mitäs mieltä ihmiset olette siitä, että kumpi on parempi, suhde, jossa molemmat on ihan tyytyväisiä tilanteeseen ja onnellisia, mutta ei suurta tunteiden paloa. kumpikin rakastaa, ja vaikkei toinen ehkä ole se unelmien prinssi tai prinsessa, turvallisuutta löytyy. Vaiko suhde, jossa ei vaan kipinöi vaan leimuaa, tunnetaan täysillä ja julistetaan rakkautta. noh, ehkä vähän liioiteltu, mutta kuitenkin. tunteet palaa, mutta ei ole varmuutta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
eli tuttu, turvallinen ja ehkä vähän tylsä, vai palavaa rakkautta ja hitunen enemmän epävarmuutta?
eli tuttu, turvallinen ja ehkä vähän tylsä, vai palavaa rakkautta ja hitunen enemmän epävarmuutta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sellainen suhde on pahin mahdollinen, jossa vallitsee epävarmuus. Siitä ei tule kuin hullunpuuroa.. Pahimmillaan se on intohimoinen ja satuttava ja niin kauhea. Varsinkin, jos siihen liittyy vielä rakkaus (mitä lie siinä halutaan sanalla kuvata) niin se on räiskyvää epämvarmuutta..
Parhain suhde on vakaa, turvallinen, varma, onnellinen ja sellainen, jossa kumpikin osapuoli saa osakseen huomiota.
Mielummin kuolisin kuin eläisin suhteessa jossa ei vahvoja tunteita!
Uskon, että sellainen suhde todellisuudessa myös vie paljon useammin eroamiseen kuin suhde jossa todella rakastaa. Silloin pettää myös toista helpommin.
En tiennyt että jotkut edes halusivat tälläistä tylsää vaihtoehtoa! ajattelin, että ihmiset vain päätyvät sellaiseen, koska eivät löydä parempaa ja minusta se oli hyvin surullista, enkä ikinä haluaisi sellaista suhdetta. Mielummin eläisin yksin.
en ite ainakaan pystyis oleen epävarmassa suhteessa sais olla koko ajan varpaillaan mitä seuraavaks tulee.kyllä pitää pystyä toiseen luottamaan ja jos ei tiedä haluaako olla vai ei niin sillon on parempi pysyä oloissaan.
muuttuu loppujen lopuksi tunteiden palon ja rakkauden liekkien jälkeen sellaiseksi hiilloksellä kyteväksi rauhalliseksi parisuhteeksi.
Ei kenenkään suhde jatku yhtenä liekkien rätinän ja tulen loimuna. Joka sellaista uskoo, niin eipä sille taida kumppania löytyä elon polulla, kuin muutamiksi vuosiksi kerrallaan..
Ei se tyyni suhde tylsää ole, se vain näyttää silta, kun isoimmat lieskat roihahtavat siellä kotosalla kahdenkesken ja roihahdusten välitkin harvenevat, mutta itse roihahdukset paranevat..
Se ei ole rakkauden puuttumista, vaan se juuri on sitä rakkautta, rakastamista.
Luottaa siihen kumppaniin täysillä, ei tule itselle tarvetta kokeilla muita, eikä sille toisellekkaan, arki sujuu ja toisen tarpeet tiedetään ja niitä kunnioitetaan..
Mitä muuta siltä elämältään voi haluta. Harmoninen vanhuus yhdessä ja välillä vähän säpinää.. yhdessä..
Ja kyllä, se on edelleen se oma prinssi tai prinsessa, sitähän juuri se aluksi oli ja sitähän se aina aluksi on.. Ja prinsessasta tai prinssistä ne kuningattaret ja kuninkaatkin kasvavat..
Älä liikaa luota roihuiluun ja lemmenliekkiin, se on lyhytaikaista ja siinä polttaa monesti vaan näppinsa ja jäljelle jää tuhkaa ja nokinen naama..
Aivan. Ei kannata. Tapasin itse kaksi vuotta sitten elämäni miehen. Ihastuin, rakastuin jne. Mutta toisen tunteet eivät olleet sama laatua.Huonosti siinä meni. Järki, terveys, elämäinilo ja tulevaisuus lähti samalla heitolla. Suuri ihastus ei pystynyt antamaan tukea kun sairastui, ei pystynyt ystävyyteen. Kävi ilmi että hän rakasti vaan itseään. En siis suosittele. Pras mies on sellainen joka rakastaa sinua sairaana, vanhana ja itkuisenakin. Ihminen joka antaa tukea toiselle, eikä ole vaan kiinnostunut ulkonäöstä, seksistä ja siitä mitä sinä voit antaa hänelle.
Ehdottomasti ensimmäinen vaihtoehto. Eikä se, ettei ole "tunteiden paloa" tarkoita etteikö olisi vanhvoja tunteita. Voimakkain tunne kai on juuri se, joka kestää myös myös arjen.
Olihan tuo leimuava suhdekin mukava aikansa, mutta ei sitä koko ikäänsä jaksaisi... onneksi se muuttui tällaiseksi turvalliseksi ja muka-tylsäksi =)