Niin me, joille ei luoja suonut komeita kasvoja? Kun naiset eivät viitsi edes katsoa silmiin ja netissäkin juttu lopahtaa siihen ettei pärstä kelpaa. Ei ole trendikästä partaa eikä ruskeita silmiä saatikka sitten jylhiä kasvonpiirteitä. Se on oikeasti yks ja ihan sama naiselle löytyykö huumorintajua, urheilullisuutta, lapsirakkautta tai maisterin paperit, jos pärstäkerroin on nolla. Taitaa tämä elämä mennä vituiks ihan naurettavan pienestä syystä. Joskus oli vielä aikoja jolloin saatoin katsoa itseäni peilistä, en ylpeillen mutta hyväksyvästi. Nykyään oman pärstän näkeminen lähinnä vituttaa.
Loppukaneettina heitän ilmaan kysymyksen, johon ei ehkä kannata vastata: olenko minä (ja te muutkin jotka itsenne tunnistitte) se evoluution haara joka ei tule koskaan lisääntymään - se pieleen mennyt geneettinen kokeilu?
Loppukaneettina heitän ilmaan kysymyksen, johon ei ehkä kannata vastata: olenko minä (ja te muutkin jotka itsenne tunnistitte) se evoluution haara joka ei tule koskaan lisääntymään - se pieleen mennyt geneettinen kokeilu?
Vastaukset 13
Vanhimmat
aina ei voi voittaa
Harrastuksia löytyy ihan riittävästi.
joka vie kaiken ajan niin ettei naisia tule enää ajatelleeksikaan...
Hyvä idea. Tai sitten voisin ryhtyä työnarkomaaniksi tai alkoholistiksi niin ajatukset pysyisivät ainakin kaukana naisista. Tämähän se olisi "helpoin" ratkaisu, eli sen tavoittelemisen hylkääminen, mitä en voi saada.
näin ovat sadat tuhanne miehet menetelleet menestyksellisesti ja luoneet samalla miljoonaomaisuuden
luultavasti ole "se evoluution haara joka ei tule koskaan lisääntymään". Vanhempamme, isovanhempamme jne...ovat kaikki lisääntyneet. Katso nyt ympärillesi! Lähes kaikki lasten kanssa ulkoilevat ihmiset ovat ulkonäöltään joko rumia tai yhdentekeviä. Kauniit viettävät koko elämänsä etsimässä aina vain parempaa, eivätkä ehdi "tyytyä" kehenkään perhettä perustamaan:-) Tämä on klisee, mutta kyllä se asenne merkitsee enemmän. Se, että etukäteen pyydät anteeksi olomassaoloasi, on pahempi asia kuin vaatimaton ulkonäkö.
Ensinnäkin: vanhempamme ja isovanhempamme elivät maailmassa, jonka arvomaailma oli ihan täysin erilainen kuin nykyään. Minusta on hyvin selvää että parinvalinnan kriteerit ovat muuttuneet ajan myötä, eikä kahden eri aikakauden samaistaminen tässä asiassa siten ole viisasta.
Toiseksi: ikäiseni (25) ihmiset ympärilläni ovat kauniita tai komeita - hyvin kaukana yhdentekevistä tai rumista. Ne jotka kuuluvat siihen vähiten viehättävään ihmisryhmään, eivät näe maailmaa kuten sinä näet, eli että lasten kanssa ulkoilevat ihmiset ovat joko rumia tai yhdentekeviä...
