Ikävä tilanne, haluaisimme mieheni kanssa yrittää toista lasta maailmaan, mutta en halua käydä läpi samaa helvettiä minkä esikoinen sai aikaan. Kyse on siis anopista...
Jo odotusaika oli kamalaa -"älä tee sitä, älä vaan tee niin, mitähän tuosta nyt tulee", mutta auta armias kun pikkuihminen näki päivänvalon! Ei sen siunaaman rauhaa, joka asiaan piti puuttua, pukemiseen, imetykseen, nukuttamiseen, ristiäisiin, syntymäpäiviin... Ja tilanne jatkuu edelleen.
En millään jaksaisi kahden kanssa, kun ikionnellinen ja hörähtänyt mummo kiikkuu milloin ovenkahvassa tai ainakin puhelinlankoja pitkin meidän perheessä kiinni. Mies ei vaan jotenkin tajua tilannetta, ei halua kellekään pahaa.
Jotain olisi tehtävä, en vaan tiedä mitä :(
Jo odotusaika oli kamalaa -"älä tee sitä, älä vaan tee niin, mitähän tuosta nyt tulee", mutta auta armias kun pikkuihminen näki päivänvalon! Ei sen siunaaman rauhaa, joka asiaan piti puuttua, pukemiseen, imetykseen, nukuttamiseen, ristiäisiin, syntymäpäiviin... Ja tilanne jatkuu edelleen.
En millään jaksaisi kahden kanssa, kun ikionnellinen ja hörähtänyt mummo kiikkuu milloin ovenkahvassa tai ainakin puhelinlankoja pitkin meidän perheessä kiinni. Mies ei vaan jotenkin tajua tilannetta, ei halua kellekään pahaa.
Jotain olisi tehtävä, en vaan tiedä mitä :(
Vastaukset 32
Vanhimmat
Aikanaan ku poika oli vauva ni yx sukulainen joka olevinaa ties kaiken kaikista asioista. Se loppu siihe ko huusin asiasta sille ja sanoin kyl pahasti. En siis nyt kehota siuta anopilles niin samonaan, mut sano sille jotain. Kyl se ajastaan loppuu ja ko teet vaa omalla tavallas kaikki asiat. Anna sen anopin vaa höösätä.
Heh, nythän se voi olla jopa helpompaa...
Siinä vaiheessa kun hoivaat vauvaa, voi anoppi paapoa ja tohottaa esikoisen kanssa. Ja taas toisin päin, touhuile esikoiden kanssa, niin anoppi voi hoivata vauvaa.
Eihän kukaan itsenäinen ihminen anna sivullisten vaikuttaa perhesuunnitteluun.
Olisiko kysymyksessä oma epävarmuutesi, jonka haluat laittaa anopin syyksi. Anoppihan on tunnetusti sellainen ihminen ketä voi syytellä mistä vaan.
Monet nuoret äidit valittelevat sitä, kun anoppi ei välitä eikä innostu eikä kommentoi mitenkään lapsen odotusta ja syntymää. Sinä valitat siitä kun anoppi sen tekee. Onko siis koskaan hyvin miten anoppi toimii.
Tuonkaltainen touhotus mistä puhut, on varmasti täysin normaalia ja luonnollista rakastavilta isovanhemmilta.
Etkö ole saanut miestäsi vihaamaan äitiään ja haluat hänestä eroon. Siksikö haet syytä anopista, sehän kun kuulostaa olevan suurin avioerojen syy näitä palstoja lukiessa.
Onko anoppi ihan oikeasti tehnyt perheellesi sellaista pahaa, että sinulla on pelko toisen lapsen tekemiselle ? Onko hän uhka lapselle tai sinulle tai miehellesi ? Mitä oli se helvetti josta kerrot ?
Mistä tiedät vaikka tilanne muuttuisi paremmaksi toisen synnyttyä. Niinhän usein käy, että ensimmäinen lapsi on se jonka takia mummit sekoavat ja toinen otetaan jo lähes normaalina tapahtumana ja saa vähemmän huomiota.
Mutta sittenpä alettaisiinkin jo kiistellä siitä, että kaikki lapset eivät ole mummille samanarvoisia ja homma jatkuu, koskaan ne mummit eivät osaa tehdä oikein varsinkin kun mummina on anoppi ;(
Syynä saattaa todellakin olla oma epävarmuuteni, sain todella kokea olevani huono äiti silloin kun esikoinen syntyi -anopin mielestä en osannut tehdä mitään oikein. En olisi säilynyt tervejärkisenä ilman miestäni ja muutaman ystävän (ja neuvolan) tukea. Mutta voin todellakin sanoa, että anoppi on kaiken takana.
Enkä todellakaan halua, että mieheni välit menisivät omaan äitiinsä! Miksi ihmeessä? Hän on halunnut minut puolisokseen ja lastensa äidiksi, oma äiti hänellä jo on. Ihan hyvä tyyppi anoppi on muuten, mutta hänelle on ollut kova paikka luovuttaa paikkansa toiselle naiselle.
Haluan tehdä aikuisena ihmisenä asiat omalla tavallani, tehdä myös virheitä ja toivottavasti myös oppia niistä. En ymmärrä, miksi kypsän aikuisen naisen täytyy jättää koko muu elämä ja aiheuttaa vaan mieliharmia juuri heille ihmisille, joista hän varmasti kaikkein eniten välittää. Sanoisinpa jopa, että ymmärrän nyt myös, jos koko parisuhde ja perhe hajoaa anopin vuoksi.
tätä:
"En ymmärrä, miksi kypsän aikuisen naisen täytyy jättää koko muu elämä ja aiheuttaa vaan mieliharmia juuri heille ihmisille, joista hän varmasti kaikkein eniten välittää. Sanoisinpa jopa, että ymmärrän nyt myös, jos koko parisuhde ja perhe hajoaa anopin vuoksi."
Tarkoitatko siis, että anoppi elää vain sitä varten, että saa olla perheesi kiusaksi ?
Täytyyy olla tapahtunut jotakin todella kauheaa kun sanot, että voisit haluta tuhota perheesi anopin takia!
Ja toisaalla kuitenkin suunnittelet toisen lapsen tekoa, jota et sitäkään halua tehdä anopin takia.
Kuulostaa kovin ristiriitaiselta tunne-elämältä. Onkohan nyt kuitenkin niin, että anoppi ei olekkaan tämän kaiken aiheuttaja. Oletko löytänyt koskaan itsestäsi muita narsistisia piirteitä ?
Siitä puhutaan nykyisin paljon, olisi ehkä syytä tutustua omaan itseensä ennenkuin menee tekemään niin suuria ja kauaskantoisia ratkaisuja kuin perheen tuhoaminen. Teillähän on jo yksi lapsi. Miten olit ahatellut hänen kohtalonsa. Ajatteletko yhtään mitä hänelle teet. Jos miehesi kanssa sinulla on asiat hyvin, miksi et puhu suoraan anoppisi kanssa ja hoida sitäkin suhdetta kuntoon. Onko se mahdoton ajatus ?
Jos anoppisi on jo vanha, lohduta itseäsi sillä, että hän ei ehkä elä enää kauan, älä uhraa lastesi ja perheesi tulevaisuutta anopin takia jos hän todella on niin mahdoton ja paha ihminen.
Minä en perhettämme tuhoa, mutta jos syypää täytyy etsiä, niin anoppi. Mutta en todellakaan tarkoita, että haluaisin tuhota perheemme, minähän vain haluan lisää lapsia ja kasvattaa perhettämme!
Miksi anoppi ei voi vähän perääntyä? Miksi hänen pitää olla neuvoineen ja nokkineen tunkeutumassa joka paikkaan? Antaisi meidän olla rauhassa edes muutaman viikon!!! Ja kun hän varsin hyvin tietää aiheuttavansa ahdistusta ja tuskaa.
Huh kuinka vanha mahdat olla kun nuin paljon on katkeruutta ehtinyt kertyä...
ei tarvitse olla vanha eikä katkera huomatakseen nuo miniöiden ongelmat ja aivoitukset.
Lukee vain näitä keskusteluja silloin tällöin niin tietää mitä heidän mielessään liikkuu.
Ilman selityksiä, ilman todellisia ongelmia syytellään vain anoppia mistä milloinkin.
Ei osata ottaa vastuuta itse tekemisistään vaan aina kaikkeen syy löytyy anopista.
