Lähetysnäky ja kirkkokunnan kohtalo

Jos katselee historiaa ja hävinneitä tai kutistuneita kirkkokuntia, niin aika monella niistä näyttäisi olevan Jeesuksen lähetyskäsky hieman hukassa. Osalla tämä johtuu myös siitä, että ympäröivä yhteiskunta on tehnyt evankelioinnin kielloillaan rikolliseksi tai rangaistavaksi tms. Osalla lähetystehtävän hukkuminen johtuu siitä, että kehityksen jossakin vaiheessa ko. kirkkokunta on ollut valtiouskonnon edustaja ja kaikki kansalaiset ovat olleet ainakin nimellisesti kirkon kirjoissa. Evankeliointi- ja lähetysnäky on hukattu. "Ei ole meillä tapana" tms. Se, miten kristityt näissä kirkkokunnissa saavat herätyksen tuulia ja uutta näkyä, on ihmeeseen verrattava juttu.

Kun katsotaan nykyistä maailmaa, niin ne kristilliset kirkkokunnat tai paremminkin suuntaukset, "lahkot", joissa lähetysnäky on selkeä, ne kasvavat (aika ymmärrettävää). Tätä tapahtuu niin Etelä-Amerikassa, Afrikassa kuin Aasiassakin, eritoten Kiinassa. Leivän yltäkylläisyydessä ja huolettomassa levossa olevat kirkkokunnat ovat suuressa vaarassa. Vaikka esim. Suomen ev.lut. kirkolla ei olekaan (vielä) kovin suuria mahdollisuuksia lähetystyöhön kotimaassa (jos ei pidetä myös kirkon jäseniä lähetyskohteina), on Namibian ohella vielä aika monta maata "luterilaistamatta".
Ehkä sielunvihollinen hyötyy naispappikiistoista yms. Ovatpahan ainakin lähetystyöstä poissa riidellessään!
4209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lut.kirkko ei olisi lahko.ps.katso lahkon maaritelmaa.---------kirjoitat----Kun katsotaan nykyistä maailmaa, niin ne kristilliset kirkkokunnat tai paremminkin suuntaukset, "lahkot", joissa lähetysnäky on selkeä,--- kysyn valiako silla on kuka vie Sanan ,kunhan vaan eteenpain menee Kristittyjen viemana?ystavallisesti l-h

Äänestä
  • Kun jokin ryhmä erkanee äitikirkosta, niin se alkuvaiheessaan korostaa jotakin asiaa. Varsinkin sen toiminnan alkuaikaa leimaa aggressivisuus ja kapean sektorin korostus. Tuo ryhmä eli joukko toimii ja saa hankittua nopeasti uusia kannattajia. Jonkin ajan kuluttua sen toiminta alkaa vähitellen laitostua ja rupeaa hoitamaan suhteitaan ulkomaailmaan. Näin vähitellen lahkosta tulee kirkkokunta. Näin tapahtui luterilaiselle kirkolle. Samoin on tapahtunut monelle muullekin uskonnolliselle yhdyskunnalle.

    Äänestä

koulutuksen, sivistyksen ja yleisen elintason kehittyessä taikauskot kuolevat.

On vain ajan kysmys kunnes jeesussatukin kuolee, toki tilalle voi kömpiä joku toinen mutta kokonaisuuden kannalta trendi on kohti parempaa huomista.

tuttumiehenkin jumala ja jeesus kuolee viimeistään isännän kuollessa.

Paradoksaalista asiassa on se että kuuppa jossa ei juuri mikään liiku, hiljenee kokonaan kun siellä liikkuneet mielikuvitusolennot kuolevat, onko saavutettu tilanne jossa taikausko sammuttaa itse itsensä?

Äänestä

Kuitenkin, kaiken ennelta kerrotun mukaan näinhän juuri täytyy käydä. Joten miksi ihmettelet ja huuli pyöreänä huutelet tuuleen, joka ei vastaa?

Ihmisen Poika, Kristus on itse antanut ilmoittaa
sen kaiken, jonka on saanut tehtäväkseen taivaan Isältä, luomakunnnan Luojalta, tämän ihmiskunnan Jumalalta. Eikä hän muistaakseni ole ollut huolissaan milloinkaan jonkun tietyn tai yhden uskontokunnan tahi kirkkokunnan menestymisestä jäsenmäärällä mitattuna tai lähetystyön määrällä. Sitä paitsi, on kovin sivistymätöntä sekä moukkamaista käyttää näistä uskonnollisista yhteisöistä lahko nimikettä, sillä ne ovat ihmisyhteisöjä sinällänsä. Ja kyllä täällä maan päällä ihmiset saavat vieläkin vapaasti valita omanlaisensa suuntauksensa pohjalta melkein jota vaan ja elää mielihalujensa mukaisesti edeleenkin.
Joten ei pidä halventaa toisten tekemiä valintoja
, vaikkeivat ne oikeita ja hyviä omasta mielestä olisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Jos katselee historiaa ja hävinneitä tai kutistuneita kirkkokuntia, niin aika monella niistä näyttäisi olevan Jeesuksen lähetyskäsky hieman hukassa. Osalla tämä johtuu myös siitä, että ympäröivä yhteiskunta on tehnyt evankelioinnin kielloillaan rikolliseksi tai rangaistavaksi tms. Osalla lähetystehtävän hukkuminen johtuu siitä, että kehityksen jossakin vaiheessa ko. kirkkokunta on ollut valtiouskonnon edustaja ja kaikki kansalaiset ovat olleet ainakin nimellisesti kirkon kirjoissa. Evankeliointi- ja lähetysnäky on hukattu. "Ei ole meillä tapana" tms. Se, miten kristityt näissä kirkkokunnissa saavat herätyksen tuulia ja uutta näkyä, on ihmeeseen verrattava juttu.

Kun katsotaan nykyistä maailmaa, niin ne kristilliset kirkkokunnat tai paremminkin suuntaukset, "lahkot", joissa lähetysnäky on selkeä, ne kasvavat (aika ymmärrettävää). Tätä tapahtuu niin Etelä-Amerikassa, Afrikassa kuin Aasiassakin, eritoten Kiinassa. Leivän yltäkylläisyydessä ja huolettomassa levossa olevat kirkkokunnat ovat suuressa vaarassa. Vaikka esim. Suomen ev.lut. kirkolla ei olekaan (vielä) kovin suuria mahdollisuuksia lähetystyöhön kotimaassa (jos ei pidetä myös kirkon jäseniä lähetyskohteina), on Namibian ohella vielä aika monta maata "luterilaistamatta".
Ehkä sielunvihollinen hyötyy naispappikiistoista yms. Ovatpahan ainakin lähetystyöstä poissa riidellessään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu