Haluaisin tietää, miksi ihminen katkaisee suhteen, jos toinen sanoo: "minä rakastan sinua." Onko joillekin todella nuo sanat liikaa?
Miksi maailma on sitten niin julma..? Tällaiset ihmiset eivät halua sitoutua mitenkään.. vaan lentävät pesästä pesään. Miksi ovat niin ilkeitä ja kieltävät itseltään niinkin kauniin tunteen..?
Minun mielestäni en näe siinä mitään väärää, vaikka sanoisikin noin ja ottaisi kaiken vakavasti. Mitä sen väliä, jos tänään suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja elää niin täysillä, että on yhdessä ikuisesti.. vaikkei huomenna enää olisikaan.
Mielestäni sellaiset ihmiset, jotka eivät salli itseltään sitoutumista ovat erikoisia.. todella omituisia otuksia.. He oikeasti ottavat elämän liian vakavasti ja kieltävät kaiken.. Miksi? Miksi ei vain voisi uskoa parempaan ja elää siten..? Miksi pitää pintaliitää suhteesta toiseen, hajottaen monta sydäntä..?
Miksi maailma on sitten niin julma..? Tällaiset ihmiset eivät halua sitoutua mitenkään.. vaan lentävät pesästä pesään. Miksi ovat niin ilkeitä ja kieltävät itseltään niinkin kauniin tunteen..?
Minun mielestäni en näe siinä mitään väärää, vaikka sanoisikin noin ja ottaisi kaiken vakavasti. Mitä sen väliä, jos tänään suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja elää niin täysillä, että on yhdessä ikuisesti.. vaikkei huomenna enää olisikaan.
Mielestäni sellaiset ihmiset, jotka eivät salli itseltään sitoutumista ovat erikoisia.. todella omituisia otuksia.. He oikeasti ottavat elämän liian vakavasti ja kieltävät kaiken.. Miksi? Miksi ei vain voisi uskoa parempaan ja elää siten..? Miksi pitää pintaliitää suhteesta toiseen, hajottaen monta sydäntä..?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samaa olen miettinyt. Ei koskaan saisi sitoutua keneenkään ja kaikenmaailman sinkkuelämän hohto ja glamour esitellään joka paikassa siihen malliin, että jos alkaa vakavasti seurustella jonkun kanssa niin varmasti menettää jotain helvetin hienoa!
Samoin myös ihmisten mielikuvat rakkaudesta ja ihmisistä ovat vääristyneet, ei esim. viitsitä sen vuoksi sitoutua, kun "jotain parempaa voi tulla kohdalle". Hetkeen on vaikea heittäytyä, kun eletään vain tulevaa varten, eli "sitku"-elämää.
Kun seurustelevat puhuvat toisistaan pariskuntana niin pitäisi edes toisen osapuolen tuntea ahdistusta "ou mai gaad, nyt se puhuu meistä MEINÄ". Ja äkkiä karkuun, ettei vaan kukaan vangitse sinun vapauttasi ja kahlitse elämääsi onnettomaan suhteeseen...
Huoh.. No tuollaiset ihmiset ovatkin onneksi sellaista porukkaa, joiden kanssa en muutenkaan vietä sosiaalista elämää. Minä ja elämänkumppanini uskomme toisiimme ja tiedämme, että yksin olisimme tällä hetkellä onnettomampia. Jos toista aidosti rakastaa niin silloin kannattaa vaan heittäytyä tunteeseen. Mitään ihanampaa en ole kokenut kuin toisen kanssa vietetyt tähän astiset hetket.
Rohkeutta vaan peliin sitoutumiskammoiset! Ei rakkaus ole koskaan hukkaan heittämisen arvoista.
Niin nämä "sitoutumiskammoiset" ihmiset tosiaan vakuuttavat, että rakkautta ei ole olemassakaan. Itse haluaisin sitoutua ja elää tosiaan täysillä sitten siinä hetkessä ja suunnitella kaikkea.. Koska, mitä sen on kuitenkaan väliä, vaikka nämä hetket olisivat mennyttä jo huomenna. Mutta silti minä näen tulevan positiivisena.
Nämä sitoutumiskammoiset, kun eivät voi kuvitellakaan mitään hyvää jos sitoutuu.. He haluavat elää tässä hetkessä, mutta poissulkevat kaikki hyvät mahdollisuudet. He kokevat vain, että hyvää on se, jos saa panna mahdollisimman montaa.. Kuitenkin todellisuudessa nämä ihmiset ovat niin yksin ja niin hukassa, etteivät he tiedä mistään mitään ja ovat menettäneet toivon ja uskon elämään.
Tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni ihmisestä, joka pelkäsi sitoutua. Hän pitää yhteyttä eksiinsä ja pui niitä asioita, sitä kuinka on jättänyt ne kaikki, kun suhde alkoi mennä liian vakavasti. Hän pelkäsi jätetyksi tulemista. Minä jätin hänet, sillä en kokenut saavani tarpeeksi huomiota.. Tein oikein, nyt sekin ihminen on pudotettu maan pinnalle. Tosin tuskin olin hänelle kovin merkityksellinen, niin ei menettänyt varmaan mitään. En itsekään tiedä, välitinkö hänestä, mutta olisin ainakin halunut uskoa hänen kanssaa kaikkeen hyvään ja parempaan tulevaan. Toisin kuin hän halveksui kaikkia seurustelevia ihmisiä ja kaikkea niinkin typerää kuin "rakkaus" ja "sitoutuminen"..
En voi ymmärtää!! Mutta ainakain tästä opin sen, että se, että usko oikeasti hyvään ja ajettelee positiivisesti kantaa paljon pidemmälle suhdetta, vaikkei se silti jatkuisikaan..
Itse koin ko. suhtessa, että minä jättämällä hänet annoin rakkauden voittaa.. Tajusin nimittäin, että rakkaus on sitä, että saat olla onnellinen ja uskoa kaikkeen hyvään. (Vaikka tiedostat toki sen, että on maailmassa paljon pahaakin.)
Mutta näin minä asian koin. Minä voisin oikeastaan sanoa rakastavani niitä ystäviä, jotka ovat minua auttaneet vastaavanlaisissa suhteissa, joita minulla on ollut. Minä en kuitenkaan ole koskaan heittänyt kirvestä kaivoon pettymyksistä. Sillä koskaan en ole itkenyt sitä, että minulla ei ole ketään.
Olen vain ollut tyytyväinen siitä, että minulla on rakkaus elämää kohtaan ja positiivinen asenne, jota kukaan ei pysty murtamaan. Ei edes tuo ihminen, joka melkein sai minutkin uskomaan siihen, ettei kenellekään ole sitä oikeaa eikä rakkautta olisi olemassakaan. Sillä tiedän, että se ihminen oli oikeasti niin hukassa kieltäessään itseltään niinkin kauniin asian, kuin rakkauden elämää kohtaan.
vastata omasta puolestani. Itse olin sitoutumiskammoinen tai no, olen vieläkin.
Mun tarinani on tälläinen; Näin jo lapsena miten äitini oli uskoton isälleni ja opin jo pienestä pitäen miten kieroilemalla voi pitää muita suhteita yllä siten ettei jää kiinni.
itse rakastuin menin naimisiin ja kuinkas ollakaan olin 3vkoa naimisissa 4kk raskaana kun mieheni petti minua tai oli ainakin se kerta jolloin jäi kiinni. yritin sitkeästi elää avioliitossani ja toisin kävi. erosimme 02 ja viralllisesti 03. elin sinkku elämää ja törmäilin erilaisiin ihmisiin. niin naisiin kuin miehiin ja naimisissa oleviin ja heidän julmiin puuhiin. Tuolloin itse treffailin monia, jopa samaan aikaan...tuossa kovassa maailmasa kovetin itseni, tein itselleni teflon pinnan, jolla pidin ihmiset loitolla minusta...suojelin itseäni...en suostunut enää että minua loukataan..kylmetin itseni, en osannut enää rakastaa vaan pelasin samaa peliä kuin nuo muutkin, tietenkin itseäni suojellen!!
nyt olen seurustellut vuoden ja ollaan asuttu jo hetken aikaa yhdessä. Rakastuin niin kuin lekalla oltaisiin lyöty päähän,kerta laakista! Olen ihan myyty!! Mutta tällä kaikella on varjopuolensa, avopuolisoni haluaisi naimisiin ja lapsia ja mulla iskee paniikki!! Suorastaan kauhu! tiedän ettei avopuolisoni ole ex-mieheni, mutta en pääse ajatusta karkuun, että olisin taas raskaana, petettynä ja pienten lasten kans yksin.Mun pää ei kestäis enää moista!! Kurkkua ihan kuristaa kun mietin asiaa tai muistelen sitä aikaa!
Vihdoinkin tunsin jotain eli rakkautta mitä en ole koskaan aikasemmin kokenut! Mies pitää kuin kukkaa kämmenellä ja rakastaa niin hyvinä kuin huonoina pvinä. Niin uskalsin mennä kihloihin ja hääpvän sovittua..pelko vaivas ja olin epävarma omasta asemasta suhteessa... paniikki jatkui..epäilin oliko ihana kultainen mieheni uskollinen... kuinka kävikään... koin epävarmuutta, mut en osannut sanoiksi pukea sitä mitenkään. Ajattelin että eihän nyt toinen mitään uusia hoitoja kattele kun just ollaan muutettu yhteen..tutkin puhelimen ja löysin naisilta viestejä...kysyin ja keskustelimme, vastasi, että ovat vain vanhoja hoitoja, jotka kyselevät kuulumisia. minä uskoin. epävarma olo vatsas jatkui. tuli joulu ja ex-tyttöystävä soitti ja kertoi että oli lähtenyt mieheni kans yhtä matkaa ja vannotti koko puhelun aikana etten saisi suuttua miehelleni mitä nyt aikoo kertoa..olivat lähteneet yhtä matkaa ravintolasta (en edes teinnyt että olivat nähneet)ja menneet grillille ja ex-tyttäystävä oli vongannut, mut mieheni ei ollut kuulemma lähtenyt matkaan. Miksi olisin suuttunut moisesta?miksi siitä piti vannottaa? jos mitään ei ollut tapahtunut, miksi siitä ei voinut mulle sanoa? taas keskustelimme ja uskoin. lähdin joulun jälkeen lasten kanssa vanhempien luokse, tulin takaisin ja mieheni näytti mulle tietokoneelta jotain ja hänellä oli mese auki, josta pomppas 4-5 naisen nimeä ,jotka olivat kirjautuneet. kysyin kuinka usein hän näiden kans mesettelee ja ketä he ovat; vastaus oli ettei ole ainakaan puoleen vuoteen meses ollut, paitsi just nyt: taas nielasin syötin..mietin hetken, paniikki kasvoi, olo muuttui kamalaksi. peruin häät. tai ilmoitin että haluavani siirtää niitä...lasten hankitakin siirtyy..