En usko, että yksikään anoppi on todella noin paha kuin täällä saa lukea. Ja tosihan on, että ei yksikään miniä edes pysty nimeämään jotain todellista heidän kontolleen, mutta syytökset kaikista epäonnistumisistaan kyllä.
lapsesi elämästä kiinnostuneet isovanhemmat.
Lasteni isovanhemmat eivät ole pitäneet mitään yhteyttä poikaansa eikä lapsiimme kohta vuoteen.
Lapsilla omat kännykät->eivät edes vaivaudu soittamaan heille.
varmaan onnellinen tuollaisesta tilanteesta ja uskaltaisi tehdä lisää lapsia kun ei olisi kilpailijoita heidän kiintymyksestään.
Joillekkin äideille lapsi on esine ja kukaan muu ei saa leikkiä sillä.
Monesti näkee, että nuoret äidit todella leikkivät lapsella ei lapsen kanssa ja siinä helposti käy niin, että lapsesta tulee esine, jota käytetään sitten sekä kumppania että anoppia vastaan aseena.
Ei ymmärretä, että lapsi on jo syntyessään hyvinkin tunteva ihminen ja vaistoaa vanhempiensa ja lähipiirinsä ajatuksetkin.
Siltikään ei haluta ajatella, että olisi syytä vähän vähemmän panostaa siihen, miltä minusta tuntuu ja mitä minä tahdon, pitäisi oppia ottamaan huomioon toisetkin siitä lähipiiristä.
Tuo nuorten äitien vihan määrä on ihan valtava. Näin vanhempana ihmisenä on pakko ihmetellä, eikö edes se pieni lapsi sulata tuota itsekästä sydäntä ja anna tilaa suvaitsevuudelle ja vähän lempeämmälle käytökselle toisia kohtaan.
Missä on se lähimmäisenrakkaus ja välittäminen joka ennen oli olemassa.
Ja miksi juuri anoppi on se vihatuin ihminen ?
Omalta äidiltä sallitaan mitä vain mutta miehen äiti on aina paha ihminen, olipa hän millainen tahansa, rakastava ja rakastettu muualla, mutta miniälle ei koskaan.
aloittaja ei missään vaiheessa puhunut rumasti anopistaan, totesi vain että anoppi on niin yli-innokas mummo että se on todella rasittavaa.
Tällä palstalla vallitsee sellainen mielipide että miniöiden kuuluu joustaa kaikessa koska anoppeja täytyy ymmärtää. Koska on miniän vuoro elää rauhassa omaa perhe-elämäänsä?
"Tuo nuorten äitien vihan määrä on ihan valtava"
Miksi? Siksikö että haluaisi välillä viettää aikaa ihan vain oman perheen kanssa, vaikka kokonaisen viikonlopunkin ilman anopin kyläilyjä?
"Omalta äidiltä sallitaan mitä vain ...."
No eikö se ole itsestäänselvyys että oma äiti on läheisempi kuin jonkun muun äiti? Omalle äidille on myös helpompi sanoa vastaan ilman että äiti loukkaantuu.
jos hän sallii äitinsä tulla hänen tykönsä. Eihän kukaan narsistinainen kestä sellaista että miehen suku on mitenkään läsnä. Tiedä vaikka siinä oisi jonkinlainen turvaverkko miehellekkin.
Sinullahan se ilman muuta saa olla omassa suvussasi ja ystävissäsi.
Kuulunet niihin naisiin, jotka haluavat olla tekemisissä vain oman sukunsa ja omien ystäviensä kanssa ja erottaa miehen suvustaan kokonaan aloittaen äídistä, siitä pahimmasta mitä olla voi.
Sitä rataa kun jatkat saat sekä miehesi halveksunnan ja myöhemmin lastesi halveksunnan, jos nyt niitä lapsia uskallat tehdä kun se anoppi pahalainen tulee kylään.
Mieti sitten yksinäisenä ja katkeroituneena, oliko kuitenkaan kaikki syy aina anopissa. Eikö hän ollutkin lopulta se lämmin ja tunteva läheinen ihminen joka halusi lastesi ja perheesi parasta ja yritti toimia sen mukaan kuitenkaan koskaan siinä onnistumatta ihan vain sen takia, että sinulle ei kelvannut mitkään sanat ei mitkään teot ja hän ei suostunut pelaamaan SINUN säännöilläsi, sinun mykkien ohjeittesi mukaan joita sinä et koskaan suostunut hänelle edes ääneen antamaan. Arvostelit vain ja moitit kaikesta tekipä hän sinun tai oman tahtonsa mukaan.
Minua suunnattomasti suututtaa nuo nuoret naiset jotka eivät kykene ottamaan vastuuta teoistaan ja sanoistaan vaan syyttävät kaikesta anoppia, jopa perhesuunnittelu on anopin vastuulla !
Mistä tuo suunnaton viha kumpuaa teissä nuorissa naisissa ? Olette päässeet kaikessa liian helpolla jo jos tulee vastaan yksikin ihminen, joka uskaltaa olla eri mieltä kanssanne, hän on automaattisesti teidän vihamiehenne.
Kuinka se sattuukin olemaan aina ja kaikessa anoppi !
voisin sanoa, että ihan ensimmäisenä pistää silmään, että et halua vastauksia kysymykseesi etkä vastata toisten esittämiin kysymyksiin. Panee miettimään, oletko mahtanut ajatella tuon kaiken vain omassa päässäsi vai oletko kenties puhunut anoppisi kanssa tuosta ongelmasta ihan vakavasti aikuisten kesken ? Onko siis todellista ongelmaa olemassa.
Kiinnostaisi tietää, mitä pahaa anoppisi on tehnyt ihan oikeasti ?
Sanot, että anoppi on ikionnellinen ja sanot, että hän on muuten ohan ok. Miksi hän sitten haluaa sotkea perhe-elämäänne.
Mikä on se todellinen ongelma, se jää epäselväksi.
Olen itse myös anoppi, ikionnellinen lapsenlapsista, varmaan myös kova touhuamaan ja huolehtimaan. Neuvonutkin olen silloin kun ensimmäinen lapsi syntyi ja miniäni ei ollut juuri ollut lasten kanssa tekemisissä. Katsoin sen läheisen ja välittävän ihmisen velvollisuudeksi.
Jos en välittäisi, en myöskään jakaisi neuvoja ja antaisi apuani.
Mutta kun meillä mummoilla on sellainen sydän, joka sykkii kaikkein lämpöisemmin juuri lapsenlapsille ;) ja sen takia haluamme auttaa noitten lasten äitejä. Äiti on kuitenkin se ihminen jonka kautta lapsikin saa sen turvallisuuden ja hyvän olon ja siksi haluamme sen avun antaa, jotta se nuorten äitien epävarmuus hälvensi.
Myönnän itsestänikin, että aina ne neuvot eivät ole olleet sellaisia, joita miniä olisi halunnut kuunnella ja ottaa vastaan ja joskus on pitänyt vähän suutahtaakkin.
Mutta kun molemmat, sekä äiti että anoppi, haluamme vain niitten pienten parasta yli kaiken muun, yritämme sen eteen omilla taidoillamme sen minkä pysytymme. Aina ne taidot ja teot eivät ole yhteneväiset, mutta samaa lopputulosta haemme.
Lapsen parasta.
Senkin voisin kertoa kokeneena, että kyllä äidit irroittavat poikansa jo viimeistään siinä vaiheessa kun poika lähtee kotoa maailmalle. Ihan mielelläänkin, mutta rakkaus omaan lapseen ei siitä lopu eikä vähene. Oman lapsen parasta ajatellaan aina, olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, ja siihen kuuluu nimenomaan sekin pojan perhe, vaimo ja lapset ja siinä samalla kun rakastat lastasi, ihan varmasti rakastat myös hänen vaimoaan ja lapsiaan ja ajattelet heidän etuaan.
Näin on ainakin omalla kohdallani ja voin vakuuttaa että suurin osa äideistä tuntee samoin.
Ehkä tulet sen huomaamaan itsekkin joskus vuosikymmenien kuluttua. Toivottavasti jo vähän aiemmin, jotta et teksi sellaisa ratkaisuja, jotka koituvat juuri oman lapsesi onnettomuudeksi.
Anoppi ei saa koskaan olla syy eroon, jotain painavampaa on oltava koska vaakakupissa on arvokkaita asioita.
Täällä ei tunnu asiallista palautetta kukaan saavan, heti aletaan haukkumaan, joten teen ensin pari asiaa selvaksi:
1. Anoppini on ihan mukava ihminen
2. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että anoppi on osa elämäämme
Anopin ei kuitenkaan tarvitsisi olla osa elämämme jokaista hetkeä, tarvitsemme välillä yksityisyyttäkin.
Kun olin raskaana, oli anoppi kova neuvomaan kaikessa. Anopin neuvot alkavat sanoilla "Teidän pitää" ja se raivostutti minua. Viimeisen raskauskuukauden ajan anoppi kysyi monta kertaa päivässä "No, tuntuuko siltä että kohta alkaa tapahtua?". Jokainen nainen joka on ollut viimeisillään raskaana tietää, kuinka kireällä hermot silloin ovat ja tuo jatkuva "No? Joko pian?" tuntui suorastaan kidutukselta.
Kun lapsi sitten viimeinkin syntyi, oli anoppi sairaalassa jo ennenkuin minä olin kunnolla tajuissani. Kun pääsimme kotiin, toi anoppi omia ystäviään meille ihmettelemään uutta vauvaa. Kerran kävimme mieheni ja vauvan kanssa ystäviemme luona grillaamassa, jonka jälkeen anoppi oli sitä mieltä että hän ei saa osallistua tarpeeksi lapsen elämään. Lapsi taisi olla sillon 2 kuukauden ikäinen ja anoppi oli nähnyt vauvaa joka päivä. Kerran kun en lähtenyt illalla käyttämään vauvaa jossain anopin illanistujaisissa, alkoi anoppi valittamaan kuinka en anna hänen pitää vauvaa sylissä.
Minusta on mukavaa että lapsenlapsi on anopille tärkeä, anoppi vaan tuppaa unohtamaan, että hänen lapsenlapsensa on meidän lapsemme ja että meidän perhe tarvitsee myös omaa aikaa. Luulen kuitenkin että mahdollinen toinen lapsi ei ole enää yhtä ihmeellinen ja saamme ehkä enemmän omaa rauhaa.
Meillä ei tulis kuuloonkaan että jatkuvasti kodissamme kulkisi kummankaan vanhempia tai muita sukulaisia. Aika erikoisia systeemejä täällä kuulee. Onko äidit raskaana olevan tyttärensä kimpussa yhtä hanakasti kuin anoppi miniänsä? Vävypojillakin menisi hermot jos anoppi häärisi joka päivä heidän kotirauhassaan. Kaikkee teidän miniöiden sitten tarviikin kestää, ihmettelen? Kerran viikossa puhelimella kuulumiset ja kerran kuussa vierailut poikkeustapauksia (nekin harkittuja) on mielestäni sopivuuden rajoissa. Eikä miniöitä aleta ohjaan ja opastaan kuin pikkukakaroita vaikka kuinka anoppi olisikin. Vaikka anoppi olis kuinka ikäloppu hän ei saa kohdella nuorta miniäänsä väheksyvästi ja aliarvioida joka mutkassa hänen omaa selviytymis ja päättely kykyään. Joskus on hyvä pitää turpansa rullalla eikä naputtaa joka helvetin asiasta vaikka omasta mielestään olisikin jo kaiken nähnyt, kaiken tietävä ja kaikessa muita parempi.
Juuri näin!!! Kaikki anopit tekemään juuri näin, ihanaa kun joku sentään tajuaa!
se omalla kohdallannekin kun tulete anopeiksi. Teillä ei ole mitään asiaa lastenne kotiin, ei saa olla mitään sanomista lastenne puolisoille ja kyläilyt oltava niin harvassa, että tuskin tunnettee kun jsokus tapaatte.
Sitä on sukurakkaus, lähimmäisenrakkaus ja toisesta välittäminen parhaimmillaan.
Vihaa, vihaa, vihaa ja katkeruutta kaikkialle, niin me luomme paremman maailman lapsiemme elää !
Jos ymmärtää sopivuuden rajat ja antaa nuorten elämäänsä harjotella omillakin siivillänsä!
sinun anoppisi jotta hän olisi sinulle mieleinen ?
Ongelmasi eivät kuulosta kovinkaan vakavilta jos anoppi hästää vain noissa mainitsemissasi asioissa, lienee täysin normaalia ja ymmärrettävääkin. Anopitkin tahtovat olla läsnä lastenlastensa elämässä, tottakai, ovathan he lasten mummoja.
Mutta todellakin haluaisin tietää, mitä sinä miniänä anopiltasi toivoisit ja odottaisit, vai onko niin, että parasta olisi, että sellaista ei olisi olemassakaan ?
porukkaa!
Ettekö nyt ymmärrä, että tämän ketjun aloittaja haluaisi vain elää omaa elämäänsä? Hänen lapsensa ei ole anopin lapsi ja anoppi voisi hankkia ihan oman elämän!
Jos vanhemmat haluavat, että mummot ja papat ovat jatkuvasti heidän kodissaan hääräilemässä, silloin asia on ok, mutta pitäähän joku kotirauha olla jokaisella!
Niin, olen mummo itsekin. Lapsenlapsistani kaksi asuu muualla kuin Suomessa emmekä näe heitä kuin muutaman kerran vuodessa. Yksi asuu muutaman kymmenen kilometrin päässä ja häntä näemme toki useammin, mutta kylään emme mene kuin kutsusta.
Miksi tunkeutuisimme lastemme koteihin? Tiedän, että tyttäreni sanoisivat suorat sanat, jos heidän asioihinsa puuttuisin kovin innokkaasti - poikamme sanoisivat myös.
Olemmeko me sitten omituisia vanhempia ja isovanhempia? Joidenkin täällä kirjoittelevien mielestä ilmeisesti olemme.
En olisi itse ikinä suostunut siihen, että anoppini olisi meillä ravannut joka päivä - ei hän kyllä sitä olisi ikinä tehnytkään.
Kyllä poikien pitäisi luopua vanhemmistaan (äidistään) ja oppia elämään oman perheensä kanssa. Eikö tuolle äidille poika voisi sanoa ystävällisesti asiasta? On paljon parempi että se puolisoista, jonka vanhemmista on kyse ottaa asian puheeksi kuin että miniä puuttuisi siihen. Jos äiti siitä loukkaantuu, se on hänen ongelmansa.
Juuri tuota tarkoitin. Aivan kamalaa stressata jokaikinen päivä, että onkohan se muori taas ovenkahvassa roikkumassa ja toimittamassa omiaan... Kun saisi edes kuukauden rauhan olla ihan omin päin, "siitähän on jo kolme päivää, kun viimeksi näin mummin mussukan!" APUA!!!
Siis suoraan kysyminen on mielestäsi jotenkin outoa ja kummallista käytöstä. Hmm, eipäs ole ihme että ei suhteet toimi.
Aloittaja ei missään vaiheessa kenellekkään ole vastannut yhteenkäään esitettyyn kysymykseen.
Tarkoituksena lieneekin vain purkaa kiukkuaan, joka varmaankin on tullut aivan jostain muusta kuin anopin käytöksestä, mutta kohde on mitä mainioin, olipa anoppia olemassa tai ei ;))))
olet juuri niitä miniöitä jolla on ne omat pelisäännöt joita et tietenkään anopille kerro ja jos hän ei osaa nitten mukaan toimia, hän on syyllinen kaikkeen missä epäonnistut.
Kuulostat myös jotenkin kovin ilkeältä, puhetyylisi on sellainen, ivallinen, piikikäs, ilkeä ja alentava.
Ilmeisesti et kykene keskustelemaan anoppisi kanssa asiallisesti ja kuuntelemaan myös häntä koska et kykene keskustelemaan edes anonyyminä täällä.
Arvaan, että sinä pelaat omaa peliäsi omilla säännöilläsi ja pidät pelinappulana lapsiasi.
Avoimuudella ja keskustelutaidolla selviäisi aika pitkälle ihmissuhdeongelmissa jos vain tahtoa löytyisi, mutta sinä tarvitsetkin vain syyllisen koska et kykene ottamaan vastuuta elämästäsi ja päätöksistäsi. Kukapa sen parempi syntipukki kuin anoppi, miehesi äiti. Häneltä miehesi on perimänsä saanut, lienee hänelläkin vaikea elää kanssasi.
Minusta viestiketjusta päätellen aloittaja on ihminen, jonka tapoihin ei kuulu haistatella anopille ja sen takia hänellä on tämä ongelma anopin kanssa.
Meilläkin yritetään jaksaa anopin jokapäiväisiä vierailuita ja hänen puuttumista kaikkiin asioihimme, anoppi loukkaantuu niin helposti vaikka ihan ystävällisesti vihjaisi rauhottumaan. Säännöllisin väliajoin kuitenkin miehelläni palaa äitinsä kanssa pinna ja hän räjähtää äidilleen. Kyseessä ei siis ole mikään oma asennevammani jos kerran anopin käytös häiritsee miestänikin. Yrittäkää nyt edes vähän ymmärtää!
"Jotain olisi tehtävä, en vaan tiedä mitä :( "
Kasva aikuiseksi ja opettele ottamaan itse vastuu päätöksistäsi, vasta sitten harkitse lapsentekoa. Lapsen kasvatukseen tarvitaan muutakin kuin halu kotileikkiin. Siihen tarvitaan vastuuntuntoa ja kyky hyväksyä toinenkin ihminen.
Äitinä on unohdettava itsekkyys, on opittava joustamaan, tulemaan toimeen ihmisten kanssa, pyytämään ja antamaan anteeksi, suvaitsemaan erilaisuutta, olemaan kärsivällinen ja joustava.
Miten voisit kasvattaa tasapainoisa lapsia jos itse et ole tasapainossa itsesi kanssa.
Kukaan ulkopuolinen ei vaikuta sinun elämäsi valintoihin, joten kukaan ulkopuolinen ei myöskään vastaa niistä. Ei edes anoppi, vaikka haluaakin olla poikansa perheen kanssa ja käydä kylässä ja keskustella asioista. Se ei tarkoita että sinun pitäisi siirtää vastuu kaikesta hänelle sen mukaan mitä hän mistäkin asiasta on mieltä.
Minut nyt tarkoituksella ymmärretään väärin. Olen hyvin suvaitsevainen ja sosiaalinen ihminen, pystyn kyllä puhumaan anopin kanssa -ongelmana on siis edelleen, ettei hän todellakaan ymmärrä missä menee raja. En siis kiellä lapseltani isovanhempia, en mieheltäni äitiään. Haluan vaan välillä olla rauhassa anopin vierailuilta ja ohjeilta.
Totta on, parempi jättää toisen lapsen suunnittelu tältä hetkeltä, en jaksaisi tätä hullunmyllyä kahden kanssa.
Näemmä parin päivän sisällä saivat ventoviraat ihmiset tehtyä päätöksen teidän perheenne koosta.
Miehelläsi ei tainnut olla asiaan mitään sanomista.
Eikä niitä anopin pahoja tekoja kukaan saanut selville vaikka syytökset olivat aika raskaat.
Näillä anoppien sivuilla olisi syytä kuulla ihan faktaa siitä mitä he tekevät saadakseen sen pahan leiman.
Missä teillä menee raja ? Miten se on anopille merkitty, jotta hän tietää sitä noudattaa ?
Miehelläni ei ole meillä minkäänlaista päätösvaltaa, MINÄ määrään kaikesta! Ja jatkossa pistän anopille luun kurkkuun! On se kumma, kun ei ihmiset hyvin yksinkertaisia asioita tajua....
ymmärtää tuon kommenttisi jälkeen mikä on SINUN ongelmasi. Se EI OLE anoppi, ongelma löytyy kun katsot peiliin.
Näyttää nyt joku sotkeneen koko ketjun, mutta ihan vaan kootakseni palaset yhteen, ajattelen siis näin:
- Anoppi roikkuu poikansa perheessä ja etenkin lapsenlapsessaan kiinni. Tukehdun omassa kodissani, koska tuo ihminen (joka nyt sattuu olemaan anoppi) tunkee kotiini liian usein. Olisin varmasti yhtä ahdistunut, jos tuo henkilö olisi oma äitini (tai joku muu) -hänelle sanoisin ja puhuisinkin asiat suoraan. Ja sitä olen myös yrittänyt anoppini kanssa, mutta hän ei vaan ymmärrä sekaantuvansa liikaa ja puuttuvansa joka asiaan. Joissakin asioissa hän varmasti on minua tietävämpi ja etevämpi, joissakin taas ei. Pyydän hänen apuaan silloin, kun se on tarpeen. Eniten kuitenkin häiritsee ja ärsyttää se, että lapsemme synnyttyä kaikki hänen harrastuksensa ja muut touhut ovat jääneet, se oma elämä todellakin jää nyt elämättä. Ymmärrän hänen halunsa olla isoäiti, mutta johonkin se raja pitäisi osata vetää. Ymmärtäisin myös, jos meidän perheellä olisi jotain ongelmia, mutta lapsemme ja parisuhteemme on kunnossa. Toivoisin siis, että anoppi osaisi hiukan hellittää ja jättää lässyttelyt sikseen. Ihmetyttää, kun aikuinen ihminen ei osaa "lukea rivien välistä", vaan tilanteen selvittäminen vaatii ilmeisesti sen kunnon riidan ja sodan ennen kuin jotakin konkreettia tapahtuu. Siksi perheen lisääminen arveluttaa, koska pelkään että tilanne hankaloituisi entisestään, muoriparka varmaan ostaisi viereisen myynnissä olevan talon itselleen.
Ensinnäkin kiitos asiallisesta kirjoituksestasi! Minusta tuntuu, että joudut väkisinkin pahoittamaan anoppisi mielen, jotta saat tilaa hengittää vapaammin. Sinä osaat kuitenkin tehdä sen niin, etteivät välit lopullisesti kariudu, vaan asettuvat kriisin jälkeen kohdalleen.
Olin itse jokin aika sitten liian innokas isoäiti (auttamiseen oli todellista tarvetta, mutta en osannut etääntyä oikeaan aikaan). En tiedä kärsikö miniäni liiasta "auttamisestani", mutta pojalleni tuli mitta täyteen. Hän ihan ystävällisesti ilmoitti, että olen mennyt liian pitkälle ja he haluaisivat itse huolehtia asioistaan. Yllätyksenä tullut tieto loukkasi minua kyllä kovasti, olin luullut olevani tarpeellinen ja haluttu auttaja (varsinkin lapsen hoitajana). Muutama päivä kului melkein shokissa, mutta vähitellen pääsimme hieman kangerrellen taas keskustelutasolle ja aloin luoda selkeämpiä rajoja itselleni.
Ei elämä edelleenkään helppoa ole, mutta kenenkään mielestä välejä ei pidä katkaista. Lapsenhoitajaakin he tarvitsevat voidakseen olla työelämässä, minä yritän ystävällisesti pitää puoliani siinä, etten tuntisi itseäni hyväksikäytetyksi, kun olen innostunut jälleen omista tekemisistäni.
Ehkä kannattaisi ennen toista lasta puhua anopin kanssa auttamisen tarpeet ja halut selväksi, jottei anoppi tosiaan kuvittelisi täystyöllistyvänsä teidän asioistanne. Toisaalta toinen lapsenlapsi ei olisi enää niin erityinen asia kuin ensimmäinen, ja ehkä teillekin apu olisi silloin enemmän tarpeen. Kultaisen keskitien löytäminen ei ole aina helppo eikä nopea asia.
Kukaan, siis EI kukaan tule kotiisi ( ovesta, ikkunasta, kannykan tai puhelimen kautta) ellet sina itse anna siihen lupaa.
On todella ilkeaa haukkua muita ihmisia kun sina ensin sallit heidan tehda mita haluavat. Kuten tassa tapauksessa anoppisi.
Seuraavan kerran kun han on ovenne takana, ellet halua hanen seuraansa, ala avaa ovea, Tai jos lasket sisalle ja sitten muutat mielesi, lahde vauvan kanssa 10minuutin lenkille. Siita vain vauva pussiin, takki paalle, kengat jalkaan ja kerrot anopille "et olisi voinut mitenkan tulla pahempaan aikaan, olitte juuri lenkille lahdossa" .
Sitten vain kierros korttelin ympari, ja kotiin.
Voitte alussa kavella yhta matkaa ja sitten ystavallisesti sanot vain etta : mina laskenkin sinut tasta kotiisi, ja jatkan viela jonkin matkaa vauvelin kanssa.