olemme olleet naimisissa jo kaksikymmentä vuotta, kolme lastakin on jo tullut, mutta muutama vuosi ollaan nukuttu eri huoneissa ja nyt ollaan "muutettu" samaan huoneeseen, eli nukutaan samassa sängyssä, mutta siihen se sitten jääkin. Olen herännyt muutaman kerran siihen, että mies ns.hoitelee itsensä, vaika voisi ihan hyvin herätellä minut ja sitten... Mutta ei, tuntuu hieman loukkaavalta tuommoinen. Myönnän että kriisejä on ollut ja suurimman osan niistä olen itse aiheuttanut, mutta silti toi tuntuu pahalta. Ongelmat olemme saaneet selvitettyä, ettei se siitäkään voi johtua, otanko asian puheeski, vai alanko herättelemään itse miestäni.
Mitä tekisin
liian herkästi heräävä
61386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"otanko asian puheeski, vai alanko herättelemään itse miestäni"
Ihan hyvä, jos otat asian puheeksi, mutta miksi se mies pitäisi herättää juuri keskellä yötä..? Ettekö te mene illalla yhdessä sänkyyn, eikö siinä voisi vaihtaa iltahalit ja vähän viritellä tilannetta? Vai puuttuuko suhteesta hellyys ja koskettelu kokonaan? Jos ei muuten ole helliä sanoja eikä koskettelua, ei mieskään välttämättä halua seksiä naisen kanssa. Vaikka toisin annetaan ymmärtään, monet miehetkin haluavat seksiltä muutakin kuin vain teknisen panon. Nimenomaan sen homman kun voi hoitaa yksinkin...
muistan nähneeni jonkun tutkimuksen tuloksen, jossa kerrottiin, että suuri osa ihmisistä tekee sitä riippumatta siviilisäädystä.
ainakin melkein. Otat asian suoraan puheeksi, sanot että olet itse hieman ryssinyt ja pyydät sitä anteeksi, samalla sanot että eikös olisi kumallekin hauskempaa naiskennella yhdessä sen sijaan että vetää käteen.
Siitä se joko aukeaa, tai ei ollenkaan.
Jos olet liiton aikana päästänyt vierasta munaa itseesi, niin ei ihme että miehes vetelee mielummin. Monesta varmaan tuntuu että iltojen ilo on likainen vieraista eikä anna naisellensa kullia.
vikana, kun en ole ollut kenenkään muun kanssa, jollei lasketa mukaan ns.henkistä pettämistä, ja sen mies on antanut anteeksi.
pitäskö tehä alote. pitäis. voisit tehä näin. kerrot ukollesi että sulla on ylläri. ja käsket sen olla paikallaa ja silmät kii ja suu kii tehä mitä käsketään. käsket sen selälleen ja ojentaa kädet taakse. sidot silmät liinalla ja rusautat oikeet käsiraudat kii. ja vetäset housut alas. ja ei ku töihi. jouduin kerra kohtteksi ja pidin.olen normaali kokoinen mies eikä minua saa rautoihin edes poliisi.