Tässä onkin kysymys ns. nuorille miehille joita täällä tuntuu olevan. Etsitte itseänne vanhempaa naista jne. Eikö teitä sitten yhtään mietitytä, että aikaa kuluu ja sen oikean (jonka kanssa haluaisitte perustaa perheen) etsiminen hidastuu? Etenkin, jos satutte ihastumaan tai jopa rakastumaan tähän vanhempaan, niin etsiminen hidastuu. KOhta olette reippaasti yli 30-vuotiaita ja edelleen se perhe on perustamatta.
Saan tähän varmasti monenlaista kommenttia, mutta voisin valaista että olen 36.v ja minulla on 28-vuotias, jota tapailen silloin tällöin. Hommaa on jatkunut vuoden. Minullehan tämä kuvio on OK, sillä minulla on jo omia lapsia eikä minulla ole tarvetta lisääntymiseen. Mietin vaan, että mikä se miehen logiikka on? Aluksi tietysti oli seksi, mutta meillä on empatiaa muutenkin. Miehellä oli välillä joku vaimoehdokas (meillä oli muutaman kuukauden tauko), mutta se kuitenkin loppui ja taas me tapailemme.
KOskaan emme ole puhuneet, että alkaisimme seurustelemaan oikeasti. Olen sen verran empaattinen, että toivoisin tämän miehen löytävän lapsettoman omanikäisen naisen, jonka kanssa aloittaa "puhtaalta pöydätä". Itse en välttämättä halua lisää lapsia. Voisin kyllä seurustella vakavamminkin hänen kanssaan, mutta tosiaankin toivoisin hänen löytävänsä oman ikäisen.
Ulkoisesti näytän häntä nuoremmalta eli ihan vanhasta kaakista tässä ei ole kyse.
Saan tähän varmasti monenlaista kommenttia, mutta voisin valaista että olen 36.v ja minulla on 28-vuotias, jota tapailen silloin tällöin. Hommaa on jatkunut vuoden. Minullehan tämä kuvio on OK, sillä minulla on jo omia lapsia eikä minulla ole tarvetta lisääntymiseen. Mietin vaan, että mikä se miehen logiikka on? Aluksi tietysti oli seksi, mutta meillä on empatiaa muutenkin. Miehellä oli välillä joku vaimoehdokas (meillä oli muutaman kuukauden tauko), mutta se kuitenkin loppui ja taas me tapailemme.
KOskaan emme ole puhuneet, että alkaisimme seurustelemaan oikeasti. Olen sen verran empaattinen, että toivoisin tämän miehen löytävän lapsettoman omanikäisen naisen, jonka kanssa aloittaa "puhtaalta pöydätä". Itse en välttämättä halua lisää lapsia. Voisin kyllä seurustella vakavamminkin hänen kanssaan, mutta tosiaankin toivoisin hänen löytävänsä oman ikäisen.
Ulkoisesti näytän häntä nuoremmalta eli ihan vanhasta kaakista tässä ei ole kyse.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Itse olen 30-vuotias enkä pidä itseäni minään ikäloppuna miehenä. Mielestäni kaikki alle viiskybäset voi huoletta laittaa kategoriaan nuori.
Oikeastaan se arkipäivän tietoisuus ei niin dramaattisesti lisäänny vuosi vuodelta että esim. 40-vuotiailla olisi mitään varaa kuvitella olevansa niin ja niin paljon viisaampia ja kypsempiä kuin nuoremmat. Yksilökohtaisia asioita.
Vaikken olekaan kuuluttamasi nuori mies, niin tiedän vastauksen. Kas kun miehellä ei ole biologista kelloa tikittämässä. Perheen ehtii perustaa vaikka 50:nä, jos niikseen on. Onhan se vähän outoa saada vanhuuseläkettä ja lapsilisiä yhtä aikaa, mutta se on silti miehille mahdollista.
Kiitos kommentista. Toi olikin hauskasti sanottu eli vanhuuseläke ja lapsilisä samanaikaisesti Niinhän se menee, mutta oman tuttavapiirin mukaan moni mies kyllä olisi halunut ne lapset alle 40-vuotiaana. Taidan siis ajatella, että miehen biologinen oikea aika lisääntyä on alle 40-vuotiaana.
No eikä kyse ole pelkästään lisääntymisestä, vaan siitä että eikö se ole kiva löytää se vaimo kohtuuajassa, jossa saisi elää OMAN VAIMON kanssa yhteistä elämää mahdollisimman pitkään. Vai ajattelenko minä naisenlogiikallani liikaa? Toivooko miehen logiikka, että näitä aviovuosia on mahdollisimman vähän?
Tottahan nuori mies jaksaa paremmin temuta lasten kanssa kuin eläkeikäinen pappa.
En ole vielä keksinyt, mitä autuasta on sitoutua parikymppisenä? Niinhän minä ja lähes kaikki ystäväni tehtiin, mutta huonosti kävi. Vain yksi pariskunta 12:sta on vielä yhdessä. Loput ovat naimisissa jonkun muun kanssa, minä mukaan luettuna. Ihmiset kun muuttuvat ajan myötä.
Siksi toisekseen avioliitto ja lapset eivät välttämättä kuulu yhteen. Olenhan minäkin ollut naimisissa jo puolen vuosikymmentä, eikä meillä ole lapsia. Ja kaikki eivät niitä saa, vaikka haluaisivatkin.
miehiä pidempään (ja kait keskimäärin n.10v), eli mikä sun hätä olikaan?
itselläni on 47v vakipillu ja mielellään vaihtaisin nuorempaan (ennen oli 38v mutta rumempi). Mutta en halua seurustella ja leikkiä kotia niin rajaa vaihtoehtoja.
Jos seurustelisin niin 2-10v nuorempi nainen. Sitten vanhana gubbena nuoren naisen saa ulkomailta länsimies-statuksella joten älä huolehdi kaveristasi.
päähäsi, että kaikki nuoret miehet ei edes halua omia lapsia.
Itse kuulun heihin ja tuollainen järjestely kuin teillä, olisi kohdalleni mitä mainioin. Naisella on jo omat lapset hoidettuna, joten ei haaveile enää niistä. Samoin hän on jo sitä perhe-elämän onnea ja autuutta saanut koettaa.
Miehelle puolestaan riittää, että saa vierihoitoa kaksi kertaa viikossa. Eri osoitteissa asuminen vielä siihen päälle, niin avot, mitä sitä mies muuta kaipaa. Oma rauha, omat rahat ja varma vakihoito.
Tässä kun yrittää oman ikäisten naisten kanssa pyristellä, niin tahtovat olla harvassa ne lapsettomat nuoret naiset, jotka eivät niistä (ja siitä perhe-elämän onnesta) salaa kuitenkin haaveilisi, vaikka aluksi muuta väittäisivätkin. Kun ollaan muutama kuukausi seurusteltu, niin kohta jo aletaan pilvilinnoja rakennella, vaikka suhteen alussa sen laatu olisi koetettu selkokielellä sopia. Oman ikäiset yksinhuoltajatkin tahtoo olla sellaisia, että heti kohta sitä yhteen muuttoa pitäisi harkita ja alkaa jotain uusioperhehelvettiä rakentaa/kestää.
todella, että kaikki haluaa lapsia???
lähden siitä oletuksesta, että miehet ennemmin tai myöhemmin haluavat lapsia. Eivät välttämättä tiedosta asiaa tuossa iässä, mutta myöhemmin asia nousee seiin luonnostaan. Minullekin se halu tuli vasta hänen iässään.
oletus.
Kyllä ihminen jo vajaana kolmekymppisenä tietää haluaako niitä mukuloita vai ei, ainakin täyspäinen ihminen.
Itse olen mies 28 v. ja tiennyt jo varmaan viisi vuotta, etten lapsia halua enkä niitä tule haluamaankaan.
Sulle nyt ei vaan näy sopivan kaaliin, että kaikki ei niitä halua ja jotkut tietää sen jo nuorena.
Ja pahasti.
Naisilla se älytön "lisääntymispakko" on ei miehillä.
haluavat lapsia.
Mutta vaan sen takia että saavat sillä naisen..
tai jotain.
Mä tiedän miehen, joka haluaa naisen sen takia, että saisi lapsen.
Kysyjästä että onko 30vuotias todella nuori..
Poikkeuksia löytyy joka asiaan,kai sinä sen ymmärrät.
Jotkut miehet vaan on outoja ja haluaa
lapsia..sellaisilla ei ole ihan "kaikki kotona"..
Miksi kuvittelet miehen tahtovan perheen kanssasi, tai ylipäätään?
Missä niin luki?
"Eikö teitä sitten yhtään mietitytä, että aikaa kuluu ja sen oikean (jonka kanssa haluaisitte perustaa perheen) etsiminen hidastuu?"
"Minullehan tämä kuvio on OK, sillä minulla on jo omia lapsia eikä minulla ole tarvetta lisääntymiseen.
---
Itse en välttämättä halua lisää lapsia."
Niin...?
"Miksi kuvittelet miehen tahtovan perheen kanssasi"
Tuota yllä olevaa ei ole kuviteltu missään.
Vittu kysy siltä mieheltä mitä se sussa roikkuu? Jesus, aikuinen ihminen.
Ei viittitä kinastella tästä, eihän?
Sehän on selvää, miksi se mussa roikkuu. Meillä on kivaa jne. Se on ihan selvä juttu ja sivuseikka.
Mutta lähinnä siis mietin yleisella tasolla miksi
jo liki 30-vuotiaat miehet eivät käytä aikaansa esim. sen oikean löytämiseen. Hommahan vaan vaikeutuu iän myötä. Meneen vaikeammaksi, koska mukavuudenhalu kasvaa. No tässä oli esimerkkinä tämä meidän tapaus, mutta asiaa toki voi miettiä yleisellä tasolla.
Kiitos kuitenkin viesteistäsi.
Jos mitään oikeaa ei ole? Jos miestä ei kiinosta vakava pariutuminen, perhe, asuntolaina ja kitisevät adhd-kersat? Jos kiinnostaakin, niin eiköhän se lemppaa sut ajan koittaessa?
Siis, voisithan sinä keskustellakin sen miehen kanssa, jo askarruttaa miekkosen valinnat.
Miksi oletat, että mies ylipäätään haluaa lapsia?
Miksi oletat, että mies ei voisi pitää vanhempaa naista "oikeana" vaimoehdokkaana?
Miksi oletat, että hän haluaisi oman ikäisen?
Ja koska osoitit kysymyksesi kaikille nuorille miehille, etkä vain sille omallesi, niin haastan lisää uskomuksiasi:
Miksi oletat, että naisella on lapsia, vaikka onkin 36 ?
Miksi oletat, että naisella olisi siitä huolimatta tarvetta lisääntymiseen?
Mikä saa sinut olettamaan, ettei nuorilla miehillä alle 28-v voisi olla jo lapisia?
Kuule, kun meitä ihmisiä on niin monenlaisia, eikä meitä kaikkia motivoi samat asiat. Perhe on perhe, ilman lapsiakin. Ja ihastuminen ja rakastuminen on jotain muuta kuin potentiaalisen äidin / isän etsimistä.
Kyllä soisin, että meitä ihmisiä olisi vielä useampaan junaan kuin mitä tänään on.
Mutta tämä keskiluokkainen/keskinkertainen elämän käsikirjoitus tarjoaa niin tosissaan tuota perheytymis ja lisääntymiskaavaa, että väsyneet ihmiset ottavat sen tosissaan, ikään kuin ainoana oikeana tapana toteuttaa ihmisyyttään.
Huh-huh.
Nojoo. Tiedän vanhemman miehen joka tapailee itseänsä reilusti nuorempaa. Vuosia jatkunut näin mutta ei aio kai tästä mitään vakavampaa kuitenkaan kehitellä, toisaalta ei sitten hae vierellensä mitään "oikeata" kumppaniakaan kun ei ole tarvetta. Edessä voi olla tätä menoa hieman yksinäinen vanhuus?
Mutta tästä ketjustakin on tullut ilmi että eipä taida miespuoliset asioita ajatella tällä tavalla. Ei siis ehkä sinunkaan kannata ajatella miesystäväsi puolesta kun kerran järjestely sopii sinullekin? Yhtä hyvin sinäkin "tuhlaat" aikaasi sellaiseen joka saattaa sitten lähteä sitä perhettä perustamaan jossain vaiheessa, etkä etsi itsellesi sitä pitempiaikaista kumppania jonka kanssa köpötellä yhdessä vielä vanhainkodissakin?
Ehkä jotkut miehet (ja naisetkaan) eivät tarvitse tämän "enempää", ja sehän on toisaalta hyvä että asian tiedostaa. Ei näistä nimittäin sellaista kumppanuutta saa rakennettua kuin mitä joku toinen ehkä toivoisi vaikka posti jaettaisiinkin samaan osoitteeseen. Näillä sivuillakin on tuhansittain tarinoita siitä kuinka mies vain luuhaa omissa menoissaan ja vaimo ja kakarat on siinä lähinnä tiellä.
Kiitos sinulle ja kaikille viestien kirjoittajille.
En ala jokaiseen viestiin vastaamaan, vaikkakin jokainen "vastalause" tuli tarpeeseen.
Minulla on varmaan siksi noita oletuksia, koska varsin monissa asioissa olen oman tien kulkija. Oletan siis että valtaväestö toimii näissä parisuhdeasioissakin ns. perinteisellä tavalla. Itselläni taas on omat systeemit.
Mutta kivahan tässä on huomata, että ainakin tässä kirjoitusketjussa on rohkeasti ja yksilöllisesti ajattelevia ihmisiä.
Siis eihan kaikilla ole mikaan maailmanpakko lisaantya tai perustaa perhetta. Itse olen ihan kypsassa iassa olevan nainen ja tiedan jo nyt, etta perhetta en tule perustamaan koskaan, ainakaan siina mielessa miten se nykyaan tulkitaan. Siis saada lapsia. Mies ja koiria sun muita elukoita kylla voi tulla.
Minullakin on itseani aika reilusti vanhempi mies, eika minua huoleta ollenkaan. Voisin ihan hyvin nahda tilnateen toisinkin pain, koska naisestahan se lisaantyminen on etenkin fyysisesti kiinni loppupeleissa.
Onhan se ihan siitakin kiinni miten asiat sopii. Jos kumpaakaan ei kiinnosta suvunjatkaminen tai naimisiinmeno, niin selva. Eri asia on jos on selkea ristiriita olemassa ja tavoitteet ja halut eri.
vastata, mutta itse en luettelemiesi syiden takia alkaisi seurustelemaan yli 30-vuotiaan naisen kanssa. Tapailla toki voisin, mutta siinä on aina vaarana jumittuminen. Ehkäpä kyseiselle miehelle on käynyt juuri näin?
Ehkä sillä ei ole suunnitelmia perheen suhteen. Tai sitten aikoo vaihtaa lennosta nuorempaan. Kaikki ihmiset, niin miehet kuin naisetkin ovat nin erilaisia että ihan arvailuksi menee.
Kyllä mietityttää. Ei vain millään satu niitä oman ikäisiä kohdalla, 5-6 vuotta vanhempia kyllä ja nämä vanhemmat naiset kiinnostuvat minustakin mutta minä en heistä. Mutta oman ikäisiä ei tielleni satu. Olen alkanut miettiä että ehkä minun osani tässä maailmassa on jäädä perheettömäksi. Voi kuulostaa hassulta mutta tavallaan olen jo tyytynyt tilanteeseen. Ei minulla edes ole suurta halua perheen perustamiseen mutta jos tapaisin oman ikäisen naisen niin olisin valmis kokeilemaan perhe-elämää.
Naisilla on se suuri harhakäsitys, että jokainen tai ainakin melkein jokainen mies haluaa sitoutuneen suhteen, perheen, avioliiton jne. Kuitenkin jos naisella on yhtään kokemusta miehistä ja ihmistajua, niin hän näkee ympärillään todella paljon erilaisia miehiä. Jotkut ovat pitkällä aikuisiällä olevia lähinnä teini-ikäisen arvoilla ja tavoitteilla eläviä miehiä. Nuo miehet voivat omassa lajissaan olla mitä mukavimpia, reilumpia, hauskimpia ja hyvännäköisimpiä miehiä. Mutta eihän heistä nyt missään nimessä ole mihinkään sitoutuneeseen seurustelusuhteeseen perheenperustamisesta puhumattakaan. Naisten tulisi tajuta tämä ja osata ajoissa erottaa ne miehet, joista on parisuhteeseen niistä, joista ei todelliseen vakavaan suhteeseen yksinkertaisesti ole.