Miten

Olen laihtunut liikuntaa lisäämällä ja vähän terveellisemmällä ruokavaliolla 7 kiloa noin kolmessa kuukaudessa. Nyt paino on alkanut jumittaa. En haluaisi alkaa varsinaiseen laihdutuskuurille, koska tarkoitus on muuttaa pysyvästi elintavat.

Auttaisikohan elimistön säästöliekkiin, mikäli ottaisin sauvakävelylenkeille aina saman painon verran tavaraa reppuun kuin on sen hetkinen painon vähennys elimistöstä?
4481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Säästöliekillähän ei ole mitään tekemistä sen liikunnan kanssa. Elimistön aineenvaihdunta hidastuu kun energiaa tulee vähemmän kuin sitä kulutetaan. Se tapahtuu aina kun ihminen laihduttaa tai on muuten vain vähemmällä ruoalla. Sitä ei oikein voi mitenkään auttaa, eikä sen merkitys oikeastaan ole kovin merkittävä. Osa säästöliekin merkityksestä pohjautuu myös siihen, että kun ihminen laihtuu, ihmisen keho kuluttaa entistä vähemmän energiaa. Siis ihmisen energiankulutus pienenee mitä enemmän ihminen laihtuu. Ja sen takia, jos ihminen syö kuten teki silloin kun oli painavampi, niin laihdutus tyssää. Tai paino saattaa jopa nousta.

Joskus laihdutus myös hidastuu, paino ei tipu samaa vauhtia koko ajan.

Sun kannattaisi nyt ottaa selvää uuden painosi peruskulutus ja laskea vähän sen mukaan niitä ruokamääriä. Jos syöt saman verran kuin kulutat, niin eihän mitään laihtumista tapahdu.

Ihminen laihtuu tietyillä periaatteilla säätöliekistä huolimatta. Säästöliekki on saanut näissä nettikeskusteluissa vähän isomman merkityksen kuin mitä sillä oikeasti on.

Äänestä

Helpot kilot on siis lähteneet ja nyt on sitten treenin rankkuutta ja vastusta lisättävä, jos mielii polttaa loputkin rasvat.
Pidennä rasitusaikaa, esim. jos olet kävellyt/hölkännyt 30 min. niin nyt sitten tunti putkeen ja sellaista vauhtia, että syke pysyy koholla, mutta ei nouse tappiin asti.
Monipuolista sitä liikuntaasi mahdollisimman paljon, niin et tylsisty kesken kaiken. Kun kävely tökkii, ala hölkkämään ja pyöräilemään tai mene punttisalille tai jumppaan tai uimaan jne.

Tässä se vasta punnitaan, miten tosissasi olet sen uuden elämäsi kanssa. Ei saa antaa periksi kun eteen tulee eka mäki. :)

Äänestä
  • Kun mulla on paino pudonnut pääsiäisestä tähän päivään 75->70 (olen 168cm pitkä) ja nyt se ei enää meinaa mennä minnekkään. Ei ylös eikä alas.
    Olen vähentänyt syömistäni TODELLA paljon. Välillä tulee näitä ahmimisia, valitettavasti. Mutta sitten hyvinä päiviä syön:
    aamu: tuoremehulasi ja fitnes muroja
    päivällä: näkkäriä jonka päällä tonnikalaa ja juustoa, näitä saattaa mennä muutama.
    illalla: omena
    Vettä juon jatkuvasti, sekä syön monivitamiinia ja kalanmaksaöljy kapseleita.
    Liikun joka päivä. Kävelen reippaasti 30min, niin että hiki tippuu, sitten teen kevyempiä kävelylenkkejä, sekä pyöräilen jonkun verran.

    Kuinka ne rasvat vaikuttaa painon laskuun, tai entä tuo säästöliekki?
    En oikein tiedä kuinka tulisi syödä. Painoa haluan pudottaa nopeasti.

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    Kun mulla on paino pudonnut pääsiäisestä tähän päivään 75->70 (olen 168cm pitkä) ja nyt se ei enää meinaa mennä minnekkään. Ei ylös eikä alas.
    Olen vähentänyt syömistäni TODELLA paljon. Välillä tulee näitä ahmimisia, valitettavasti. Mutta sitten hyvinä päiviä syön:
    aamu: tuoremehulasi ja fitnes muroja
    päivällä: näkkäriä jonka päällä tonnikalaa ja juustoa, näitä saattaa mennä muutama.
    illalla: omena
    Vettä juon jatkuvasti, sekä syön monivitamiinia ja kalanmaksaöljy kapseleita.
    Liikun joka päivä. Kävelen reippaasti 30min, niin että hiki tippuu, sitten teen kevyempiä kävelylenkkejä, sekä pyöräilen jonkun verran.

    Kuinka ne rasvat vaikuttaa painon laskuun, tai entä tuo säästöliekki?
    En oikein tiedä kuinka tulisi syödä. Painoa haluan pudottaa nopeasti.

    Olethan nähnyt afrikan nääntyneitä luurankomaisia ihmisiä? Kyllä sinustakin sellainen tulee jos oikeasti syöt reilusti vähemmän kuin kulutat. Se on sitten eri asia haluatko sellaiseksi. Jokainen terve ihminen laihtuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Siinä ei säästöliekillä tai rasvoilla ole sanan sijaa. Vaikka kehosi olisi säästöliekillä, se joutuu silti ottamaan jostain energiaa. Ja se ottaa sen rasvakudoksesta ja lihaksista.

    Todennäköisesti kun olet noin kitudieetillä, niitä repsahduksia sattuukin ja sitten ahmit niin paljon kaikkea kaloripitoista, ja koska elimistösi on vielä siinä luulossa että olet nääntymäisilläsi (sen kitudieetin johdosta) niin se varmasti pistää kaiken sen mässäilyn johdosta syömäsi ylimääräisen energian talteen nälkäpäiviä varten. Teet itsellesi vain hallaa kun syöt noin vähän ja sitten "repsahtelet".

    Syö enemmän, syö normaalisti, syö terveellisesti, 5-6 pientä ateriaa päivässä, syö paljon kasviksia, syö paljon proteiinia, riittävästi rasvaa ja hiilihydraatteja ja ÄLÄ repsahda. Huomaat pian että repsahduksia ei tulekaan kun kehosi saa kaiken tarvitsemansa normiruoasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


säästöliekki pienemmäksi kirjoitti:

Olen laihtunut liikuntaa lisäämällä ja vähän terveellisemmällä ruokavaliolla 7 kiloa noin kolmessa kuukaudessa. Nyt paino on alkanut jumittaa. En haluaisi alkaa varsinaiseen laihdutuskuurille, koska tarkoitus on muuttaa pysyvästi elintavat.

Auttaisikohan elimistön säästöliekkiin, mikäli ottaisin sauvakävelylenkeille aina saman painon verran tavaraa reppuun kuin on sen hetkinen painon vähennys elimistöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu