Moi.
Olen vähentänyt runsaasti nopeiden hiilareiden syömistä. Kuitenkin olen aina ollut heikkona makeisiin juttuihin, ja syönkin nykyään lihan, kananmunanvalkuaisten, juuston, kasvisten ja vihannesten yms. lisäksi runsaasti hedelmiä (n. 4 päivässä). Hedelmäthän kuitenkin sisältävät sokeria, mutta ovatko hedelmissä olevat hiilarit hitaita vai nopeita? Mikä olisi max. suositus hedelmiä päivässä, ja missä hedelmissä ovat alhaisimmat GI-arvot? Itse olen mieltynyt omppuihin ja banaaniin (varsinkin maitorahkassa, nams!)
Sitten toinen heikkouteni: Maito. Tietenkin rasvaton sellainen, sillä kermaahan minä en tölkistä juo :/ Ennen olen juonut litran päivässä, nyt kuitenkin olen vähentänyt maidon juomista puolella. Miten haitaksi dieetille tämä maito on?
Kiitos asiallisista vastauksistanne.
(Off-topic: Tämä on muuten ihme keskustelupalstalle. Joka kerta alkaa näitä selaillessani alkaa hermostuttamaan ihmisten asenteet!)
Olen vähentänyt runsaasti nopeiden hiilareiden syömistä. Kuitenkin olen aina ollut heikkona makeisiin juttuihin, ja syönkin nykyään lihan, kananmunanvalkuaisten, juuston, kasvisten ja vihannesten yms. lisäksi runsaasti hedelmiä (n. 4 päivässä). Hedelmäthän kuitenkin sisältävät sokeria, mutta ovatko hedelmissä olevat hiilarit hitaita vai nopeita? Mikä olisi max. suositus hedelmiä päivässä, ja missä hedelmissä ovat alhaisimmat GI-arvot? Itse olen mieltynyt omppuihin ja banaaniin (varsinkin maitorahkassa, nams!)
Sitten toinen heikkouteni: Maito. Tietenkin rasvaton sellainen, sillä kermaahan minä en tölkistä juo :/ Ennen olen juonut litran päivässä, nyt kuitenkin olen vähentänyt maidon juomista puolella. Miten haitaksi dieetille tämä maito on?
Kiitos asiallisista vastauksistanne.
(Off-topic: Tämä on muuten ihme keskustelupalstalle. Joka kerta alkaa näitä selaillessani alkaa hermostuttamaan ihmisten asenteet!)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Määrät riippuvat omasta sokeriherkkyydestä ja energiantarpeesta ja siitä, laihduttaako vai onko ylläpidolla.
Hedelmien ja maidon hiilarit/sokerit eivät ole pahimmasta päästä pitoisuuksissa tai GI:ssä. Hedelmien GI on noin 40-60 ja ruotsalaisen täysmaidon GI on 21, rasvattoman luonnollisesti jonkin verran korkeampi. Kaikki hiilarit kannattaa syödä rasvaisen aterian yhteydessä eikä välipaloina.
Hedelmät vhh-näkökulmasta: http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2034&fuclass=frufresh&specdiet=none&items=100&from=bottom&portion=m&lang=fi
(Banaani on edellisessä pahimmasta päästä.)
GI-arvoja: http://www.ajcn.org/cgi/content/full/76/1/5/T1
Tattis, olipas hyödyllinen linkki!
Yritän kyllä laihduttaa, joten mikä se maksimimäärä silloin olisi noissa hitaissa hiilareissa g/pvä? Liikun paljon ja olen 20v. nainen 62/165.
Asia jota JariJo ei tietenkään kertonut mutta joka näkyy hänen antamassaan taulukossa oikeassa laidassa, on GK eli glykeeminen kuorma, taulukossa GL eli glykogemic load.
Se on arvo joka kertoo sen miten ruoka-annos todellisuudessa vaikuttaa verensokeriin. Tosin et kysynyt sitä, mutta ei kai ole pahitteeksi saada sitä tietoa mikä peilaa parhaiten todellisuutta. Kaikki eivät edes tiedä GK:sta eivätkä siksi osaa kysyä siitä mitään.
Toisin sanoen vaikka GI olisi korkea, sen vaikutus verensokeriin voi silti olla varsin pieni tai kohtuullinen, kunhan ko. tuotetta syötäessä muistetaan kohtuus. Voit googlettaa sanat "glygeeminen kuorma", niin siten löytyy paljon asiaan liittyvää tietoa.
Maidon GK alkaa n. neljästä pariinkymmeneen. Hedelmien GK asettuu suurinpiirtein tälle samalle välille. 120 gramaa banaaniannoksen (taulukon annos) GK jää aina alle 20, ollen parhaimmillaan n. 6. Yhden banaanin voi GI:n puolesta syödä aivan huoletta.
"eivät ole pahimmasta päästä pitoisuuksissa tai GI:ssä"
Ja näistä kahdestahan se kuorma muodostuu.
Itselle sopiva määrä löytyy kokeilemalla. Voi lähteä joko vähitellen laskemaan tai sitten aloittaa ihan minimistä ja alkaa nostamaan. Koska liikut paljon, niin jälkimmäisessä tapauksessa ei välttämättä tarvi mennä niin alas kuin 20 g/päivä. Nopea pudotus voi vaikuttaa liikuntasuorituksiin ainakin tilapäisesti, sitä ei kannata pelästyä.
Olisit myös kertonut mikä GK on ja että sen voi nähdä sinun taulukostasi.
Henkilö joka ei tiedä koko GK:n olemassaolosta ei pysty päättelemään mitään kovin olennaista lauseesta "eivät ole pahimmasta päästä pitoisuuksissa tai GI:ssä" puhumattakaan että saisi havainnollsen kuvan GK:sta.
Mutta todellisen kuvan antaminen ei ole sinun tarkoituksesikaan. Tarkoituksesi on antaa mahdollisimman dramaattinen kuva mistä tahansa hiilihydraatteja sisältäväsä tuotteesta. Tuolla tavoin sait maidon näyttämään näyttämään 2-3 kertaa "paremmalta" kuin hedelmät.
Ei sinun olisi kuin tarvinnut mainita että maitotuotteiden ja hedelmien todellinen vaikutus (GK) vaihtelee samassa haarukassa (kuten se taulukon annoksilla tekee).
Sinähän voitkin jatkossa olla palstan GK-valistaja ja ilmoittaa kuormat aina vaikkei erityisesti kysytäkään. :)
Ajatus on hyvä. Täytyyhän jonkun täydentää teikäläisten puolitotuudet.
ei ole edes runsaasti, saati sitten liikaa. Olit millä tahansa dieetillä. ;)
niistä saa samat hyötyaineet paljon vähemmillä hiilareilla ja pienemmällä GK:llä, varsinkin raaoista. Ne tulee myöskin usemmin syötyä ruuan yhteydessä eikä turhina välipaloina.
erinomaista vhh-ruokaa - sekä raakana että kypsennettynä!
Eilen söin unkarilaista varhaiskaalta salaattina ja kaalipadassa ja olipas maukasta!
Toivotaan, että tulee hyvä kaalisato Suomessa ensi kesänä. Sitten kaalin hintakin pysyisi alhaalla koko talven.
Minä korvaan valkokaalilla perunan useimmissa ruokalajeissa paitsi kalakeitossa yms. Pari pientä perunaa antaa kivasti lisämakua kalasoppaan johon muuten panen sipulia, vähän porkkanaa ja paljon yrttimausteita.
samoin lanttu ja nauris. Nämä vain tuntuvat täysin oudoilta raaka-aineilta monelle nykyään. Jostain kumman syystä myös lähes jokainen VHH vastustaja on sanonut että eivät voi kyseisiä raaka-aineita sietää, mutta peruna on POP.
On tosiaan aikamoisen unohdettuja juureksia. Lanttu etenkin mainio juures soseutettuna eli lanttulaatikkona tai minun suosikki paloiteltuna, hieman öljyä, pippuria ja suolaa, ja uuniin pitkäksi aikaa hautumaan. Hitto että on herkullista. Hyvin kypsennettynä ei aiheuta vatsavaivoja.
aiheuttaisi mitään vatsaongelmia normaalisti kypsennettynäkään. Siis ainakaan näin VHHlla ollessa.
Soseuttaminen ei oikein kannata, silloin sen GK nousee suureksi ja voi olla monelle ongelma.