onko kenelläkään sellaista kumppania, jolla on huono itsetunto??
Minun kumppanilla on se todella huono, hän epäilee minua kaikesta, nyt hän on laittanut tietsikkaan näppislukon, että näkee kaikki mitä olen kirjoittanut..Missä menee raja??Kun katseeni kääntyy jotain hienoa autoa kohti, hän suuttuu ja sanoo, että katsoit kuitenkin sitä ajajaa, joka sattui olemaan mies. Itse hän latailee netistä kaikkien kauniiden naisten kuvia ja katselee pornoa...mutta mä en saa tehdä mitään...Aina kun tapellaan, niin hän syyttää minua kaikesta. Jos hän tekee sillä hetkellä jotain väärin, syyttää silti aina minua, kun sanoo, että "kun sinä silloin ja silloin kauan sitten teit niin...ym" eli hakee vanhoja asioita taas uudelleen.. Viimeksi hän syytti minua, että olen pilannut hänen elämän, kun olen antanut hänen rakastua minuun...aikamoista. Kamalaa elää sellaisen kanssa, jonka kanssa ei voi olla täysin oma itsensä, kun tarvii aina miettiä mitä sanoo, ja että suuttuukohan se tuostakin. HErmoheikko kun hän onkin.. Mitä pitäisi tehdä? erota vai yrittää jatkaa...? en kuitenkaan ole edes varma rakastanko häntä....??kertokaa omia kokemuksia
Minun kumppanilla on se todella huono, hän epäilee minua kaikesta, nyt hän on laittanut tietsikkaan näppislukon, että näkee kaikki mitä olen kirjoittanut..Missä menee raja??Kun katseeni kääntyy jotain hienoa autoa kohti, hän suuttuu ja sanoo, että katsoit kuitenkin sitä ajajaa, joka sattui olemaan mies. Itse hän latailee netistä kaikkien kauniiden naisten kuvia ja katselee pornoa...mutta mä en saa tehdä mitään...Aina kun tapellaan, niin hän syyttää minua kaikesta. Jos hän tekee sillä hetkellä jotain väärin, syyttää silti aina minua, kun sanoo, että "kun sinä silloin ja silloin kauan sitten teit niin...ym" eli hakee vanhoja asioita taas uudelleen.. Viimeksi hän syytti minua, että olen pilannut hänen elämän, kun olen antanut hänen rakastua minuun...aikamoista. Kamalaa elää sellaisen kanssa, jonka kanssa ei voi olla täysin oma itsensä, kun tarvii aina miettiä mitä sanoo, ja että suuttuukohan se tuostakin. HErmoheikko kun hän onkin.. Mitä pitäisi tehdä? erota vai yrittää jatkaa...? en kuitenkaan ole edes varma rakastanko häntä....??kertokaa omia kokemuksia
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tuo mee jo vähä yli? Miulla ois sietokyky menny kyl kokonaan. Mie en alkuunkaan tykkää tollasest kyttäämisestä. Teil ei iha selkeesti luottopelaa. Ilma luottamusta on huono elää yhessä. Mie oisin tuollasen miehen jättäny jo aikoja sitten.. Mix ootte viel yhessä? Vaikka toista kuin rakastaa ni kaikkee ei tartte kuitekaa kestää. Oikeesti siis.
Kyllä minäkin olisin lähtenyt ajat sitten...
sanoo nainen joka eli 2vuotta miehen kanssa joka löi.
Se on tosi hankalaa sanoa täältä katsoen yhtikäs mitään.
Minä ja moni muukin varmasti tietää kuinka hankalaa on lähteä huonosta suhteesta mitä se sinulle ihan selvästi on.
Tuo on henkistä väkivaltaa.Hän alentaa sinua koko ajan ja koittaa polkea sinut alas.
Älä lannistu vaan kerää oikeasti tavarasi ja lähde.
Tuo on ns.hullua mustasukkaisuutta.
Jonain kauniina päivänä tilanne voi myös kärjistyä myös siihen että tulee nyrkki päin kasvoja.
Lähde kun vielä voit.
