En ole ihan varma onko tämä oikea paikka tälle keskustelulle, mutta vauvakuumepalstalla saisi vain yhdenlaisia vastauksia.
Elikäs kuinka paljon muut naiset yleensä miettivät lapsia? Minä olen 22-vuotias, ja olen ajatellut lastensaantia jostain 15-vuotiaasta asti. Enkä oikein osaa selittää, ei tämä ole vauvakuumetta. Ei mikään ehdoton tarve saada lapsi, en ole edes satavarma siitä, että hankin/saan lapsia koskaan.
Mutta saatan ruveta kuvittelemaan ihan ihme tilanteissa, että entäpäs jos minulla olisi vauva..kuvittelen olevani raskaana tai piteleväni vauvaa sylissäni tai imettäväni. Istun luennolla, tai kahvilassa, bussissa, työhaastattelussa, kaljalla, jossain, ja ajatus vain tulee mieleen. Mietin vain, en haaveile..tai okei, joskus haaveilen:)Siis näin on ollut tosiaan kohta kymmenen vuotta.
Tämä on aihe josta en juurikaan puhu muiden ikäisteni kanssa. Tai kyllä moni sanoo haluavansa joskus lapsia, mutta onko ajatus muille yhtä läsnä, olematta silti varsinaista vauvakuumetta, johtamatta välttämättä pariutumiseen ja perheenperustamiseen lähiaikoina?
Elikäs kuinka paljon muut naiset yleensä miettivät lapsia? Minä olen 22-vuotias, ja olen ajatellut lastensaantia jostain 15-vuotiaasta asti. Enkä oikein osaa selittää, ei tämä ole vauvakuumetta. Ei mikään ehdoton tarve saada lapsi, en ole edes satavarma siitä, että hankin/saan lapsia koskaan.
Mutta saatan ruveta kuvittelemaan ihan ihme tilanteissa, että entäpäs jos minulla olisi vauva..kuvittelen olevani raskaana tai piteleväni vauvaa sylissäni tai imettäväni. Istun luennolla, tai kahvilassa, bussissa, työhaastattelussa, kaljalla, jossain, ja ajatus vain tulee mieleen. Mietin vain, en haaveile..tai okei, joskus haaveilen:)Siis näin on ollut tosiaan kohta kymmenen vuotta.
Tämä on aihe josta en juurikaan puhu muiden ikäisteni kanssa. Tai kyllä moni sanoo haluavansa joskus lapsia, mutta onko ajatus muille yhtä läsnä, olematta silti varsinaista vauvakuumetta, johtamatta välttämättä pariutumiseen ja perheenperustamiseen lähiaikoina?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, tiedän tunteen. Minulle se iski 27-vuotiaana. Joskus näen jopa unta, että minulla on vauva. Ei ole - ja nyt olen niin vanha, että ei taida tullakaan.
Se on kuin krooninen sairaus. Sen kanssa oppii kyllä elämään, mutta tautikohtauksia tulee silloin tällöin.
Luonto tässä vain tekee tehtäväänsä. Kun oikea aika tulee, tiedät, mitä tahdot. Olet vielä kovin nuori. Älä hätäile. Syyttä suotta. On aivan luonnollista puntaroida itseään naisena ja aikuisen naisen yksi rooleista on olla raskaana ja äitinä. Itse seurustelin jo 16 v. vakavasti ja katselimme vauvaperheitä kaihoisin mielin poikaystäväni kanssa. Annoimme jopa nimiä "joskus syntyville lapsille".
Rakkaus ei kuitenkaan kestänyt niin pitkälle. Äidiksi tulin 27 vuotiaana. Onneksi en silloin lapsena.
Olen itse 21-vuotias, ja suurimmilta osin olisin voinut kirjoittaa saman tekstin kuin sinä. Paitsi että olen itse ihan varma että haluan lapsia joskus, vaikka en tietenkään voi olla varma että niitä saan.
Itse asiassa sisareni sai lapsen tuossa viime talvena, olen jopa nähnyt unta että hän on eronnut miehestään eikä heistä kumpikaan ole halunnut lasta, ja he ovat antaneet sen minulle. Hävettää tunnustaa, unessa olin onnellinen! Onneksi heillä on kaikki oikein hyvin ja tuo oli vain unta =)
Kyllä, ajatus on läsnä vaikka en oikeasti lapsia vielä haluakaan enkä aio tai halua tehdä juuri nyt mitään asian eteen.
Mulla oli joskus kakskymppisenä enemmänkin vauvakuume. Nyt kun tutut on konkreettisesti vauvoissansa kiinni, niin voin sanoa, että se kuume karisee tehokkaasti kun käy hoitamassa vaikka viikonlopun ajan jonkun vauvaa tai lapsia. Joten kokeile sitä. Mä taas puolestaan olen ikuisesti rakastunut sellaisiin parikolmevuotiaisiin, ei ihan vauvoihin, mut vähän isompiin ihanuuksiin. Sellaisen kun sais.
Kyllä mä joskus haluan lapsen, mut aina tuntuu, että sit joskus.. Ettei vielä. Ja kyllä ne söpöläiset on ihania nähdessä, mut en osais kuvitella olevani vaikka raskaana. Ja korkeintaan kaksi. Ei enempää millään.
Ainakin mä olisin ollut valmis perheeseen silloin, mut onneks en saanut.. Nykyään ei ihan niin sinisilmäisesti ryntäis kotiorjaks mihinkään ja osais ajatella itseäänkin enemmän.
ajattelen lapsia. En ole koskaan kuvitellut miltä tuntuisi imettää lasta. Joskus olen pohtinut, millaisia tuntemuksia raskaana olevilla naisilla on, varsinkin raskauden loppuvaiheilla.
Pidän lapsista ja jos joskus vielä pariudun, niin silloin voisin kirjaimellisestikin pariutua. Mikään elämän ja kuoleman kysymys lapsensaanti ei kuitenkaan mulle ole. Tiedän kyllä naisia, jotka vauvakuumeessaan suorastaan itkevät nähdessään vauvoja.
täälläkin.olen vasta 21v ja vauva"kuumetta" ollut 18v asti.koko sukuni saanut lapsen alle 22v niin taidan tehdä sitten ennätyksen..seurustelusuhteita on takana 2, toinen kesti 3v ja toinen 15kk. nyt uuden kans 5kk ja hän on jo läheisempi kuin mitä aiemmat oli ikinä. se vaan lisää tätä kuumetta..vara-avaimetkin vaihdettu mutta yritän olla tekemättä mitään harkitsematonta.pääsis vaan jotenkin tän yli!
en sit tiedä vaikuttaako mun menneisyys, luultavasti.olen huost.otettu enkä koskaan saanut kokea sitä läheisyyttä niin kuin muut lapset.äitini ei osoittanut tunteita minua kohtaan ja vasta 7-vuotiaana jouduin huolehtimaan vuoden ikäisestä veljestäni koska äiti ei jaksanut, ja siinä sivussa sain turpiini isäpuolelta. vasta sijaiskodissa 8-vuotiaana sain kokea että minusta välitetään.minua haastateltiin 18v johonkin tutkimukseen ja se sanoi että juuri tälläiset haluavat nuorena lapsen, koska haluavat kokea sen läheisyyden.voi olla.juuri silloin tämä kuume oli pahimmillaan.onneksi lieventynyt!yritänkin nyt päästä työelämään niin se on pitänyt minua aisoissa tässä asiassa.miehellä on kyllä vakituinen työpaikka, mutta haluaisin itsekin töihin.ma saan tietää pääsenkö alkoon töihin:)