Tämä palsta on täynnä sellaisia kommentteja, että eroaminen tapahtuu liian helposti ja että ei se vaihtamalla parane. Aloin epäilemään näitä kirjoituksia ja haluan tuoda esille toisenlaista näkökulmaa.
Kyllä kait se niin on, että eri ihmiset tulevat hyvin eri tavalla hyvin tai huonosti toimeen eri ihmisten kanssa. Otan esimerkiksi omat ystävyyssuhteeni, vaikka ne ovat toki eri asia kuin parisuhde. Minulla on laaja ystäväpiiri. Jostakin syystä olen aina kokenut juuri tietyt ystävät erityisen rakkaiksi ja läheisiksi riippumatta siitä, ovatko he aina ajankäytöllisesti olleet etusijalla. Toisten ystävien kanssa vaan juttu luistaa vuodesta toiseen ja ystävyys syvenee. Jaetaan asioita suoraan sydämestä ja luottamus kasvaa. Toisten ystvävien kanssa on kiva viettää aikaa ja jutella säästä ja uusista sisustustrendeistä. Mutta ystävyys ei 15 vuodenkaan jälkeen saa sen syvempiä piirteitä. Nekin ystävät ovat rakkaita ja tärkeitä. Mutta niiden läheisimpien ystävien kanssa silti suhde on aivan erityslaatuinen ja on tarve ja halu nähdä heitä ja jakaa asioita.
Ei kait tämä sitä tarkoita, että ihmisellä on ongelmia itsensä kanssa, kun ei vaan koe samanlaista yhteyttä kaikkien ihmisten kanssa?
Usein on varmasti niin, että kumppaniksi on aikanaan valittu sellainen persoona, jonka kanssa tällaista ulottuvuutta ei sitten synnykään. Sitten alkaa riidat, pettymykset, turhautuminen, katkeroituminen. Joko toisesta osapuolesta tai molemmista tuntuu siltä, että
suhteesta puuttuu jotakin. Sitten alkaa tämä suhteen hoitamiseksi kutsuttu rumba ja ihmisten kommentit siitä, että nyt sillä on omia ongelmia itsensä kanssa, kun ei ole tyytyväinen parisuhteessaan. Kyllä se voi niinkin olla, että ongelmia on nimenomaan sen kumppanin kanssa.
Ei syvää kiintymystä ja läheisyyttä saada aikaiseksi rakentamalla. Sitä joko on tai ei. Muita ulkoisia asioita ja ajankäyttöä voidaan kyllä sitten fiksata paljonkin ja siten parantaa valmiuksiltaan toimivan parisuhteen laatua.
Varmasti ihmisillä on jokaisella paljon opittavaa ja kehitettävää, mutta luulisin, että
nämä kehityspolut mahdollistuvat usein vain oikeanlaisen kumppanin vierellä. Sellaisen, jonka kanssa yhteys on syvä.
En tarkoita tällä sitä, että kenessäkään olisi mitään vikaa. Mutta on kait se myönnettävä, että aina ihmiset eivät sovi tai ole hyväksi toisilleen. Ei kait silloin kannata vain väittää, että liiton puolesta pitää "taistella" ja ero ei ole ratkaisu. Kyllä se voi olla ihan oikeasti myös hyvä ratkaisu.
Kyllä kait se niin on, että eri ihmiset tulevat hyvin eri tavalla hyvin tai huonosti toimeen eri ihmisten kanssa. Otan esimerkiksi omat ystävyyssuhteeni, vaikka ne ovat toki eri asia kuin parisuhde. Minulla on laaja ystäväpiiri. Jostakin syystä olen aina kokenut juuri tietyt ystävät erityisen rakkaiksi ja läheisiksi riippumatta siitä, ovatko he aina ajankäytöllisesti olleet etusijalla. Toisten ystävien kanssa vaan juttu luistaa vuodesta toiseen ja ystävyys syvenee. Jaetaan asioita suoraan sydämestä ja luottamus kasvaa. Toisten ystvävien kanssa on kiva viettää aikaa ja jutella säästä ja uusista sisustustrendeistä. Mutta ystävyys ei 15 vuodenkaan jälkeen saa sen syvempiä piirteitä. Nekin ystävät ovat rakkaita ja tärkeitä. Mutta niiden läheisimpien ystävien kanssa silti suhde on aivan erityslaatuinen ja on tarve ja halu nähdä heitä ja jakaa asioita.
Ei kait tämä sitä tarkoita, että ihmisellä on ongelmia itsensä kanssa, kun ei vaan koe samanlaista yhteyttä kaikkien ihmisten kanssa?
Usein on varmasti niin, että kumppaniksi on aikanaan valittu sellainen persoona, jonka kanssa tällaista ulottuvuutta ei sitten synnykään. Sitten alkaa riidat, pettymykset, turhautuminen, katkeroituminen. Joko toisesta osapuolesta tai molemmista tuntuu siltä, että
suhteesta puuttuu jotakin. Sitten alkaa tämä suhteen hoitamiseksi kutsuttu rumba ja ihmisten kommentit siitä, että nyt sillä on omia ongelmia itsensä kanssa, kun ei ole tyytyväinen parisuhteessaan. Kyllä se voi niinkin olla, että ongelmia on nimenomaan sen kumppanin kanssa.
Ei syvää kiintymystä ja läheisyyttä saada aikaiseksi rakentamalla. Sitä joko on tai ei. Muita ulkoisia asioita ja ajankäyttöä voidaan kyllä sitten fiksata paljonkin ja siten parantaa valmiuksiltaan toimivan parisuhteen laatua.
Varmasti ihmisillä on jokaisella paljon opittavaa ja kehitettävää, mutta luulisin, että
nämä kehityspolut mahdollistuvat usein vain oikeanlaisen kumppanin vierellä. Sellaisen, jonka kanssa yhteys on syvä.
En tarkoita tällä sitä, että kenessäkään olisi mitään vikaa. Mutta on kait se myönnettävä, että aina ihmiset eivät sovi tai ole hyväksi toisilleen. Ei kait silloin kannata vain väittää, että liiton puolesta pitää "taistella" ja ero ei ole ratkaisu. Kyllä se voi olla ihan oikeasti myös hyvä ratkaisu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokaisella meillä on oma polkumme kuljettavanamme. Tähän polkuun kuuluu onnea, iloa, vastoinkäymisiä, surua ja paljon, paljon läpi käytäviä asioita.
Meillä jokaisella on monia opettajia matkallemme. Heitä ovat vanhempiemme, ystäviemme, naapuriemme, sukulaistemme, työtoveriemme, lastemme ja satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi etenkin kumppanimme.
Me peilaamme itseämme läheisiimme ja vedämme puoleemme sellaisia ihmisiä, jotka voivat opettaa meille lisää itsestämme ja juuri ne läksyt, jotka meidän tulee heiltä oppia. Osa ennen niin läheisistä katoaa elämästämme; menetämme yhteyden, kuolema tulee väliin. Joskus samankaltaisia ihmisiä ilmestyy uudelleen ja uudelleen. Ne kaikki ovat merkkejä. Joskus koemme samankaltaisen tilanteen uudelleen, koska olemme muuttuneet ja reagoimme nyt siihen uudella tavalla.
Jokainen kasvaa ja muuttuu elämän aikana. Kumppani on peili siltä ajalta, jolloin tarvitsimme juuri hänen kaltaistaan peiliä. Ehkä opimme itsenäisyyttä, ehkä rakastamista, ehkä hän tuli elämäämme, jotta muuttaisimme toiseen maahan tai koska meidän tuli toimia kanavana, jonka kautta lastemme sielut pääsivät jatkamaan omaa tietään. Jokainen ihminen elämässämme on tullut siihen tarkoituksella. Jokainen heistä viipyy elämässämme sen ajan, jonka heidän on tarkoituskin. Joskus kumppanin on tarkoitus johdattaa meidät uuteen suuntaan, eikä sitä voi tapahtua ilman eroa ja sitä seurannutta pohdintaa. Kaikella on tarkoituksensa.
Olen samaa mieltä.
Henkinen yhteys syntyy tai sitten ei.
Kait siinä on kysymyksessä se kun molempien persoona kiinnostaa toista,tämä pätee ystävyyteen ja rakkauteen.
Molemmissa näyttelemällä voi saada toisen harhaan mutta totuus ajan myötä aina selviää.
Kun todellakin miettii sitä että sinulla saattaa olla vuosien ajan läheinen ystävä ,mutta hänen kanssaan ei löydy keskustelun aiheita muutoin kuin väkisin niitä luomalla.
Toinen mikä soveltuu avioliittoon onkin sitten sopeutuminen,joskin sellaisissa tapauksessa ei sydän tunne onnea.
Ero onkin paras vaihtoehto mikäli siitä ei kärsi muut kuin kaksi aikuista.
käy niin, että se ei pääty siihen, että tunneyhteys puuttuu.
Jotkut ihmiset saavat toisistaan huonot puolet esiin.
Omalta kohdaltani voin vain todeta, ettei avioliitto koskaan ole ollut mikään päämäärä elämässä eikä välttämättömyys. Näin vain on käynyt, kun ollaan oltu toisillemme sopivat, on ollut seksuaalista vetovoimaa ja halu elää yhdessä perheenä. Semmoinen ajatus mulla on, että miehen ja naisen pitää olla mahdollisimman erillisiä yksilöitä; toinen osaa, saa ja on selvästi mies ja toinen, eli minä, nainen. Silloin kun nämä jutut menee liian limittäin ja päällekkäin syntyy pelkkää sössöä ja riitaa. Toiselle pitää antaa tilaa hengittää ja tajuta, että vapaaehtoisesti tässä ollaan yhdessä. Ei tartte mennä toisen pään sisään ja alkaa kertoa toiselle mitä se nyt juuri ajattelee ja miten sen pitää olla ja elää.
"Usein on varmasti niin, että kumppaniksi on aikanaan valittu sellainen persoona, jonka kanssa tällaista ulottuvuutta ei sitten synnykään."
Miksi ihmeessä on valittu kumppaniksi sellainen ihminen?
Minä ryhdyn parisuhteeseen VASTA kun olen tajunnut, että tämän ihmisen kanssa on tuollainen ulottuvuus. En vain siksi, että olisi kumppani, joka sitten ajan mittaan kolahtaa - tai sitten ei.
Eli olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä ihmisellä on todellakin ongelmia ITSENSÄ kanssa, jos on valmis parisuhteeseen, puhumattakaan avioliitosta, kenen tahansa kanssa.
Nuorena en minä osannut nähdä asioita niin, että olisin absoluuttisesti osannut ottaa valinnassa huomioon kaikki tarvittavat asiat. Jotkut ihmiset ovat minun kaltaisiani ja ovat tehneet virheitä nuoruuden arvioissaan. Ei nyt sentään kenen tahansa kanssa naimisiin, mutta että itsetuntemus ollut ehkä vielä hakusessa ja sen tähden ongelmia.
Enpä sillon 24-vuotiaana ollut kypsä arvioimaan omia tulevia tarpeitani, ja valitsin väärin. Kuinka sitä nuorena osaa olla tyhmä ja muka rakastunut. Kaikki merkit oli jo silloin nähtävissä, mutta silti vaan piti naimisiin mennä ja lapset tehdä, talot ostaa jne. Nyt ei pääse eroon lasten vuoksi, vaikka kuin haluaisi.Ollaan miehen kanssa niin erilaisia ihmisiä kuin vaan voi olla. Kaivamme toisistamme vain huonoimmat puolet esiin.Kumpikaan ei jaksaisi katsella toisen tympeää naamaa. Mitään yhteisiä puheenaiheita ja mielenkiinnon kohteita ei ole. Emme koskaan katso samaa tv-ohjelmaa, ja luemme täysin erilaista kirjallisuutta. Harrastukset ovat aivan eri planeetalta. Minä olen muuttunut, hän on muuttunut. Mistä sen silloin olisi osannut ennustaa?
hyvä ratkaisu, että lakataan kiusaamasta toisiaan ja lähdetään eri teille. Kyllä aikuinen ihminen osaa omassa elämässään näistä asioista päättää enkä minäkään usko siihen, että joku ulkopuolinen vois sanoa mitään eron välttämättömyydestä.
Mä kysyin kerran läheiseltä ystävältäni, että muistaako hän missä vaiheessa heidän liitto muuttui niin vaikeaksi. Hän mietti hetken ja sanoi asetelman olleen selvä jo alusta lähtien. Hän ei vain nuorena miehenä tajunnut mihin sellainen käytös lopulta johtaa. Hän on kiltti, velvollisuudentuntoinen ja joustava ihminen, joka luuli että kun tekee toiselle mieliksi kaikki muuttuu hyväksi. Näin hän sitten yritti yli 20 vuotta ja kaikki muuttui vain vaikeammaksi. Lopulta tuli toppi, kun mitään yhteistä ei enää vaimon kanssa ollut ja puhuivatkin eri kieltä eivätkä ymmärtäneet toisiaan oikein. En minä tiedä mitä tämmöisessäkään tilanteessa ihminen voi muuta tehdä kuin kerätä viimeiset voimansa ja pelastaa loppuelämänsä häipymällä toisen vaikutuspiirin ulottumattomiin.
Eräs ystäväni kimmastui minulle, kun sanoin miehestäni, ettei se vaihtamalla parane.
Hän ei ymmäränyt, että tarkoitan sitä, että mieheni viat ovat niin pieniä ja merkityksettömiä, että en usko että olisi olemassa ketään minulle paremmin sopivaa ihmistä. Hän on minulle paras, joten vaihtamalla ei todellakaan parane...