Minun työpaikkani

Lady Sininen

Meidän työpaikalla kukaan ei uskalla olla sairaslomalla. Tullaan sairaana töihin ja melkein kuollaan työpöydän äärelle. Äitiys- ja isyyslomat ehdottamasti kielletty. Kävin lääkärissä taannoin. Lääkäri kirjoitti viikon sairasloman pyytämättä. En uskaltanut olla pois töistä. Minulla oli "äkillinen stressireaktio"

Työpaikka on hyvä narsistipomosta huolimatta. Työkavereiden ja asiakkaiden kanssa menee hyvin. Pärjään pomon kanssa kun otan
sen kannan, "metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan" (välillä pistää oikein vihaksi pomon käytös, mutta hänelläkin ovat tunteet. Puristusta ylhäältä ja alhaalta ja tulosta pitää tulla)
Tekisi mieli valittaa joskus konsernin johdolle pomosta, mutta mitäs se hyödytää ja ketä, ei minua ainakaan pitkällä juoksulla.
Ja sitä paitsi olen ollut työelämässä 35 v. ja pisin aika yhdessä on ollut 15 v. ja lyhin alle 4 kk. Nyt on kymmenes paikka. Ei se työpaikka vaihtamalla parane, ellei erityistä uraputkea ole luomassa ja haluaa aina vaan ylöspäin.

Olen siis kokenut kaikenlaisia pomoja vuosien varrella. Työpaikka kiusaamista jne. Ajojahtia ja
kateutta.
Nyt on viisautta ja järkeä sen verran päässä, että pikkujutut eivät enää hetkauta.

3

1402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..................

      Äitiyslomaa ei käsittääkseni voi oikein kieltääkään, siis siinä vaiheessa kun pullat on jo uunissa.

      Tietty voidaan etukäteen pelotella, ettei raskaaksi pidä tulla.

    • Kyllä äitiys ja isyysloman saa pitää. Laissa säädelyjä asioita ei voi työnantaja kieltää tai estää. Isyys lomaa voi luultavasti siirtää jos firman etu sitä välttämättä vaatii. Jos näistä syistä seuraa irtisanomis uhka niin ovat ammattiliitossa varmasti kiinnostuneita tapauksesta. Jos lakia rikotaan asiasta riippumatta esimies on pian entinen esimies jos ei noudata määräyksiä.

    • "tiedostava työntekijä...

      Nyt koko YRITYKSEN työntekijät laittamaan tuo rikollinen ja laittomuuksia harjoittava yritys ruotuun.Miksi ette ole sitä jo tehneet? Sinulla on"äkillinen stressireaktio"ja jatkat sinnittää edelleen.Ei ihmisen tarvitse sietää moukkamaista käytöstä ja uhkailua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      174
      2139
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      313
      1819
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1268
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1101
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      24
      972
    Aihe