Täällä painotetaan aina, että toisesta täytyy erota enenkuin pettää. Helppoa sanoa niin, tosielämä vain ei kulje aina antamiemme sääntöjen mukaan.
Tunteiden kuolema ei ole äkillistä. Siihen menee vuosia. Harva meistä sanoo toiselle, että olen epävarma omista tunteistani. On vain epämääräisen paha olla ja ahdistaa, eikä osaa sanoa mikä on.
Itselläni oli tilanne, että mies alkoi muuttua suuntaan, johon itse en halunnut mennä. Silloin se vain ei ollut näin selvää. Se johti siihen että ensin mies petti ja sitten minä - tosin toisistamme tietämättä. Ensin jäin minä kiinni, sitten mies.
Muutos hiipi pikkuhiljaa ja huomaamatta. Mies alkoi tehdä asioita, joita ennen ei ollut tehnyt. Elämisen arvot alkoivat muuttumaan, sitä myötä pukeutuminen ja käytös. Tämän aiheutti hänen työyhteisönsä. Piti olla hienoa ja pinnallista. Sitten alkoi paine minua kohtaan, minun piti olla "esittelykelpoinen".
Aloin ahdistumaan kaikesta siitä näennäisestä ja epäaidosta - etenkin kun ystäväpiirikin muuttui sellaiseksi. Kun mies alkoi puhumaan rivitalonpätkästä, masennuin. En halunnut asua paikkakunnalla, en halunnut olla niiden ihmisten kanssa, en halunnut sellaista pintasemaa. Ennenkaikkea en halunnut sitoutua sellaiseen mieheen.
Karkasin tavallaan toisen miehen syliin. Se oli hyvä asia, sillä ymmärsin ettei minun ollut pakko alistua. Alkoi paraneminen ja sen myötä sain voimia eroon.
Tunteiden kuolema ei ole äkillistä. Siihen menee vuosia. Harva meistä sanoo toiselle, että olen epävarma omista tunteistani. On vain epämääräisen paha olla ja ahdistaa, eikä osaa sanoa mikä on.
Itselläni oli tilanne, että mies alkoi muuttua suuntaan, johon itse en halunnut mennä. Silloin se vain ei ollut näin selvää. Se johti siihen että ensin mies petti ja sitten minä - tosin toisistamme tietämättä. Ensin jäin minä kiinni, sitten mies.
Muutos hiipi pikkuhiljaa ja huomaamatta. Mies alkoi tehdä asioita, joita ennen ei ollut tehnyt. Elämisen arvot alkoivat muuttumaan, sitä myötä pukeutuminen ja käytös. Tämän aiheutti hänen työyhteisönsä. Piti olla hienoa ja pinnallista. Sitten alkoi paine minua kohtaan, minun piti olla "esittelykelpoinen".
Aloin ahdistumaan kaikesta siitä näennäisestä ja epäaidosta - etenkin kun ystäväpiirikin muuttui sellaiseksi. Kun mies alkoi puhumaan rivitalonpätkästä, masennuin. En halunnut asua paikkakunnalla, en halunnut olla niiden ihmisten kanssa, en halunnut sellaista pintasemaa. Ennenkaikkea en halunnut sitoutua sellaiseen mieheen.
Karkasin tavallaan toisen miehen syliin. Se oli hyvä asia, sillä ymmärsin ettei minun ollut pakko alistua. Alkoi paraneminen ja sen myötä sain voimia eroon.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos pettää niin PETTÄÄ!!
Ei ole olemassa mitään selitystä, kukaan ei siihe touhuun pakota, tai tee pettäjän puolesta sitä ratkaisua. Ihan oma ratkaisu se on.
On olemassa vain oma itsekkyys ja keskenkasvuisuus. Jos on kypsä elämään tavallisessa parisuhteessa, pitää olla kypsä kantamaan myös vastuu omista teoista. (vai mitä muuta te omille lapsille opetatte?)
Yleensä pettäjät vielä selittelevät ihan ihme sontaa. Mies/nainen ei antanut sitä, tätä, tuota. ja sitten se teki näin ja noin niin mulla ei oikeesti ollut mitään muuta vaihtoehtoa kun käydä tää tunne läpi hommaamalla suhde. NIINPÄ!
Mikä ihme siinä on, että aina selitellään omaa pettämistä parhain päin?
Kyllähän ne rattijuopotkin selittelee vaikka mitä kun kiinni jäävät. Samalla tavalla pahoinpitelevät puolisotkin kun ovat puolison muksineet sairaalakuntoon. (terveisiä vaan Matille ja Merville)
Ja siinä vaiheessa kun alkaa vierasta mieli tehdä, voisi alkaa itse läpi käymään omia tuntemuksia ja mitä aikoo tulevaisuudessa tehdä. Jääkö suhteeseen, vaiko sitten lähtee etsimään sitä jotain jostain muualta. Niitä omia epäilyjä ja jonkin asian puutetta ei ratkaista sillä että käydään muita köyrimässä. Se ratkaisu löytyy omasta päästä.
Mua ainakin henk.koht vituttaa kaikki selittelijät. Minua ei ainakaan kiinnosta yhtään tietää SYYTÄ, miksi joku on jotakuta pettänyt. Sama sen on jos oma mies pettäisi, en jaksa/kiinnosta kuunnella mitään p***aa, ulos lentäisi kun leppäkeihäs.
Sitä paitsi en edes ymmärrä sitä, että eivätkö ihmiset myöskään ajattele oman kumppaninsa terveyttä? Ei ne kondomitkaan aina auta. Sitä on niin monenlaista sukupuolitautia liikenteessä muutenkin.
Ja turha sanoa ettäkö asiat eivät ole näin musta-valkoisia. Vaan kun mielestäni ovat. Itse jokainen niistä asioita hankalia tekee.
Edelleen jos pettää niin pettää, ja paskan jauhaminen ja selittely on ihan naurettavaa touhua.
pystyä katsomaan kovinkaan kypsästi näitä asioita?
Sanot "Jos on kypsä elämään tavallisessa parisuhteessa...", niin totuus on ettei suurinosa ihmisiät ole kypsä elämään parisuhteessa kuin lähempänä neljääkymmentä. Kyllä se niin paljon taitoa ja tietoakin kysyy.
Harvalla 17 - 20 vuotiaalla näitä taitoja vielä on. Silloinhan yleensä aloitetaan suhde tulevaan puolisoon. Kuten minä ja yhteiselämää kesti 14 vuotta. Ihminen kasvaa ja kehityy läpi elämänsä, onkohan tuskin koskaan valmis?
Vastuut täytyy kantaa itse. Eihän siinä ole mitään epäselvää. Eli toki otin vastuun, eli otin vastaan seuraukset ja elin niiden kanssa.
"Ja siinä vaiheessa kun alkaa vierasta mieli tehdä, voisi alkaa itse läpi käymään omia tuntemuksia ja mitä aikoo tulevaisuudessa tehdä." Tiedätkö ettei sellaista vaihetta edes tule, että vierasta tekisi tietoisesti mieli! On vain tarve päästä ahdistavasta tilanteesta eroon. Se voi olla muutakin kuin vieraan syliin eksymistä. Ja tuon tulevaisuuden pohtiminen käydään siinä samalla, kestää ehkä muutaman vuoden.
Mustavalkoinen ajattelu tekee asioista hankalia. Syntyy riitoja, kaunaa, katkeruutta ja paljon pahaa. Mielestäni se on yksi kypsymättömyyden merkki, ettei osaa/pysty näkemään asioita huomoimatta toisten tunteita ja ajatuksia.
En minä mikään nuori enää ole 31. ja sen verran kypsä ja vastuuntuntoinen olen, etten menisi pettämään vaikka mikä olisi. Naimisissa olen nyt ollut 5 vuotta ja useampi vuosi seurustelua ennen sitä.
Puolisostani en vastuuta ota, hän tekee itse omat ratkaisunsa.
"Tiedätkö ettei sellaista vaihetta edes tule, että vierasta tekisi tietoisesti mieli! On vain tarve päästä ahdistavasta tilanteesta eroon. Se voi olla muutakin kuin vieraan syliin eksymistä. Ja tuon tulevaisuuden pohtiminen käydään siinä samalla, kestää ehkä muutaman vuoden. "
Taas sä selität. Se vastaus ei löydy vieraitten sylistä. Sillehän ei mahda mitään jos ihminen on jotenkin riippuvainen hyväksynnästä ja päälle läheisriippuvainen, ja selkärangaton. Ensin pitää osata olla yksinään itsensä kanssa.
"Mielestäni se on yksi kypsymättömyyden merkki, ettei osaa/pysty näkemään asioita huomoimatta toisten tunteita ja ajatuksia"
Se vasta kypsymättömyyden merkki onkin! Mietippä miltä puolisosta tuntuu ajatella rakas vaimo vieraan sylissä. Osuit aivan oikeaan, molskahtaen upposi! Ja kertoo vielä uskomattoman paljon sekin kuinka tyhmänä omaa kumppaniasi pidät kun lässytät typeriä MINÄ-MINÄ-MINÄ selityksiä pettämisellesi. Ja mitähän tällainen toiminta korjaa suhdetta?
On parempiakin tapoja käyttää/tuhlata sitä energiaa. Käyttää se aika ja energia vaikkapa itsensä ja elämänsä tutkiskeluun.
"Mustavalkoinen ajattelu tekee asioista hankalia. Syntyy riitoja, kaunaa, katkeruutta ja paljon pahaa. Mielestäni se on yksi kypsymättömyyden merkki, ettei osaa/pysty näkemään asioita huomoimatta toisten tunteita ja ajatuksia. "
Asia on näin helppo, ja mustavalkoinen: Minä petän - Minä en petä!
Todellakin kuullostaa todella kypsymättömältä touhulta paeta ahdistavaa olotilaa toisen syliin. Jos jos asiat ovat aiemmin olleet huonosti, niin tämä pettäminen on se, joka aiheuttaa niitä riitoja, kaunaa, katkeruutta ja paljon pahaa.
Edelleenkin olen sitä mieltä että pettämistä ei pysty perustelemaan. Nimenomaan tee toiselle se mitä haluaisit toisen sinulle tekevän. Kehottaisin sinun itse miettivän sitä kypsymättömyyttäsi, et itse osaa asettua toisen ihmisen asemaan. On vaan tiettyjä juttuja joita toiselle ihmiselle EI pitäisi missään tapauksessa tehdä. Ja tietoinen satuttaminen kuuluu tähän listaan.
Edelleen selitä mitä selität, se ei silti oikeuta sinua, tei ketään muuta satuttamaan toista ihmistä.
Olihan melkoinen tuomio. tämä on yksi tarina elämästä kun kaiken piti olla hvyin eikä kuitenkaan ollut.
Näin jälkeenpäin asian pystyy näkemään rehellisesti. Pettäminen havahdutti hereille. Puhut kypsyydestä, no kahdenkymmen vuoden päästä huomaat, ette ehkä itsekkään ole niin kypsä (mitä se lieenkin) kuin luulit.
Voin kertoa ettei mieheeni muuten kolahtanut kuin vähän ylpeys kärsi. Ei kuulemma olisi uskonut että pytyin siihen, hänhän se piti minua yksinkertaisena. Eikä olisi millään halunnut erota. Ehkä mieheni olikin se läheisriippuvainen?
Toisekseen oma sukuni oli sitä mieltä että minulla ei ollut mitään syytä erota "hyvästä" avioliitosta.
Kun erosin olin ikäisesi. Sen jälkeen vietin monta vuotta yksinhuoltajan elämää, nyt olen aviossa kolmatta vuotta. Eli asioita on tullut pohdittua vähän enemmänkin. Emme me ihmiset ole niin mekaanisesti ja "aina oikein" tekeviä, kuin ehkä haluaisimme. Olemme epätäydellisiä ja se pitää oppia hyväksymään - sitä minä kutsun kypsyydeksi.
niin menin minäkin vuosi sitten tekeen sen tyhmyyden mikä olis pitäny jättää tekemättä eli petin miestäni ja kiinni jäin.mutta onneks saatiin asiat selvitettyä ja mies anto anteeks ei halunnu erota ja en tietysti minäkään.mutta ku ihminen ei ole täydellinen kyllä ton tiesin itekkin että tilaisuus tulee niin petän .kuulostaa varmaan ihan tyhmältä...
Ihmettelen näillä palstoilla tätä keskustelua, kuinka toiset käyttävät nimetöntä kirjoittamista vähän kuin ripittäytymiskeinona ja kuinka tuomiopäivähenkisiä vastauksia he saavat! On eri asia tuomita joku väärä teko, kuten pettäminen, mitä se sitten onkin, rajanveto on vaikeaa, kuin sitten tuomita kokonaan toinen ihminen teon perusteella, huoritella täällä jne.. Kenelläkään meistä ei ole varaa tuomita toistamme, kaikki teemme välillä virheitä. Kunnioitusta vähän siihen tapaan, jolla ilkutte täällä toisten virheitä, itsetyytyväisyydessä ja omahyväisyydessä kieriskelijät. Ja vaikka et olis itse pettänytkään, hienoa ja kunnioitettavaa sinänsä, eipä toisten halveksuminenkaan niin kaunista ole. Ja sitten uskottomuusasian tekee vaikeaksi juuri se, että toiset kokevat hirvittävää syyllisyyttä lukiessaan raivopäisiä haukkujanne ja helvettiinkehotuksianne, vaikka olisivat vain halanneet tai maksimissaan suudelleet ja ovat aivan syyllisenä, toiset taas eivät välitä, vaikka naivat jatkuvasti ketä sattuu.Mielestäni rakkaus on kaunista, joskus rakkautta on vaikka se, että kunnioittaa toisen parisuhdetta.
Niin,
Mielipiteitähän on just niin paljon kun on ihmisiäkin. Asioista ja periaatteista voidaan väitellä ja vääntää kättä maailmantappiin asti. Siltikkään yhtenevää mielipidettä ei koskaan löydetä.
Jokaisella meillä on JOSTAIN asiasta vahvat mielipiteet.
Minulla itselläni on vahvat mielipiteet mitä tulee pettämiseen. Minun ei tarvitse huoritteluun sortua, mutta tunnustan että ylenkatson ihmisiä jotka jeesustelevat ja hakevat vaikka kuusta erinlaisia syitä pettämiselleen.
Tosi asia vaan on se että on paljon ihmisiä, joita ei ole luotu yksiavioiseen suhteeseen, ja paljon ihmisiä joita ei ole luotu minkäälaiseen suhteeseen. Ja se on sääli että tällaiset ihmiset pelleilevät sillä kaikkein tärkeimmällä asialla mitä ihmisellä on TUNTEET.
Edelleen olen sitä mieltä että KELLÄÄN ei ole oikeutta satuttaa tietoisesti toista ihmistä. Ja pettämistä ei voi perustella omalla inhimimillisyydellä.
Inhimillisyys on sitä että kunnioitat toista ihmistä, etkä tietoisesti satuta. Mielestäni pettäminen taasen menee omanedun, itsekkyyden puolelle. Siinä rikotaan juuri sille lähimmälle ihmiselle annettu lupaus. Ja jos pettämistä ei tunne pahana, ollaan menty metsään ja pahasti.
Me olemme ihmisiä juuri sen takia että pystymme tekemään valintoja. Tiettyjä periaatteita pitää olla, ja kaikki ei ole tässä elämässä kivaa. Suurin osa elämästä on velvollisuuksien ja velvotteiden täyttämää. Sitä paitsi parisuhde ei ole pelkkää romanssia, erotiikka ja jännitystä. Se on hyvin pitkälle kumppanuutta ja toisen kunnioittamista ja nimenomaan sitä tasaisen tappavaa arkea. Ja tuo kunnioittaminen ja kohteliaisuus alkaa pahasti häviämään ihan joka puolelta.
Jos me täysin annamme pettämiselle, valehtelulle ja petoksille hyväksynnän ja hyväksymme sen myös omaksi käytökseksemme. Sen yksinäisempiä ja onnettomampia meistä tulee. Kukaan ei luota kehenkään ja vahvimman laki jyllää. Niin pitkään kun on ihmissuhteita, tarvitaan jotkut tietyt pelisäännöt jotka kaikki ymmärtävät ja niiden mukaan pelaavat. Muutoin olemme vain ristiinnussiva apinalauma, jolla ei ole mitään väliä. Kuitenkin jokainen meistä haluaa olla "sen oikean" ihmisen kanssa, rakastettu ja hyväksytty. Ja niitä "oikeita" ihmisiä tulee elämän varrella vastaan jokaiselle, toiselle yksi ja toiselle udeampi.
Vaikka sitä hetkellistä huumaa lähtisikin hakemaan jostain toisesta sylistä, niin mitäkö se ratkaisee? Päinvastoin, pettäjällä on pahempi olo omassa valheenverkossaan, ja mitä se tekee petetylle? Monelta ihmiseltä on viety maa niin pahasti jalkojen alta ja tallottu maanrakoon. Ja kuka tällaisessa tilanteessa voittaa? Ei kukaan! Se on venäläistä rulettia, paitsi että lippaassa on kaikki panokset.
Ennenkun puolustelee omia toimiaan, olis todella hyvä ajatella myös sen todellisia seurauksia. Niitä parisuhde ongelmia ratkotaan ihan eri tavalla. Vai onko tällaiset ihmiset jotka pettävät, ovatko he jollain tavalla kykenemättömiä selvittämään ongelmia?
Ongelmiin on keksittävä ratkaisu, ei pahentaa niitä.
Lähipiirissäni olen nähnyt monta tapausta, jossa pettäminen on aiheuttanut aivan käsittämätöntä ylimääräistä kärsimystä, jokaiselle osapuolelle. Perheitä on hajonnut hetken huuman takia.
Ehkä suhtaudun pettämiseen senkin takia HYVIN jyrkästi, on se että oma isä aikanaan lähti lätkimään äidin parhaan kaverin kanssa. Ja jälkeen päin faija itki tekosiaan. Ei voi muuta kun sääliä ja sanoa että sitä verta itse nenästään kaivoi. Se oli hänen hetkellinen ratkaisunsa tilanteeseen, joka ei sitten kantanutkaan. Hän teki virheen ja meitä kaikkia rankastiin. Mutta elämä on...
Itse en yksinkertaisesti ja jeesustelematta voisi pettää puolisoani, ja luulen että minulla on mies joka ei koskaan pettäisi minua (koskaanhan ei täysin varma voi olla) joten hyvä että kaksi kaltaistamme on toisemme löytäneet, ja pidän sitä ensiarvoisen tärkeänä.
Senkään takia ei voisi pettää, koska en suoraan sanoen pystyisi katsomaan itseni peiliin ja elämään itseni kanssa, enkä pystisi katsoamaan puolisoani silmiin. Ja tuskin siinä vaiheessa edes tuntisin itseänikään.
Että pettäkään mitä petätte, silti paskankin voi paketoida vaikka kuinka hienon pakettiin, mutta silti se haisee.
sanoa että olet oikeassa. Tuot todella jyrkästi vain sen esiin. Uskon että oma ikävä kokemuksesi kummittelee takana.
Tunteilla ei todellakaan saa leikkiä, siitä olen itsekkin samaa mieltä. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, silloinen mieheni arvomaailma muuttui. Se muutui juuri kuvaamaasi itsekkääseen ja omahyväiseen suuntaan. Piti olla näyttävää ja säpinää. Itse pidän arjen iloista.
Totta on että nykyään taidetaan tehdä ratkaisuja todellakin liikaa tunteiden perusteella. Haetaan sitä huumaa. Toisaalta masennus ja ahdistuskin on tunne, joita ei kylläkään halua kokea.
Omat vanhenpani eivät pettäneet vaan ovat vuosien myötä hiljaa kiduttaneet toisensa katkeriksi ikäviksi vanhuksiksi. Heidän olisi pitänyt erota aikoinaan, niin kaksi toisilleen sopimatonta he ovat. Pilasivat siinä ohella meidän lapsien elämän.
En halunnut sitä samaa itselleni ja lapsilleni. Ehkä omaan ratkaisuuni vaikutti puolestaan tämä. Toisen kunnioittaminen ja huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. Meillä on oikeus tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Mieheni ei vain ajatellut noin.
Joskus ongelmia ei pysty ratkaisemaan järkevästi, mutta sen jälkeen voi aina oppia lisää. Ymmärtää voi, mutta ei tarvitse hyväksyä. Tuomitseminen on väärin, sillä silloin langetat myös itsellesi ikeen pääsi päälle. Itseään ei tarvitse nostaa jalustalle. Itsensä voi hyväksyä myös hiukan "viallisempanakin".