Erosin miehestäni noin kuukausi sitten. Eroon johtava syy oli juominen. Hän on kova tekemään töitä, taloudelliset asiat olivat ok, sekä huolehti lapsista hyvin. Juominen tapahtui viikonloppuisin, viikot hän teki töitä ja harrasti itse ja lapsien kanssa urheilua. Asumuseron, viime syksynä jälkeen hänen juominen lisääntyi ja kuvaan tuli mukaan myös haukkuminen ja kerran myös väkivaltainen käytös. Toki meillä on ollut sanomista molemminpuolin, mutta häneen tämä ero vaikutti enemmän lähinnä käytöksen huononemisena. Hän ollut ns. viikonloppujuomari jo useita vuosia ja joskus toki tämä on lipsahtanut sunnuntaillekkin. Olen nyt päässyt henkisesti hänestä, mutta toki luopumiseen kuuluu myös se, että joudun jättämään kotini, talomme hänelle ositussopimuksen mukaisesti. Hän on sanonut, että voisi muuttua, kun tämä ero tuli kuitenkin hänelle yllätyksenä. Olen antanut hänelle monta mahdollisuutta, mutta hän on jättänyt ne käyttämättä. Mies kertoi, että ei ole uskonut, muutoin kuin nyt kun ero laitettiin vireille. Olenko tekemässä väärin ja menettämässä hyvän "arkielämän". Hänellä on näitä tyttöystäviäkin jo ollut ero jälkeen, mutta sanonut, että vain minä merkitsen hänelle. Itse en ole vielä ketään halunnut ottaa, vaikka käyntikortintarjojia on ollut. Olisin halukas kuulemaan vastauksia teiltä hyvät lukijat.
Teinkö oikein
Nimetön
233224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mielestäni olet tehnyt oikein jos olet onnellinen itse. Sinun ei tarvite ottaa vastuuta aikuisesta miehestä. Hän kantaa vastuun nyt yksin tekemisistään. Itse elän elämäntilannetta jossa olen kolmen lapsen kanssa yksin, paljon olen potenut syyllisyyttä miten lasten isä selviää mutta kaiken järjen mukaan se ei enään minulle kuulu. Hän kantakoon nyt tekemisistään vastuun. Yhdessä olon aikana lupasi muuttua, sitä ei tapahtunut ja en usko että sitä tapahtuu nytkään vaikka on luvannut muuttua jos takaisin palaan. Pidä pintasi ja tee niinkuin itse parhaaksi näet, niin teen minäkin vaikka välillä tekee mieli luovuttaa, kun voimat vähissä. Mutta ajan kanssa helpottaa, siitä olen varma!
Päästä irti ja elä omaa elämääsi. Hän ansaitsee mahdollisuuden kunnolliseen ja onnelliseen elämään.
Kuule, jos olisi luvannut raitistua ja oikeasti tehnyt jotain sen eteen, niin kannattaisi ehkä harkita.
Nyt ei halua muutosta. Juominen menee joka tapauksessa aina huonompaan suuntaan - ihan sinne pohjalle asti.
Teit ihan oikein, kun erosit.
Jos mies ei hallitse juomistaan, se vika ei parane ennen kuin hän on juonut perheen ja kodin ja työpaikan ja terveytensä. Jotkut nousevat sen jälkeen vielä parantolan ja AA:n ja uskon avulla kuiville, eivätkä sorru uudestaan juomaan, mutta liian monet luisuvat kunnes kuolevat juomiseen.
Viikonloppuisin juovasta miehestä on erottava niin pian kuin mahdollista. Positiivia elämyksiä ei siitä suhteesta enää tule, vain negatiivisia. Älä suinkaan vilkuile taaksesi, älä syyttele itseäsi ettet voinut miestä parantaa. Ja pysy tästä lähin erossa jokaisesta miehestä, jolle on viina missä muodossa tahansa kiusaus.
tollaisesta miehestä joka juo viikonloppuisin, tule onnelliseksi ja ota sellainen mies joka juo vaan arkisin
ikäiset lapset teillä on? Jos lapset on pieniä kannattaa vieläyrittää heidän takiaan mutta jos lapset isompia niin pärjäätte paremmin erotilanteessa kuin jos lapset olivat pienempii..
otin joskus mieheni takasin, kun lupasi muuttua. muutos kesti n. yhden kuukauden ja sitten taas...no, lopullisesta erosta on jo viisi vuotta..
Mieti nyt ihmeessä, oikeasti on vaikea löytää sellaista miestä jossa ei olisi vikaa. Jos mies on luvannut vähentää juomista niin anna mahdollisuus lastenkin vuoksi. Väkivaltaa ei tietenkään tarvitse kestää eikä huonoa käytöstä.
etteikö jokaisessa ihmisessä olisi vikoja...en suonkaan. minunkin miehessäni on vikoja ja minussa itsessäni, mutta tarkoitin, että aikas harvoin käy niin, että jos EROTAAN TIETYSTÄ SYYSTÄ, NIIN HARVOIN IHMINEN PYSTYY ITSEÄÄN MUUTTAMAAN NIIN, ETTÄ KAIKKI SUJUU, JOS KOETETAAN UUDELLEEN...ainakin minulle on käynyt niin ja ystävälleni..joten kokemuksesta kerroin oman mielipiteeni...ettei sitten turhaan pety ja odota...
kuitenkin se aikas harvoin on niin, että uudelleen lämmitetty suhde oikeesti toimii...en sano, että näin aina, mutta useimmiten ja tämänkin sanon aika kovia kokeneena...
eli muutin takaisin kotiin ja mies lupasi maat ja taivaat. Tätä ihmettä kesti noin pari kuukautta ja taas sama peli alkoi..
Nyt ero vireillä ja suunnittelen omaa tulevaisuutta.
Ei ne juopot kyllä helpolla muutu. Vanhempani erosivat isäni alkoholismin takia. Isäni ei lopettanut juomista silloin eikä myöskään uusissa suhteissaan. Lähes 30 vuotta on siitä erosta ja vasta nyt, kun terveys ei anna myöten, on lopettanut.
Pakko vielä jatkaa: Mieheni oli mitä parhain lapsille, huolehtiva, järjestäjä=kaikki lapsien harrastukset hoitanut viimeisen päälle, viisas, järkevä, kunnes tuli tää erojuttu. Sen jälkeen ei ole "jaksanut" tehdä oikein mitään, masentunut siis. Onku olisi vedetty kaikki energia pois. Kyllä mä sen tajuan, mutta myös lapset kärsii tästä, kun ei ole enään samanlainen isä kuin ennen. Pelkään, että vielä tekee itselleen jotain. En ole nähnyt moista, koska ensinmäinen avioliitto, mutta tuntuu, että miehet ei selviä niistä kuin nainen. Kahden vaiheilla siis, että pitäiskö antaa vielä mahdollisuus, mutta olen henkisesti jo eronnut enkä rakasta häntä tuollaisena, pitäiskö ajatella vaan lapsia ja poistaa oma ajatus uudesta elämästä. Olenko nyt itsekäs?
kovan päätöksen olet tehnyt! Onneksi olkoon! Ukkos olisi muuttunut, jos olisi tahtonut. Teit varmasti kaikkesi perheonnenne eteen. Muistele kaikkea sitä hyvää mitä olette saaneet aikaan, mutta muista että tulet saamaan vielä paljon muitakin (jopa ihanampia?) muistoja aikaiseksi.
olen vähän kateellinen, koska olen samanlaisessa tilanteessa missä olet ollut. En ole saanut vaan lähdettyä kokonaan koskaan pois, yrityksiä on ollut. Munkin ukko juo vkl:sin lähes 24/h ja ottaa myös arkena jonkin verran. On pahoinpidellyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin, sekä käynyt yhtenään vieraissa..... Nyt tulevana kesänä lähden, sillä sen tyhjänpäiväiset lupaukset ei enää uppoa. Olen tajunnut, että olen paljon enemmän, kun siivousorja ja satunnainen pano. Tiedän, ettei mun paikka ole hänen luonaan, mun paikka on jossain muualla, jossa ei tartte pelätä mitä huominen tuo tullessaan. Voimia sulle ja hyvää kesää!
ja onnittelen Sinua.
