Saako pakkoliitos aikaan "veljeyden"?

Otetaan kuntainliitoksen vertailun kohteeksi Jugoslavia.

"Jugoslavia hajosi serbien ylivaltapyrkimyksiin sekä kroaattien ja sloveenien haluun erota liittovaltiosta. Alussa voimakas keskusvalta piti keskenään riitelevät kansat yhdessä valtiossa. Balkanin niemimaalla on ollut vanhastaan vahvat kostoperinteet, ja alueella käytiin useita sotia 1800-luvulta alkaen. Toisia kansallisuuksia kohdeltiin monesti kaltoin. Serbien keskuudessa eli ajatus suuresta, yhtenäisestä serbivaltiosta. Äärikansallismielistä linjaa tukeva serbipoliitikko Slobodan Milošević halusi toteuttaa väkivalloin vanhan ajatuksen Suur-Serbiasta. Muut kansallisuudet reagoivat vaatimalla laajempia itsemääräämisoikeuksia serbien ylivaltapyrkimyksiä vastaan"

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jugoslavian_hajoamissodat

Miten käy lopuksi seinäjokelaisten unelman, Suur-Seinäjoen?

Viestittääkö keskustelupalstalla viriävä keskustelu, että pakkoliitettyjen kuntien asukkaiden keskuudessa vallitsee rauhanomainen yhteistyöhalukkuus, vaiko jostain muusta, joka voisi jäädä kytemään turvepalona?
372170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

taas joku nurmolainen vuodattaa,

Äänestä

Hakeudu hoitoon ja äkkiä. !

Äänestä

>>...halusi toteuttaa väkivalloin vanhan ajatuksen Suur-Serbiasta. Muut kansallisuudet reagoivat vaatimalla laajempia itsemääräämisoikeuksia serbien ylivaltapyrkimyksiä vastaan">>

Ei tätä asiaa tämän paremmin voisi enää sanoa!

- halusi toteuttaa väkipakolla vanhan ajatuksen Suur-Seinäjoesta. Muut kuntalaiset reagoivat vaatimalla laajempia itsemääräämisoikeuksia seinäjokilaisten ylivaltapyrkimyksiä vastaan -

Äänestä
  • Mene hoitoon ja tarkistuta lääkityksesi!

    Äänestä

Kyllä kuule hyvin käy Seinäjoen. Älä suotta murehdi. Muutoksen vaatii vain aikaa nurmolaisilta. Täältä keskustelupalstalta ei voi mitään johtopäätöksiä tulevaisuudesta tehdä. Suurin osan "keskustelijoista" louskuttaa omiaan.
Tuttavapiiriin kuuluu paljon seinäjokisia ja nurmolaisia; osa liitoksen vastustajia osa kannattajia. Vastustajat ovat ollet pahoillaan liitoksesta, muutta kaikki ovat myös sitä mieltä varmasti pitkän päälle kuntaliitosratkaisu on ainoa mahdollisuus selvitä kilpailukykyisenä eteenpäin.

Äänestä
  • hallitsee.Hallitsematon valta vie koko alueen perikatoon ja siitä nouseminen on vaikeaa.Nyt näyttää pahalta , tätä ei hallitse kukaan.Se kunta mihin liitytään tässä neuvo,jättäkää tekin öykkäröinti ,fiksuus ei maksa mitään.

    Äänestä

  • Kerros ny mulle mitä tarkoitat kilpailukyvyllä? Tuon termin olet luultavasti kuullut useasti juuri kuntainliitosten yhteydessä tapahtuvissa keskusteluissa, sitä puoltavien suusta.

    Yritykset kilpailevat keskenään maksavista asiakkaista.

    Toimivat KILPAILUKYKYISET YRITYKSET (alkutuotanto, teollisuus, palvelualan yritykset) ovat yhteiskunnan selkäranka, jota kaupunki TUKEE omilla palveluillaan ( teollisuus- ja liiketonttien tarjonta, lämpövoima, teiden ja katujen kunnostus ja kunnossapito)

    Nurmolla on tarjottavana yrityksille kaikki tuo yrittämisen edellytykset. Mutta Seinäjoella ei ole tarjottavana teollisuus- ja liiketontteja.

    **Joten Nurmo ja Seinäjoki kilpailevat tonttisaralla keskenään**

    Johtopäätöksestä päätellen voidaan oikeutetusti esittää kysymys, mitä niille 18-valtuutetulle oli luvattu siitä, että myyvät Seinäjoen kaupungille Nurmoon kilpailukyvyn???

    Jotta kaupunki olisi kilpailukykyinen, niin kerros nyt, millä tavalla tai toimialueella kaupungit kilpailevat keskenään?

    Äänestä

  • joka tämän muutoksen kirjoitti:

    hallitsee.Hallitsematon valta vie koko alueen perikatoon ja siitä nouseminen on vaikeaa.Nyt näyttää pahalta , tätä ei hallitse kukaan.Se kunta mihin liitytään tässä neuvo,jättäkää tekin öykkäröinti ,fiksuus ei maksa mitään.

    Olet täsmälleen oikeassa, kunniotus toista kohtaan pitää olla molemmin puolista. On aivan turhaa täällä revitellä ja kääntää puukkoa haavassa. Se ei ole kenekään edun mukaista.

    Ikävää on että asia mennyt kovin henkilökohtaiselle tasolle. Jopa perheiden sisäisiä ristiriitoja on liitos asian myötä syntynyt. Nyt on korkea aika rauhoittaa tilanne ja lopettaa kaikki uhoaminen ja öykkäröinti.

    Äänestä

  • puhetta piisaa kirjoitti:

    Kerros ny mulle mitä tarkoitat kilpailukyvyllä? Tuon termin olet luultavasti kuullut useasti juuri kuntainliitosten yhteydessä tapahtuvissa keskusteluissa, sitä puoltavien suusta.

    Yritykset kilpailevat keskenään maksavista asiakkaista.

    Toimivat KILPAILUKYKYISET YRITYKSET (alkutuotanto, teollisuus, palvelualan yritykset) ovat yhteiskunnan selkäranka, jota kaupunki TUKEE omilla palveluillaan ( teollisuus- ja liiketonttien tarjonta, lämpövoima, teiden ja katujen kunnostus ja kunnossapito)

    Nurmolla on tarjottavana yrityksille kaikki tuo yrittämisen edellytykset. Mutta Seinäjoella ei ole tarjottavana teollisuus- ja liiketontteja.

    **Joten Nurmo ja Seinäjoki kilpailevat tonttisaralla keskenään**

    Johtopäätöksestä päätellen voidaan oikeutetusti esittää kysymys, mitä niille 18-valtuutetulle oli luvattu siitä, että myyvät Seinäjoen kaupungille Nurmoon kilpailukyvyn???

    Jotta kaupunki olisi kilpailukykyinen, niin kerros nyt, millä tavalla tai toimialueella kaupungit kilpailevat keskenään?

    En tiedä olenko oikea vastaamaan kun en laittanut tuota viestiä johon kysymyksesi kohdistit. Mutta kerron oman näkemykseni. Kilpailukyvyllä tässä yhteydessä tarkoitetaan varmasti Seinäjoen ( ent.Seinäjoki, Nurmo, Ylistaro, Peräseinäjoki) kilpailukykyä valtakunnallisesti. Suuri kaupunki on aina houkuttelevampi kuin pienet. Myös palvelujen tarjoaminen on pitkällä aikavalillä tarkasteltuna kanattavampaa ja taloudellisempaa kui että jokainen pieni kunta yksin yrittäsi selvitä palvevelujen järjestämisestä itsenäisesti.

    >>Kerros ny mulle mitä tarkoitat kilpailukyvyllä? Tuon termin olet luultavasti kuullut useasti juuri kuntainliitosten yhteydessä tapahtuvissa keskusteluissa, sitä puoltavien suusta.

  • lisää:!! kirjoitti:

    Mitä palveluja tarjoasit yrityksille:

    - pienenä kuntana?

    - suurena kaupunkina?

    Sanat 'kilpailu' ja 'palvelu' kaupungin tarjoamina eivät takaa yritykselle vielä mitään.

    Äänestä

  • Lisää! kirjoitti:

    Mitä palveluja tarjoasit yrityksille:

    - pienenä kuntana?

    - suurena kaupunkina?

    Sanat 'kilpailu' ja 'palvelu' kaupungin tarjoamina eivät takaa yritykselle vielä mitään.

    Pienenä kuntana teollisuus- ja liiketontteja, niille kunnallistekniikkaa ja hyvät kunnossapidetyt tiet.

    Suurena kaupunkina ??? jos ei ole tarjottavana yllä mainittuja tontteja.

    Äänestä

  • _minäkin_ kirjoitti:

    Pienenä kuntana teollisuus- ja liiketontteja, niille kunnallistekniikkaa ja hyvät kunnossapidetyt tiet.

    Suurena kaupunkina ??? jos ei ole tarjottavana yllä mainittuja tontteja.

    Vauraana, omavaraisena, kasvana kuntana, Nurmolla olisi ollut mahdollisuus kasvaa suureksi kaupungiksi, jos nyt kaupunkina pitää sitten olla. Pinta-alaa teollisuus- ja liiketonteiksi Kuortaneentien varresta riittää. Alkutuotannon peltoihin ei olisi tarvinnut koskea.

    Äänestä

  • KunnanKanta kirjoitti:

    >>Kerros ny mulle mitä tarkoitat kilpailukyvyllä? Tuon termin olet luultavasti kuullut useasti juuri kuntainliitosten yhteydessä tapahtuvissa keskusteluissa, sitä puoltavien suusta.

    Yritykset kilpailevat keskenään maksavista asiakkaista.

    Seinäjoen kilpailukyvyn nostamista pakkoliitoksella on ajettu. Nurmolaiset veronmaksavat yritykset ja maatalous ovat pakkoliitoksen maksumiehiä.

    Äänestä

  • Meikämies kirjoitti:

    Vauraana, omavaraisena, kasvana kuntana, Nurmolla olisi ollut mahdollisuus kasvaa suureksi kaupungiksi, jos nyt kaupunkina pitää sitten olla. Pinta-alaa teollisuus- ja liiketonteiksi Kuortaneentien varresta riittää. Alkutuotannon peltoihin ei olisi tarvinnut koskea.

    Liiketontit Kuortaneentien ja rautatien välissä on mitä parasta kilpailukykyä, ja tämä kaikki Nurmon kunnan puolelta. Rautatiestä tehty pistoraide antaa mahdollisuuden raskaallekin teollisuudelle. Kuortaneentie kumipyöräkuljetuksille.

    Kenen etuja 18-valtuutettua ovat ajaneet?

    Äänestä

  • seinäjokinen kirjoitti:

    Seinäjoen kilpailukyvyn nostamista pakkoliitoksella on ajettu. Nurmolaiset veronmaksavat yritykset ja maatalous ovat pakkoliitoksen maksumiehiä.

    Kyllä nurmolaiset ovat suurin nettomaksaja suhteellisesti, mutta ei maatalous Nurmossakaan maksa paljoa veroja, poistot ja investoinnit poistavat verot maajusseilta.

    Äänestä

  • muutos? kirjoitti:

    Olet täsmälleen oikeassa, kunniotus toista kohtaan pitää olla molemmin puolista. On aivan turhaa täällä revitellä ja kääntää puukkoa haavassa. Se ei ole kenekään edun mukaista.

    Ikävää on että asia mennyt kovin henkilökohtaiselle tasolle. Jopa perheiden sisäisiä ristiriitoja on liitos asian myötä syntynyt. Nyt on korkea aika rauhoittaa tilanne ja lopettaa kaikki uhoaminen ja öykkäröinti.

    kansalaisilla joita on kohdeltu väärin tai ei ole kuunneltu ollenkaan, on täysi oikeus mielenilmaisuun.
    ihmettelen kovasti tätä hyssyttely meininkiä, MIKSI pitäisi tukkia suunsa? eriasia on joutava naksuttaminaen millä ei ole mitään merkitystä!

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    Kyllä nurmolaiset ovat suurin nettomaksaja suhteellisesti, mutta ei maatalous Nurmossakaan maksa paljoa veroja, poistot ja investoinnit poistavat verot maajusseilta.

    Kerrohan nyt viisaana ihmisenä, miksi Seinäjoen käupunki sitten odottaa Nurmossa vielä nykyään toimivalta teollisuudelta tulevaisuudessa veroeuroja? Jos mielestäsi maatalous voi tehdä hallitsemattomat määrät poistoja ja investointeja, välttääkseen kunnallisverotuksen, niin miksi ihmeessä ei teollisuus tekisi samoin?

    Äänestä

  • tilitoimistolainen kirjoitti:

    Tuo edellinen oli jonku sosdemin vuodatusta, karehtii toisten mettiä ja viljapeltoja. Tuollaiset tyhjät kuvittelee, että investointeja voi tehdä tienaamatta ensin rahaa investointeja varten.

    Äänestä

Keskity elämään!

Äänestä

ei kannata noteerata näitten seinäjokelaisten asukkaiden naksuttamista, ne kun ottaa jutun itseensä, aivan kuin seinäjoen asukkaat olisi mitenkään vaikuttaneet kuntaliitosjuttuun! asiallahan on toki ollut kaupungin päättäjät ja valtio omilla porkkanoillaan!
silloin kun raha ratkaisee niin muulla ei ole väliä!
yhteistyöhalukkuutta ei taatusti rakenneta tältä pohjalta, katkeruus kumpuaa jokatapauksessa eri asiayhteyksissä! eli turvepaloa veikkaan

Äänestä

Ei suur-Seinäjoki ole ainoastaan Seinäjokisten unelma. Kyllä samaa unelmaa eletään nurmossa ja ylistarossakin, kun kerran liitos toteutuu. Nurmolaiset ( osa)ihan turhaan pitävät ikävää asian kanssa, joka on jo päätetty. Jos kaiken tuon negatiivsen energian käyttäsi järkevästi, ei yhteistyö voisi epäonnistua, niin paljon voimaa siinä on mukana. Osa näyttää kuitenkin valinneen katkeruuden, valittamisen, uhoamisen ja ikuisen vastustamisen tien. Tällä voi olla ikäviä seurauksia mm. nurmolaisille nuorille. He näkevät huonon mallin kuntalaisissaan kuinka asioita tulee hoitaa. Turha on jälkeenpäin valittaa epäonnistumista, kun kerran onnistumiselle ei edes anneta mahdollisuuksia.

Äänestä
  • ikuinen valittamises!!

    "ihan turhaan pitävät ikävää asian kanssa, joka on jo päätetty."
    nii se olikin jo päätetty hyvissä ajoissa!

    Äänestä

  • sä ja sun kirjoitti:

    ikuinen valittamises!!

    "ihan turhaan pitävät ikävää asian kanssa, joka on jo päätetty."
    nii se olikin jo päätetty hyvissä ajoissa!

    Ei kannata kuule jäädä murehtiin maahan kaatunutta maitoa. Nyt reippaasti kaikki negatiivinen energia otetaan positiiviseen hyötykäyttöön. ;-))

    Äänestä

  • "Ei suur-Seinäjoki ole ainoastaan Seinäjokisten unelma. Kyllä samaa unelmaa eletään nurmossa ja ylistarossakin, kun kerran liitos toteutuu. "

    Älähän seinäjokilainen vääristä asioita!

    Pieni vähemmistö nurmolaisista äänesti neuvoaantavassa kansanäänestyksessä kuntainliiton puolesta.

    Äänestä

  • TaimiN kirjoitti:

    "Ei suur-Seinäjoki ole ainoastaan Seinäjokisten unelma. Kyllä samaa unelmaa eletään nurmossa ja ylistarossakin, kun kerran liitos toteutuu. "

    Älähän seinäjokilainen vääristä asioita!

    Pieni vähemmistö nurmolaisista äänesti neuvoaantavassa kansanäänestyksessä kuntainliiton puolesta.

    ja äänestämättäjättäneiden määrä oli jälleen suuri. Heti äänestyksen jälkeen rupes kuuluun jo, että olisivat monet äänestäneet puolesta jos uudeeleen saisivat mahdollisuuden.
    Joten kyllä se on nurmolaisillakin ollut tärkeää, ja sen mukaan äänestivät liitoksen!

    Äänestä

  • niinkään pieni kirjoitti:

    Saiko painees aikaan päässäs sellaisia kuulumisia. Ei täällä Nurmoos oo ainakaan sellaisia kuulunut. Mutta jos siellä Seinäjoen perätuvas on sitte niin.

    Äänestä

  • niinkään pieni kirjoitti:

    ja äänestämättäjättäneiden määrä oli jälleen suuri. Heti äänestyksen jälkeen rupes kuuluun jo, että olisivat monet äänestäneet puolesta jos uudeeleen saisivat mahdollisuuden.
    Joten kyllä se on nurmolaisillakin ollut tärkeää, ja sen mukaan äänestivät liitoksen!

    18 - kunnallisvaltuutettua ei ole sama kuin nurmoolaiset.

    Äänestä

  • kateissa, vai? kirjoitti:

    18 - kunnallisvaltuutettua ei ole sama kuin nurmoolaiset.

    Nurmossa loppujen lopuksi pieni porukka vastustaa liitosta nyt kun siitä on päätetty. Iso osa kuntalaisia äänestäisi todennäköisesti nyt toisin kuin kansanäänestyksessä. Tietoa ja ymmärrystä tulee kokoajan lisää ja liitoksen edut ymmärretään paremmin. Kansanäänestystä ennen liitoksen vastustajat saivat äänensä paremmin kuuluville ja vetosivat tunteisiin " olla ittellinen nurmoolainen". Muutosta tunnetusti aina ensin vastustetaan. Kannattajat eivät puolestaan vielä siinä vaiheessa kyenneet tuomaan liitosta puoltavia näkökantoja riitävästi esille. Tieto on saavuttanut ihmiset hiljakseen.
    Kuntaliitos on hyvä päätös ja uusi yhteistyö alkakoo.

    Äänestä

  • Kohdallaan kirjoitti:

    Tarjoat siis vain ja yksinomaan omia ajatuksiasi ja mieltymyksiäsi, ja rohkenet puhua jopa eduista, joita liitos tuo. Mutta kenelle liitos tuo etuisuuksia, rohkenetko siihen vastata?

    Äänestä

  • KeijoKarvas kirjoitti:

    Sunnuntai 27. toukokuuta 2007 ilmestynyt Ilkka uutisoi sivullaan 7 seuraavasti:

    "Dosentti Aarre Läntisen mielestä uusi Seinäjoki on hyvä asia ja houkutteleva kaupunki, mutta Nurmon sivukylien kohtaloa hän murehtii. Tutun, turvallisen ja luotettavan Nurmoon menettäminen voi aiheuttaa ahdistusta."

    On ymmärrettävää tuo ahdistus, kun muistelee seinäjoen vallannälkäisten ylenkatsovaa suhtautumista maalaisiin, nurmoolaisiin.

    Lehtikirjoitus jatkaa:

    "- Nyt Nurmossa on yli 12000 ihmistä, joten aivan kuten seinäjokelaisetkin, nurmolaisista suurin osa on muualta. Se, että nurmolaiset silti ovat niin kiintyneitä omaan kuntaan, kertoo hyvistä olosuhteista.

    Läntinen uskoo, että osalle Nurmoa ja Seinäjoelle maakuntakeskuksena kuntaliitos on siunaukseksi.
    Kaikkien onni maakuntakeskus ei Läntisen mukaan ole. Hän on huolissaan Nurmon sivukylistä.

    Nurmoolaisuus on tuttuutta, luotettavuutta ja turvallisuutta. Ei ole puukkojunkkareita."

    Äänestä

  • KeijoKarvas kirjoitti:

    Tarjoat siis vain ja yksinomaan omia ajatuksiasi ja mieltymyksiäsi, ja rohkenet puhua jopa eduista, joita liitos tuo. Mutta kenelle liitos tuo etuisuuksia, rohkenetko siihen vastata?

    Kuntaliitos tuo etuja pitkällä tähtäimellä Seinäjoen , nurmon ja ylistaron asukkaille. Joitain toimintoja voidaan yhdistellä ja siitä saadaan taloudellista hyötyä. Yhdistymisessä on etu että kuntien keskustat ovat jo valmiiksi lähellä toisiaan eli kuntarajat ovat jo valmiiksi varsin näennäiset.

    Isommat kuntakoot antavat enemmän etuja ja mahdollisuuksia kalleimpienkin palvelujen järjestämisessä. Kaksinkertainen tai tässä kolminkertainen luottamushenkilöhallinto supistuu ja sitä myötä myös kustannukset laskevat.

    Yhdityneeneä kunnan resurssit riittävät paremmin kehittämsityöhön ja uuden elinkeinotoiminnan luomiseen. Suuri kunta on aina houkuttelevampi ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin pienet kunnat.

    Liitokseen liittyy myös "porkkanaraha", joka saadaa ensimmäisien vuosien aikana.

    Äänestä

  • toki rohkenen vastata kirjoitti:

    >>Kuntaliitos tuo etuja pitkällä tähtäimellä Seinäjoen, nurmon ja ylistaron asukkaille>>

    Mitä etuja pitkällä tai edes lyhyellä tähtäimellä? Onko sinulla siitä mitään tietoa, vai kertaatko vain kerran jo kuultua?

    >>Joitain toimintoja voidaan yhdistellä ja siitä saadaan taloudellista hyötyä.>>

    Mitä toimintoja voidaan yhdistellä siten että toimintojen yhdistämisestä olisi enemmän taloudellista hyötyä kuin jo oli ennen toimintojen yhdistämistä?

    Jotkut tahot ovat ohjanneet katseemme tältä osin terveydenhuoltoon. Olikos terveyskeskus tai sairaala joku kuntainyhtymän rahoituksen turvin jo toimiva "Seinäjoen seudun kuntainyhtymän...."

    >>Yhdistymisessä on etu että kuntien keskustat ovat jo valmiiksi lähellä toisiaan eli kuntarajat ovat jo valmiiksi varsin näennäiset.>>

    Oletko ihan tosissasim, että Peräseinäjoen ja Ylistaron kuntien keskustat ovat jo valmiiksi lähellä toisiaan, vai lähellä Seinäjoen keskustaa? Miksiköhän Vantaan Tikkurilaan ei ole liitetty Keravaa, sillä ne ainakin ovat lähellä toisiaan.

    >>Isommat kuntakoot antavat enemmän etuja ja mahdollisuuksia kalleimpienkin palvelujen järjestämisessä.>>

    Mitä kalleimpia palveluja tarkoitat?

    >>Kaksinkertainen tai tässä kolminkertainen luottamushenkilöhallinto supistuu ja sitä myötä myös kustannukset laskevat.>>

    Perustelet kuntainliitosta laskukaavalla x (z y) = x - (z y ). Etkö tosiaankaan huomannut, että kolminkertaista luottamushenkilöhallintoa ei Nurmossa tai tuskin Ylistarossakaan ole? Kolminkertaisuus syntyy vasta kuntainliitoksen myötä, joten todellista säästöä ei synny kuntainliitoksella verrattuna tähän nykyhetkeen, jolloin kunnat ovat vielä itsenäisiä.

    >>Yhdityneeneä kunnan resurssit riittävät paremmin kehittämsityöhön ja uuden elinkeinotoiminnan luomiseen.>>

    Tarkoitat ilmeisemmin sitä, että rerurssit ovat paremmat Seinäjoen keskustan, liikekeskuksen kehittämiselle, Nurmon ja Ylistaron sivukylistä tehtyjen säästöjen kustannuksella.

    >>Suuri kunta on aina houkuttelevampi ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin pienet kunnat.>>

    Siksihän Seinäjoki onkin kosinut Nurmoa jo pitkään, koska Seinäjoella ei ole ollut enää aikoihin tarjota mahdollisuuksia, niillä resursseilla millä Nurmo on porskuttanut.

    >>Liitokseen liittyy myös "porkkanaraha", joka saadaa ensimmäisien vuosien aikana.>>

    Ja Peräseinäjoen, Ylistaron ja Nurmon sivukylienko palveluja tuolla rahalla parannetaan?

    ET TAIDA PALJON KUNNALLISTALOUTTA TIEDOSTAA KUN PUHUT NOIN KÖYKÄSIÄ.

    Äänestä

  • JoskenKorma kirjoitti:

    Eikös ne viisahat jo päättäneet, että hyväksi se yhdistyminen on?
    Onneksi nurmoon päättäjissä oli sen verran "visionäärin vikaa", että vähän kauemmas kattelivat ku vastaanhangottelijat.

    Äänestä

  • EI VOI MUUTA SANOA kirjoitti:

    ET TAIDA PALJON KUNNALLISTALOUTTA TIEDOSTAA KUN PUHUT NOIN KÖYKÄSIÄ.

    Etpä taida kyetä sen raskaampia haastelleen. Onko ainut keino tuo huutaminen?
    Kaikkien onneksi päättäjät " tiedostivat kunnallistaloutta", kun liitokseen päätyivät.

    Äänestä

  • VoiVoiVOI kirjoitti:

    Etpä taida kyetä sen raskaampia haastelleen. Onko ainut keino tuo huutaminen?
    Kaikkien onneksi päättäjät " tiedostivat kunnallistaloutta", kun liitokseen päätyivät.

    Saahan liitos aikaan veljeyden, jos kaupunki myös lunastaa omilla alueillaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sivusta seuranneena kirjoitti:

Otetaan kuntainliitoksen vertailun kohteeksi Jugoslavia.

"Jugoslavia hajosi serbien ylivaltapyrkimyksiin sekä kroaattien ja sloveenien haluun erota liittovaltiosta. Alussa voimakas keskusvalta piti keskenään riitelevät kansat yhdessä valtiossa. Balkanin niemimaalla on ollut vanhastaan vahvat kostoperinteet, ja alueella käytiin useita sotia 1800-luvulta alkaen. Toisia kansallisuuksia kohdeltiin monesti kaltoin. Serbien keskuudessa eli ajatus suuresta, yhtenäisestä serbivaltiosta. Äärikansallismielistä linjaa tukeva serbipoliitikko Slobodan Milošević halusi toteuttaa väkivalloin vanhan ajatuksen Suur-Serbiasta. Muut kansallisuudet reagoivat vaatimalla laajempia itsemääräämisoikeuksia serbien ylivaltapyrkimyksiä vastaan"

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jugoslavian_hajoamissodat

Miten käy lopuksi seinäjokelaisten unelman, Suur-Seinäjoen?

Viestittääkö keskustelupalstalla viriävä keskustelu, että pakkoliitettyjen kuntien asukkaiden keskuudessa vallitsee rauhanomainen yhteistyöhalukkuus, vaiko jostain muusta, joka voisi jäädä kytemään turvepalona?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu