joilla on kokemusta pitkästä liitosta, että miten seksielämä muuttuu vuosien varrella. Kyselen tätä ihan vain siksi, että voisin sitten päättää haluanko edes koskaan mennä naimisiin. Tietysti avioliitossa on monia muitakin asioita kuin vain seksi: asioita, jotka voivat hyvinkin jonkun mielestä korvata ainakin osittain lattean seksielämän ja jotka ovat seksiä tärkeämpiä, mutta en kysele nyt niistä.

Itselläni ei ole ollut vielä yli vuoden kestäviä seurustelusuhteita, joten omakohtaista tietoa asiasta ei ole. Ts. seksielämä ei ole ehtinyt pahemmin väljääntyä seurustelusuhteideni aikana.

Vastauksia haluaisin saada mm. seuraaviin kysymyksiin, mutta muutkin tiedot ovat tervetulleita.

- kuinka kauan aikaa meni siihen, että seksi alkoi tuntua oman partnerin kanssa pelkältä jyystämiseltä?
- kuinka kauan aikaa meni siihen, että partneri ei enää kiihottanut ollenkaan, mutta seksintarve pisti kuitenkin tekemään temput?
- kuinka kauan aikaa meni siihen, että olisit mieluummin syönyt sitruunaa kuin nainut partnerisi kanssa?
- mitä kaikkea olet yrittänyt tehdä muuttaaksesi seksielämäänne virkeämmäksi?
- missä vaiheessa olet tullut epätoivoiseksi ja ajatellut, että tätäkö tämä nyt sitten on lopun elämää?
- missä vaiheessa tuli mieleesi, että pettäminen ei ehkä olisikaan niin kamala asia?

Tietysti positiivisia puoliakin saa mielellään heittää kehiin. Älkää ottako tätä vittuiluna, vaan vilpittömänä tiedonhaluna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu