Hämmentynyt

Haluaisin kuulla teidän mielipiteitä... Tyttö ystäväni jätti minut. Tähän liittyy paljon asioita joita en nyt jaksa alkaa kertomaan,hänessä on ollut meidän suhteen aikana kuitenkin se suurempi vika, eli hän on pettänyt minua ja olen antanut anteeksi ym ym. Mutta nyt kuitenkin hän lähti ja ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Tämä kuulostaa ehkä hullulta, mutta tiedän että hän rakastaa vieläkin minua. Olemme kerran jutelleet puhelimessa ja hän vaan huutaa ja syyttää minua vaikka mistä. Hän on myös laittanut muutoman teksti viestin jossa myös vaan moittii minua.
Hänen kaverit on kertonut minulla että hän on ihan pois tolaltaan eron jälkeen. Kysymys kuuluu... katuuko hän asiaa vai miksi hän käyttäytyy minua kohtaan niin (vihaa). Naiset varsinkin voisittenko kertoa mitä te ajattelette asiasta..
2949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pettämisellä haluaa lopettaa suhteen..ei osaa muulla tovoin sitä kertoa. Näin taisi käydä mulle. Nyt epäilen jopa sitä, että se on vaan sanonut niin. Leikkiin en enää lähde. Loppu.

Äänestä

Näin kävi mullekin ensin oltiin niin onnellisia että vuosia ja sitten tuli ensimmäinen pettäminen. Hän toimi niin törkeästi minua kohtaan että itsekin ihmettelin miksi siedin. Annoin anteeksi anelin takaisin, ja taas vähän ajan päästä sama juttu. Ilkeilyä, vihamielistä kohtelua, kaikkea mitä vain naiset osaa. Enää en pyytänyt takaisin, jos on sellaisin paska saa mennäkin puolestani. No ei se eroaminen tietysti helppo ollut, hemmetin vaikeaa oli, mutta olin päättänyt selvitä. Ehkä jättäjän on vaikea lähteä suhteesta ja sanoa reilusti ettei enää kiinnosta, vaan pitää ensin etsiä uusi ja sitten vasta on rohkeutta tehkä tekosensa. Paska mikä paska anna sinäkin naisesi mennä vaan, etsi uusi ja parempi tilalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paha olo kirjoitti:

Haluaisin kuulla teidän mielipiteitä... Tyttö ystäväni jätti minut. Tähän liittyy paljon asioita joita en nyt jaksa alkaa kertomaan,hänessä on ollut meidän suhteen aikana kuitenkin se suurempi vika, eli hän on pettänyt minua ja olen antanut anteeksi ym ym. Mutta nyt kuitenkin hän lähti ja ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Tämä kuulostaa ehkä hullulta, mutta tiedän että hän rakastaa vieläkin minua. Olemme kerran jutelleet puhelimessa ja hän vaan huutaa ja syyttää minua vaikka mistä. Hän on myös laittanut muutoman teksti viestin jossa myös vaan moittii minua.
Hänen kaverit on kertonut minulla että hän on ihan pois tolaltaan eron jälkeen. Kysymys kuuluu... katuuko hän asiaa vai miksi hän käyttäytyy minua kohtaan niin (vihaa). Naiset varsinkin voisittenko kertoa mitä te ajattelette asiasta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu