HEIPPA...
Täällä haluaapi tiedustella naisihminen, joka on nyt lukenut täällä esim. pika-avioliitoista, sun muista. Tuntuu olevan ihan ylpeilemisen aihe, kun liitossa on papin kanssa sanottu aamen samana vuonna, kun sitten erokin on tullut.
No, sinäänsä en avioeroja tuomitse, sillä itsekkin eronnut ihminen olen, mutta kerkesin sentään naimisissa olemaan 5 vuotta. Erokin tuli mieheni vuoksi, koska alkoi juomaan, kun työt loppuivat ja yritimme silti n. 2 vuotta säilyttääksemme liittomme.
Nyt ollut n. 4 vuotta nykyisen mieheni kanssa ja puhuttu kerran naimisiin menosta, mutta ei sillä mielellä, että naimisiin ja sitten erotaan, kun ei kaikki suju niinkuin on suunniteltu.
Tuntuu, että nykyään erotaan liian helpolla ja mennään naimisiin muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen (siinöä ajassa nyt ei muutenkaan ihmistä tunne. vaan tunteminen vie vuosia).
Nyt ajatteletta, että' hullu ämmä, kun itsekkin eronnut, mutta tilanne oli meillä vaikea ja lasten vuoksi lähdin, kun alkoi mies lapsiaan kovakouraisesti käsittelemään.
Sen vain halusin sanoa, että älkää menkö sillä mielellä naimisiin, että koskas mahtaa ero tulla. Vaan menkää silloin naimisiin, kun tunnette ihmisen hyvin ja voitte sanoa, ettei ole ihmisessä sellaista vikaa, jonka kanssa en voi elää.
Tiedän vaan tapauksen, jossa nainen haki eroa miehestään yhden huonon puolen vuoksi, joka oli tiedossa jo ennen aviotakin...
Täällä haluaapi tiedustella naisihminen, joka on nyt lukenut täällä esim. pika-avioliitoista, sun muista. Tuntuu olevan ihan ylpeilemisen aihe, kun liitossa on papin kanssa sanottu aamen samana vuonna, kun sitten erokin on tullut.
No, sinäänsä en avioeroja tuomitse, sillä itsekkin eronnut ihminen olen, mutta kerkesin sentään naimisissa olemaan 5 vuotta. Erokin tuli mieheni vuoksi, koska alkoi juomaan, kun työt loppuivat ja yritimme silti n. 2 vuotta säilyttääksemme liittomme.
Nyt ollut n. 4 vuotta nykyisen mieheni kanssa ja puhuttu kerran naimisiin menosta, mutta ei sillä mielellä, että naimisiin ja sitten erotaan, kun ei kaikki suju niinkuin on suunniteltu.
Tuntuu, että nykyään erotaan liian helpolla ja mennään naimisiin muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen (siinöä ajassa nyt ei muutenkaan ihmistä tunne. vaan tunteminen vie vuosia).
Nyt ajatteletta, että' hullu ämmä, kun itsekkin eronnut, mutta tilanne oli meillä vaikea ja lasten vuoksi lähdin, kun alkoi mies lapsiaan kovakouraisesti käsittelemään.
Sen vain halusin sanoa, että älkää menkö sillä mielellä naimisiin, että koskas mahtaa ero tulla. Vaan menkää silloin naimisiin, kun tunnette ihmisen hyvin ja voitte sanoa, ettei ole ihmisessä sellaista vikaa, jonka kanssa en voi elää.
Tiedän vaan tapauksen, jossa nainen haki eroa miehestään yhden huonon puolen vuoksi, joka oli tiedossa jo ennen aviotakin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos nyt erosta haluaa puhua, niin kannattaisi puhua ennen avioliittoa. Minun ex-mieheni puhui erosta heti häiden jälkeen ja säännöllisesti myöhemminkin, ja teki kaikkensa niin sanotusti eron varalle.
Se avioliitto kesti 17 vuotta, eikä mies koskaan lakannut varautumasta eroon. Hän ei ollut täysillä avioliitossa edes mukana. En tiedä, miksi ei luottanut minuun, vai eikö luottanut itseensä, sillä olin ja olen aika kiltti tyttö, enkä ole koskaan edes katsonut toista miestä saati tehnyt sen enempääkään.
Odotin ja odotin, milloin mies alkaisi nähdä vaivaa avioliiton eteen, mutta ei sitä päivää tullut. Miehen äiti varusteli minua myös henkisesti avioeroon avioliiton alusta asti. Ennusmerkkejä, joista saattoi päätellä tulevan avioeromme oli lukuisia.
Tuollainen vaikuttaa myös sitoutumiseen, minkä uskoisin olevan onnellisen avioliiton salaisuus. Vai olenko niin vanhanaikainen, että sitoutumisen odottaminen on jo liioiteltua?
Ero tuli, ja suurin syy oli se, etten jaksanut olla enää se miehen vastapuoli, jota vastaan hänen piti kaiken aikaa varautua.
Nyt mies on ihan varma, että minä löydän heti uuden miehen. Itse hän käy kapakoissa ja ties missä, mutta minun kaikki aikani menee ihanan onnellisena lasten kanssa ja työtä tehdessä. Opiskelun aloitan, jos tästä vapaa-aikaa joskus jää. Ei ole tullut mieleenkään, että lähtisin nyt kapakoita kiertämään, koska en ole niissä viihtynyt ennenkään.
Yksin ei haluttaisi loppuelämää elää, mutta ajatus miehestäkin pelottaa. Jos se seuraavakin mies on sellainen kuin edellinen, niin ei vain jaksaisi löytää itseään samasta tilanteesta uudelleen. Ja mitä pitäisi tehdä, että voisi taas ajatella miehistä ennakkoluulottomasti, niin kuin silloin joskus, kun tosiaan mikään ei haitannut?