Muutama vuosi sitten olin pilata avioliittoni rakastumalla totaalisesti yllätys yllätys, työkaveriini. Olin niin lääpälläni, että ellei lapsia olisi ollut avioliitostani, olisin varmasti lähtenyt sille tielleni. Millekään tielle en siis lähtenyt, vaikka molemmat rakastuimme varmasti yhtä paljon (hänelläkin oli asuinkumppani, jonka olisi ollut valmis jättämään takiani. Emme ole enää samassa työpaikassa.). Näinkin pitkän ajan kuluttua kaipaan jollakin tasolla tuota silloista rakastumiseni kohdetta, mutta tajuan mainiosti, että oli kaikille osapuolille hyvä, että vihelsimme luvattoman pelin poikki ennenkuin oikeastaan mitään ehti tapahtua. Hän taitaa edelleenkin välittää minusta liikaa, sillä hän välttelee harvoja yhteydenottojani, vaikka en enää tunnemyrskyn asettumisen jälkeen mitään muuta ehdottaisikaan kuin aikuisina asian jälkihoitoa. Haluaisin kertoa hänelle, että olisin toivonut tavanneeni hänet paljon aikaisemmin, mutta että asioiden ollessa nykyisellään on hyvä sellaisenaan. Hän on erittäin älykäs, mukava ja tietysti kaunis, joten vailla sen kummempia taka-ajatuksia haluaisin jonakin päivänä "normalisoida" suhteemme hairahdusta edeltäneelle tasolle ja käydä vaikkapa siiderillä hänen kanssaan. Ymmärrän,ettei minulla ole mitään oikeutta sellaista edellyttää häneltä, mutta katsotaan, tuoko aika jotakin tullessaan.
Mainittakoon vielä, että puolisoni on myös kaikkea samaa kuin muinainen ihastukseni, ja varmasti liian hyvä minulle. Yritänkin siis aina itsekkäiden ajatusten tullessa pintaan muistaa, etten ole ollut vaimolleni tarpeeksi hyvä joka päivä arjen tasolla. Sekavaa selostusta, eikä varmaankaan liipannut läheltä muiden lukijoiden elämänkaaria? Olkaa ystävällisiä ja jättäkää kommentoimatta, jos aiotte kommentoida tyyliin "mikset jättänyt kakaroita ja tehnyt äijämäistä tekoa..." tai vastaavaa.
Mainittakoon vielä, että puolisoni on myös kaikkea samaa kuin muinainen ihastukseni, ja varmasti liian hyvä minulle. Yritänkin siis aina itsekkäiden ajatusten tullessa pintaan muistaa, etten ole ollut vaimolleni tarpeeksi hyvä joka päivä arjen tasolla. Sekavaa selostusta, eikä varmaankaan liipannut läheltä muiden lukijoiden elämänkaaria? Olkaa ystävällisiä ja jättäkää kommentoimatta, jos aiotte kommentoida tyyliin "mikset jättänyt kakaroita ja tehnyt äijämäistä tekoa..." tai vastaavaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
pelkopeikko. Se, mikä on pois sysätty, pysyköön piilossa - poissa sotkemasta tämän päivän elämää.
Rakastuminen on joka kerta yhtä ihanaa ja kamalaa, järki häviää, eikä arjesta tahdo tulla mitään. Valvottaa niinkuin nyt vaikka järki käskee nukkumaan ja olemaan miettimättä yhtään mitään melkein kello neljä aamulla.
Haluanko rakastaa? Kannattaako rakastaa? Olisiko parempi yksin?
Isoja kysymyksiä näin kesän kynnyksellä.
T. nainen vm 62
kuitenkin haikailla entisen salarakkaasi perään. Anteeksi vaan, mutta jos kerran olet päättänyt jatkaa vaimosi kanssa niin miksi ihmeessä ottaisit sen riskin että kävisit siiderillä tämän toisen kanssa ? Siinähän saattaa hyvinkin tunteet roihahtaa uudelleen !! Taidat salaa toivoakin sitä ???
Tottakai ap toivoo jotakin entiseltä suhteeltaan. Sehän suorastaan palaa silmiin tekstin rivien välistä.
