Olen itse nähnyt perheväkivaltaa lapsena. Äitini on hakattu minun kuulteni. Olen yöllä kuunnellut sitä ja odottanut koska äidin miesystävä oikeasti tappaa äitini. Pelkäsin lapsena, ettei äiti enää tule kotiin. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Näen edelleen painajaisia ja joskus ne kauhun tunteet palautuvat niin hyvin mieleeni, että tunnen oksennuksen nousevan kurkkuuni. Haluasin kuulla, jos joku on selvinnyt vastaavanlaisesta.
lapsuuden traumat
liikaa nähnyt
72791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on samoja kokemuksia,mutta ne ovat jatkuneet lapsuudestani tähän päivään asti. Isäni on hakannut äitiäni pienestä asti,ja olen kuullut sitä öisin,ja pelkään nyttenkin että hän todellakin tappaa äitini. Hän uhkailee tappamisella ja siitä,että ei välitä vaikka joutuisi vankilaan.Joudun aina vahtimaan että isäni ei tapa äitiäni. Se ei todellakaan ole kivaa.
äidillesi peloistasi, jospa se herättäisi äitisi toimimaan.
Näin meillä kävi. Lapset pyysivät, että eroaisin ja muutettaisiin pois.Vanhimmat lapset sanoivat, että muuta äiti, pelasta pienet, ennen kuin on myöhäistä. Se todella herätti minut toimimaan. Psykopaatin pelottelut eivät enää tehonneet. Lisäksi häpeä ja kulissien ylläpitämisen pakko romahtivat kerrasta. Lapset tiesivät jo, ei syytä siis hyssytellä. Myöhemmin selvisi myös, miten kaltoinkohdelluiksi olivat joutuneet myös lapset.
Muutosta on 7 vuotta. Lapset ja minä selvisimme, traumaterapiat kävimme jokainen, sillä tuhoisaa se todella oli sekä minulle että lapsille.
Miten ihanaa onkaan, kun vieläkin lapset huokaisevat ääneen, miten on mukavaa kotona, kun ei tarvitse enää pelätä. Vanhimmat lapset kiittelevät, että valitsin heidät, enkä tuhoavaa isää.
Päivä kerrallaan mennään. Nyt elämä maistuu elämältä, perustarpeiden tuoma ilo on moninkertainen nyt kun tiedämme pelastuneemme varmalta tuholta. Arvomaailman muutos on ihmeellinen.
Minä, joka vastustin viimeiseen asti kaikkea muutosta, muutuinkin kaikin tavoin, elämän paradoksi.
Keskustele äidillesi avoimesti tunteistasi, yllätyt varmasti.
Rukoilen siunaten teitä, että löydätte viisauden toimia elämää rakentaen. Voimahalaukset sinulle. Hyvä, että kirjoitit tänne, hae keskusteluapua sinäkin. Turvakodit ovat suomessa asiantuntevia ko. asiassa, sieltä löytyy apua. Itseäni auttoi myös usko Jumalan apuun. Psalmi 23 ja 50:15 toivat lohtua pelkoon, joka meinasi tehdä kyvyttömäksi toimia. Jumalalla on asioihin viimeinen sana, näytti miltä näytti.
Jaksamista ja viisautta tulevaan.= )
Meillä hakattiin kotona sekä äitiä että minua. Isäpuoli oli mustasukkainen kun en ollut hänen lapsensa. Turvakengillä potkittiin kylkiluita poikki ja riepoteltiin jo viisivuotiaana hiuksista pitkin kämppää.
Muutin pois kotoa 16-vuotiaana ja asuin poikaystävän kanssa jonka suurin hupi oli mun hakkaaminen, monet kerrat ajattelin kuolevani, mutta tässä sitä vielä ollaan. Seuraava mies oli myös väkivaltainen, mm. ladattua asetta piti ohimolla jne.
Vasta kolmekymppisenä aloin käydä terapiassa, mutta mulle siitä ei kyllä ollut mitään iloa. Nykyinen mies on aivan ihana ja kaikkea muuta kuin väkivaltainen, mutta mä en osaa enää rakastaa enkä luottaa. Vieläkin purskahdan itkuun jos mulle joku sanoo pahasti tai huutaa. Olen ihan rikki ja itsetunto on täysin nollassa. Mahtaako jossain olla jotain keskusteluryhmää mun kaltasille?
oletko saanut tai harkinnut terapiaa? Uskon, että se saattaisi auttaa sinua pääsemään ainakin pahimmista trauman aiheuttamista pahanolon tunteista.
Itseäni on auttanut valtavasti ihan tavallinen terapia pääsemään eroon lapsuuden traumoista.
Tutkimusten mukaan on jopa vahingollisempaa ja traumaattisempaa pienen lapsen nähdä kuin itse fyysisesti kokea väkivaltaa, erityisesti omaan äitiin kohdistuvaa.
Katsopa vaikka sivuja www.narsistienuhrientuki.info
Sieelä on monenlaisia keskutelusivuja muun muassa parisuhteessa kärsineille tai narsistisessa lapsuudenkodissa eläneille.
Voit myös hakeutua terveyskeskuksen kautta ammattauttajalle (terveyskeskuksen psykologi tai mielenterveystoimiston erikoissairaanhoitaja tai muu vastaava) keskustelemaan.
Mä olen kokenut pienestä pitäen perheväkivaltaa. Ensin se lähti sillä kun katsoin ku veljeä hakattiin ja sen jälkeen kun veli muutti pois kotoa, niin minä jäin hakattavaksi. Meillä kun kotona paineet purataan hakkaamalla ja muutenkin meijän perhees on vaa henkistä väkivaltaa vaikka muille jakaa.
Must on tullu melko sulkeutunu ja mul on vaa tietyt ihmiset joihin pystyn luottamaa(onneks edes ne muutama!) Ja enää en osaa pahemmin kiinnostua ihmisistäkään, ku jotenki oon aina siinä hakatun roolis kaikkial..tai en nyt roolis, mut sellanen alentunut rooli joka paikas.
ja mä haluisin mennä terapiaan ja selvitellä vähän asioit, et mitkä asiat kuuluu mun oikeesee luonteesee ja mitkä on seurauksia hakkaamisesta. Ainii! Mä myös salailen hirveesti asioita... mulle olis tuskaa sanoo jotaa ihan niinkin yksinkertasta asiaa, kuin, että "saan pikkusiskon" "me muutetaan omakotitaloon".. noihan on kait kivoi asioit, mut noiki selvis kavereille vasta jälkeenpäin. Et on tainnu mennä kavereiltaki muhun luottamus ku luulee, et en vaa haluu kertoo niille mitään. Toisinpäin: en osaa, enkä jotenkin uskalla. kamala häpeä kaikesta, mut en tiedä miksi.
Olen kuullut kun isä on haukkunut äitiäni kuulteni niin rumasti että kun kasvoin vanhemmaksi sain kuulla lisää siitä että olen outo ämmä. Oma isä muistaakseni löi kerran äitiä kun paloi talo,mutta isä ei vieläkään ole myöntänyt sitä. Mutta muistan kuinka pitkän ikäni mua on hakattu ja pistetty mun syyksi "koska mä en uskonut sanaan". Sellaisesta traumasta pääsee omalta osalta kun menin itsepuollustus kursille ja hakkasin siellä kolme 2cm paksuista lautaa säpäleiksi että edes mietinkin isääni. Paras tapa päästä traumasta on mene psykiatrille tai läheiselle uskotulle kerro miltä tuntuu tai pura se päiväkirjaan. Tai mene ulos ja juokse niin pitkälle kun jalat kantaa. Tee jotakin asialle! jos mies ystävä ei ole sun isäs hauku se saatanan kusipää ulos talosta ja sano että jos hän astuu jalallaan niin soita poliisit!