kestääkö

mies on pettänyt naista kanssani koko niiden jutun ajan eli vuoden. mielestään ei ole tehnyt mitään väärin koska ei ole avo/avioliitos. mies ei rakasta naista, koska tykkääminen kuulema riittää. kumpikin ovat olleet epävarmoja heidän juttunsa suhteen. naista kaivertaa se että mies jäi jo kerran kiinni pettämisestä kanssani. mies taas on käynyt läpi aiemmin vaikean eron ja on edelleen siitä herkillä, eikä ole täysin käsitellyt sitä loppuun. mies ei vielä jokunen kuukausi sitten ollut varma haluaako tämän kyseisen naisen vai kenet. nyt he ovat muuttamassa yhteen, siis kestääkö tämä suhde mielestänne?
6589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kestää tasan niin pitkään, kun muija lähtee. Mies vaikuttaa sellaselta vässykältä, että siitä ei ole mihinkään. Ei ainakaan katkaisemaan suhdetta.

T: 2GoodMan4U
-Mies, ei vässykkä

Äänestä
  • osua aika oikeaan, hän on vähän sellainen, ettei pysty päättämään naisten välillä ja yhdessä aiemmassa jutussa oli vielä vuoden sen jälkeen kun tiesi ettei siitä mitään tule, ei kai vain saanut erottuakaan, selitti kyllä että oli siinä naisen mielenterveyden takia, koska nainen kärsi masennuksesta

    Äänestä

  • taisit kirjoitti:

    osua aika oikeaan, hän on vähän sellainen, ettei pysty päättämään naisten välillä ja yhdessä aiemmassa jutussa oli vielä vuoden sen jälkeen kun tiesi ettei siitä mitään tule, ei kai vain saanut erottuakaan, selitti kyllä että oli siinä naisen mielenterveyden takia, koska nainen kärsi masennuksesta

    Mies kertoo sinulle oman stoorinsa suhteestaan, koska ei halua menettää hyvää sänkykumppania ( sinua). Ilmeisesti välittää naisestaan syvästi kerran muuttaa yhteen. Ei kannata olla sinisilmäinen.
    Miksi ihmeessä suostut tuollaiseen, mies muuttaa yhteen toisen naisen kanssa ja olet edelleen miehen kanssa????

    Äänestä

  • et voi tietää kirjoitti:

    mitä se mies tekee kanssani nyt, ole aika vahva merkki siitä, ettei hän kyseisestä naisesta oikeasti kunnolla välitä. ja osaan kyllä a´jatela ihan omilla aivoillanikin, usko tai älä, enkä sokeana usko hänen kaikkia juttujaan

    Äänestä

  • tämä.. kirjoitti:

    Ajatteleppa sitte niillä omilla aivoillas! No eihän se mies kyllä sustakaan pidä väliä! Ottas eron akastaan, jos sut todellisuudes haluais. Eikö sulla tää sytytä? Jotain hyvää siinä edellises vielä on ku siinä roikkuu. Et sä ole tarpeex sytyttäny. Kuule, se vielä jättää teidät molemmat ku nallit kalliolle, ku löytää sen todellisen rakkautensa jonain kauniina päivänä. Ei reiällä miestä pidetä, ei o pidetty tähänkään asti. Eli se kusettaa molempia. Ei tässä voida puhua rakkaudesta, eikä välittämisestä kumpaakaan kohtaan. Mies ei ajattele muuta kuin itseään ja vielä sen varmasti näyttää.

    Äänestä

ei ole kovin lupaavalla pohjalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämä suhde kirjoitti:

mies on pettänyt naista kanssani koko niiden jutun ajan eli vuoden. mielestään ei ole tehnyt mitään väärin koska ei ole avo/avioliitos. mies ei rakasta naista, koska tykkääminen kuulema riittää. kumpikin ovat olleet epävarmoja heidän juttunsa suhteen. naista kaivertaa se että mies jäi jo kerran kiinni pettämisestä kanssani. mies taas on käynyt läpi aiemmin vaikean eron ja on edelleen siitä herkillä, eikä ole täysin käsitellyt sitä loppuun. mies ei vielä jokunen kuukausi sitten ollut varma haluaako tämän kyseisen naisen vai kenet. nyt he ovat muuttamassa yhteen, siis kestääkö tämä suhde mielestänne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu