Mies jäi kiinni seksisuhteesta ja erohan siinä meinasi tulla. Olin järkyttynyt, pettynyt, vihainen ja mitä vielä... Sekamelskan jälkeen pidin eroa ainaoana vaihtoehtona, sitten mies sai pääni käännettyä. Hän tajusi mitä oli tehnyt, mitä oli menettämässä, rukoili minua perumaan eropäätöksen. Ymmräsi miten hyvä meillä oli ollut yhdessä, miten hyvin viihdyimme yhdessä, mitä kaikkea olimme kokeneet. Seksi on aina näytellyt suurta osaa suhteessamme, se on villiä, estotonta ja aktiivista - niin miksi sitten hyppi vieraissa, se onkin toinen juttu, johon en tässä nyt mene. Lupasin yrittää ja voin sanoa, että ei ole kaduttanut. Meidän suhde on vieläkin parempi, olemme tulleet entistä läheisimmiksi mikäli mahdollista, mies on aivan ihana kaikin tavoin, en hänessä aikaisemminkaan paljoa vikoja ole löytänyt.
Annoin anteeksi, koska itse rakastan häntä, en syytellyt häntä, keskustelimme asioista, en epäile enkä urki enkä tarkkaile hänen menojaan tämänkään jälkeen.
Haluan uskoa, että tuo jäi tuohon kertaan. Jos ei, toista kertaa ei anteeksi saa, sen tietää. Sitten minä en enää riitä ja minä en miestäni toisten naisten kanssa jaa. Elän päivän kerrallaan ja nautin tästä uudesta alustamme.
Annoin anteeksi, koska itse rakastan häntä, en syytellyt häntä, keskustelimme asioista, en epäile enkä urki enkä tarkkaile hänen menojaan tämänkään jälkeen.
Haluan uskoa, että tuo jäi tuohon kertaan. Jos ei, toista kertaa ei anteeksi saa, sen tietää. Sitten minä en enää riitä ja minä en miestäni toisten naisten kanssa jaa. Elän päivän kerrallaan ja nautin tästä uudesta alustamme.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ukkos kun kerran petti niin tekee sen toisenkin kerran.sitä ku pääsee vieraan rasian makuun niin pitää saada lisää.lupailla ja vakuutella voi vaikka 24.tuntia vrk.mutta eri asia pitääkö ne.ei kannata luottaa likaa...
Jos pettää, sitten eletään sen mukaan, eli ero tulee, sen hän tietää.
En voi vain kuin toivoa, että oppi tästä kerrasta.
Aina sanotaan, että "kun kerran pettää, aina pettää". Tämä on yhtä totta kuin että kerran rikollinen on aina rikollinen.
Moni rikoksen tekijä uusii rikoksen, mutta ei voida silti sanoa, että kaikki rikoksen tekijät tekisivät rikoksen uudelleen. Mutta toisaalta sanotaanhan sitä myös että "kerran rikollinen, aina rikollinen". Tosin tässä tarkoitetaan pikemmin sitä leimaa, jonka rikos antaa, kuin että pelättäisiin sen uusimista.
ja tyhmä??? Jotkut miehet osaavat muuttua. Joillekkin ihmisille on näköjään tosi vaikea ymmärtää että ihminen voi oppia virheistään. Alkuperäiselle kirjoittajalle haluan sanoa että vaikka täällä monenlaiset kusipäät yrittää kirjotuksillaan väittää että pettäjät ei muutu niin he ovat vaan niitä katkeria kakkosia joista ei todellakaan kannata välittää. Hienoa että olette saaneet suhteenne kuntoon:)
heh, heh...
Hieno asia jos suhde vielä toimii ja pystyt luottamaan mieheesi. Moni täällä yrittää heti saada sinun olosi epävarmaksi mutta luota vain omiin tuntemuksiin.Hyvää alku kesää teille!
en vaan tiedä pystynkö.
En pysty antamaan anteeksi, enkä ikinä unohda.
Suhteesta tiedän liikaakin, siitä on kakkonen pitänyt huolen...tosin valehdellen ja liioitellen, mutta osaa kuitenkin nakertaa.
Mieheni on minulle rakas ja suhteemme pitkä...paljon hyvää ja varsinkin seksi, joka ei ole hässäkästä kärsinyt. En vaan luota mieheeni, enkä arvosta. Kunnioitus hävisi, kun sain selville pitkän suhteen ja näin kakkosen lähettämät märät viestit. Kaikki aika, joka olisi ollut, pitänyt olla minun ja lasten kanssa meni toiselle. Mieheni väittää, ettei ymmärrä mikä hänen arviointikykynsä vei ja miksi hukkasi arvonsa ja meidät?
Nyt mieheni yrittää, tekee kaikkensa. Kestää huudon, syytökset, odottaa pieniäkin hyviä hetkiä ja kaipaa mennyttä, aikaa ennen petosta.
Kakkonenkin taas muisti viestillä, ihmetteli miksi siedän petturi miestä... omituista kauemmin hän petturia sieti... minä sain vasta kuukausien jälkeen tietää.Miksi muuten kakkoset kuvittelevat ettei heitä petetä, että ovat jotain erityistä?
Mieheni rakastaa minua, kyllä minä sen tiedän, mutta jaksanko, onko minusta elämään valheiden jälkeen? Mieheni on kuin unesta herännyt ja uskon ettei ikinä enää, mutta myös minun silmäni ovat auki, uskallanko vielä?
Vaikeinta oli hyväksyä se, että kaikesta huolimatta voisin jäädä tähän liittoon. Nyt olemme rakentaneet suhdettamme uudelleen muutaman vuoden, puolisoni vakuuttaa rakkauttaan ja haluaan elää kanssani. Itse olen kadottanut rakkauteni, toivon sen kuitenkin joskus löytyvän. Kuten sanoit, on vaikeaa uskaltaa elää ihmisen kanssa, jota olet suunnattomasti rakastanut ja joka on sinut rikkonut.
Suhteemme ei enää palaa ennalleen. En koskaan anna anteeksi pettämistä, nyt kylläkin pystyn elämään sen tosiasian kanssa, että puolisoni on malliesimerkki ikäkausikriisissään kipuilevasta ääliöstä - kunnioitukseni katosi. Toisaalta vuosikymmenten yhdessä elettyä elämäämme en voi mitätöidä - se oli onnellista aikaa. Ehkäpä saavutamme senkaltaisen olotilan vielä joskus?
kokee noin samalla tavalla.
Ikäkausikriisissään kipuileva ääliö, juuri sellainen on minullakin. Ulkonäkö on reilusti alle nelikymppisen, vaikka ikä reippaasti yli.
Bilettäminen, silmien vilkkuminen parikymppisen sinkun. Ensimmäisen kerran petti, on itsekin järkyttynyt, ei aikonut pettää, eikä missään tapauksessa halunnut satuttaa minua.
Meillä pettäminen paljastui viime vuoden heinäkuussa, oli kestänyt yhdeksän kuukautta... eikä minulla ollut aavistustakaan. Toki huomasin, että kaikki ei ole kunnossa, olin huolissani mieheni uupumisesta, luulin töiden painavan. Valehteleminen sellaiselle, joka on täysin tottunut luottamaan toiseen, kohta kolmekymmentä vuotta, on helppoa!
Eteenpäin yritetään, äskenkin oli tosi hyvä hetki. Rasitteena sinnikäs kakkonen, joka edelleen vakuuttaa rakkauttaan... hankkisi elämän.
Mieheni rakkaus löytyi, huomasi harhailtuaan, kuinka hyvä on kotona. Oma rakkauteni on täysin hukassa, paljastumisen jälkeen sitä vielä oli, sanoin miehelleni viime kesänä, että kyllä me yhdessä tästä selviämme. Kuitenkin mieheni jatkoi yhteydenpitoa kakkoseen tämän vuoden tammikuulle. Ensin meni aikaa irtipääsyyn, kakkonen oli takaraivossa, sitten mieheni koki, että kakkonen uhkasi, uhkaili perhettä ja minua.
Siksi soitteli, rauhoitteli.
Uskoo , jos haluaa ja kyllähän minä idioottini tunnen liian kiltti, eikä osaa sanoa ei. Mutta edelleen yritän ja jotenkin, ehkä mieheni on jotain oppinut, aika näyttää.
Toivon teille, että löydät vielä kadotetun ja näet miehesi silmistä totuuden ja rakkauden.
Toivon, että vielä joskus voimme luottaa.
Tuttua elettyä elämää. Kun puolisoni oli väsynyt ja kaukainen, olin huolissani ja halusin tukea häntä vaihdevuosissaan ja kovassa työstressissään. Luotin mieheeni kuin kallioon, siispä putosin korkealta ja kovaa!
Minäkin tunsin kriisimme alussa vahvaa rakkautta ja halusin taistella pitkän liittomme puolesta. Voimme kumpikin sekä fyysisesti että psyykkisesti hirveän huonosti. Puolisoni sai vaikeita sydänoireita, itse elin puoli vuotta vahvassa pillerihuumassa. Kun mieheni ei pystynyt henkisesti irtautumaan rakkaudestaan, voimme aina vain huonommin. Lopulta lopetin lääkkeet ja pariterapian ja muutin omaan asuntooni. Se muutto kuoletti minut. Vasta silloin puolisoni pystyi lopullisesti luopumaan rakkaudestaan siihen toiseen - tai oikeastaan kuluivat ne kaksi vuotta, jonka rakastuminen korkeintaan kestää.
Kun kuukauden päästä vähitellen palasin kotiin, olin koko ajan ajolähdössä. Puolisoni pelkäsi minun lähtevän ja minä halusin lähteä. Silloin kotonamme asui vielä kuopuksemme ja esti tietämättään lähtöni. Eihän äiti voi lähteä, palata ja lähteä taas.
Vuosi sitten huomasin eläväni ja nyt pian kolme vuotta elämäämme uudelleen rakennettuamme olen tasapainoinen, eikä tuska iske aina vain uudelleen ja uudelleen. Hyväksyn sen, että mieheni - se ihailtavan älykäs - onkin ihan tavallinen virheitä tekevä ihminen. Haluan myös uskoa, että hän on riittävän älykäs oppiakseen tästä helvetistä, jonka olemme läpikäyneet.
Uskon, että sinäkin selviät ja pystyt rakentamaan elämänne ja itsesi uudelleen. Aikaa se vie, mutta mikäli todella rakastatte toisianne tämä kärsimys kannattaa ja löydätte vielä uudelleen rakkautenne!