Viime yönä mua uhkailtiin ihan puukolla.
Se (huom. se) on tietoinen siitä että liitto on liipaisimella (ollut noin 5 vuotta). Se kokkaa siivoaa ja on lasten kanssa ja kuvittelee tällä hyvittävänsä alkoholirätläilyn. Käy töissä jne muka kunnon mies. Mun virhe on että räjähdän kun se taas juo. Luulen oikeasti olevani hengenvaarassa. Vuosien varrella on ollut uskottomuutta (hänen puoleltaan) ja päällekäyntejä. Vituttaa mikä malli meidän suloisille lapsille tässä koko paskassa piilee.
Miten te lopetitte onnettomat liittonne? Asunto? Talous? jne
Olin 7 vuotta suhteessa, jossa mies joi. Minä naiivina luulin, että rakkaus parantaa. Tulipa sitten tehtyä hänen kanssaan lapsia, eipä silloin järjen valo mitään sanonut. Suhde oli lopulta yhtä helvettiä. Lähdin, ja pääsin mutkien kautta lasten kanssa omaan asuntoon. Ex-mies haki apua itselleen, mutta juo yhä.
Asuin pari vuotta lasten kanssa yksin, kunnes tapasin toisen miehen. Aivan päinvastaisen.... tai niin ainakin luulin. Työssäkäyvä, kiltti, rehellinen, lapsirakas, liikunnallinen jne.
Nyt huomaan, että hän juo viikonloppuisin ja viikolla töiden jälkeen. Ja sehän ei sitten ole mikään ongelma, vai? Kylläpä sitä vaan on ollut sokea, vaikka olen tämän jo kokenut. Itseään on helppo huijata.
Eilenkin lähti baariin ilmoittamatta ja tuli yöllä kaatokännissä kotiin. Menipä sitten ylitöihin aamulla (ei olisi herännyt, ellei työkaveri olisi soittanut!) viinahuuruissaan. Että tätä paskaa tämä elämä on.
Tästä maasta ei todennäköisesti löydy tavallista miestä, joka ei juo. Luovutan. Nyt tuntuu siltä, että elän tämän elämäni yksin. Enkä halua sekaannuttaa lapsiani mihinkään parisuhdepaskaan alkoholin takia.
Olen oppinut jo jotain ja yhdestä asiasta olen varma: juova mies ei koskaan lopeta kenenkään muun pyynnöstä. Joten mulla ei ole taas muita vaihtoehtoja, kun lopettaa tämäkin suhde.
Voimia kaikille alkoholistien läheisille. Tämä on juoppojen maa! Sanoo katkera akka.
Tästä maasta löytyy paljon täysin raittiitakin miehiä. Harvemmin kuitenkaan baareista...
Itse juon sen pari (siis 2) kaljaa per viikonloppu (joskus lasin punaviiniäkin) ja viikolla en käytä mitään. Työpaikan rientojakin on niin vähän että nekään eivät lisää kulutusta. Ravintolassa keskityn syömään (käyn tosin niissä harvoin). Kännissä en ole ollut aikoihin. Väittäisin kaltaisiani kohtuukäyttäjiäkin on todella paljon. Toki on niitäkin jotka ottavat kunnolla.
Katkeruus on todella ikävä juttu (valitettavasti tunnen yhden erittäin katkeran ihmisen). Ota ennemmin itseäsi niskasta kiinni ja muuta elämääsi niin, että olet tyytyväinen - Se on vaikeaa, mutta onnistut, jos sitä todella haluat.
Samaan ratkaisuun olen itse päätynyt ja vielä pitää muutama päivä jaksaa saman katon alla asua, sitten muutan omaan asuntoon! Meillä mieheni on myös ns. ollut hyvä isä ja kuskannut tytärtämme harrastuksiin ynnä hoitanut iltaisin kun olen ollut töissä, hoitanut tönsä mallikkasti, mutta mutta, kun harrastuksista on tultu kotio ja tiedossa ettei auton rattiin enää tarvi, on siinä vaiheessa avattu kalja pullo! Miljoonat kerrat olen asiasta sanonut, pyytänyt ja uhannut lähtemisellä jos ei asiaan tule parannusta. Vasta nyt kun eropaperit on allekirjoitettu ja itsellä kämppä tiedossa, on mieheni tunnustanut ongelmansa. Se vaan tapahtuu liian myöhään, koska rakkaus on kuollut, enkä pysty kuvittelemaan että missään elämän vaiheessa meillä enää olisi yhteistä taloutta! Tyttäremmekin joka on 8-v. on sitä mieltä että on parempi kun isä ja äiti eroaa! Koska hän on joutunut kuuntelemaan riitojamme eikä ole saanut nukuttua riitojemme vuoksi, ja on hän nähnyt myös senkin että isä on käynyt äitiin käsiksi! Se oli omalla kohdallani se asia joka pisti miettimään että mikä on elämäni tarkoitus, ja että olisinko minäkin oikeutettu onnelliseen elämään? Viimeinen niitti oli se että äitienpäivänä olimme mökillä ja aamulla herätessäni ja avatessani eka kerran silmät, niin mitäs näinkään? Isäntä vetää raakaa viinaa suoraan pullonsuusta! Viimeinenkin kunnioitus ja rakkauden rippeet karisi siinä kohtaa! Itselläni on niin helpottunut olo tällä hetkellä ja olen niin onnellinen että pääsen tästä helvetistä lähtemään! Mies on ottanut tämän todella raskaasti ja uhannut tehdä itselleen jotain,mutta olen sitä mieltä että ei ne tee jotka puhuu, se on vain säälin kerjäystä! Ja miettiköön nyt että olisko joskus pitänyt kuunnella kun asioista on puhuttu, ja kunnioittaa toisen osapuolen toiveita?!
Kyllä elämä on yhtä helvettiä. Olen nyt vielä kahden vaiheilla, siitä, että antaisko vielä mahdollisuuden. On raskasta katsoa hänen masennustilaansa. Hän oli yrittänyt itsemurhaa viikonloppuna syömällä paketin särkylääkkeitä. Ehkä nyt uskon ja ymmärrän hänen vakavan masennuksen. En voi nyt vaan jättää häntä, joten annan hänelle viimeisen mahdollisuuden ja se tarkoittaa täysraittiutta. Jos hän siihen pystyy harkitsen yhteenpaluuta. En voi luvata sitä hänelle kuitenkaan 100%:sti.
Nimetön, tarinasi on kuin minun! Avioliitossa olen ollut 20 vuotta. Nuorin lapsista kymmenen.
Mies on ahkera, hauska, kunnollinen, tunnollinen, hyvännäköinen.
Ja juo.
Vuosi sitten humalassa kaatui naamansa mustaksi ja kevätjuhliin piti mennä. Sen jälkeen on olleet rattijuoppous jne.
Nyt laitoin avioerohakemuksen eteenpäin.
Nyt hän vannoo, että on muuttunut. Voi olla? En tiedä. Hän sanoo, että tulen kitumaan lopunelämääni, vaikka meillä nyt on talot ja tavarat ja kaikki menee puoliksi.
Olen niin väsynyt. Joka toinen päivä olen varma, että vien avioeron loppuun. Joka toinen päivä emmin. Väkivaltaisen viime yön jälkeen en osaa vielä ajatella mitään.
Kyllä tarinasi on kuin kopio omastani. Yhtä kauheat miehet on aikoinaan löydetty, mekin 20 v yhdessä. Kaikkea rattijuoppodesta löytyy meidänkin tarinasta. Ota ainakin asumusero, sillä muuten tuskin miehesi ottaa opikseen. Meillä alkoi nyt "toinen" harkinta-aika, vaikka virallisesti on erottu. Katson tämän viimeisen kortin, mutta uskon, että turhaan. Nyt punnitaan tässä sitten minun mieheni. Jos pysyy kuivilla, niin harkitsen sitten yhteen menoa. En jaksaisi alkaa enään katsomaan perään, huolehtimaan, kuulemaan valituksia jne.. Olen nyt vahvempi nainen kuin koskaan ja kannan vain itsestäni ja lapsistani vastuun. Minulle on tullut pienoinen mieskammo. Ei niistä näytä pääsevän eroon, ei sitten millään. Onko olemassakaan miehiä, jotka ajattelevat muuta, kuin omaa napaansa, ja antavat erotilanteessa toiselle rauhan ja mahdollisuuden elää jatkossa onnellista elämää.
Asumusero vain on jotenkin vaikea toteuttaa. Mihin minä lähden ja ennen kaikkea millä rahalla lasten kanssa vuokralle? Pitäisi ensin jakaa omaisuus. Mies ei suostu muuttamaan muualle asumaan.
Omaisuuden jakokin tuntuu niin ylipääsemättömältä asialta. Meillä on paljon jaettavaa. En ole näin saamaton yleensä, olen vain niin lopussa, tajuan sen.
Hoidan omat ja lasten elämän rutiinit ja rukoilen mieheltäni, että hän hoitaisi käytännön eroasiat eli lähinnä ositus ja etsisi asunnon ja antaisi minun jäädä tähän lasten kanssa.
Mutta ei.
Olen ajatellut, että kun kesälomat, minun ja lasten tulee, silloin laitan hihat heilumaan.
Koiraa kusetetaan, ei vaimoa. Ei edes ensirakkautta. Olen sitä mieltä.
Itsemurhauhkailut olen jo sivuuttanut; sitten täytyy tehdä se, jos siltä tuntuu.
Vaatteiden vaihtamiset, pesuista huolehtimiset, ruokailut jne olen jo hänen kohdallaan myös unohtanut. Vuosia sanoin niistäkin. Muistuttelin. Siloitin tietä. Curling-vaimo? Jipii...
Usein mietin Tabermanin runoa, että paljonko täytyy kestää tuskaa, ennen kuin muuttuu kiveksi.
Paljon, ilmeisesti?
On myös samankaltainen 20v,liitto takana,ex juominen myös kaato meidän liiton olisi pitäny erota ajat sitte,mutta kun ihminen on sinisilmäinen ja uskoo kaiken,kaikista pahinta se henkinväkivalta siitä on vaikeinta päästä eroon.En tiedä pystynkö koskaan luottamaan mieheen ja siihen sanaan rakkauteen myös koska minun elämässä on tämä käsite puuttunu kauvon,mutta katsotaan mitä elämä tuo eteen ja onneksi en ole yksin lapset ovat kannustaneet minua eteenpäin.
Teit oikein. Miehelläsi on edelleen mahdollisuus harrastaa/olla lastenne kanssa vaikka asutte erillään, jos hän niin tahtoo. Ei ole lapsille hyväksi katsoa viikonloppuisin isää, joka juo. Ennenpitkää he alkavat kärsimään siitä.Hetkellisesti miehesi voi tapansa parantaa mutta sama on edessä pian, harva alkoholisti/suurkuluttaja muuttaa tapansa.Katso vain tulevaisuuteen valoisin mielin, velvollisuutesi ei ole holhota aikuista ihmistä, vain hän itse voi vaikuttaa elämäänsä.Sinulla ja lapsilla on oikeus tasapainoiseen elämään, siihen voit sinä itse vaikuttaa.