meni tovi, sama kalvava tunne sisällä jatkui,luin taas puhelimen ja löysin naiselta viestin jossa kiitteli matkasta ( olivat menneet samalla junalla)kysyin kuka oli ja miksi oli antanut nronsa, oliko kiinnostunut naisesta?..vastasi, halusi kertoa missä on töissä,halusi lisää asiakkaita firmaan, eikä todellakaan ollut naisesta kiinnostunut...en ymmärtänyt,riideltiin..en osannut antaa anteeksi...yritin unohtaa..aloin muistella yhteistä aikaamme..mikään ei viitannut, että asiat olisi olleet huonosti mielestäni,seksi loistavaa,hellä,piti huolen arjesta, ei jäänyt yksin mun harteille, lähetti kauniita viestejä,osti kukkia...kaikki loistavasti, olin onnellinen, paitsi sisintä kalvoi joku..otin selvää ja löysin jotain mitä en olisi heti uskonnut. jos minulla ei olisi ollut tuollaista menneisyyttä, en olisi osannut koskaan epäillä mitään.tieto todellakin lisää tuskaa.
tänä pvänä; olemme yhdessä enkä ole päässyt näistä eroon. otin asian uudestaan esille, jolloin kävi selville, että on käynnyt parilla treffeillä alku aikoina ja oli kuulemma ollut täs suhtees vain leikkimielellä aluksi...
olin alussa kysynyt, että tapaillaanko muitakin vai ollaanko me me, vastasi että ollaan me. kun kuulin että treffeillä on käynyt, kysyin miksi ei ollut sanonut, jolloin olisin itsekin voinut käydä treffeillä, olisimme saaneet kumpikin samat oikeudet, vastasi että silloin meillä ei olisi ikinä suhdetta,johon vastasin että olisi ainakin ollut reilua molemmille. Tuo leikkimielellä olo loukkasi ehkä eniten, mikään ei viitannyt leikkimieleen! jos olisin vähäänkään epäillyt leikkimieltä, olisin perääntynyt. koska olin niin teflonia ja kylmä, etten todellakaan olisi suojamuuria laskennut, jos toinen olisi valaissut aikeensa reilusti.
En usko jos mulle sanotaan rakastan sua, paremminkin merkki, juokse ja lujaa! Ehkä rakkaallasi on jotain epämielyttäviä kokemuksia, joista moinen käytös johtuu! Yritä keskustella!
Itse mietin tässä, että osaanko antaa anteeksi, tuleeko tämä ikinä muuttumaan...teflonia on taas niin pe....sti, etäännytän itteni pikku hiljaa...mut sisällä rakastan miestä niin että ihan kipeetä tekee...ei ole suoranaisesti pettänyt, mutta olen sydänjuuriani myöten loukkaantuntu.. voin antaa anteeksi, mutta en unohda..valitettavasti!!
Hyvää kevättä sinulle!
Ehkä se on vaan toisen heikkoutta - ei ole uskallusta elämään, tekemään päätöksiä jne...
voi kun näillä henkilöillä olisi vaikka tatuointi otsassa- osaisi pysyä kaukana, ei kerta toisensa jälkeen sotkeentuisi tähän lajiin.. ja olisi sitten aina sydän karrella.
Sanotaanko, että sellainen ihminen haluaa ja janoaa vain seksiä ja paljon kokemuksia.. ennenkuin muka uskaltaa lyöttäytyä rakkauteen. jos edes silloinkaan.
Pahin mahdollinen!! Heikkoutta, sitä todellakin!! Eikä tosiaan uskalleta tehdä päätöksiä. Tosin eihän sitä voi tehdä päätöstä rakastaa.. vaan se on tunne. ehkä on sitten vain oikein, että nämä "mä en rakasta sua" -ihmiset tekevät niin jyrkän ratkaisun. Mutta pitääkö sitä sitten leikkiä toisen tunteilla..? Ovat ilkeitä, todella ilkeitä ihmisiä.
Toivoisin, että nämä keskenkasvuiset idiootit tosiaan tatuoisivat otsaansa merkin, että "minä vihaan maailmaa", jotta niistä osaisi pysyä mahdollisimman kaukana ja välttää kuin ruttoa. Ja toivoisin myös, että nämä tällaiset ennen kuin edes etsisivät päättäisivät mitä elämältä haluavat ja siten vasta alkaisivat etsiä sitä mitä haluavat..