On taas niin paskat fiilikset, että pakko purkaa tunteita edes tänne. Ystäviä ei viitsi kaikilla eroasioilla vaivata, vaikka mieli tekisi. Pakotan itseni tekemään päivittäin kotona rutiini asioita, yritän syödä vaikka väkisin, vaikkei ruokakaan maistu ja tulee paha olo. Rintaa puristaa ja olen alkanut taas poltaa tupakkaa. Millä helvetillä selviän tästä erosta kunnialla. Yleensä en edes kiroile, mutta nyt tulee rumia sanoja mieleen ja hermot on kireällä. Mitkään asiat joista normaalisti nautin, ei nyt tuota mitään mielihyvää. Itken joka päivä, se vähän helpottaa oloa. Sureminen vie kaikki voimani, haluaisin olla taas oma energinen itseni. Miten nainen voi vajota näin alas, kertokaa se.
Perseestä
oloa
81433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
samat fiilikset... kaikki tuntuu muutenki ihan epätodelliselta? tuntuu ettei kellään voi mennä yhtä huonosti.aina se menee ajan kanssa ohi.
Mä olisin voinu vaikka kirjoittaa sana tarkasti ton saman jutun. Samat fiilikset täällä tällä hetkellä. Elämä on pilalla enkä todellakaan tiedä kuinka tästä selvitä. Töissä olen haukkunu kaikki ja kämpillä itekseen itken itteni aina uneen jos se uni tulee. Mä haluaisin myös tietää vastauksen tohon sun kysymykseen... Voiko miehet mennä näin suohon eron takia? Sitä olen miettiny vai onko miehet vahvempia? Naiset heikkoja?
"Voiko miehet mennä näin suohon eron takia?"
Tottkai voi. Ne ei vaan välttämättä kehtaa sitä kellekkään tunnustaa.
Mulle on käynyt juuri samanlailla... Kyllä olen puhunut paljon asiasta mutta välillä tuntuu että seinät kaatuu päälle.... sentään jo kolme kuukautta erosta.
Itte oon täs nyt 9 kuukauden sisällä eronnut 2 :ki naisesta... ensimmäisen kanssa olin kyl aika pitkänki aikaa 12 vuotta jotakuinki no se ei ollut niin paha asia ku se oli pitkän ajan kans harkittu ero ja ilman toisen loukkaamista . ja sit 2 kk ni aloin uudestaan seurustelemaan. Ja rakastuin todella hurjasti .No se päättyki sit ihan eri lailla... varmaan molemminpuolisiin kyyneliin. N:kuukausi sitte. N: kovillehan se otti, varsinki ku se oli tosi myrskysää... Ja ikävä on vieki .Mut Toinen osapuoli varmaan selvisi siitä todella helposti.ainaki luulen niin.
No se ol silti suhteessa ties kuinka mones ero.
se oli sitä klassista on/off
Ja nyt sit tuli se ero että enää ei tainnu jäädä sitä virtanappulaa edes.Se revittiin irti...(:
ekat pari viikkoa yhtä itkua näin miehelläki.
Nyt helpottaa jo. On sen verran muuta ajateltavaa...Että kyllä siitä selviää ,mutta kaipaus silti jää...koska silloin miettii niitä hyviä hetkiä . Vaikka pitäis ehkä miettiä ne pahemmat hetket. No niin vain kävi..Sille ei nyt enää voi mitään...syitä en selittele.2 aina tarvitaan riitaan...mutta eroon ei tarvita ku yks.
Että koittakaahan vaan jaksella .Kyllä se siitä helppaa...
Kaks päivää olen taas selvinny, hengissä vielä. Mutta olo on edelleen vittumainen, yritän tehdä asioita ja järjestää elämää uudelleen, mutta missä on elämänhalu. Kuin suossa rämpisi, eikä tiedä vajoaako vielä syvemmälle vai pääseekö jo pinnistelemään maalle joka kantaa. Rinnasta kouristaa, ihan kuin sydänkohtaus olisi tulossa. Fyysiset oireen on kuin yrittäsi huumeista eroon, sitä kai rakkaudesta luopuminen onkin. Huumetta se on ja pahinta laatua. Rippuvuus syntyy vuosien mittaa, eikä huomaakaan, ennenkuin ero tulee, ettei eroonpääseminen ota sujuakseen. Kunhan tästäkin päivästä selviäisi.
Riippuvuutta todellakin... Munkin mies on tehnyt selväksi etten kuulu enään sen elämään ja on hankkinut itselleen jo uuden naisenkin, mut silti joka päivä mä ikävöin. Ihmistä jonka kanssa en kerta kaikkiaan tule toimeen. Ihme juttu. Ja paha olo vaan jatkuu. Mun kavereitten mielestä ns. laastarisuhteet on sallittuja jotta sais mielen pois entisestä, mut en siihen pysty enkä halua siten tuottaa tuskaa muille...
Ehkä laastarisuhde auttais pääsemään tästä riippuvuudesta, vaan mistä sen nyt tähän hätään keksii. Haluan seurustella sellaisen kanssa johon ihastun, ei kuka tahansa laastari sitä haavaa auta. Ja kun vielä haluaa exäänsä, ei niinvaan ihastu. Olen yrittänyt etsiä, mutta tuntuvat vaan niin vierailta ja huonommilta, kun tämä joka minut jätti. Oikein kun ajattelee niin, ei se niin hyvä voinut olla kun jätti, mutta sittenkin tunne senkun jyllää sisimmässä. Tänään on ensimmäinen aamu etten itkenyt, pitää yrittä pitää mieliala vaan korkealla, keinolla millä hyvänsä. Koetetaan selvitä.