olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa reilu kaksi vuotta (mielestäni melko onnellisesti) ja olemme muutaman kerran puhuneet jo kihloihin menemisestä. mutta viime aikoina olen alkanut miettiä olenko sittenkään löytänyt itselleni sitä "oikeaa". poikaystäväni on todella ihana ja rakastamme toisiamme. mutta jos menisin naimisiin hänen kanssaan, saattaisin päätyä maatilan emännäksi enkä tunne olevani kykeneväinen sellaiseen elämään. poikaystäväni ei ole vielä päättänyt jatkaako tilaa mutta en voi sitä häneltä kieltääkään.
ongelma on lähinnä se, että kaiken lisäksi olen ihastunut toiseen. pelkään kuitenkin että jos jätän nykyisen poikaystäväni, saan vaihdossa huonomman. pitäisikö odottaa kunnes poikaystäväni päättää tulevaisuudestaan ja vasta sitten mahdollisesti lähteä kävelemään? jos jätän hänet niin paluuta ei ole. mikä siis avuksi?
ongelma on lähinnä se, että kaiken lisäksi olen ihastunut toiseen. pelkään kuitenkin että jos jätän nykyisen poikaystäväni, saan vaihdossa huonomman. pitäisikö odottaa kunnes poikaystäväni päättää tulevaisuudestaan ja vasta sitten mahdollisesti lähteä kävelemään? jos jätän hänet niin paluuta ei ole. mikä siis avuksi?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos olet hyvä ottamaan suihin niin saat hyvän mihen savosta !
se, että jos olet oikeasti rakastunut IHMISEEN, niin imago maatalon emäntänä voi musertaa RAKKAUDEN. Mietihän nyt tykönäsi, rakastatko loppujen lopuksi vain itseäsi ja haluat leikitellä muiden tunteilla. Loppujen lopuksi voit löytää itsesi molemman "ehdokkaasi" hylkäämänä ja soittelet lehdellä lopun ikäsi. Henkisesti tarvitset kasvua roimasti, sillä rakkaus ei katso...
kuin voisi ensin ajatella. Tuo ei ole pelkästään "imagokysymys". Asetelman voisi ajatella myös tosin: Jos mies on rakastunut, miksei hän voisi jättää maatilaa ja alkaa uuden elämän uudella tavalla?
Itse en voisi harkita muuttoa maalle. Minulla on kaikki mahdolliset allergiat, joihin siellä altistuisin. Mitä voi tehdä emäntä, joka ei kykene hengittämään navetassa eikä heinäpellolla?
Lisäksi minulla on kaupungissa laaja ystäväpiiri. Koska voisin tavata heitä jos asuisin jossain kaukana korvessa?
Tuttavani mies lähti Saksaan töihin ja he erosivat. Kysyin miksi. Siksi, kun nainen ei halunnut muuttaa Saksaan. Mietin, että olipa siinäkin syy, ihan hölmö, koska itse olisin voinut muuttaa sinne. Tarkemmin ajatellen jos mieheni haluaisi muuttaa vaikkapa Koillis-Lappiin, kauas kaikesta, ihmisistä, autoista, ratikoista... en haluaisi muuttaa. Todennäköisesti parinkymmenvuoden suhteemme päättyisi, ellemme pääsisi muuhun ratkaisuun.
Että tällainen juttu.
Jotkut eivät viihdy maalla ja jotkut toiset eivät viihdy kaupungissa. Elämäntapakysymys ja arvomaailmakysymys, joka on otettava huomioon hyvinkin tarkkaan siinä vaiheessa, kun suunnitellaan, onko sitä yhteistä tulevaisuutta vaiko eikö.
On tietysti myös henkilöitä, joille sillä ympäristöllä ei ole niin suurta väliä, mutta kokemusteni mukaan valtaosa on juuri niinkuin sinä ja minä; vain toinen vaihtoehto tulee kysymykseen. Muuten vaikka kuinka hyvin toimiva suhde kaatuu auttamatta ennemmin tai myöhemmin siihen, jos jompikumpi joutuu elämään itselleen vastenmielisissä olosuhteissa. Kokemusta on - viiden vuoden avosuhde loppui, kun minusta ei tullut kaupunkilaista ja sittemmin vielä pidempi avio lopahti siihen, että ex-vaimostani ei tullut maalaista.
Kyllä se on vaan parasta katsella seuransa kaltaistensa parista.
On henkilöitä, joille on aivan sama asuvatko maalla vai kaupungissa, heillä ei ole hätää, vain paremmat kumppaninvalintamahdollisuudet :).
Vaikein tilanne on silloin, kun ollaan oltu vuosia yhdessä ja vain toiselle tulee halu muuttaa aivan toisenlaiseen ympäristöön. Se on vaikeaa.
Enkä tietenkään ole kade kaupunkilaisille... pikkuhiljaa vaan totuttelen sinkkuelämään pysyvänä elämäntapana.
On tuo muuttointo varmaankin ihan juuri noin. Harvemmin vaan taitaa iskeä pelkkä muuttohalu, vaan se liittyy muuhunkin ajattelumallien muutokseen. Paha mennä sanomaan, kun itse käänsin kelkkaani aika lahjakkaasti tuon edellä kertomieni suhteiden välimaastossa. Ihan rikastuttava elämänkokemushan se oli käydä kokeilemassa kaupunkielämää ja palata sitten juurilleen. Nyt ei tarvitse arvailla, kun tietää.
Olenpa onnellisessa asemassa, koska minulle ei ole mikään ongelma se, missä asuisin. Ainoa tärkeä asia on, että rakastamani henkilö on kanssani.
sitten, ellet sinä voisi tehdä mitään mitä itse haluaisit ja rakastamasi ihminen olisi aina töissä?
Tuli vaan mieleen. Ulkomaille pitäisi muuttaa, jolloin minä kyhnöttäisin kotona (tai siis surffaten lasten kanssa sinne ja tänne) ja mies tekisi toiveammattiuraansa, niinkuin tähän asti. Koska on minun vuoro? Sitten kun erotaan, enkä haluaisi erota.
Ethän voi ajatella noin, että jos saat vaihdossa huonomman..Jos suhde ei miellytä niin lähde siitä pois. Jos et tunne olevasi valmis maatilan emännäksi niin älä jää. vaikka mies tekisi sitä hommaa, voithan sinä tehdä jotain muuta. Uravalinta ei mielestäni saa olla esteenä suhteelle.. Jos toisella ei kiinnosta toisen homma niin tehkööt toinen jotain muuta mikä hänä itseään miellyttää. Tosin jos mies odottaa sinun automaattisesti jäävän tilan emännäksi niin tilanne on sitten aivan toinen.
Pienet ihastumiset puolin ja toisin kuuluvat elämään enkä luultavasti lopettaisi suhdettani siihen. Ana ihastumisesi olla ja koita ensin keskittyä nykyiseen suhteeseesi.
Saattoi olla hitusen epäöselvää tekstiä, enkä ehkä ilmaissut kaikkea ihan niinmiten piti, mutta.. :)
Minusta tuo on jotenkin hassua ja "teinimäistä", että miettii ja puntaroi tuolla tavalla. Ja juuri tuo pohtiminen: jos en ota tätä miestä, en ehkä saa koskaan ketään muuta vaan jään loppuiäkseni yksin. Jos vaihdan (??!!) sen tuohon toiseen ja se osottautuu huonommaksi... jne
ikään kuin miehet tai ihmiset ylipäätään olisivat jotakin myynnissä olevaa tavaraa..
Minusta tuollaista ei mietitä, jos TODELLA rakastaa. Nyt en puhu rakastumisesta, vaan siitä arkipäivän rakastamisesta.
Miksi vain toinen mukautuu ja joustaa? Hassua - kokemukseni on, että yleensä juuri maaseudun miehet haluavat että nainen sopeutuu ja mukautuu heidän kulttuuriinsa ja heidän arvomaailmaansa. Koska he itse eivät halua "kaupunkilaistua" millään tasolla..
Ehkäpä kumpikaan näistä miehistä ei ole sinua varten ja sinulle. Ei sitä ihastu kehenkään toiseen, jos olemassaoleva suhde toimii.
Älä vaihda, huona ratkaisu, ihastuksesi menee ohitse nopeasti, kadut kuitenkin myöhemmin.
...ennenkuin emännäksi menet. Itse olin vuosia, ja ahdistuin nurkkakuntaisesta ilmapiiristä. Mies teki vain " miesten töitä" mutta minun piti tehdä myös peltotöitä muun kaiken ohella...
Rakkaudesta ei ollut tietoakaan, vain työtä ja työtä... aamusta iltaan. Onneksi älysin lähteä pois ja tapasin ihanan miehen jonka kanssa perustin perheen. Nyt olen tyytyväinen elämääni ajattelevan ihmisen rinnalla ja kauhulla ajattelen joskus entisiä aikoja.
Mieti siis. Maatilan emännän työ on elämäntapa, se ei ole työpaikka, jonka voi noin vain vaihtaa.
Onnea sinulle, teet mitä hyvänsä.
on paha paikka. Ei paikkana vaan sen takia, että siinä pitää muuttaa ikäänkuin miehen omistamaan firmaan asumaan ja töihin. Muutos on melkoinen, kun vertaa ns. tavalliseen elämään ja en yhtään ihmettele, ettei sitä pelkällä rakkaudella tuota yhtälöä pyöritetä. Hyvin monelle se ei sovi ollenkaan.