Sattuman kautta eksyin lukemaan kokemuksia/mietteitä/varoituksia suhteista ulkomaalaisen miehen kanssa. Jutuista jäi kerrassaan ahdistunut fiilis, näinköhän 90% suhteista on päättynyt kulttuurieroihin, uskontoeroihin, uskottomuuteen tai ties mihin. No, monihan kyllä eroaa koska suhde on yleensä riskialttiimpi kuin suhde kahden suomalaisen välillä.
Olisipa mukava vihdoinkin lukea onnistuneista moku-suhteista! Joten aloitanpa itse:
Olen ollut 6 vuotta turkkilaisen miehen kanssa ja olen onnellinen. Tapasimme tyypillisellä lomamatkalla ja olin aluksi todella epäileväinen suhteen onnistumisesta. Ystävien ja sukulaisten suunnalta sateli varoituksia ja huolta. Rakkaus kuitenkin voitti ja tein niinkuin sydämmessäni tuntui hyvältä, menimme naimisiin. Olemme asuneet nyt useita vuosia Suomessa onnellisesti. Suhteessa on tehty kompromisseja eikä aina ole helppoa ollut, oma asenne, tahto ja rakkaus on vienyt meitä eteenpäin.
Mieheni omaa "turkkilaisen" temperamentin, jossa on välillä sietämistä, itse kun olen rauhallinen. Mieheni on myös muslimi, josta hänen hyvät elämänarvonsa on peräisin, hän on luotettava eikä ole minua mitenkään alistanut. Mieheni on ahkera, eikä pienestä valita. Kunnioitan hänen sopeutumistaan Suomeen, alussa kun on joutunut tekemään kaikenlaista "hanttihommaa". Kotityöt ovat kyllä jääneet minun kontolleni, mutta kyllä hän on pyydettäessä niissä auttanut.
Lapsia meillä ei vielä ole ja olenkin jo etukäteen yrittänyt miettiä mitä kulttuurien yhteentörmäyksiä meille voisi lapsien myötä tulla ja kyllä tulevaisuus hieman pelottaakin.
Näiden kuuden vuoden aikana olen kuitenkin ollut onnellinen ja toivon että jatkossakin kunnioitamme toistemme kulttuuriperintöä ja että pystymme käymään läpi kriisit tulevaisuudessakin. Täytyy vain suhtautua avoimin mielin tulevaisuuteen ja tehdä niinkuin sydämessä oikealta tuntuu.
Olisipa mukava vihdoinkin lukea onnistuneista moku-suhteista! Joten aloitanpa itse:
Olen ollut 6 vuotta turkkilaisen miehen kanssa ja olen onnellinen. Tapasimme tyypillisellä lomamatkalla ja olin aluksi todella epäileväinen suhteen onnistumisesta. Ystävien ja sukulaisten suunnalta sateli varoituksia ja huolta. Rakkaus kuitenkin voitti ja tein niinkuin sydämmessäni tuntui hyvältä, menimme naimisiin. Olemme asuneet nyt useita vuosia Suomessa onnellisesti. Suhteessa on tehty kompromisseja eikä aina ole helppoa ollut, oma asenne, tahto ja rakkaus on vienyt meitä eteenpäin.
Mieheni omaa "turkkilaisen" temperamentin, jossa on välillä sietämistä, itse kun olen rauhallinen. Mieheni on myös muslimi, josta hänen hyvät elämänarvonsa on peräisin, hän on luotettava eikä ole minua mitenkään alistanut. Mieheni on ahkera, eikä pienestä valita. Kunnioitan hänen sopeutumistaan Suomeen, alussa kun on joutunut tekemään kaikenlaista "hanttihommaa". Kotityöt ovat kyllä jääneet minun kontolleni, mutta kyllä hän on pyydettäessä niissä auttanut.
Lapsia meillä ei vielä ole ja olenkin jo etukäteen yrittänyt miettiä mitä kulttuurien yhteentörmäyksiä meille voisi lapsien myötä tulla ja kyllä tulevaisuus hieman pelottaakin.
Näiden kuuden vuoden aikana olen kuitenkin ollut onnellinen ja toivon että jatkossakin kunnioitamme toistemme kulttuuriperintöä ja että pystymme käymään läpi kriisit tulevaisuudessakin. Täytyy vain suhtautua avoimin mielin tulevaisuuteen ja tehdä niinkuin sydämessä oikealta tuntuu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Edessä, jos pojan saatte.
Hei !
Oli hienoa lukea "kirjeesi."
Itse erosin viime vuonna suomalaisesta miehestä, jonka kanssa olimme melkein 10 vuotta naimisissa. Siitä liitosta meille tuli kaksi lasta. Exällä kuitenkin oli niin paljon koko tämän 10 vuoden aikana ongelmia mm.alkoholi ja mielenterveys, joten katsoin parhaakseni, että otan eron. Alkoi loppua kohden olemaan väkivaltainen ja yritti itsemurhaa. Nyt menin viime perjantaina afrikkalaisen miehen kanssa naimisiin, jonka jo tiesin ennen eroa exästä. Nyt elämäni on rauhoittunut ja kaiken ylimääräisen olen saanut hartioiltani pois. Se kaikki mikä oli edellisestä liitosta negatiivistä, niin en ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Lapseni ovat sopeutuneet uuteen elämään todella hyvin ja keskinäinen kanssakäyminen onnistuu meiltä kaikilta. Olemme onnellisesti yhdessä menneet päivä kerrallaan eteenpäin. Molemmat haluamme antaa toisillemme mahdollisuuden omien kulttuurien säilyttämiseen ja ei ole edes tarvinnut miettiä, etteikö tämä liitto onnistuisi. Yhteisiä lapsia emme ole ajatelleet, koska minun omat ovat jo sen verran isoja, että en ajatellut aloittaa alusta kaikkea sitä vaippa-tutteli rumpaa. Mutta lapset ovat ihania tottakai ja miksei sellaiset pienet nappisilmät :) Onnea sinulle elämässä eteenpäin ja kaikkea hyvää!