Umpihölmö rakastumisentunne on juovuttava. Senhän me haluamme kokea - emme sadan prossan krapulaa, joka on välttämätön, jos suhde on toteutunut.
Miksi ap muuten puhuu "hairahduksestaan", vaikka samaan aikaan antaa ymmärtää, että "suhde" työtoveriin ei johtanut mihinkään isompaan ruumiilliseen yhteyteen?
Onko pikarakastuminen, tai vähän kauemminkin kestävä, aina hairahdus jo pelkkänä tunteena? Eikö se ole elämää, tunne, jonka voi kestoltaan ja voimakkuudeltaan VALITA.
Täytyy sanoa, että jos olisit mieheni ja saisin tietää, lentäisit kuin leppäkeihäs ja lapsille kertoisin totuuden aivan varmasti. Inhottava ihminen!!
Onnekseen ei ole sinun miehesi! Muuten joutuisi kulkemaan perässäsi lyhyessä lieassa silmälaput silmillä. Ja mahtaisiko olla mies enää ollenkaan:O
Elävällä ihmisellä on elävät tunteet, mutta tyhmyyksiä ei ole pakko lähteä tekemään. Jos on antanut itsensä muumioitua, niin joku päivä päässä poksahtaa ja siitä vasta syntyykin pahaa jälkeä!
Kiitos erilaisista kommenteistanne! Täsmennän tarinaani vähän tuonnempana.
on mielestäsi hyväksyttyä? Just.
No, vitsi, vitsi...Mutta asiaan; ymmärrän hyvin, että ihminen rakastuu. Sehän on pelkästään inhimillistä. Mutta se on myös sitä, että on altis rakastumiselle ja antaa sen tapahtua itsessään. Se tulee ihmisen elämässä siihen kohtaan, joka on sillä hetkellä tyhjä. Eikö vaan? No, mä luen sun kirjoitusta niin, että sä et ole päässyt tuosta tunteesta vuosien jälkeenkään kokonaan eroon. Sä ajattelet häntä ja rakkauden tunnetta edelleen. Miksi muuten haluaisit tavata hänet? Onko sulla syyllinen olo vähätellessäsi järkeilemällä vuosien takaista rakastumista ja ylistämällä vaimosi ihanuutta ja perheesi onnea?
Mä tajuan hyvin, että nainen vuosien takaa ei halua yhteydenottojasi. Hän on varmaankin edelleen rakastunut sinuun ja on asiassa rehellinen. En minäkään lähtis kanssasi muina naisina siiderille, kaveripohjalta. Sä olet tyypillinen mies, joka istuu kahdella jakkaralla ja pelkää tehdä isoja elämänratkaisuja suuntaan taikka toiseen - erota vaimosta taikka päästää irti rakkaudesta toiseen naiseen. Älykäs nainen ei tämmöiseen peliin ollenkaan ryhdy, vaan elää omien tunteittensa kanssa, pärjää ja ymmärtää, ettei tämän miehen kanssa koskaan mistään tule mitään. Hänellä on elämässään todennäköisesti muutakin sisältöä kuin tunteet sinua kohtaan ja elää hyvin ilman tapailemista siiderilasin äärellä niitä näitä jutellen.
Fiksuja ja analyyttisiä kommentteja teiltä kaikilta, kiitos kovasti. Taitaa siis oikeasti olla niin, että kyllä, en jollakin tasolla vieläkään haluaisi päästää irti kokonaisvaltaisesta rakastumisesta ja kiusaan suotta sillä paitsi itseäni, myös häntä (olemme yhteydessä enää kerran-pari vuodessa lähinnä synttärionnittelujen merkeissä). Kuulostaa kovin mahtipontiselta, mutta rehellisetsi uskon, että molemmille tämä "hairahdus" oli tähänastisen elämämme ainoa oikea rakastuminen, ja ellei suhteeseen hyppää kaulaansa myöten, ei minkäänlainen kituuttelu olisi edes ollut mahdollista, saatikka oikein ketään kohtaan. Monastihan ihminen ihastuu, mutta sehän on ohimenevää ja todella arkista verrattuna rakastumiseen.
Kiitos vielä kommenteistanne, ehkäpä nyt kun kirjoitin asian julki (kenellekään en ole tätä purkanut, vaikka oikeita ja todellisia ystäviä on useita) ja sain aikuisia, asiallisia mielipiteitä osaan lopullisesti sysätä asian oikealle paikalleen kauniiden muistojen joukkoon.
Lämmintä kesää kaikille, rakastukaa, jos niin on tapahtuva!
M.T.M.
vielä, niin haluaisin lisätä sen verran, että kirjoitin kokemuksesta, en teoriaa. Olen ollut, ja olen varmaan edelleen, tuo rakastunut nainen. Tiedän, että tunteet on molemminpuoliset eikä meidänkään tapauksessamme tapahtunut "sitä". Heikkoja hetkiä oli, mutta tiesin miehen kantavan niin suurta syyllisyyttä jo pelkistä tunteista, että järkipuhe aina voitti. Erona meidän tapauksessa on vain se, että yhteydenpito lakkasi miehen päätöksestä. Hän sanoi ottavansa yhteyttä vasta sitten, kun on vapaa mies. Tuollainen miehekkyys ja suoraselkäisyys ei suinkaan vähentänyt tunteitani häntä kohtaan. Päätös on pitänyt ja minä olen kunnioittanut sitä. Emme ole edes vilaukselta nähneet toisiamme enkä pysty ajattelemaan tilannetta, jossa olisimme kuin tavalliset hyvän päivän tutut rupattelemassa joutavia. Mitään tunteitten selvittelytarvettakaan ei ole, koska molemmat tietävät mistä tässä on kysymys.
Elän elämääni aivan täydesti ja olen onnellinen siitä, että minulla on tämä taito rakastaa ja kyky syviin tunteisiin. En edes yritä järkeillä asiaa, vaan elelen tämän tunteen kanssa. Minäkään en ole koskaan puhunut tästä asiasta kenellekään, en edes lähimmälle ystävälleni. En tiedä mitä siitä sanoisin. Se on jollakin lailla hyvin yksityinen asia, josta puhuessa sanat jää liian vaisuiksi.
Huomaa todella, että tiedät omakohtaisesti mistä kirjoitat! Kyllä taitavat nuo synttärionnittelutkin jätettävä pois vastaisuudessa, sillä mitä ilmeisimmin hän ei niistä nauti ja vain itse pitkitän omaa kevyessä hirressä roikkumistani aina vuosittain lähettämällä viestin. Todella, kahdella tuolilla istuminen oli oikea ja kuvaava ilmaus, ja ihme kyllä se hymyilyttää jopa itseäni :-)
Jos joskus kohtaamme toisenlaisten tähtien alla, se on sitten sen päivän onni...
M.T.M.
Ne oli oikeastaan tuonkaltaiset sanat, jotka hän minulle viimeiseksi sanoi urheasti hymyillen, kun oli käynyt selville, että kumpikaan ei halunnut sellaista suhdetta, johon niissä oloissa olisi ollut mahdollisuus. Hän kertoi päättäneensä selvittää omat tunteensa ja suhteensa kotona. En tiedä asuuko hän edelleen perheensä kanssa vai onko muuttanut erilleen. Saisin sen kyllä selville, mutta en halua tehdä sitä. Jos hän päättää ottaa askeleen luokseni, hän tekee sen sitten kun on siihen valmis. Viimeiset sanat olivat "kohtaamme vielä, jos niin on tarkoitettu". Tämä sisältää tietysti senkin ajatuksen, että ajoitus on oikea ja myös minä olen silloin vapaa.
toteutumatta jääneitä mahdollisuuksia.
Käykää siiderillä (juoko miehet siideriä????????????)
...loppuikääni, kiitos suurelta osalte teille asialliset kommentoijat. Kyllä silti kävisin siiderillä mielelläni po. henkilön kanssa, ja miksei kenen tahansa muunkin miellyttävän ihmisen kanssa (ilman taka-ajatuksia).
Kyllähän se kesä tästä sittenkin tuli, meille kaikille!
M.T.M.