VARO ME-AUTOA, MUUTEN AUTOSI RIKKOONTUU

ME-Auto (http://www.meauto.fi) on viho viimeinen paikka tehdä autohankintoja. Ole erittäin huolellinen kun / jos asioit tässä liikkeessä.

Erehdyksessä hankimme Hyundai merkkisen auton, jonka takuuehtojen mukaiset huollot tulee tehdä kyseisessä 'merkkiliikkeessä', muuten auton takuu raukeaa.

Onko Muilla ollut kyseisen laitoksen kanssa ongelmia? Liike myy etupäässä Hyundaita.

Toimme auton huoltoon, huollossa ensiksi rikottiin auton sisötilojen merkkivalokytkin. Jouduimme varaamaan uuden huoltoajan kyseistä korjausta varten, liike myönsi kyseisen rikkomisen.

Kun toimme auton tähän kyseiseen korjaukseen, autoa oli kolhaistu siten, että auton etukulman muoviosista oli maali lähtenyt. Auton maali oli mennyt ihan pölymäiseksi hilseeksi kyseiseltä kohdalta ja auto saatettiin heti kyseiseen liikkeeseen takaisin.

LIIKE KIELTÄYTYI KORVAAMASTA AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA. LIIKE RIKKOO AUTOSI, MUTTA EI SUOSTU KORVAAMAAN AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA.

Huoltopäällikkö Lasse Ahlberg kyseli auton omavastuuosuuksia ja niiden ollessa liian suuret ilmoitti, että liike ei halua maksaa korjaustyötä. Hän väitti, että vahinko ei huoltomiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen ole tapahtunut heidän liikkeessään. VARMASTIKAAN KUKAAN HUOLTOMIES EI MYÖNNÄ KYSEISTÄ VAHINKOA, mutta kyseisen vahinkopinnan maali oli vielä irtonaista hilsepölyä, joka osoittaa vahingon tapahtuneen liikkeessä. Pikaisen 'meikkauksen' aiheuttamastaan vahingosta liike suoritti samantien.

Härskiä toimintaa, varokaa todellakin tätä liikettä tai jos olette jo 'asiakkaina' olkaa huolellisia ja tarkistakaa autonne aina ennen kuin vastaanotatte auton huollosta.

Asia ei meidän osalta jää tänne, aiomme valittaa kuluttajavalituslautakuntaan ja kuluttaja-asiamiehelle ja harkitsemme myös vahingonkorvauskanteen nostamista käräjäoikeuteen.
101454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Erehdyksessä hankimme Hyundai merkkisen auton, jonka takuuehtojen mukaiset huollot tulee tehdä kyseisessä 'merkkiliikkeessä', muuten auton takuu raukeaa."

tämä väite ei pidä enää paikkaan maahantuojan takuu ei raukea vaikka sen huollattaisi missä korjaamossa kunhan kyseinen korjaamo huoltaa sen maahantuojan ohjeiden mukaan.

moni kusee silmään jos annat kusta

Äänestä

Huolto on tehtävä huolto-ohjeen mukaisesti tietenkin.

Mikäli vaikka paikkakuntasi metänkeskellä oleva TB:n huollon työntekijä tiedustelee huolto-ohjeita, on merkkiliikkeen annettava ne.
Merkkiliikkeellä on tosin oikeus velottaa palvelusta TB:n huoltoa joka karhuaa summan vastaavasti sinulta.

Mutta !
Hinta on murto-osa merkkiliikkeen hinnoittelusta.
Sinua kuunnellaan ja palvellaan.
Huolto on tehty asianmukaisesti sovittuun aikaan.
Autoasi huolsi tunnollinen asentaja.
Pääsääntöisesti näin !

Mikään liike ei voi vaatia huoltoja teetettäväksi omassa merkkiliikkeessä, uhkaamalla takuun raukeamisella.

Tilanne muuttui useampia vuosia sitten EU:n toimesta.

Äänestä
  • Kiitos tiedoista, ehkä ne laskut pienenee vaikka laatu paranee.

    Äänestä

ei kannata ottaa niin vakavasti pientä naarmua. Eihän se ollut kuin auto eikä mikään ihminen.

Äänestä
  • Auton pienetkään naarmut eivät parane laastarilla.

    Arvonalennus on tiedossa, jos naarmua ei korjata autosta.
    Tämä näkyy sitten autoa vaihdatettaessa.

    Omat naarmut näkyy ehkä lopun elämää kun nahkoja harvemmin vaihdellaan.

    Taisi ajatus sulla vähän karata vai ?

    Äänestä

  • toki minä voin tulla ja naarmuttaa sitten autoasi. taikka vähän tussailla vaatteitasi. nehän on vaan tavaraa. voisin samalla vaikka vähän vedellä saksilla tietokoneen näyttöäsi - eihän se haittaa. Kadulla törmätessäni taidan varastaa sulta kengät jalasta ja rolexin kädestä, sähän saat kaupasta uudet.

    Kiitos.

    Äänestä

Voin kokemuksesta lohduttaa, että se ensimmäinen klommo tai naarmu tuntuu pahimmalta. Sen jälkeen niihin suhtautuu paljon rauhallisemmin. Kaikkiin autoihin, joita käytetään tavallisessa liikenteessä tulee ajan myötä kolhuja ja naarmuja. Ilman, että joku olisi niitä vartavasten tehnyt.

Kun olet aihtamassa autoasi parin vuoden päästä, ei tuolla pienellä kolhulla ole enään euronkaan vaikutusta hintaan. Tietysti autokauppias huomauttaa asiasta, mutta ei olisi maksanut enempää vaikkei sitä olisi ollutkaan.

Äänestä
  • Kävin kysymässä 1 v vanhasta autostani välirahatarjousta uuteen Toyota-liikeessä. Myyjä vetäisi tietsikalta auki Grey-Henin hintataulukot. Ihmettelin ala-arvoista hyvityshintaa, hän totesi että näin se sisäänostohinta G-H:n mukaisesti menee eikä voida lipsua. Sanoi vielä että tottakai tutkimme kaupanteossa sitten autosi tarkkaan ja että pienetkin naamrut ja klommot alentavat automaattisesti hyvityshintaa, jokainen virhe erikseen lisää.

    Joten kyllä pitäis koettaa pitää auto mahd. hyvin.

    Äänestä

  • merkitystä! kirjoitti:

    Kävin kysymässä 1 v vanhasta autostani välirahatarjousta uuteen Toyota-liikeessä. Myyjä vetäisi tietsikalta auki Grey-Henin hintataulukot. Ihmettelin ala-arvoista hyvityshintaa, hän totesi että näin se sisäänostohinta G-H:n mukaisesti menee eikä voida lipsua. Sanoi vielä että tottakai tutkimme kaupanteossa sitten autosi tarkkaan ja että pienetkin naamrut ja klommot alentavat automaattisesti hyvityshintaa, jokainen virhe erikseen lisää.

    Joten kyllä pitäis koettaa pitää auto mahd. hyvin.

    lommoton ja naarmuton näyttää parhaimmalta, minkäs teet. Jos sillä ei ole väliä niin sittenhän se olisi ihan sama minkä näköisen auton ostaa muutenkin alunperin, eikö?

    Äänestä

  • merkitystä! kirjoitti:

    Kävin kysymässä 1 v vanhasta autostani välirahatarjousta uuteen Toyota-liikeessä. Myyjä vetäisi tietsikalta auki Grey-Henin hintataulukot. Ihmettelin ala-arvoista hyvityshintaa, hän totesi että näin se sisäänostohinta G-H:n mukaisesti menee eikä voida lipsua. Sanoi vielä että tottakai tutkimme kaupanteossa sitten autosi tarkkaan ja että pienetkin naamrut ja klommot alentavat automaattisesti hyvityshintaa, jokainen virhe erikseen lisää.

    Joten kyllä pitäis koettaa pitää auto mahd. hyvin.

    päästele tuollaisia suustaan? Vaan onhan noita myyjiä muuallakin josta sen auton voi ostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huijattu asiakas kirjoitti:

ME-Auto (http://www.meauto.fi) on viho viimeinen paikka tehdä autohankintoja. Ole erittäin huolellinen kun / jos asioit tässä liikkeessä.

Erehdyksessä hankimme Hyundai merkkisen auton, jonka takuuehtojen mukaiset huollot tulee tehdä kyseisessä 'merkkiliikkeessä', muuten auton takuu raukeaa.

Onko Muilla ollut kyseisen laitoksen kanssa ongelmia? Liike myy etupäässä Hyundaita.

Toimme auton huoltoon, huollossa ensiksi rikottiin auton sisötilojen merkkivalokytkin. Jouduimme varaamaan uuden huoltoajan kyseistä korjausta varten, liike myönsi kyseisen rikkomisen.

Kun toimme auton tähän kyseiseen korjaukseen, autoa oli kolhaistu siten, että auton etukulman muoviosista oli maali lähtenyt. Auton maali oli mennyt ihan pölymäiseksi hilseeksi kyseiseltä kohdalta ja auto saatettiin heti kyseiseen liikkeeseen takaisin.

LIIKE KIELTÄYTYI KORVAAMASTA AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA. LIIKE RIKKOO AUTOSI, MUTTA EI SUOSTU KORVAAMAAN AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA.

Huoltopäällikkö Lasse Ahlberg kyseli auton omavastuuosuuksia ja niiden ollessa liian suuret ilmoitti, että liike ei halua maksaa korjaustyötä. Hän väitti, että vahinko ei huoltomiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen ole tapahtunut heidän liikkeessään. VARMASTIKAAN KUKAAN HUOLTOMIES EI MYÖNNÄ KYSEISTÄ VAHINKOA, mutta kyseisen vahinkopinnan maali oli vielä irtonaista hilsepölyä, joka osoittaa vahingon tapahtuneen liikkeessä. Pikaisen 'meikkauksen' aiheuttamastaan vahingosta liike suoritti samantien.

Härskiä toimintaa, varokaa todellakin tätä liikettä tai jos olette jo 'asiakkaina' olkaa huolellisia ja tarkistakaa autonne aina ennen kuin vastaanotatte auton huollosta.

Asia ei meidän osalta jää tänne, aiomme valittaa kuluttajavalituslautakuntaan ja kuluttaja-asiamiehelle ja harkitsemme myös vahingonkorvauskanteen nostamista käräjäoikeuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu