Haluan nyt purkaa itseäni jossain, vaikka tiedän että minun pitäisi olla se katuvainen ja kaikkea mahdollista ja se minä olenkin. Kadun tekojani enemmän kuin mitään muuta..
Mutta asiaan. Petin miestäni tuikituntemattoman miehen kanssa kaksi viikkoa sitten. Se oli vain yhdenillan juttu. En ole ikinä ennen pettänyt miestäni. Ei ole ees käynyt mielessä.. Olen aina pitänyt itseäni uskollisena ihmisenä, enkä ole koskaan pettänyt ketään. Mutta nyt kävi näin. Kerroin miehelleni heti seuraavana päivänä, tietysti hän suttui ja kaikke meni suoraan sanottuna päin persettä..
Vannoin itselleni ja hänelle että en tee sitä enää koskaan. Olin aivan varma että näin ei tule enää tapahtumaan, mutta toisin kävi. Tein sen uudestaan .. Tämä on aivan hirveätä. Meillä on häät tulossa ja olemme oikeasti ollut onnellisia pitkään. Meillä on yhteinen pitkä taival takana. Rakastan miestäni, vaikka se ei kyllä nyt siltä tunnukkaan.. En vain enää tiedä mitä tekisin..
En enää luota itseeni, olen suoraansanottuna täysin paska.. En käsitä miten pystyin tekemään mitään tuollaista, ja vielä peräkkäisllä viikoilla. En ole ikinä edes katsonut muita miehiä ja nyt sitten menin ja petin heti suorilta käsin. En todellakaan ole oikeasti tälläinen ihminen..
En tiedä mitä tällä viestillä edes haen takaa.. Haluan vain johonkin purkaa paineta.. Näistä molemmista kerroista olen kertonut miehelleni ja hän yrittää edes jotenkin antaa anteeksi.. Mutta miten hän voin? miten voi itse antaa itselleni anteeksi??
Kiitos nyt kaikille jotka tähän jotain vastaavat.. Mutta älkää jaksako mua haukkua, koska tiedän tehneeni väärin. Tiedän että tätä mieheni ei voi koskaan kokonaan unohtaa.. Ja niille jotka nyt ajattelevat kirjoittaa että olipas paska provo tai mitä tahansa provoon liittyvää, niin voin sanoa, että toivoisin todella että tämä olisi provo.. Mutta se ei ole, vaan se on todellista elämää..

Vastaukset 7
Vanhimmat
tulevaisuus takanapäin.
Piti tuohon minun tekstiini lisätä, että molemmilla kerroilla olin humalassa. Varsinaisesti se ei kuulu asiaan, koska kyllä ihmisen pitäisi juoda vain siihen asti, että pystyy vielä kontrolloimaan itseään..
Ja sulle joka tossa yöllä jo vastaili.. Kyllä minulla on loistava tulevaisuus ihan edessäkin päin. Tiedän että saamme tämän asian selvitettyä, enkä tule enää ikinä tekemään mitään näin tyhmää. Lopetin juomisen kokonaan. Mutta jos sulla on jotenki paha olo kun täytyy tuollaista päästä sanomaan, niin voi voi..
ettet ole masentunut.Masentuneena ihminen tekee tarkoituksemattomia tekoja ja tekee sellaista mitä ei terveenä tekisi.
kännissä ihminen vapautuu ja sillon tulee esille ne todelliset halut..
Mä en voi sua paheksua, itse en oo yhtään parempi, mut voisin kuvitella, et miehes ei sulle pysty antaan anteeks, tai vaikka niin väittäiskin, niin kuitenkin sisimmässään aina pelkää ja epäilee, et petät taas.
Uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu, ja edellisen kirjoittajan ehdotus masennuksestakin voi olla totuudenmukainen. Itse olen ollut masentunut nyt muutamia kuukausia ja syön lääkkeitä. Haluan itseni kuntoon erityisesti mieheni ja suhteeni takia. Minäkin petin vähän aikaa sitten toisessa kaupungissa "umpihumalassa." En ole kertonut miehelleni koko totuutta. Olen kieritellyt asiaa päässäni ja siirtäisin tuskan vain hänelle jos kertoisin. Mutta enpä voi tietää että tuleeko asia joskus ilmi. Pientä ahdistusta lisää myös se että olen muistellut tuota toista miestä jopa hieman hymyissä suin, vaikka tiesin heti aamulla että tämä jää tähän eikä meillä ole mitään toistemme yhteystietoja. Toisaalta se ehkä jää sitten elämään vain muistona päässäni. Rakastan omaa seurustelukumppaniani, mutta koko talvi ja kevät on ollut yhtä vuoristorataa tämän sairasteluni takia. Se ei tee tästä hyväksyttävää, kuten ei sekään, että olin humalassa.. Kukaan ei ole täydellinen ja näin kolmekymppisenä ajattelen asioista hyvin eri tavalla kuin nuorempana, mm. seksistä. Siitä että joskus niin vain voi käydä. Ettei se ole maailmanloppu vaikka siltä vähän aikaa tuntuukin. En halua koskaan enää pettää, vaan haluan onnellisen elämän valittuni kanssa. Itsensä maahanlyöminen ei kyllä auta mitään, joten ehkä sinunkin vain pitäisi yrittää päästä sinuiksi itsesi ja tekosi kanssa ja hienoa jos pystytte miehenne kanssa keskustelemaan asiasta.
Tuli vaan nyt jokin tarve kertoo tästä omakohtaisesta kokemuksesta jos siitä ois jotain apua ap kirjoittajalle.Vaimo sairastui syvään masennukseen.Ennen kuin se huomattiin oli jo liian myöhäistä.Lääkitys aloitettiin mutta tunteet minua kohtaan oli kuolleet eli syyllisti minua pahasta olostaan.Masennus syveni ja kolmas "auttaja" oli jo kuvassa ollut mukana.Ei tarvita paljonkaan manipulointia että pettäminen tapahtuu.Nyt kun hän on alkanut toipua masennuksesta niin hän ei voi kuvitellakaan että on ollut tuon kaltainen ihminen ja miten on ylipäänsä voinut olla ajattelematta seurauksia.Rakkaus vaan suljettiin minua kohtaan hetkeksi "kaappiin".Olen ehkä sinisilmäinen mutta ei sitä masennustakaan voi sulkea tekijänä pois ja jollain näitä asioita on koitettava antaa anteeksi ja annettava itselle anteeksi se ettei koskaan voi antaa hänelle anteeksi.Petettynä voin sanoa että aika on parasta lääkettä viha laantuu ja rakkaus voittaa kun molemmat panostaa siihen.On tietysti suhteita missä paha olo ei häviä ja viha pettäjää kohtaan vaan lisääntyy.Luulen että silloin on paras erota.Voimia ap kirjoittajalle ja hänen miehelleen tekona sitä ei saa pois mutta kyllä sen kanssa voi elää vaikka ei siltä ensin tunnukkaan.Oma kokemukseni ei ole kuin pari kuukautta vanha.Parisuhdeterapia on omasta kokemuksesta hyvä vaihtoehto ja on netissä myös tukipalveluita.Näistä palstoista en olisi niin varma koska täällä on ihmisiä joka lähtöön.Itsekkin pyörin täällä päivittäin mutta kannattaa olla valikoiva näis neuvvois.
näistä muista ihmisistä jotka kirjoittelevat näil palstoil et pettäjälle kenkää.Näen asiat ainakin omalla kohdallani niin että pidän itseäni "munattomana" jos juoksisin karkuun tässä tilanteessa.Jos miehesi kysyy sinulta että miksi teit sen jota aika varmasti on kysynyt ja olen kysynyt sitä itsekkin.Siihen vaan kun ei taida löytyä yksi selitteistä vastausta vaan ne syyt on kaivettava syvemmältä teidän suhteessa.Sitten kun molemmat näkevät kokonaisuuden et mitä on tullut tehtyä väärin ja mitä pitää tehdä toisin voi alkaa rakentaa uudestaan.Tämäkin on niin tapaus kohtaista mut näin se meillä meni.Samanlaista elämää tästä ei tietenkään tule koska pettämisen varjo jää leijumaan.Tärkeätä on oppia siitä jotakin.Kostamistakin olen ajatellut mutta tulos on ollut aina sama ei pahaa voi pahalla kostaa koska siitä seuraa lisää pahaa.Olen aina ollut uskollinen ja hyvin ylpeä siitä mutta eihän sitä koskaan tiedä.Ihmiset tekevät mielestäni turhan hätiköityjä päätöksiä erosta pettämisen edessä.Itse aion kuitenkin katsoa päivä kerrallaan mitä tulevaisuus tuo.Erota ehtii myöhemminkin.Se vielä täytyy sanoa et jos tämä pettäminen toistuu niin aion etsiä onnea muualta en kuitenkaan kaikkea kestä ja sekin on yksilöllistä et mitä kestää.