Kolmanneksi: Monestiko pitää tulla torjutuksi hyvän asenteen kanssa, että ymmärtää ettei sillä asenteella ole väliä, jos ja kun pärstä on mitäänsanomattoman näköinen? 5 kertaa? 50 kertaa? Naps. Siinä meni selkäranka. Kyllä se aika kauan kestikin.
eivät ole muuttuneet juuri mihinkään. Vanhempien rooli on pienempi ja kynnys eroamiseen on alhaisempi, mutta samoja homo sapiensseja me olemme kuin aina ennenkin ja parinvalintamieltymykset tulevat paljon syvemmältä kuin kulttuurin pintakohinasta."Ne jotka kuuluvat siihen vähiten viehättävään ihmisryhmään, eivät näe maailmaa kuten sinä näet, eli että lasten kanssa ulkoilevat ihmiset ovat joko rumia tai yhdentekeviä..."...itse en ole hyvännäköinen mies, kaikkea muuta ja olen silti elänyt parisuhteessa suurimman osan aikuisikääni. En nytkään usko sinkkuuteni jäävän pitkäikäiseksi. Kyse on oikeasti lähinnä asenteesta. Jos saat pakkeja liukuhihnalta, joko itse lähestyt naisia jotka ovat aina oman "tasosi" yläpuolella tai sitten negatiivinen asenteesi paistaa läpi. Kokeile joskus tutustua naiseen ILMAN ajatusta parisuhteesta.
Kumppanin löytyminen ei ole ulkonäöstä kiinni. Syyt ovat enemmän huonossa itsetunnossa. Supliikkimies saa naisen vaikka olisi minkälainen rujokki tahansa.
Rohkeutta vaan peliin.Naiset eivät tietenkään huutele vaatimattoman näköisesten miesten perään. Silloin on oltava oma-aloitteinen ja lähestyttävä reipaasti naisia. Pakeista ei saa lannistua. Sitkeällä yrittämisellä se kumppani löytyy "rumemmallekin" miehelle
Tehtäkööt selväksi etten ole supliikkimies vaikka hyvin keskustelutaitoinen olenkin. En vonkaa enkä käyttäydy muutenkaan törkeästi. Enkä ole rujokki vaan näytän liian poikamaiselta enkä tarpeeksi miehekkäältä. Tiedän vallan hyvin, että puhetaitoiset rujot miehet niitä naisia vasta saavatkin...
Olenko oma-aloittenen ja rohkea? No kyllä. Onko se tuottanut tulosta? No ei. Tietenkin sitkeä yrittäminen luo perustan onnistumiselle, mutta kun olen nyt kuusi vuotta sitkeästi yrittänyt ilman mitään tulosta niin eihän se hyvältä tunnu.
tarkoittanut, tai sitten on väärintulkinnan vaara täällä päässä, mutta sanoit:
"olen nyt kuusi vuotta sitkeästi yrittänyt ilman mitään tulosta niin eihän se hyvältä tunnu."
,jonka tulkitsen mahdollisesti niin että yrittämällä yrität.
Kuten tunnettua, liikaa yrittämällä ei oikein onnistu. Eikä siksi että siitä tulisi "epätoivoinen" kuvakaan, kuten yleensä sanotaan, vaan siksi että kun oikein yrittää jotain, niin alkaa helposti pelaamaan jollain tapaa varman päälle. Tai siis niin kun kuvittelee itse olevansa varman päälle. Spontaanius ja ilo touhusta katoaa helposti kun pitää mielen tiukasti määränpäässä.
Itselläni käy helposti näin. Menee lukkoon. Kun jos taas antaa luvan itsellensä olla ihan juuri sellainen kuin on, on lähempänä "menestystä".
Mutta saattaapi olla koko juttu vain omaa väärintulkintaani.
Voiko yrittää yrittämättä? Uskon että yritän sopivasti, en liikaa enkä liian vähän. Enkä varsinkaan yritä olla jotain mitä en ole enkä vedä roolia. Ehkä ennemminkin syytä voisi hakea siitä, että olen ihan oma itseni. Ketäpä sellainen nyt kiinnostaisi.
Niinkuin tossa joku muukin mainitsi, niin kyllä "rumatkin" pariutuvat. Kyllä mun ystävissä, tutuissa ja sukulaisissa löytyy vaikka minkänäköistä tyyppiä keillä on vakava suhde ja perhettä.
Se on vaan niin helppoa aina syyttää naamaansa, jolle ei mitään mahda. Tai siis syytetään muita, joille se naama ei kelpaa. Kyse voi kuitenkin olla muistakin asioista, joita ei vain halua myöntää.