Suhteemme on kestänyt jo pari vuotta ja saman katon alla. Tyttöyställäni oli takanaan riitaisa pitkä liitto ja minä olen nauttinut poikamieselämän riemuista tähän kolmenkympin ikään asti.
Kaikki riitamme johtuvat yleensä siitä, etten minä ota jotain asiaa huomioon. Riidat ovat vain äänekkäitä puolustuspuheenvuoroja ja pelkkää itsensä puolustelua. Pelkästään aina. Anteeksi on harvinainen sana. Asioita vain jankataan, toistetaan, eikä mikään päädy koskaan mihinkään.
Tyttöystävän paras ystäväkin tilitti kännissä, tämän olevan vaikea ihminen, mutta sitten toisaalta "vaivan väärti".
Kotityöt hoidetaan puoliksi ja tätä palstaa lukiessani tunnen olevani, jotenkin mallikelpoinen sen suhteen. Kaljaakaan en työkseni juo.
Itse olen huomannut, että alan reagoida koko ajan voimakkaammin näihin "sun olis pitänyt toimia näin ja näin" -tilanteisiin. Ja mielelläni vien tilanteen jo jonnekin äärilaitaan.
Varsinkin, kun puoliskoni pilaa minulle tärkeitä tilanteita, illanviettoja yms. oikuillaan.
Viimeksi puhuin ravintolassa liian kauan vanhan kaverini ex-tyttöystävän kanssa, joka kuulemma selvästi "halusi panna mua".
Kestääkö kaksi luupäätä toisiaan vai pitääkö pitkään liittoon olla yksi dominoiva ja yksi joustava luonne. Jotenkin kun kaikkia
tuntemiaan pitkiä parisuhteita ajattelee, aina toinen on ollut enemmän se, jonka tahtiin tanssitaan.
Kaikki riitamme johtuvat yleensä siitä, etten minä ota jotain asiaa huomioon. Riidat ovat vain äänekkäitä puolustuspuheenvuoroja ja pelkkää itsensä puolustelua. Pelkästään aina. Anteeksi on harvinainen sana. Asioita vain jankataan, toistetaan, eikä mikään päädy koskaan mihinkään.
Tyttöystävän paras ystäväkin tilitti kännissä, tämän olevan vaikea ihminen, mutta sitten toisaalta "vaivan väärti".
Kotityöt hoidetaan puoliksi ja tätä palstaa lukiessani tunnen olevani, jotenkin mallikelpoinen sen suhteen. Kaljaakaan en työkseni juo.
Itse olen huomannut, että alan reagoida koko ajan voimakkaammin näihin "sun olis pitänyt toimia näin ja näin" -tilanteisiin. Ja mielelläni vien tilanteen jo jonnekin äärilaitaan.
Varsinkin, kun puoliskoni pilaa minulle tärkeitä tilanteita, illanviettoja yms. oikuillaan.
Viimeksi puhuin ravintolassa liian kauan vanhan kaverini ex-tyttöystävän kanssa, joka kuulemma selvästi "halusi panna mua".
Kestääkö kaksi luupäätä toisiaan vai pitääkö pitkään liittoon olla yksi dominoiva ja yksi joustava luonne. Jotenkin kun kaikkia
tuntemiaan pitkiä parisuhteita ajattelee, aina toinen on ollut enemmän se, jonka tahtiin tanssitaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kysyn sinulta: haluatko olla oikeassa vain onnellinen?
Sillä tilanteeseen ratkaisu vaatii sen, että jompi kumpi lakkaa sotimasta onnea ja harmoniaa vastaan, muuten jatkatte samaan malliin. Se, että kotityöt jaetaan, on hienoa. Mutta onko se ainoa asia? Puhutteko tarpeeksi unelmista, haaveista, tavoitteista, yhteisestä tulevaisuudesta?
Mennyt toki vaikuttaa: sinä (kai) asut ensimmäistä kertaa kumppanin kanssa saman katon alla, joten on täysin ymmärrettävää, että jatkat tietyyn pisteeseen asioita niin kuin olet aina tehnyt. Mutta myös tyttöystäväsi reagoi asioihin niin kuin ne ovat aina olleet; jos aiemmin tietty tilanne on johonkin johtanut, hän pelkää, että niin käy nytkin, vaikka mies onkin erilainen... Siksi tarvitset ymmärrystä häntä kohtaan. Siitä on hyvä aloittaa. Kun itse suhtaudut häneen ja hänen oikkuihinsa rakkaudella, ymmärryksellä ja rauhalla, niin pääset paljon pitemmälle kuin millään muulla keinolla. Opit tietämään asioiden taustat, jolloin voit kertoa kumppanillesi, ettet ole samanlainen kuin se ex eikä samoja asioita tapahdu tässä suhteessa!
