häippäsin eilen kun mies oli töissä, en uskaltanut muuten ku salaa, jätin avaimet ja kirjeen pöydälle... me edettiin tosi nopeasti, tai oli pakko, halusin rauhassa seurustella ja tutustua, mutta jos menin hetkeksikään käymään omalla asunnolla heti tuli kyselyjä perään, millon tuun takasi, en saanu edes käydä asuntoo siivoomas, kun heti ukko raivona ja kun soitin tyttärelle yks päivä tietysti tää äijä oli yrittäny soittaa mulle samaan aikaan, niin sain syyttelyt että vieraille miehille soitan... joka asiasta sain aina syytökset, vaikka olisin kuin hyvä yrittänyt hänelle olla, mut oli siinä hyvätkin puolensa ihania hetkiä joita kaipaan kamalasti, tekisi mieli palata, mutta sitten saisin myös kärsiä, enkä halua mun lapsen kuulevan, kun tämä mies joka päivä naama punasena huutaa millon mistäkin asiasta, tavallaan oon onnellinen ja helpottunut, mutta tavallaan kaipaan sitä tai siis niitä hyviä puolia... surettaa kamalasti...
oli pakko lähteä
kun en jaksanut
31596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuule, oikein teit. Tuollaiset tavat pahenevat vain ajan kuluessa. Nyt varmasti surettaa, mutta huomaat kyllä ennen pitkää, ettei siitä suhteesta olisi tullut mitään hyvää.
Olet nyt surullinen ja kaipaat niitä mukavia hetkiä, ja sitä ihanaa mitä aluksi oli. Sitä juuri jonka takia yleensä aloititte seurustelun.
Ole kuitenkin ylpeä itsestäsi, ettet liittynyt meihin, jotka eivät enää pysty lähtemään, edes salaa.
Joku kammottava pelko pidättää tässä ahdistavassa, pelottavassa ja tallatussa tilassa.
Kuolema tuntuisi toisinaan tervetulleelta, mutta itsemurhaa en kuitenkaan haudo. Joku kiva tapaturma, auton alle jäminen tai rakennustarvikkeen putoaminen päähän tuntuisi sopivalta.
Sairaskohtaiskin olisi tervetullut vaihtelu..
Ajattele kuinka alas ihminen voi vajota oman elämänsä herruudesta? Ajattele kuinka hyvän työn sinä olet tehnyt itsellesi?
Kadehdin sinua ja toivon kaikkea hyvää.
Odotan sitä "viimeistä pisaraa" jonka avulla itse saisin lähdettyä. Tai jotakin muuta, mikä katkaisee tämän elämän väärinkäytön.
Älä sinä sure sitä että otit oman elämäsi jälleen haltuusi, vaan nosta malja sen kunniaksi. Olet aikuinen, viisas ja sisältä asti kaunis ihminen.. Hyvää kesää..
Samalla tavoin kävi itselleni puoli vuotta sitten en vaan enää yksinkertaisesti kestänyt sitä sairaanloista mustasukkaisuutta,joka miestä vaivasi.Aivan kuin minulla ei olisi saanut olla mitään omaa elämää.Oli ilmoitettava tarkoin jos vaikka lähti kävelyllekkin ja jos meni hieman myöhään vaikkapa ostoksilla siitä seuras huonoa.Ja mun kännykkääkin tää mies tutki ja kaikki puhelut ja tekstarit täyty aina selvittää sille,ku se epäii,et petän sitä vaikka mitään syytä ei ollu - en oo mikään pettäjätyyppi ollu koskaan ja omasta mielestä oon kyl muissakin asiois luoytettava.Mun siis piti olla suurin osa ajasta asunnolla kiltisti,että vällttyisin turhilta syytöksiltä,mut hullukshan siinä tuli - ei sitä vaan kestäny kauaa itsetuntokin alko hiljalleen mureneen.Kyllähn se oli aivan kauhea tunne,kun ei ollu enää muuta ratkaisua kuin ero vaikka yritin puhumallakin selvittää,et tarvisin omaakin aikaa ja turhat syytökset loukkaa,mut sama meininki jatku vaan:(Ja siinä toisessa oli kuitenkin niin paljon niitä hyviäkin puolia joita jäin kaipaan - oltiin 8kk yhdessä todella tiiviisti.Ja alussa,kun tavattiin tää mies oli todellinen hurmuri ja tuntu niin hyvältä olla yhdes - aattelin,et tää on se elämäni mies,mut ehkä se ei sitten ollutkaan.Mies meni aivan hiljaseks,kun sanoin,että haluan erota - ei siinä voinu muuta kuin itkeä toivottavasti elämä jatkui hänenkin osalta.Mutta aika paransi haavat vaikka kyllä se ikävä joskus vieläkin mieleen tulee,mutta nyt on kuitenkin jo toivoa ilmassa...
Hyvää kesää sulle!