Tää mun entinen suhteeni oli juuri tuollaista...mihinkään ei uskaltanut katsoa kun katselin kuulemma muita miehiä,kaikki postini piti kytätä,veti jotain ikivanhoja asioita mukaan riitoihin,kaikki mitä sanoin piti valmiiksi miettiä tarkkaan ettei taas tarvinut alkaa tappelemaan.
Sitten se kaunis päivä koitti minulle ja helvettini alkoi siitä josta on jo nelisen vuotta aikaa ja siltikään en vieläkään osaa luottaa muihin miehiin.
Sinulla on elämä edessäsi...tartu tilaisuuteen ja lähde katselemaan maailmaa.
Maailma on pullollaan hienoja miehiä jotka osaavat arvostaa sinua ja itseään.
Sinun ei oikeasti tarvitse tuota paskaa kestää...Onnea ja aurinkoita kesää:)
Täällä kans tuollaisesta tapauksesta kokemusta omaava. Kolme vuotta helvettiä. Kolme vuotta JOKA ikinen päivä itkua ja tappelua. Ystäväni kaikkosivat ympäriltäni, kukaan ei käynyt enää luonani. Ja ketään ei saanut käydä. En voinut puhua kenenkään kanssa, etenkään miespuolisten. En voinut edes katsoa mitään enkä ketään päin, kun heti vokottelin miehiä. Kengittäjä, isovatsainen, naimissa oleva vanha mies, sitäkin hän epäili: "Mitähän teki siellä tallissa teitte".
Aivan jotain hirveää. Suhteessa myös fyysistä väkivaltaa. Molemmin puolin. En kiellä, ettenkö itsekin annellut tulemaan, kun muhun kerta kosketaan. Okei, tein väärin.. Olisi pitänyt kääntää vain toinenkin poski.
Kuvittelin, että rakastimme toisiamme. Toinen osapuoli sanoi, että viha ja rakkaus kulkee käsikädessä. Todella naurettava sanonta, kun näin jälkikäteen miettii. Huomasin myös jälkikäteen, että ei kyse ollut rakkaudesta. Oli vaan tottunut toisen olemassa oloon, ja että se oli paikalla. Ei tuollaisessa voi olla enää rakkautta.
Lähde sinä vielä kun voit.. Ei koskaan tiedä miten pitkälle tuo menee.. Rakasta itseäsi niin paljon, että haluat itsellesi vain parasta, etkä anna tuollaisen kohdella itseäsi noin. Lähde pois.. Itsesi tähden!
Voimia sinulle, niitä sinä tarvitset, että pääset repimään itsesi irti. Se kirpaisee vain kerran, mutta pienempi tuska se on, kuin tuskaa eteenpäin kenties jopa vuosia.
Älä missään nimessä jää suhteeseen jos ei lapsia ole ja olette vielä avoliitossa.ELi se on nyt helpompaa kuin se olisi jos antaisit asian jatkua.Miehelläsi on varmaan omia ongelmia niinkuin arvelit.Et voi häntä parantaa.Ehdottaisin kahta vaihtoehtoa:eroa tai parempi vaihtoehto:hakeutukaa terapiaan joko yhdessä tai hän yksin.Muutosta asiaan itsestään on turha odottaa,ikävä kyllä.
Tiedän tunteen, eikä se todellakaan ole mukavaa. Henkistä väkivaltaa, vaikka yritin ajatella, että "eihän se toinen sitä tahallaan tee, hänhän rakastaa minua..". Erosin 4 vuotta kestäneestä suhteesta pitkälti, juuri sen paineen vuoksi, jota tälläinen alistaminen loi. Loppuvaiheessa suhdetta yritin vain miellyttää, lakaista kaiken maton alle, etten vain loukannut toista.
Sain itse kuulla suhteen alkuaikoina, kuinka "helppo" nainen olin ollut, koska menin hänen kanssaan sänkyyn toisien treffien jälkeen. Omasta mielestäni taas menin hänen kanssaa sänkyyn, koska luulin löytäneeni sen oikean. Ja sillä jätkällä oli vielä ongelmia itsetuntonsa lisäksi seisokissaan.. Hän suuttui myös aina kun sanallakin mainitsin elämästäni ennen häntä. Hän ei ymmärtänyt, että myös minulla on ollut elämää ennen häntä. Näitä juttuja sattui niin lukuisia, että loppujen lopuksi mietin hänen kauttaan, kuinka minun tulisi käyttäytyä. Tuntemani miespuolisen kaverinikin kuoleman hän kuittasi suuttumalla, ja sillä että olen pitänyt hänen selkänsä takana yhteyttä muihin miehiin. Vaikka tuskin edes koskaan näimme.. Itse hän kuitenkin sai tavata lapsuuden naispuolisia kavereitaan, eikä siinä muka ollut mitään pahaa..
No, joo.. Tulipas sekava kirjoitus. Olen onnellinen, että lähdin suhteesta, olin yksinäinen, onneton, enkä elänyt omaa elämääni. Elin mieheni elämää ja pyrin mukautumaan siihen, unohtamalla omat tarpeeni. Rakastin kyllä häntä ja haluan uskoa, että hänkin rakati minua, mutta nyt olen kuitenkin onnellinen suhteessani, jossa voin olla oma itseni. :)
Me ollaan nyt seurusteltu oikeastaan kohta vaan 1 vuosi, ja nyt näyttää jo näin heikolta. Mitä tämä alistaminen sinulle aiheutti?
Ja minkä ikäinen tämä miehesi oli? minullakin on nyt 3 vuotta nuorempi, eli 19 ja olen hänen ensimmäinen tyttöystävä. Minulla on ollut ennenkin poikaystäviä, mutta hän ei halua tietää niistä mitään. Ei mitään minun entisestä elämästä. Minulla ei siis olisi saanut olla hauskaa ennen häntä,minun olisi pitänyt ajatella että hän teki minun elämästäni onnellisen, mikä ei pidä paikkaansa, mutta hänen kohdallaan kuulemma kyllä. Eikä todellakaan miespuolisia kavereita saa olla, hyvä jos moi saa sanoa, mutta siitäkin jo suututaan, vaikka kaveri olisi mua 40 vuotta vanhempi. sairasta. et ole siis katunut lähtöäsi koskaan??
No toi on kyllä kaikkea muuta kuin huonoa itsetuntoa. Kuulostaa sairaalta ihmiseltä, enpä usko että tuollaisen kanssa kannattaa toivoa normaalia ihmissuhdetta..
kuulu normaaliin parisuhteeseen. Avopuolisollasi taitaa olla jotakin muuta kuin huono itsetunto. Kannattaa yrittää keskustella asiasta hänen kanssaan, jos se auttaisi. Yritä ainakin parhaasi, jos keskustelu ei onnistu hänen kanssaan, niin kannattaa miettiä kahteen kertaan kannattaako suhdetta jatkaa.
Ei tollasta oo olemassa. Naura itellesi!
Ojenna vaan sille pistooli kouraan ja sano etta saunan taakse pääsee tuolta päin ;)
Jos avokillasi olisi huono itsetunto, hän ei syyttelisi sinua joka asiasta, vaan olisi hiljaa.
Sinun miehesi on narsistin alku. Katsohan esim. täältä:
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
Minäkin joskus seurustelin sellaisen miehen kanssa. Usein vieläkin mietin helpottuneena, että tajusin viimein lähteä!! Se aika oli jälkeenpäin ajateltuna aivan hirvittävää. Kauhea riita oli heti pystyssä, jos vaikka kaupassa käydessämme tervehdin jotain miespuolista tuttavaa. Joka asiassa hänen mielestään muhi joku taka-ajatus.
Poissa ollessani poikaystäväni penkoi asuntoni, luki vanhat päiväkirjani, sähköpostini yms. Ja aina sain kuulla olevani kamala ja epäluotettava ihminen. Myös oma itsetuntoni kärsi ja monet ystävät kaikkosivat. Jopa ammatinvalintaani hän yritti vaikuttaa, koska hän ei missään tapauksessa voinut hyväksyä hakeutumistani miesvaltaiselle alalle töihin. Se oli niitä viimeisiä niittejä, jolloin tajusin, että suhde ei todellakaan voi toimia.
Seuraava poikaystäväni ei ollut niin epäluuloinen, mutta petti minua. Sen jälkeen myös minun oli todella vaikea luottaa miehiin.
Nykyisen mieheni suhteen olinkin melko epäluuloinen. Tenttasin häntä kaikista hänen naistuttavistaan yms. Lisäksi minusta tuntui jopa oudolta, kun hän ei vahtinutkaan tekemisiäni tai ollut mustasukkainen minusta. Onneksi ymmärsin, että olin vajoamassa exieni tasolle. Tajusin, miten ihanaa on, kun mieheni oikeasti luottaa minuun! Saan tehdä sitä työtä mitä haluan, harrastaa ja tavata ihmisiä ilman, että jatkuvasti tarvitsisi pelätä toisen reaktiota.
olen oppinut myös itse luottamaan häneen täysin, ja nyt ymmärrän miten tärkeä asia luottamus on.
Ilman sitä ei olisi mitään.
Joo, EI oo tervettä! Vai että näppislukko!? Tuohan loukkaa jo YKSITYISYYTTÄ! Sano äijällesi, että tuollainen vakoilu on samaa kuin kirjesalaisuuden rikkominen!
Ja heivaa se muutenkin!
on kuin olisin lukenut omaa viestiäni.oma mieheni on myös erittäin huonolla itsetunolla varustettu tapaus.jos olen jossain käymässä,soittelee jatkuvasti,aivan kuin varmistelisi missä olen.olen saanut hänet pettämisestä kiinni pari kertaa.varmaan pönkittää huonoa itsetuntoaan "valloituksillaan"!naurettavaa!!olenkin tässä suunnittelemassa/valmistelemassa muuttoa omaan elämään!paetkaa hoonolla itsetunnolla varustettuja miehiä naiset,ansaitsette parempaa!!
Voi luoja kuinka tutulta kuullostaa..itse seurustelin samanlaisen sekopään kanssa ja kattelin menoa vajaan vuoden verran. Olin suhteesta aivan rikki ja tosi helpottunut kun viimein pääs siitä irrottautuun! Kundikaverisi ei pelkästään kärsi huonosta itsetunnosta vaan lisäksi (ja vielä enemmässä määrin) persoonallisuushäiriöstä eli mielenterveydellisistä ongelmista. Hän EI tule tuosta muuttumaan etkä sinä pysty häntä auttamaan..raaka totuus. Omassa suhteessani oli samat piirteet kuin sinullakin, lisäksi hän yritti kontrolloida elämääni täysin, eristää ystävistäni ja epäili jopa että ystävieni miesten kanssa minulla on suhde..meno menee oikeesti vain hullummaksi mitä pidempään siinä suhteessa olet! Mieti oikeesti mitä elämältäs/parisuhteelta haluat..tunnetko nyt olevasi rakastettu, arvostettu, turvallisessa suhteessa ja vapaasti oma itsesi..onnellinen? Ja jos päätät jättää hänet (mitä toivon hartaasti oman mielenterveytesi kannalta), niin pysy vahvana! Hän tulee takuuvarmasti heittäytymään marttyyriks, reppanaks ja syyllistämään sua erosta. Ja jos et vedä välejä poikki kokonaan niin koittaa jälkeen päin "ystävänäkin" hallita sun elämää. Nyt on täydellinen ajotus heivata se skitso pihalle ja kirmata kesälaitumille ja nauttia vapaudesta ja ihanasta kesästä!=) Tsemppiä ja voimia sulle!
Mikä sinut sai pysymään siinä suhteessa niinkin kauan? asuitteko yhdessä? Me ollaan asuttu, ja se onkin ainoa syy miksi olen näinkin kauan jaksanut olla suhteessa.
Onko siitä mitään mahdollisuutta parantua, ajatellen hänen omaa elämäänsä, oppiiko hän tästä suhteesta,ja virheistään siitä vai jatkuuko sama meno?
En ole onnellinen, täytyy koko ajan miettiä mitä sanoo, ettei hän suutu taas. hän en inspiroi minua ollenkaan, vaan on aina vaan mökö-mökö tuulella. Alistaa minua, ei halua että kukaan muu tykkäisi minusta ollenkaan. Ja siitä hän on oikeastaan kateellinen...koska minulla on kohtalainen itsetunto..Viimeksi juttelin työkaverin kanssa n.5 min paikassa missä miehenkin oli, hän suuttui ja sanoi, että jos mä tulen tänne hänen kanssaan, niin mun pitää olla koko ajan hänen kanssaan. EN saa jutella kenellekään muulle..onko se oikein vai mitä? Nyt hän syyttää omasta mustasukkaisuudesta minua, kun en sano hänelle tarpeeksi usein että rakastan häntä...
Toivon sydämestäni ettet tee samaa virhettä kuin me muut ollaan tehty, että jäätiin monta vuotta suhteeseen luulemaan että toinen voisi parantua ja muuttua. Ihminen ei muutu ja yleensä nuo personallisuushäiriöt ei parane ja tuollainen mies etsii aina uuden "uhrin" kun entinen lähtee. Minä tein sen virheen että en vuodessa uskonut vaan jäin suhteeseen kun kuvittelin että mies vielä muuttuu, mutta ei se muuttunut 3 vuodessa kuin vain pahempaan suuntaan. Sitten tajusin lähteä ja jättää mies, kun se kävi käsiksi. Ei ollut siis käynyt käsiksi ennen sitä kolmea vuotta. Asiat oli menossa koko ajan huonompaan suuntaan ja mustasukkaisuus vaan paheni, mies kyttäsi jokaista sanaanikin.
Lapsellinen ja typerä tyyppi. Ei hän omista sinua eikä hänellä ole oikeutta määräillä jokaista liikettäsi. Exässäni oli hiukan samoja piirteitä, yritti nujertaa minut ja sanoi mm, että kukapa muu minusta välittäisi, jos ei hän. En vain alistunut enkä suostunut siihen ja siitä sitten syntyikin aina riitoja.
Tapailin tänä vuonna muutaman kerran yhtä miestä ja kun hän alkoi osoittaa oireita että yrittää määräillä sanomisiani ja muutenkin liikaa, lopetin koko touhun ennen kuin menee yhtään pahemmaksi.
Kaiken takana on huono itsetunto ja pelko jostain. Todella monen käsittämättömän teon ja toiminnan takana on pelko - se löytyy sieltä kun kaivelee tarpeeksi.
Älä anna sen syytellä sua. Lopetat sen touhun heti siihen. Sanot kerran ja kovin, että nyt loppui tuo syyttely ja että jos ei anna sun olla kuka olet, niin painukoon sitten muualle syyttelemään toisia syyttömiä.
Sano sille, että tuo jatkuva syyttely on todella loukkaavaa. Se saa loppua nyt tai sitten toinen saa lähteä kävelemään.
Tässä sun täytyy olla tiukkana... muutoin oma elämäsi menee pilalle.
EI ollut minulla paljoa varaa kuulemma sitä ulos heittää..Hän heitti sitten minut, vaikka maksettiin vuokrakin yhdessä...Oliko se teidän mielestä oikein?? HÄnen nimi luki vuokrasopimuksessa, mutta molemmat maksoivat ja molempien nimi oli ovessa.
Ikävä kyllä hänellä on oikeus "heittää" sinut pihalle, koska hän on asunnon haltija nimen ollessa vuokrasopimuksessa.
Voimia sinulle, luultavasti hän teki vain sinulle palveluksen, huomaat pian..
että huonon suhteen loputtua voi seuraava suhde olla se paras mahdollinen...niin mulla kävi...
Tämä sinun seuraava mies oli? oliko rauhallisempi vai mitä...? Ja kuinka kauan meni, että otit seuraavan kumppanin?
Nyt tämä minun entiseni on jo löytänyt seuraavan "uhrin" kertoi, että ei pääse minusta yli, ellei saa jotain uutta naista..ei sekään välttämättä ole ihan tervettä uuden suhteen aloitusta, jos ei ole vielä päässyt entisestä ylitse. Vai onko?
tuli todella nopsaan..vähän puskan takaa oikeastaan. minulle ero alkoi olla jo helpotus, eli itkut oli itketty ennen eroa..oikeastaan vaan odotin, että äijä lähtee, koska sillä oli ollut jo pitkään toinen nainen.
löysin nykyisen miehen vain parin kuukauden päästä erosta. tarkoitus ei ollut miestä ottaa muutamaan vuoteen...heh..näin olin päättänyt, mutta se vaan tuli mun elämään ja tajusin, että on juuri sellanen jonka haluan.
oli meillä alkuun sellasta rauhallista, kun molemmat eronneet vasta ja vielä yh:ta molemmat..MUTTA MITÄÄN LOHTUJA EI OLTU TOISILLEMME KOSKAAN.
No, nyt viisi vuotta yhessä ja mentiin naimsiin 29.6..
Ihannetilanne...
Kaikki eivät välttämättä löydä ketään... Minäkin luulin löytäneeni yhden vähän eron jälkeen, ei minullakaan ollut tarkoitus, mutta loppujen lopuksi olisi ollut parempi kun olisi jäänyt väliin. Pitikin mennä ottamaan turpiinsa vielä silläkin tavalla. Kohdalle osui varsinainen luikero-huijari. Nyt totuttelen olemaan onnellinen yksin ja hyväksymään tilanteen. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Olisihan se kuitenkin mukava nukkua jonkun kanssa ja tehdä kaikkea hauskaa jonkun kanssa, välittää jostain toisesta joka välittäisi minusta. Mistään "suuresta rakkaudesta" en todellakaan unelmoi, vaan ihan pienetkin tunteet riittää.
Varoituksen sana, minulla oli tuollainen mies, joka muuttui hirviöksi muutamassa vuodessa... Onneksi erosimme sitten.
kumppanisi on narsisti.jos haluat pelastua, juokse!katso, google ja narsistien ominaisuudet.
nykypäivänä on aika paljon näitä luonnehäiriöisiä ihmisiä..joitakin ei opi tuntemaan,ehkä koskaan..sit mene ja tiedä,kun on hynttyyt pistetty yhteen rupee kaikki muuttumaan , ja vielä pahempaan suuntaan..maksatetaan kaikki toisella, käyttäytyy kuin pirttihirmu tai yritetään muokata toista mieleisekseen..ni ei tee mieli toiste mennä avo/ avioliittoon..ennemmin elää yksin,oikeesti...
Toi on NIIIIIIIN totta..täällä saman kokenut!!
Miksi ihmeessä edes olet hänen kanssaan? Pelkäätkö olla yksin? Millä oikeudella hän mielestään tekee noita asioita? Onko tietokone hänen vai millä valtuuksilla hän valvoo sinun käyttöäsi? Oletko hänen mielestään hänen omaisuuttaan, entä omasta mielestäsi?
Hän tekee tuota niin kauan kuin suostut siihen ja elämä jatkuu tuollaisena niin kauan kuin annat sen tapahtua. Oma valintasi, turha valittaa, mikset lähde?
Eräs ystävä sanoi minulle juuri noin kun kerroin hänelle elämäääni muutama vuosi sitten. Oma valinta, turha valittaa, miksen lähde. Puolustelin, että minulla ei riitä voimat järjestää elämääni uusiksi ja helppohan hänen on sanoa. Mutta siinä vaiheessa, kun aloin ajatella, että MIKÄ TAHANSA on parempi kuin se mikä on, aloin muuttaa asioita vähän kerrallaan. Raskasta se oli ja kesti monta vuotta, mutta nyt kaikki on ohi, järjestyksessä ja kaikki ovat tyytyväisiä, exä, minä, lapset.
Usein puolustellaan, että "lasten takia" pitäisi vielä sitä ja tätä. Mutta ei, se on tasan päinvastoin. Varsinkin lasten takia pitäisi lähteä ja äkkiä. He kärsivät eniten. Silloin kun kuvioon kuuluu lapsia. Mutta myös ihan oman itsesi takia. Kenen elämää ja kenen ehdoilla elät?