miksi elää kaksoiselämää?

mieheni jäi kiinni 9 kuukautta kestäneen salasuhteen tultua julki. Olen aivan sekaisin. Yksi suurimpia kysymyksiä mitä mietin on, miksi näin kauan, miksi helvetissä ei jättänyt heti kun tajusi että toinen kiinnostaa enempi?!?Sairasta. nyt on naisen kanssa ja ei todellakaan vaikuta kovin onnelliselta mutta pois piti päästä..onnea heille.
51114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaksoiselämää eletään niin kauan, että ollaan varmistuttu sekä omista että sen kolmannen osapuolen tunteista. Mies heittää harvoin pitkää suhdetta/avoliittoa menemään hetken hullaantumisen takia, nainen taas voi näin tehdäkin. Näin siis siinä tapauksessa, että mies on ihastunut tai rakastunut kolmanteen osapuoleen.

Useimmiten mies hakee kuitenkin vain vaihtelua, eikä ole aikeissakaan jättää vaimoaan vaikka muuta tietysti väittääkin.

Äänestä

Aluksi oli uteliaisuus, jännityksen etsiminen ja oman viehätysvoiman testaaminen, tavallaan koe. Oli monta koetta, koska ensimmäinen kerta ei oiken onnistunut ja toisesta olisi voinut kehittyä mitä tahansa ja kolmas nainen oli tosi valloittava. Nälkä kasvoi, välillä pidin taukoa ja sitten taas innostuin yrittämään. Iskin naisen, varovasti tutustuimme, hyvin pohjustaen suhdetta, ja mitä tiiviimmin viestimme ja olimme yhdessä, sitä vahvemmin alkoi tuntua, että tämä nainen on kokonaisuutena jopa omaa vaimoa parempi kumppani. Seurustelumme tiivistyi, mutta salassa vaimolta. Rakastuneina odotimme, että alkuhuuma menee ohi ja elimme fiktiivistä arkea hyvin pikkupiirteisesti. Molemmat viihtyivät hyvin ja halusivat toista tulisesti. Kun tätä oli jatkunut puolitoista vuotta, alkoi olla mahdoton enää keksiä valheita vaimolle, kaikki keinot oli salasuhteen peittämisessä käytetty. Pelkäsin nähdä vaimon reaktion. Yhtenä aamuna, kun hän oli lähtenyt työhön, jäin kotiin pakkaamaan ja jätin jälkeeni kirjeen, jossa kerroin jättäväni hänet. Harkittu oli niin hyvin kuin pystyimme, ei mikään hetken ihastus ollut kyseessä, ja yhä suhde toimii ja kukoistaa. Exälläkin on uusi.

Äänestä
  • Kaikki katkeruuden ainekset vaimolle.
    Toivottavasti kuitenkin selvisi kun on uusi mies
    hänelläkin.
    Miehen päättämättömyyttä toisen tunteista välittämättä.
    Kattellaan kattellaan oisko parempi.
    Ei uskalleta ottaa riskiä jos ei onnistukkaan
    ja jää pian kokonaan ilman.
    Tuossa alkuhuumassa olisit voinut erota vaimostasi
    menemättä kuitenkaan yhteen tämän rakastajattaresi
    kanssa.
    Katsellut sieltä miten kehittyy.
    Vaimoltasi meni kuitenkin puolitoista vuotta
    elämästään "harakoille" sinun kaksoiselämäsi
    vuoksi.
    Hän olisi voinut käyttää senkin ajan toisin.
    Miehellä ei ollut munaa olla rehellinen edes itselleen.
    Selkeästi kaipasit kuitenkin jotakin muuta elämääsi
    mitä vaimosi olisi voinut tarjota?
    Vai annoitko edes mahdollisuutta?

    Äänestä

  • Toista hyväksi käyttäen kirjoitti:

    Kaikki katkeruuden ainekset vaimolle.
    Toivottavasti kuitenkin selvisi kun on uusi mies
    hänelläkin.
    Miehen päättämättömyyttä toisen tunteista välittämättä.
    Kattellaan kattellaan oisko parempi.
    Ei uskalleta ottaa riskiä jos ei onnistukkaan
    ja jää pian kokonaan ilman.
    Tuossa alkuhuumassa olisit voinut erota vaimostasi
    menemättä kuitenkaan yhteen tämän rakastajattaresi
    kanssa.
    Katsellut sieltä miten kehittyy.
    Vaimoltasi meni kuitenkin puolitoista vuotta
    elämästään "harakoille" sinun kaksoiselämäsi
    vuoksi.
    Hän olisi voinut käyttää senkin ajan toisin.
    Miehellä ei ollut munaa olla rehellinen edes itselleen.
    Selkeästi kaipasit kuitenkin jotakin muuta elämääsi
    mitä vaimosi olisi voinut tarjota?
    Vai annoitko edes mahdollisuutta?

    Olen samaa mieltä.

    Äänestä

anna äijän mennä eläkä missään nimessä ota enää takasin vaikka polvillaan rukoilis...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihainen petetty kirjoitti:

mieheni jäi kiinni 9 kuukautta kestäneen salasuhteen tultua julki. Olen aivan sekaisin. Yksi suurimpia kysymyksiä mitä mietin on, miksi näin kauan, miksi helvetissä ei jättänyt heti kun tajusi että toinen kiinnostaa enempi?!?Sairasta. nyt on naisen kanssa ja ei todellakaan vaikuta kovin onnelliselta mutta pois piti päästä..onnea heille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu