Olimme oikeastaan ihan onnellisesti avoliitossa viisi vuotta.Emme koskaan riidelleet ja kaikesta pystyimme puhumaan avoimesti.
Mutta,siitä on jo pidemmän aikaa,aloin muuttumaan.Mikään ei huvittanut,käperryin itseeni ja aloin eristäytymään.Mieheni ei ymmärrtänyt enää missä mennään.Ainoastaan hänen seurassaan tunsin oloni vapautuneeksi ja osasin olla oma itseni.
Sitten iski syyllisyydentunto.Ei hän ansaitse minunlaistani vaivoikseen,hänen on parempi ilman minua jne.Sanoin haluavani eron.Tästä on aikaa nyt noin kuukausi.
Mies suri eroa noin viikon taikka kaksi,sanoi sitten olevansa asiasta yli ja hänen osaltaan asia on loppuunkäsitelty.
Viikko sitten romahdin täysin ja jouduin psykiatriselle osastolle.Minulla todettiin pidempi aikainen vakava masennus.Mustaa-valkoisella,olen siis mielisairas.
Asun vielä pari viikkoa exäni kanssa yhdessä ja tilanne on minulle todella tukala.Sain pari päivää sitten kuulla,että hänellä on jo uusi kierroksessa.Ollut jo jonkin aikaa.
On vaikeaa istua päivät kotona mietiskellen,josko olisin voinut pelastaa kaiken menemällä ajoissa hoitoon?Onko masennukseni syy siihen,että jätin hänet?Rakastan häntä enemmän kuin itseäni.
Hän kun on tehnyt selväksi,että toista mahdollisuutta ei ole.
En odota sääliä tai hyviä neuvoja,halusin purkaa vain sydäntäni,kun terapeutille en pysty itkultani puhumaan ja läheisilleni en kehtaa tunnustaa,kuinka huonosti menee...
Mutta,siitä on jo pidemmän aikaa,aloin muuttumaan.Mikään ei huvittanut,käperryin itseeni ja aloin eristäytymään.Mieheni ei ymmärrtänyt enää missä mennään.Ainoastaan hänen seurassaan tunsin oloni vapautuneeksi ja osasin olla oma itseni.
Sitten iski syyllisyydentunto.Ei hän ansaitse minunlaistani vaivoikseen,hänen on parempi ilman minua jne.Sanoin haluavani eron.Tästä on aikaa nyt noin kuukausi.
Mies suri eroa noin viikon taikka kaksi,sanoi sitten olevansa asiasta yli ja hänen osaltaan asia on loppuunkäsitelty.
Viikko sitten romahdin täysin ja jouduin psykiatriselle osastolle.Minulla todettiin pidempi aikainen vakava masennus.Mustaa-valkoisella,olen siis mielisairas.
Asun vielä pari viikkoa exäni kanssa yhdessä ja tilanne on minulle todella tukala.Sain pari päivää sitten kuulla,että hänellä on jo uusi kierroksessa.Ollut jo jonkin aikaa.
On vaikeaa istua päivät kotona mietiskellen,josko olisin voinut pelastaa kaiken menemällä ajoissa hoitoon?Onko masennukseni syy siihen,että jätin hänet?Rakastan häntä enemmän kuin itseäni.
Hän kun on tehnyt selväksi,että toista mahdollisuutta ei ole.
En odota sääliä tai hyviä neuvoja,halusin purkaa vain sydäntäni,kun terapeutille en pysty itkultani puhumaan ja läheisilleni en kehtaa tunnustaa,kuinka huonosti menee...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se on ihan hyvä asia, että rakastat edelleen kumppaniasi. Ei kaikille asioille tarvitse saada aina itsekkäästi vastakaikua. Joskus rakastat sitten hänen lisäkseen jotain muuta miestä. Ehkä lapsiakin, koiria, kissoja, taidetta, matkustelua ja kaikkea muutakin, onhan täällä näitä asioita.
Et olis voinut estää tuollaisen kumppanin kanssa eroanne. Tiedät sen itsekkin, ja siksi kysyit tuon otsikon, jotta saisit tuen. Johan se nyt järkikin sanoo, että kumppani joka löytää toisen puolison vakavan sairauden aikaan on täysin tunteeton ja itsekäs epänormaalisti käyttäytyvä henkilö.
Ja toiseksi, lopeta toi valittaminen. Kyllä täällä miehiä riittää. Välillä vähän parempia, ja toisinaan sitte hieman huonompia.
Olen itse sairastanut masennusta ja kyllä minä sanoisin, että sinun erohankkeesi taisi johtua juuri tuosta sairauden aiheuttamasta itsetunnon laskusta ja elämänhalun/mielenkiinnon puuttesta mitä depressio tuo tullessaan. On niin tutun kuuloinen kuvio.
Sinun on kuitenkin turha syyttää itseäsi, sillä depressio hiipii elämään niin pikkuhiljaa ja varoittamatta, että ei sitä huomaa itse - eikä läheiset ihmisetkään. Ja depressiossa maailmankuva ja ajatukset vääristyvät negatiivisella tavalla, joten silloin ei kannattaisi tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Mutta sitähän sinä et voinut tietää, kun et kyennyt tunnistamaan omaa tilaasi.
Ja depressiosta paranee kyllä. Tiedän sen kokemuksesta :) Sitäpaitsi, se depressio on myös hyvin opittavainen ja itsetuntemusta lisäävä "reissu". Ei siis mikään mielisairaus!
Juuri tuon halusin kuullakin...
Yritin sen hänelle selittää,ettei vika hänessä ole,vaan minussa.Annoin hänelle nyt pitkän viikonlopun aikaa selvitellä omia ajatuksiaan,poissa kotoa,minun luotani.
Josko hän haluaa rämpiä tästä suosta yhdessä minun kanssani,en tiedä...
Kyl se siitä lähtee suttaantumaan, elämä meinaan. Oliko sulla suhteenne alussa ihan hyvä olla, ja olo paheni aikaa myöten? Voi olla, että oot masentunu suhteenne aikana. Jos sulla ei oo ollu masennusta tai huono olo ennen suhdetta.
Syyllisyys varmaan painaa suhteen lopettamisesta ja on normaalia tuntee kaikenlaista, pohtii sitäki, et olisko sittenki voinu tehdä toisin. Sitä pohtii, vaikka olis kevyemmästäki erosta kyse kuin teillä oli.
Ehkä aika näyttää palaatteko joskus yhteen vai ette. Jos toinen tuntuu kaiken tän pyörityksen selviämisen jälkeen siltä oikealta yhä, niin mikä estää vaikka palaamasta yhteen myöhemmin. Toki jos toinen sitoutuu muualle tms, mut ehkä silloin ei rakasta toista tarpeeksi, jos löytyy joku ns. parempi jonka matkaan lähtee. Kaikkee ei tarvi tehdä nyt tällä sekunnilla, tai päättää mitään heti, myöhemminki ehtii.