Olemme seurustelleet väljähkösti jo 3,5 v (minä pian 33-v, mies pian 38). Miehellä omistusasunto (liian pieni kahden asuttavaksi), minä ahtaasti vuokralla, välimatkaa n. 25km. Minua on alkanut rassaamaan "matkalaukkuelämä", sillä minä olen aina "kyläilevä" osapuoli, enkä koe olevani omalla reviirilläni miehen kämpillä. Mielestäni olisi aika alkaa harkita pikku hiljaa yhteenmuuttamista (jos meinataan kuitenkin yhdessä jatkaa), mutta ongelma on erilainen taloudellinen tilanteemme.
Minun bruttotuloni ovat n. 2000 e/kk, mutta työsuhde määräaikanen. Miehellä vakityö 3100 e/kk, asunnosta alun perin lainaa n. 180 000 (PK-seutu).
Mies ei muuttaisi vuokralle, enkä voisi sitä häneltä odottaakaan, sillä hänellä on varsin mukava kämppä omalla pihalla, jota on laittanut ahkerasti.
Siis ainoa mahdollisuus olisi ostaa yhteinen, mutta mutta... Pitäisi olla rivaripätkä tai pienkerrostalon 1. krs omalla pihalla PK-seudulla, eli laina lähtisi sellaisista summista, mihin minulla ei taida olla nykytilanteessa kuteja.
Myöskään se ei tuntuisi hyvältä, että mies omistaisi asunnosta esim. 60% ja minä 40%...
(Se oisi jo selkeämpää, jos toinen yksin omistaisi asunnon, jolloin toinen voisi maksaa jonkinlaista vuokraa tm.)
Toiseksi mietityttää, että uskaltaisiko ylipäänsä niin isoon hankkeeseen sokkona lähteä, kun ei olla tähän asti koskaan kokeiltu yhdessä asumista. Oikeastaan pisin jakso, joka ollaan oltu intensiivisesti koko ajan yhdessä, oli 2-viikkoinen lomamatka viime vuonna. Muuten aina korkeintaan muutama päivä kerrallaan...
Helppoa on nuorilla ja köyhillä, kun yhteinen vuokrakämppä on ainoa vaihtoehto. Vähän hankalampaa tällä iällä, kun on selvästi erilainen taudellinen tilanne ja asumistottumukset...
Miten ootte muut ratkaisseet tällaisen probleeman?
Minun bruttotuloni ovat n. 2000 e/kk, mutta työsuhde määräaikanen. Miehellä vakityö 3100 e/kk, asunnosta alun perin lainaa n. 180 000 (PK-seutu).
Mies ei muuttaisi vuokralle, enkä voisi sitä häneltä odottaakaan, sillä hänellä on varsin mukava kämppä omalla pihalla, jota on laittanut ahkerasti.
Siis ainoa mahdollisuus olisi ostaa yhteinen, mutta mutta... Pitäisi olla rivaripätkä tai pienkerrostalon 1. krs omalla pihalla PK-seudulla, eli laina lähtisi sellaisista summista, mihin minulla ei taida olla nykytilanteessa kuteja.
Myöskään se ei tuntuisi hyvältä, että mies omistaisi asunnosta esim. 60% ja minä 40%...
(Se oisi jo selkeämpää, jos toinen yksin omistaisi asunnon, jolloin toinen voisi maksaa jonkinlaista vuokraa tm.)
Toiseksi mietityttää, että uskaltaisiko ylipäänsä niin isoon hankkeeseen sokkona lähteä, kun ei olla tähän asti koskaan kokeiltu yhdessä asumista. Oikeastaan pisin jakso, joka ollaan oltu intensiivisesti koko ajan yhdessä, oli 2-viikkoinen lomamatka viime vuonna. Muuten aina korkeintaan muutama päivä kerrallaan...
Helppoa on nuorilla ja köyhillä, kun yhteinen vuokrakämppä on ainoa vaihtoehto. Vähän hankalampaa tällä iällä, kun on selvästi erilainen taudellinen tilanne ja asumistottumukset...
Miten ootte muut ratkaisseet tällaisen probleeman?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikö voisi ajatella, että mies vuokraisi toiselle pienen omistusasuntonsa ja ostaisi isomman, josta sinä voisit maksaa osan asumiskuluista?
Me kokeilimme ensin miten onnistuu yhdessä asuminen 56 neliössä. Vuoden kokeilun jälkeen etsimme yhteistä omistusasuntoa. Löysimme meille sopivan. Mies omistaa 67 % ja minä 33 %. Asumme avoliitossa. Ei ole ollut kinaa eikä ongelmia asumiseen liittyen. Kulut puolitetaan muutoinkin. Suosittelen.
Mikäs ongelma tuo nyt on - ellei siitä tee ongelmaa ja vaikuttaa siltä, että ap on tekemässä kärpäsestä härkästä.
Eli jos kerran taloudelliset resurssit ovat erilaiset niin sitten ne ovat. Miksi ihmeessä ette muka voi ostaa isompaa yhteistä asuntoa, jonka omistussuhde on vaikka 80/20% tai ihan mitä vaan, mikä teidän budjeteillenne sopii? Jos et kerran itse pysty enempää satsaamaan niin pakkohan sinun on sitten se tosiasia hyväksyä ja "niellä ylpeytesi" jos miestä rakastat ja hänen kanssaan aiot elää.
Eli kysymys lienee enemmänkin SINUN PELOISTASI tällaisen projektin suhteen. Haluaisit kaataa koko taloudellisen vastuun miehen niskoille ja itse sitten olisit vain "vuokralaisena". No, mikäs siinä jos se teille molemmille sopii...
Tosin tasa-arvoisesta suhteesta ei voi olla silloin kysymys, jos ja kun toinen osapuoli ei ole täysillä mukana.