Hei. Kaipaan ajatuksianne. Kritisoidakin pitää, jos siltä tuntuu: syytön ei ole meistä yksikään.
Olen vähän päälle parikymppinen, etäsuhteessa elävä neitonen. Mies on vuoden vanhempi. Matkaa on välillä vähän yli puolentuhatta kilometriä.
Suhteemme alkoi muutaman vuoden ystävyydestä. Sen sävy muuttui hiljalleen, kun mies alkoi vihjailla, että minulla on paikka hänen tulevaisuudensuunnitelmissaan. Olin tietysti aika otettu silloin. Mies on kiinnostava, piristävällä tavalla valtaväestöstä poikkeava persoona: hänellä on taiteellisia harrastuksia ja vahvoja mielipiteitä maailman asioista.
Alussa juttu toimi kohtalaisesti. Näimme melko harvoin, mutta puhelimessa juttelu oli sitäkin mukavampaa. Olen aina ollut kuuntelijatyyppiä, herkkä mutta avoin nainen, joka pitää ihmisten tarinoista. Pääsin näkemään syvälle miehen mieleen. Hänestä löytyi aina uusia kiinnostavia puolia, ja löytyy yhä.
Kohtasin kuitenkin ongelman, kun rohkaistuin itsekin kertomaan jotain elämästäni. Alussa mies yritti kohteliaasti kuunnella, niin luulen. Myöhemmin sain vastaukseksi enää hajamielisiä murahduksia, ja sen jälkeen hän käänsi puheenaiheen omiin asioihinsa.
Siispä aloin kertoa itsestäni vain välttämättömimmän. Uskoin, että miehet yksinkertaisesti toimivat noin. Mietin etukäteen lyhyitä, ytimekkäitä lauseita, joilla saisin sanottavani läpi. Ehkä tein suuren virheen jo tuolloin. Mies ei koskaan kysy, mitä kuuluu, ei hellittele tahi söpöile - mutta silloin tuntui pikkumaiselta vaatia häneltä sitä. Hän haluaisi kuitenkin hukuttaa minut lahjoihin, rakentaa ympärilleni pesää, silloin kun ehtii. Uskon, että hän välittää minusta, mutta omalla tavallaan.
Tätä nykyä mies on varsinainen uratykki. Hän haluaa tehdä rahaa ja nähdä maailmaa. Iltaisin hän soittaa minulle, pui päivänsä tapahtumia tai elämänfilosofiaansa. Olemme tavanneet viimeksi jouluna - tänne on kuulemma liian pitkä matka - mutta kesällä hän on lähdössä kavereidensa kanssa Australiaan!
Hiljalleen mittani alkaa täyttyä, mutta en tiedä, miten saisin sen sanottua miehelle. Otin asian varovasti puheeksi vastikään. Selitin ongelman ja kysyin muun muassa, tietääkö hän mitään harrastuksistani. Ja mitä hän vastasi? "Ainakin sä olet kaupungilla melkein koko ajan."
Kaupungilla? Se ei ole totta. Olen omassa rauhassani viihtyvä runoilija, haaveilija. Jos lähden ulos, menen yleensä mieluummin yksin rantaan katsomaan lokkeja kuin kaupungin hälinään. Hän oli huomannut elämästäni vain muutamat kaupunkireissuni, koska olin silloin ystävieni kanssa, enkä voinut puhua puhelimessa. Yritykseni seurauksena hän vain vaihtoi nopeasti puheenaihetta, ja on ollut hiukan kireä muutaman päivän.
Olen miettinyt, ettei hän ehkä tarvitsekaan minua. Kuitenkin aina, kun olen ottanut etäisyyttä, hän on ärtynyt. Syitä yksinäisyyden kaipuuseeni hän ei ole kiinnostunut kuulemaan.
Ja lopuksi. Joitakin viikkoja sitten tapasin toisen miehen. Hän vaikuttaa edellisen vastakohdalta: on herkkä, empaattinen, kiinnostunut samanlaisista asioista... ja, surullista kyllä, myös minusta. Tavoistani poiketen ihastuin häneen päätä pahkaa, ennen kuin huomasinkaan. Sitten säikähdin tilannetta ja pakenin. En haluaisi tuottaa hänelle enempää tuskaa. Enkä miesystävälleni, josta välitän yhä.
En uskalla edes kuvitella, että tämä uusi tuttavuus johtaisi johonkin. Mutta ainakin se herätti pohtimaan. Kaikki ei ole aivan kuten pitäisi. On hienoa nähdä, että tuollaisiakin ihmisiä tallustaa samaa maankamaraa. Mutta on tuskallista saada aavistus siitä, että kahden suhde voisi toimia hiukan toisinkin.
Olen hämmentynyt. Väsynyt. Sekaisin. Mielessä on käynyt muutamia vaihtoehtoja:
1) Yritän uudelleen kertoa miehelle, mitä kaipaan suhteelta. (Edellinen yritys päättyi masentavasti.)
2) Laitan selittelemättä suhteen katkolle. Jos kiinnostaa, hän saa kysyä, mikä mättää, ja kertoa myös omat näkemyksensä.
3) Lopetan suhteen heti. Jatkamme ystävinä, jos mieskin sitä haluaa.
Mitä teenkin, minun on pakko tehdä se pian.
Lukija, mitä tuumit? Herättääkö muistoja, ajatuksia, mielipiteitä?
Miten miehen saa kuulemaan, jos mies ei kuule?
Kannattaako toista edes yrittää muuttaa?
Kiitos.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Jatketaan ystävinä kun olet alkanut huorata, vittu teitä naisen paskoja! MIETI VÄHÄN!!!!!
Aika kummallista käytöstä. Eihän 500 kilometriä nyt niin pitkä matka ole ettei voisi useammin tavata. Kaverini poikaystävä asuu väliaikaisesti Englannissa ja hekin tapaavat kerran kuussa ja lomilla...
Ei tiedä sinusta mitään? Mikä suhde tuo on, mitä sinä siitä saat irti? Kuulostaa siltä kuin olisit vain itsetunnon pönkitysväline, joku joka ihailee, kuuntelee ja ymmärtää. Tosin koska ette tapaa toisianne tiedät kundista vain hänen oman totuutensa... Kunhan ei vaan olisi kyseessä luonnevikainen narsisti
Lähde tuosta suhteentapaisesta pois.. Jos kerran olet vihdoinkin tavannut uuden miehen, joka todella välittää sinusta muutakin kuin oman egonsa kannattajana, ota hyvä nainen onnestasi kiinni! Tiedät syvällä sisimmässäsi oikean ratkaisun! Luuletko tosiaan, että mies joka ei "ehdi" sinua tavata tai ei ole kiinnostunut muista kuin omista asioistaan, odottaa sinua kiltisti? Hassu... Itse olen jäänyt kiinni huonoon suhteeseen, enkä jaksa enää nähdä valoa tunnelin päässä... Olet löytänyt jotain harvinaista.. Olet löytänyt miehen, jolla on tunteet ja joka välittää sinusta aidosti.
Juokse ja ota tuo mies elämääsi!
ehdottamasi kohta 1 ei varmasti onnistu, koska olet yrittänyt sitä jo.
kannatan vaihtoehtoa 2.
älä jää roikkumaan suhteeseen jossa ei oikeasti ole tulevaisuutta. Jos olette tavanneet viimeksi jouluna, siitähän on herranen aika jo 5 kuukautta. Kyllä hänellä olisi ollut aikaa käydä luonasi jos hän olisi oikeasti halunnut.
hän käyttää sinua hyväkseen, haluaa kertoa ja vatvoa oman päivänsä kulun sinulle puhelimessa, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut siitä mitä sinulle kuuluu.
Laita kaukosuhde poikki ja elä ihanaa kevättä ja kesää sen runopojan kanssa... :)
Siinä yksi tapa suhtautua elämään. Älä jumita, antaa palaa; ota elämältä, mitä se tarjoaa.
Ei välttämättä huono tapa.
Mutta nyt ero, ja sitten ihana kevät ja kesä... jonkun toisen seurasta nauttien...
Hurjaa olisi!
Taidat olla oikeassa siinä, että plussat jää tämänhetkisessä suhteessa reippaasti sille toiselle puolelle. Muutos pitää tehdä. Kun osaisikin hoitaa sen hyvin, ihmisiä särkemättä.
Jos tulee ero, niin kannattaisikohan ihastuksesta huolimatta pysytellä jonkin aikaa sinkkuna, miettiä, katua omat virheet edellisessä suhteessa?
Meneekö sellaisetkin junat ohi, joihin todella pitäisi ehtiä?
olin itsekin kaukosuhteessa. Tavattiin 1-2 kk välein. Siitä suhteesta olisi voinut tullakin jotakin, jos välimatka ei olisi ollut niin pitkä.
Ei se todellakaan ollut helppo päätös lopettaa suhdetta, enkä halunnut loukata ja satuttaa tätä toista osapuolta. Mutta niin siinä kävi, en pystynyt sitä jatkamaan. Se suhde ei antanut sitä mitä halusin: läheisyyttä, yhteisiä tapaamisia, yhteistä arkea, hellyyttä...
Kuulostat fiksulta ihmiseltä joka osaa tehdä oikeat ratkaisut, osaat varmasti kertoa tunteistasi ja käydä asiat läpi niin että kaikille jää hyvä mieli.
Kerro myös uudelle tuttavuudelle missä mennään, rehellisesti - sinä osaat kyllä !
Tsemppiä.
ottaisit vähän etäisyyttä ja katsoisit , mieti rauhassa - säälistä et voi jatkaa.
Uteliaana kysyn ..miten ? ja miksi ? pakenit uutta ystävyyttä ?? kerrothan.
Minä luulen että juuri minulle on tehty noin, vaikkei kolmatta ollutkaan :-( . mikä pelotti ?
Hei!
Kiitos kommenteista. Tunnutte rohkaisevan muutokseen ja myös avoimuuteen uutta ihmistä kohtaan.
Hmm, katko voisi ainakin herätellä tätä "poissaolevaa kumppania"... lopullinen surmanisku suhteelle se ei kuitenkaan olisi. Molemmat saisivat aikaa punnita, mitä suhde lopulta meille merkitsee... ja mitä olemme valmiit sen eteen tekemään.
Sinä jota on paettu, toivon, ettei sinua jätetty selittämättä kolkkoon hiljaisuuteen. Itse pyysin nyt tätä uutta tuttavuutta kahville. Näemme pian, ja silloin haluaisin ainakin antaa hänelle varmuuden, ettei vika ole hänessä. Vaikka toisaalta tämäkin tapaaminen tuntuu hiukan tulella leikkimiseltä.
Mikä uudessa ystävyydessä sitten pelottaa?
Ehkä jo ensitapaamisen kohtalonomaisuus.
Se, että loksahtaa heti. Että toinen täydentää toisen lauseita. Että katseita ei saa irti toisistaan. En ole koskaan aiemmin ihastunut kunnolla; kaikki suhteet ovat lähteneet ystävyydestä. Mutta tuo ihminen! Ensi hetkestä jotenkin tuttu, vaikka onkin vieras.
Tietysti pahinta on syyllisyys. En halua pettää ketään. Tuntuu pahalta kiinnostua toisesta, kun käsissä on suhde, jonka ongelmien on antanut kasaantua. Tiedän, että ensisijaisesti olisi nyt hoidettava oma tontti: parannettava tämä tukkoinen suhde, jos se mitenkään onnistuu. Jos ei, niin sitten ei. Uusi, kiehtova ihminen ei ole syypää suhteen ongelmiin: hänelle pitäisi pystyä tarjoamaan joko jämpti varatun naisen ystävyys tahi mahdollisuus suhteeseen. Ei tuskallista rajankulkua näiden kahden välillä.
Toisinaan on niin h*lvetin vaikeaa toimia kuin aikuinen.
Tuon kertomasi mukaan vaikuttaa siltä, että olet tuolle miehelle, siis tälle "varsinaiselle miesystävälle" lähinnä imagojuttu. Toisin sanoen hän näkee sinussa pitkälti sen, mitä haluaakin nähdä.
"Olen miettinyt, ettei hän ehkä tarvitsekaan minua. Kuitenkin aina, kun olen ottanut etäisyyttä, hän on ärtynyt."
Näyttää siltä, että sinä vastaat tiettyä kuvaa hänen mielessään, jota hän ei halua muuttaa. Kelpaat hänelle, jos sinulla ei ole lainkaan omaa elämää etkä nosta laineita. Jos haluat suhteelta jotain muutakin kuin toimia kuuloluurina, niin suosittelen, että etsit toisenlaisen miehen. Tuo toinen tapaamasi mies vaikutti paljon sopivammalta sinulle.
mutta unohda kaukosuhde.
Hyväksikäyttöä voi olla monenlaista. Toimit ilmaisena psykologina. Tottakai se kuuluu ystävyyteen, mutta tässä tapauksessa ei.
Olette siis nuoria parikymppisiä ihmisiä, välillä satoja kilometreijä ja tapaatte kuinka usein?
Todennäköisyys sille että molemmat osapuolet ovat uskollisia toisilleen noilla muuttujilla taitaa olla aika häviävän pieni. Etenkin jos mies on:
"taiteellisia harrastuksia ja vahvoja mielipiteitä"
"Tätä nykyä mies on varsinainen uratykki. Hän haluaa tehdä rahaa ja nähdä maailmaa."
"Olemme tavanneet viimeksi jouluna - tänne on kuulemma liian pitkä matka - mutta kesällä hän on lähdössä kavereidensa kanssa Australiaan!"
Noiden perusteella sanoisin että taidat olla hänen elämässään prioriteetillä 0 tai -5. Ei siinä mutään että nuori haluaa nähdä maailmaa ja "elää", mutta tuskin tuosta teidän jutusta tulee mitään.... En ainkaan usko että pystytte olemaan uskollisia toisillenne - vai onko yhden yön jutut sallittu puolin ja toisin?
Tuo ensimmäinen mies taitaa pitää sinua edelleen kaverinaann / siskonaan / varanaisenaan.
Eli herra numero kaksi on parempi valinta ihan senkin perusteella että se on siinä lähellä eikä jossain toisella puolella maailmaa.
Noista sinun kolmesta vaihtoehdosta....
Ykkösen ja kolmosen yhdistelmä on paras. Kolmoseen päädyt kuitenkin, mutta ykkösestä se mukaan että saat sanottua kaiken ettei jää hautumaan ja muuta elämää haittaamaan.
Luulen, että olet miehelle vain olkapää, henkireikä, etkä sinä häntä oikeasti kiinnosta muuna kuin.. Hmm.. Ennen sanottiin, että merimiehellä on nainen odottamassa joka satamassa..
Hän ei tietysti ole merimies, mutta taiteilija kyllä, joiden omat ajatukset ja elämä on aina muuta maailmaa suurempia. Jatka hänen kanssaan, jos olet edelleen valmis tyytymään hänen egonsa tukemiseen.
Luepa jonkun miestaiteilijan rinnalla eläneen naisen elämäkerta, saat vinkkiä siitä, mitä teillä on edessä.