On myös tärkeää se, että voitte puhua läpi kaikki pulmia aiheuttavat asiat. Tyttöystäväsi ei ole ajatustenlukija, joten hän ei voi tietää, että mitkä asiat sinua pännivät, ellet kerro. Ota selvää, miksi hän oikeuttelee ja tulevissa riidoissa ajattele aina: voin valita rauhan jokaisessa tilanteessa. Opetelkaa kuuntelemaan toisianne, toistenne mielipiteitä ja kantoja, tunteita ja selvityksiä. Jos kumpikin aina vain jatkaa oman puolensa puolustamista kuuntelematta toista ja näkemättä toisen kantaa rakkauden silmin, niin ette pääse puusta pitkälle! Omalta kohdaltasi voit päättää, ettet palaa vanhoihin asioihin uudelleen, kumppanisi seuraa samaa polkua kun pysyt siinä.
Seuraavan kerran kun tullaan "sinun olisi pitänyt"-tilanteeseen, niin ajattele rauhaa. Silloin kumppanisi reagoi tunnesanoilla eikä hänen kantansa välttämättä ole yhtä tiukka. Jos mahdollista, käykää läpi niitä juttuja silloin, kun kumpikaan ei ole vihainen tai väsynyt, vaan vastaanottavainen. Toki en voi tilanteita tietää, mutta vaikuttaa siltä, että tyttöystävälläsi on aiemmissa suhteissaan ollut syytä mustasukkaisuuteen, kenties ex on tahallaan ärsyttänyt häntä muiden kanssa, kenties pettänytkin, joten kumppanisi on erittäin herkkä. Kunnioita sitä ja auta hänet sen ylitse. Kun tapaatte ohimennen kaverisi exiä, niin pidä huoli, että pidät kumppanisi mukana tilanteessa ja keskityt häneen. Teet sillä tavoin kumppanillesi selväksi, että hän on sinun silmissäsi tärkein!
Haluat varmasti, että suhteesi on iloinen ja onnellinen ja että teillä menee hyvin. Ala siis kuvitella, että teidän suhteenne toimii täysin. Näe mielessäsi teidät iloisina, onnellisina, umpirakastuneina. Aina, kun sinulla on kiusaus loukata kumppaniasi, mieti, että mitä umpirakastunut mies tekisi - sillä sellaista sinä kutsut itsestäsi esiin! En tarkoita, että sinun tulisi ryhtyä kynnysmatoksi, jota kumppanisi saa pomputtaa miten huvittaa, en todellakaan, vaan että ryhdyt Gandhin tapaan tuomaan rauhaa ja rakkautta niihin tilanteisiin, jota et ennen tuntenut.Kun epäröit, mieti, että millainen tilanne on tyttöystäväsi mielessä: miten hän voi kokea sen. Rakasta, kunnioita, kerro kumppanillesi kehuja. Halaa, kosketa muutenkin kuin seksiä haluessasi, suukottele. Kun erimielisyyksiä tulee, kuuntele hänen kantansa ottamatta itseesi - sillä tyynen ihmisen kanssa on paha riidellä! =)
LÖydätte kyllä tien rakastavaan, harmoniseen suhteeseen. Jomman kumman kannattaa kuitenkin ottaa se ensimmäinen askel.Suosittelen, että kokeilet sen ottamista.
"Puhutteko tarpeeksi unelmista, haaveista, tavoitteista, yhteisestä tulevaisuudesta?"
Nämä asiat ovat aika lailla konkretian tasolla ja muut asiat jotenkin odottelevat aikaansa. Ikään kuin tässä tulisi varmistua toisesta. Asuntolainaakin on jo haettu, ja näiltä osin askel otettu ilman epäröintiä. Jo alkuun päätin, että tämän eteen tulee tehdä kaikkensa. Äitini sanoi, että toivoo tyttöystävän jaksavan minua. Puolitosissaan.
"Kun tapaatte ohimennen kaverisi exiä, niin pidä huoli, että pidät kumppanisi mukana tilanteessa ja keskityt häneen. Teet sillä tavoin kumppanillesi selväksi, että hän on sinun silmissäsi tärkein!"
Tähän olen törmännyt aiemminkin. Viaton ja hyväntahtoinen jutustelu on naisen päässä tulkittu "vanhaksi hoidoksi". Aivan kuin mitään muita tasoja ei voisi olla olemassa. Ja kun nainen olettaa, se on hetkessä muuttunut totuudeksi, jonka jälkeen on helvetti irti. Kun nämä asiat sattuvat minulle merkityksellisenä iltana, olen aivan romuna. Mietin vain miksi, etten ole ansainnut tällaista. Olen juuri tullut lavalta esiintymästä, tekemästä asiaa jota rakastan, ja loppuilta sujuu sitten posliinikaupassa.
"Löydätte kyllä tien rakastavaan, harmoniseen suhteeseen. Jomman kumman kannattaa kuitenkin ottaa se ensimmäinen askel. Suosittelen, että kokeilet sen ottamista."
Tosiaan, olen ihmetellyt mihin se "rakastan sinua" unohtuu. Miksi se on niin pelottavan voimakas sana. Teen sen kyllä omalla tavallani. Pääosin tietenkin suhde toimii ja käsittääkseni vuoden kuherruskuukausi on aika pitkä. Arkikaan ei ole ollut yllätys. On vaan niin paljon opeteltavaa.
Itse en tuollaista naisen syyttelyä ja oikuttelua katselisi, vaan antaisin naiselle optiot 1 ja 2.
1. Nainen parantaa tapansa ja saa anteeksi
2. Se on siinä ja nainen pakkaa kamansa
Tietenkin tekstissäni on tiettyä puolueellisuutta. Käsi sydämellä, en ole tehnyt mitään "vääriä" asioita tieten häntä ärsyttääkseen, vaan useimmat riidat tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Miksi naisia pitää niin ylimaallisesti huomioida, jos he eivät huomioi miestään ja kuminauha napsahtaa aina poikki? Eikö toveruus ole kuitenkin tärkeämpää ja ihan tavallinen oleminen ja elämän tutkailu? Rauhaisa yhdessä olo.
Ja aina kun hyviä asioita on enemmän, en ole mihinkään lähtemässä. Vaihto kun yleensä vain lykkää saman tilanteen pahimmassa tapauksessa vain muutaman vuoden päähän.
Jotenkin kertakäyttökulttuuria parisuhteissa harrastaneena, se tie päättyy vaan rotkon reunalle.
Haluaisin kommentteja tästä mustavalkoisesta ajatuksesta, että toimivassa suhteessa, toinen kevyesti dominoi. Vai pitäisikö tämä kääntää avioliittopalstalle?
Neuvon sinua katsomaan tiukasti peiliin. Annoin sinulle jo konkreettisia neuvoja siitä, miten pääsette tilanteesta eteenpäin. Kyse ei ole nyt siitä, että sinun tulisi "ylimaallisesti huomioida" kumppaniasi koska hän on nainen vaan koska hän on kumppanisi. Olisin antanut samat ohjeet, jos nainen olisi kirjoittanut samat tarinat miehestään. Annoin sinulle ohjeet, koska sinä pyysit neuvoja täältä. Jos kumppanisi olisi kirjoittanut tänne, hän olisi saanut neuvoja yhtä lailla.
Sinun täytyy tyynesti unohtaa puolueellisuus ja rajat. Sinä ja kumppanisi olette yhden ja saman energian luomia olentoja, jotka ovat yhdessä sen ajan, jonka teidän on tarkoitus olla oppiaksenne toisiltanne ne asiat, jotka on tarkoitettu teidän yhteiseksi opetukseksenne. Jos ei ole vielä sinulle kirkastunut, sekin hetki tulee.
Aina kun kumppanisi ärsyttää/suututtaa sinua, onneksi olkoon, olet törmännyt uuteen läksyyn. Sillä ne ihmiset, jotka meitä ärsyttävät ja suututtavat, ovat itseasiassa henkisiä opettajiamme siinä tilanteessa. Kun olemme käsitelleet kipukohtamme, voimme rauhassa ottaa vastaan ihan mitä sanoja vain eikä tunnu missään. Silloin olemme voittaneet hankaluuksia järjestävän egon. Juuri egon kanssa sinäkin kamppailet; se kysyy, miksi minulle ei voi löytyä kumppania, joka vain haluaisi olla tavallisesti, ilman riitoja kanssani? Enkö minä ole sellaisen ansainnut? Ego juuri haluaa dominoida toista ja kerätä lisää henkisiä, fyysisiä ja materiaalisia palkintoja "minä"- kaappiin.
Kehoitin sinua asettumaan kumppanisi asemaan ja miettimään asioita hänen kannaltaan. Se on opetus, jonka on tarkoitus häivyttää välistänne rajaa ja tuoda lisää myötätuntoa ja harmoniaa. Sinulla on sellainen kumppani, jonka olet itsellesi alitajuisesti halunnut, sinä itse olet vetänyt kumppanisi puoleesi ja luonut teidän suhteenne dynamiikan. Sinä voit sen myös muuttaa, jos haluat. Ajatuksillasi voit muuttaa kaiken. Wayne W. Dyer opettaa mm. Löydä Henkinen Minäsi kirjassaan egon voittamisesta, Pyrkimyksen voimassa unelmien toteuttamisesta. Etsi ne käsiisi ja opi, miten voit luoda itsellesi sellaisen parisuhteen, jollaisen kirjoituksen tasolla haluat.
Ahaa riemuja kolmeenkymppiin... mitä sekin tarkoittaa.
Tässä nähdään, kuinka vaikea nainen voiton vie ... helppo ei kannata olla siis... ettei joudu ovasta ulos. Tai ei kokovaikea mutta kuitenkin...
Noi sun naises kommentit saattavat olla peruja hänen vaikeasta entisestä suhteestaan. On silkkaa tyhmyyttä lähteä yleistämään asioita sen enempää. Parasta on keskustella toisen kanssa siitä mikä sinua loukkaa ja taas vastaavasti häntä. Jos toinen on liian hankala eikä osaa puhua, joko kestät häntä ja yrität silti puhua tai eroat. Toista ei voi muuttaa, ja toinen saattaa myös olla narsistisesti luonnehäiriöinen, ainakin mitä noista naisesi kommenteista voisi päätellä. Voi myös olla niin että hän on "imenyt" entisen miehensä mallin eli on siis edellisen elämänsä kasvatti niinkuin jokainen meistä. Puhe on ainut tie kahden sydämen välillä. Näytä nämä kirjoituksesi vaikka hänelle. Jos rakastat, et luovuta. Jos menee liian vaikeaksi, sinulla on oikeus erota. Luota itseesi tässäkin asiassa. Kukaan toinen ei voi tulla kertomaan sulle sitä mitä sun pitäisi tehdä.
Kun minä en tajua tilanteita, joissa hän menettää hermonsa tai oikuttelee, alan tietenkin ottaa etäisyyttä.
Kun otan alitajuisesti etäisyyttä tulee lisää tilanteita, joissa olen toiminut väärin. Ja nämä oikut kuulemma johtuvat siitä, että olen ollut etäinen, enkä rakasta, enkä välitä.
Todella helppo tilanne.
Jollain tasolla hän osaa ajatella, miltä minusta tuntuu.
Eilen hän myönsi olevansa "vaikeampi tapaus" kuin minä.
Annoin esimerkkejä riidoista ja tilanteista, joista
en tajunnut mitään. Mutta se tulkittiin vanhojen kaiveluksi.
Minä saan hänet kuulemma lukkoon. Eikä kenenkään seurustelukumppanin kanssa ole ennen ollut vastaavaa.
Tuntuu niin typerältä. Entisissä suhteissa olen suunnilleen aina tajunnut mistä riita johtuu. A.sta on seurannut B.
Tämä aamu alkoi sanoilla. No, tuu nyt sitten haukkumaan mua,
En lähtenyt rumbaan mukaan ollenkaan. Yritän pysyä vain rauhallisena.
Kiitos neuvoista tähän asti.
Kirjoitustesi perusteella kuulostaa siltä, että tyttöystävälläsi on huomattavia ongelmia luottamuksen ja itsetunnon kanssa. Se, että skitsahtelee toiselle mitättömyyksistä ja tekee olettamuksista totuuksia ja riidanaiheita, kertoo kypsymättömyydestä ja syyllistämisen halusta. Se, että alat muuttamaan omaa (ihan normaalilta kuulostavaa toimintaasi) ei ole kestävä ratkaisu. Saatat joutua hiljalleen hyvinkin ahtaalle suhteessanne.
Mustasukkaisuus ja omistus- ja kontrollinhalu ovat asioita, joista jokaisen tulisi pyrkiä eroon. Tämä edellyttää henkilökohtaista kypsymistä. Suhde voi perustua vain keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen, eikä näitä saavuteta kuin molempien aktiivisella yrittämisellä.
Älä suostu kaikkeen, älä suvaitse keskenkasvuista kiukuttelua. Aikuisten on voitava keskustella järkevästi myös tunteita nostattavista asioista. Myös ex:iin tulee pystyä suhtautumaan järkevästi. Pidä huoli itsestäsi ja siitä, että myös sinua kohdellaan kunnioittavasti.
Tsemppiä sinulle! Toivottavasti saatte asianne kuntoon.
Uskaltauduin vastaamaan, sillä minulla on aiemmista suhteista kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta..niin oikuttelijana kuin oikuttelun kohteenakin olosta.
Hienoa, ettet lähtenyt riitaan mukaan. Niin sitä pitää! =)
Mutta, kuten huomasit, kun toinen on suuttunut, vanhojen erimielisyyksien esiin tuominen ei kannata - se on silloin menneisyyden tonkimista, joka selvästikin ärsytti häntä lisää. Niistä kannattaa puhua silloin kun hän haluaa niistä puhua ja kun molemmat ovat rauhallisia.
Kokeile, että jos etäisyyden ottamisen sijaan ajattelekin, että tässä on tilaisuus päästä lähemmäksi. Ehkä sitä kumppanisi pelkääkin; että jos hän päästää sinut todella lähelle, niin loukkaat häntä aivan kuten aikaisemmat ovat loukanneet, kenties pahemminkin.
Teidän tilanteessanne menneisyydestä luopuminen olisi paras asia; kumpikin katsoisi vain iloisin mielin tulevaan ja unohtaisi kaiken, mitä aiemmin on tapahtunut. Mutta kokemukseni perusteella se ei onnistu välttämättä vielä.
Selvästikin rakastat kumppaniasi syvästi; muuten et olisi jaksanut näin pitkälle. Keskity siihen, että mitkä asiat toimivat kumppanisi kanssa, ajattele, että niitä upeita hetkiä tulee lisää koko ajan, joka päivä. Luulen, että alitajuisesti kumppanisi on varma, että sinäkin jätät hänet ja käyttäytyy toisin kuin todella haluaisi. Kokeile pysymällä avoimena hänen hyville puolilleen, tue häntä, rakasta häntä silloin kun hän vähiten sitä ansaitsee.
Niin kauan kun haluat olla hänen kanssaan, sano hänelle "minä rakastan sinua. minä rakastan sinua sellaisena kuin sinä olet."
Hui, tuntui aika "pelottavalta" lukea sun tekstejä, koska tunnistin melkein itseni kuvaillessasi naisystävääsi. Olen onneksi tiedostanut asian ja yritän muuttaa tapojani.Tästä olen myös kumppanini kanssa puhunut.Suoraan sanottuna en tiedä mistä huono itsetuntoni ja läheisriippuvuuteni ym. johtuvat ja sehän tässä eniten rasittaakin..Olen pistänyt mieheni tosi koville mm. hänen menneisyytensä kaivelulla ym..Yksi syy käytökselleni on todennäköisesti huono kokemus miehistä (siis ennen tätä nykyistäni)..Asiaa tulis niin paljon mutta aika ei nyt riitä kirjottaa..Tsemppiä sulle ja teille!
Ajattele nyt, hyva mies, sinulla on vain yksi elama!
Miksi ihmeessa sina liimaat itsesi seuralaiseen jonka seura saa sinut tuntemaan negatiivisuutta, ilkeytta ja pahaa oloa? Valtava osa ajastasi menee suoraan sioille negatiivisuuden myota, ahkeruus, luovuus ja kauneus katoavat elamastasi.
Anna tuon naisen aivan rauhassa poistua kuvioista ja valitse seuraa jossa todellakin viihdyt, joka tukee sinua ja jota sina voit tukea ja etta sita arvostetaan.
Sinulla EI tarvitse olla keta tahaansa naista.
Valitse hyvin huolellisesti kenen kanssa vietat aikaasi.