vastatkaa tähän, please. Mitkä ovat syitä jotka teidät on tähän ajanut. Löytyykö teitä jotka olette ns. kasvaneet erilleen. Itselleni on näin käynyt ja koen jonkinlaista syyllisyyttä tähän. Toinen osapuoli olisi hyvä sisar ei muuta. Ei valittamista, ryyppäystä, nalkuttamista, pahoinpitelyä... Vain tiet jotka ovat ajautuneet erilleen. Yhteistä tekemistä en enää edes halua, jota näiden vuosien varrella ei ole tähänkään asti ollut. Seksi mielestäni on iso osa parisuhdetta ja sekin maistuu puulta (ainakin minulle). Toinen on edelleen rakastunut, mutta niin paljon pois ettei tilannetta täysin ymmärrä.
Te jotka
haluatte eron
61395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
meilläkin ois noin helppoo että vaan kasvettais erillemme mutta kun ei niin ei.
Syitä todella useita mutta tässä tärkeimmät eli mulle riitti ukon lusmuilu se kun ei maksa mistään senttiäkään ja olen elättänyt sitä useamman vuoden.Ukko ei osallistu sananmukaisesti mihinkään kodin eikä lapsiin liittyviin maksuihin ja
toinen se että äijä manipuloi ja on henkisesti väkivaltainen.
Likat itkee että "Äiti,eroo isistä kun aina vaan huutaa haukkuu ja kiusaa!"
Puhuu törkeäst lapsille eli on täys huonoitsetuntoinen luuseri!!
Kaikesta syyttää likkoja eikä ota vastuuta mistään...YM ym ym ym
Voi voi,
niin kurjaa lukea tollasista ukoista. Itse en äijiä juuri arvosta, vaikka on niissä naisissakin huonoja omenia eivätkä täydellisiä ole. Pistää vaan surettamaan suunnattomasti kuulla tuollaisesta. Itse kun on toisesta puusta veistetty, mutta ero tulee silti vaikka itse en sitä alulle laittanut.
Nyt mietit tarkkaan mitä olet tekemässä!
Nimittäin sen edestäsi löydät mitä taaksesi jätät.
Pohdi hetki: Mitä avioliitto sinulle ylipäätään merkitsee? Mitä sinä siltä odotat, mitä tahdot ja mitä se ylipäätään tarkoittaa, että on avioliitossa. Miksi menitte naimisiin?
Tuollainen "erikseen kasvaminen" ja on nimittäin usein vain merkki siitä, että parisuhde on ollut huoltamatta jo jonkin aikaa ja että suhteenne on vain kehittynyt siitä, mitä se oli seurustelunne alkaessa.
En tiedä, kuinka valmiiksi olet eropäätöksen jo tehnyt, mutta suosittelisin kuitenkin sinulle, että tutkisit hiukan parisuhdekirjallisuutta (kts. esim. linkit alla) ennen lopullista päätöstäsi.
Nimittäin olet todennäköisesti samassa tilanteessa seuraavassakin parisuhteessa, kun suurin ensihuuma katoaa. Joka väistämättömästi tapahtuu parin vuoden seurustelun jälkeen.
Ehdottomasti paras (ja järkeenkäyvin) parisuhdeoppikirja on Kari Kiianmaan Rakentava Valinta. Se on ensisijassa itsensäkehittämisopus, jossa voit tutkiskella omia toiveitasi ja tarpeitasi parisuhteen osalta. Jos sitten tuletkin siihen tulokseen, että nykyinen kumppanisi ei sinulle voi tarjota sitä, mitä kaipaat, tiedät kirjan luettuasi mitä se sitten on, mitä sinä tarvitset.
Niin, vaikka halusitkin vastauksia niiltä, jotka ovat kokeneet samalla tavalla kuin sinä, voin sanoa, etten kuulu kohderyhmään. Sen sijaan mieheni, joka koki samoin kuin sinä, katui päätöstään rankimman kaupalla puoli vuotta eron jälkeen. Mutta silloin se oli jo liian myöhäistä. Nyt hän ryyppää elämänsä pilalle, kulkee parisuhteesta toiseen, kun ei löydä itselleen sitä oikeaa.
Voimia sinulle pohdiskeluihisi. Ja jos kumppanisi on paljon poissa kotoa, suosittelisin sinulle, että kertoisit myös hänelle pohdiskeluistasi, jotta hän voi valita, viettääkö aikaansa siellä missä on, vai tuleeko kanssasi selvittämään tilanteenne.
http://mervijamatti.fi/?lang=02_ihmissuhde&path=55_Parisuhde
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_vaiheet/
Itse kuvittelin, että kyllä se riittää kun toista rakastaa - vaan olinpa tyhmä, ei se riittänyt. Elämä on jatkuvaa muutosta ja kehittymistä, jonka vuoksi parisuhdettakin olisi vuosien varrella tarpeen hoivata eikä kuvitella suhteen jatkuvan kuin itsestään onnen kukkuloilla. Tähän suhteen hoivaamiseen tarvittaisiin molemmat osapuolet aktiivisesti mukaan ja vieläpä niin, että molemmat ovat omalta osaltaan valmiita joustamaan ja kehittymään. Hyvät parisuhteessa eläjät: Toivon että ymmärtäisitte tämän ennenkuin on liian myöhäistä.
Itse olen nuorena alkanut seurustella entisen aviomieheni kanssa ja ero tuli yhdeksän vuoden jälkeen. Olemme eronneet ystävinä ja erosta on vuosi ja pidämme yhteyttä edelleen. Molemmilla on jo uudet puolisot. Joskus todellakin "kasvaa erilleen".
Mulla ja miehelläni kävi niin oltuamme naimisissa 14 vuotta. Olin itsekin suhdettamme joskus miettinyt mutta en kovin syvällisesti. Mies otti asian puheeksi kerran kun vietimme iltaa kaksin. Olimme hyviä kavereita ja meillä oli joskus kivaa yhdessä. Emme riidelleet kovin kummoisesti. Lapsi hoidettiin sovussa. Seksi ei enää maistunut ainakaan mulle hänen kanssaan. Jotenkin häpesin sitä. En tiedä oliko hänellä ollut muita juttuja, ei ollut puhetta enkä halua jälkeenpäinkään tietää. Niin me sitten päätimme erota. Vain pari kk eron jälkeen tapasin toisen miehen ja huomasin eläneeni aivan kuolleissa. Ketään vakituista ei ole kohdalle osunut, eikä sillä väliä. Mielestäni ei kannata potea syyllisyyttä siitä ettei tunne kuten pitäisi tai haluaisi, mutta se asia pitää hoitaa järkevästi. Varmistua ensin itse tunteistaan ja puhua puolison kanssa. Outoa jos puoliso kieltäytyy uskomasta. Onhan se varmasti järkytys ja shokki, mutta anna hänelle aikaa. Tosiasioiden kieltäminen ei tosiasioita muuta. Minä taas en voisi enää jatkaa sellaisen kanssa joka sanoisi ettei rakasta minua.