Olen

Olen hoikka, mutta muodokas (rinnat 75D), pitkäsäärinen, kauniskasvoinen, pitkähiuksinen brunette. Peppu on kiinteä ja muodokkaan pysty. Muistutan Janina Frostellia, mutta olen pari vuotta häntä nuorempi. Lisäksi olen akateeminen, älykäs ja hyvässä asemassa työelämässä. Talous on kunnossa. Huumorintajua löytyy rutkasti, kuten myös jonkinverran temperamenttia ja tulisuutta. Muutenkin olen mukava ja empaattinen ihminen. Leuhkakaan en ole. Miehet pyörivät ympärillä mutta aina jossain vaiheessa paljastuu, että miehellä onkin jo kotona vaimo odottamassa. Sinkkumiehet, jos heitä enää edes on, eivät ilmeisesti edes uskalla lähestyä minua. Eli elän loppuelämäni yksin kissan kanssa, näivettyen seksin ja rakkauden kaipuuseeni. Halusin vaan kertoa miten huonosti asiani ovat. Kiitos että jaksoit kuunnella.
111035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kyllä se siitä. kissat on ihan mukavia.

Äänestä

liian empaattinen ja tyhmä, kannattaa pienentää rintoja ja värjätä hiukset.

Sitäpaitsi kirjoituksesi oli täysi provo.

Kelatkaa tätä jengiä.

Äänestä
  • et voi olla tosissasi?kun pidät naiselisista asioista esim. vaatteet, laukut, parfyymit, alusasut
    et ajattele että saisit miesten tai naisten huomiota.
    ajattele kun ei missään muualla kuin suomessa, saa nainen myös toisilta naisilta epämiellyttävää kohtelua.
    joo on naisia jotka eivät niin paljoa ole kiinnostuneita ulkonäöstään, enkä minä heitä siitä tuomitse, mutta miksi meidät aina yritetään lokeroida,en tosiaankaan ajattele aamuisin että pukeudun ainoastaan miehiä varten, enkä ole mitenkään innoissani siitä huomiosta mitä saan.
    jotenkin ällötää, pitääkö naisen olla mahdolliseman huomiota herättämättä ja antautua "ihannemiehelle tai muuten saat heidän vihat niskaasi.Toisaalta voin sanoa että monet "ihannemiehet häipyy ja suuttuvat kun eivät saa pyydykseen. eli tämä vaan kertoo siitä, mitä he olivat hakemassa ja naisen arvo on siinä.minäkö kylmäkiskoinen? hah, hah mielummin yksin.

    Äänestä

Mitäs sitten, elä ja nauti elämästä. Olet terve, elämän hyvin kohdelema, perusasiat kunnossa.Hyvä perhetausta, läheisiä, sisaruksia, ystäviä. Eläimiltä saat uskollisinta rakkautta mitä maan päällä kantaa(itsekin lemmikin omistaja). Ei huolta ei häivää. Sama täällä. Tiedätkö mitä, Seksin puuteeseen auttaa hyvät apuvälineet, joilla muuten voit mukavasti piristää tulevaa suhdettasi myöhemmin.Kyllä se rakkaus kohtaa vielä sinutkin, kuten meidät kaikki joskus. Ihana lämmin kesä tiedossa.Hymyile, katso ihmisiä silmiin, ole ystävällinen, anna hiustesi hulmuta. Pian muutkin huomaavat, että sinun kanssasi olisi ehkä mukava olla. Terveisin elämästään nautinnon yksinkin löytänyt vastaava itseään arvostava nainen.

Äänestä

mitä etsit ja mistä? varmasti saat yhdenyön seuraa baarista, mutta jos haluat rakastavan ja pitkäaikaisen suhteen, pidä sydämmesi ja silmäsi auki ja etsi seuraa työpaikalta, harrastuksista, taaphtumista... kannattaa myös hyväksyä muitakin kuin pahimpia adoniksia sillä heillä nyt tuntuu usein olevan ongelmia sitoutumisen kanssa.

Äänestä

No onpas sulla asiat huonosti! Ihan itku tuli.

Äänestä

olet tuollainen niin hae mies itelles. Muutako haet! Ei siinä voi valitella

Äänestä

Kuules,
tuo on naisen käsitys ihannenaisesta. Miehillä on toisenlainen ihanne, johon älykäs, koulutettu ja pärjäävä nainen ei mahdu. Sinun pitäisi olla tyhmempi, köyhempi, heikommalla itsetunnolla varustettu. Sitten D-kupeistasi olisi hyötyä miesmarkkinoilla. En sano tätä mitenkään kitkeränä, itselläni on C-kupit, eikä niistä ole apua koska olen älykäs. Se on se merkittävin haitta.
Mutta jos tykkäisin naisista, olisit kyllä ihanne :)
t. Tosinainen

Äänestä
  • On tosiaan usein käynyt niin, että mies ensin innostuu ulkonäöstäni, mutta kun huomaa että sen lisäksi löytyy aika paljon muuta, pelästyy ja katoaa. Luulin ennen että miehet haluaisivat tasaveroisen kumppanin mutta oikeasti etsivätkin vain kaunista, heitä ylöspäin katsovaa koristetta. Miten niin monella miehellä ei itsetunto riitä muuhun? Lesbonaisilla tuntuu olevan paljon enemmän munaa, on nimittäin muutama nainenkin yrittänyt iskeä. Harmi vaan että olen umpihetero. t. Alkuperäinen

    Äänestä

Olen huomannut samaa, nätti naama ja vielä jos älyä löytyy, on miehet nopeasti karkusella. Mutta ei pidä luovuttaa, kuinka usein itse olet tehnyt aloitteen? koska itse olet etsinyt mielenkiintoisen ihmisen ja pistänyt kaiken peliin?

Ja se täytyy sanoa, että jotkut naiset tulevat kauneudesta ja älykkyydestään ylpeiksi, ja miehet ovat varmasti kokeneet monenlaisia pakkeja ja loukkaantumisia. Eivät hekään ehkä aina halua olla niitä jotka torjutaan.

Itse olen vielä hieman epävarma, siksi saatan vaikuttaa alussa kylmältä, vaikka olen kaukana siitä. Mutta kyllä myös tajuan, että miehet arvostavat älyä ja kauneutta siinä missä naisetkin, riippuen siitä mitä ovat hakemassa. Pitää vain uskaltaa myös itse yrittää. Ei se sitä tarkoita että kun on paketti kunnossa, niin istutaan alas ja odotellaan että kuka tulee korjaamaan sadon. Nauti elämästä ja ota riskejä.

Äänestä
  • Itse olen myös huomannut, että kauneus pelottaa miehiä. Ravintoloista samanlaisia kokemuksia kuin ap:lla eli varatut ukkomiehet lähestyvät hanakasti ja ehdottelevat seksiseuraa, mutta ne hiljaisemmat ja ujommat, ja ehkä vakavammin liikkeellä olevat, eivät uskalla lähestyä. Ja loppuillasta näenkin heidät sitten jo tanssimassa jonkun toisen kanssa... Mutta oma-aloitteisuus kannattaa!! Itselläni kaikki vakavammat seurustelusuhteet ovat alkaneet, kun olen itse tehnyt aloitteen. Jotkut miehet eivät tykkää naisen tekemästä aloitteesta, vaan haluavat itse olla "saalistajia", joten pakkeihinkin tulee varautua. Mutta enemmän on niitä jotka ilahtuvat myönteisesti ja lähtevät treffeille pyydettäessä. Joten ei muuta kuin toimimaan. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihannenainen! kirjoitti:

Olen hoikka, mutta muodokas (rinnat 75D), pitkäsäärinen, kauniskasvoinen, pitkähiuksinen brunette. Peppu on kiinteä ja muodokkaan pysty. Muistutan Janina Frostellia, mutta olen pari vuotta häntä nuorempi. Lisäksi olen akateeminen, älykäs ja hyvässä asemassa työelämässä. Talous on kunnossa. Huumorintajua löytyy rutkasti, kuten myös jonkinverran temperamenttia ja tulisuutta. Muutenkin olen mukava ja empaattinen ihminen. Leuhkakaan en ole. Miehet pyörivät ympärillä mutta aina jossain vaiheessa paljastuu, että miehellä onkin jo kotona vaimo odottamassa. Sinkkumiehet, jos heitä enää edes on, eivät ilmeisesti edes uskalla lähestyä minua. Eli elän loppuelämäni yksin kissan kanssa, näivettyen seksin ja rakkauden kaipuuseeni. Halusin vaan kertoa miten huonosti asiani ovat. Kiitos että jaksoit kuunnella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu