Hoitoon anopille

Onko muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Meillä on alle vuoden ikäinen vauva ja anoppikin ilmeisesti haluaisi häntä välillä hoitaa. Kuitenkin vauva on sen verran herkkä tapaus, että itseäni surkoaa jättää häntä muutamaksi tunniksi omalle äidillenikään. Tämä siksi, kun kerrankin vauva huusi pää punaisena paniikki-itkua, eikä hätään auttanut kuin äidin paikalletulo. Eli kipin kapin kotiin takaisin ja mummo avuttomana ja hämillään tapauksesta, kun ei pystynyt millään rauhoittaa vauvaa.
Entäs jos anopille (hyvin todennäköisesti) käy samoin? Vauva alkaa samanlaisen huudon ja anoppi on muutenkin helposti säikähtävä ja on itsekin sanonut olevansa epävarma. Ei tiedä vauvan tapoja yms. Kuitenkin haluaisi selvästi hoitaa.

Valitettavasti en pysty luottamaan kuin itseeni. Edes mies ei saa siltä tietyltä itkulta rauhoitettua, jos se kerran alkaa.

Tunnen hieman syyllisyyttä, kun en uskalla antaa vauvaa hoitoon. Anoppi todennäköisesti kärsii ja on loukkaantunut kun ei koskaan häntä pyydetä. Sen sijaan äitini on joitakin kertoja vauvaa hoitanut. Luonnollisesti olen läheisempi äitini kanssa ja uskallan papattaa ohjeita jos on aihetta. -Ja jotenkin luotan häneen enemmän.

Annanko vaan ajan kulua, että vauva vielä kasvaa ja kenties rauhoittuu paremmin? Vai olenko nyt itsekin liian herkkä?
61231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lapsesi ei kestä eroa sinusta. Ole onnellinen ja ole lapsesi tuki ja turva nyt, kun hän sinua niin tarvitsee.

Älä anna häntä minnekään hoitoon, mutta voithan sallia mummojen pukea ja syöttää häntä ja katsoa itse vieressä.
Se olisi ehkä lapsellekin hyväksi, huomata, että selviytyy muidenkin hoivissa.

Mutta lapsi on sinun vastuullasi. Osaako hän jäädä isän kanssa kahden?

Aloita opettelu siitä.

Minulla oli yksi tuon sorttinen lapsenlapsi. En voinut olla hänen kanssaan kuin pari-kolme tuntia, sitten jo alkoi kaipailla ilmiselvästi.
Äitinsä joutui juoksemaan hikipäässä asiansa, koska tiedettiin, että lapsen hermo menee ja huuto alkaa.
Äidin paikalla ollessa mummi kyllä kelpasi.

Tällaista aikaa kesti jonnekin 3-vuotiaaksi asti, sitten helpotti.

Yökylään ei kuitenkaan tullut ennen kuin 5-vuotiaana.

Äänestä

tunnen itse samoin. meillä on juuri vuoden täyttänyt tyttönen, appivanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. hän on tarjonnut hoitoapua ja joskus neiti on ollutkin hänen kanssaan. tosin vain lyhyitä aikoja, pisin aika taisi olla 3 tuntia. minulla on myös sellainen olo, että pitäisi viedä tyttöä sinne hoitoon, ja itse pääsisi vaikka johonkin tuulettumaan, mutta kun joku pistää vastaan! olen ajatellut sitten, että kuuntelen sydäntäni, jos kerran pahalta tuntuu, niin en sitten tee mitään, mitä ei ole pakko. tosin on muutenkin anopin kanssa ollut erimielisyyksiä, ja täytyy tunnustaa, että en vain pidä hänestä. siitä ei ole kysymys, ettenkö häneen luottaisi. varmasti hoitaisi tyttöä enemmän kuin hyvin. omalle äidille kyllä mielellään annan tytön, vaikka sielläkään ei ole paljon ollut, johtuen välimatkasta. jospa sitä sitten kun tyttö on isompi, niin veisi enemmän...mutta minä haluan hoitaa lapseni itse ja parin tunnin ero tuntuu jo aivan kamalalta..

Äänestä

Väkisin ei lasta kannata jättää, mutta tutustuminen muihin ihmisiin turvallisessa tilanteessa on tärkeää, jotta lapsi oppii luottamaan muihinkin kuin äitiin. Lapsi myös vaistoaa herkästi äidin epävarmuuden näissä hoitoon jättämistilanteissa.

Harjoitelkaa ensin isän ja sitten isoäitien kanssa tilanteita, joissa viivyt poissa ihan lyhyitä aikoja, vaikkapa vain käväiset ulkona. Et lähde salaa, mutta et tee siitä isoa numeroakaan, ja palaat ennen kuin lapsi ehtii kaivata.

Omalla lapsenlapsellani kesti äitiriippuvuus pitkään, sillä mm. äidin työaika oli epäsäännöllistä, ja lapsi alkoi "pitää kiinni" äidistä, kun tämä aina "karkasi" vaikkapa vain vessaan ym.

Älä siis jätä lasta anopille vielä, mutta kerro hänelle lapsen herkkyydestä ja pyydä osallistumaan noihin pikku "harjoituksiin" ja hoitamaan lasta sinun ollessasi lähettyvillä. Lapsi seuraa tarkkaan sinun suhtautumistasi sijaishoitajaan, sen mukaan hän tekee johtopäätöksiä omasta luottamuksestaan.
Vähän isompana lapsi pärjää kyllä tuttujen hoidossa, jos äiti-suhde on vakaa.

Äänestä

Minun vauvani alkoi ns. vierastaa jo reilun 3 kk:n iässä. Eli juuri kun oli anoppi ollut meillä 1h ajan vauvaa hoitamassa, niin huutoa vaan. Vauva pärjäsi kyllä jo silloin isän kanssa ja osasi juoda maitoa pullosta, vaikka minä imetin vielä täysipäiväisesti.

No sitten 4kk:n iässä yritin vähän pidempää aikaa 1h-3h-5h appivanhempien luona antaa olla hoidossa. Appivanhemmat halusivat hoitaa kotonaan. Lapsi oli kuitenkin huutanut tosi paljon. Ja sitten alkoi jotenkin pelkäämään heidän kotiaan, luuli varmaan jos taas jätetään sinne ilman äitiä.

Päätinkin pitää pitkän paussin hoitoonviennissä, vaikka appivanhemmat olisivatkin halunneet hoitaa. Appivanhempia kyllä tavattiin joka vkl tai joka toinen vkl. Lapsi huusi heille edelleen ajoittain, välillä tyytyi hetkeksi. Lapsi kuitenkin sitten saattoi olla hyvinkin hymyilevä muissa kyläpaikoissa eikä kauheasti vierastanutkaan enää.

Sitten 8kk:n iässä lapsi oli anoppilassa hoidossa, ja sillä kertaa mennyt jo suht hyvin. Ja 8,5kk:n iässä anoppi hoiti meillä kotona 7h ja nyt kuulemma olivat sitten jo kavereita, hymyilyä, naurua jne.

Et kertonut lapsesi ikää, mutta neuvoisin näin:
Totuta lapsi ensin isään, että pärjää yksin isän kanssa.
Vierailkaa anoppilassa/anna hänen vierailla teillä, niin tulee tutuksi sitä kautta.
Jätä jossain vaiheessa vauva kotiinne anopin kanssa hetkeksi (vie roskia, käy kaupassa, jne.) Kyllä se lähtee siitä sujumaan.
Vauvalle ei saa koskaa sitten vanhempanakaan sanoa että käy vessassa ja sitten karkaakin muualle. Vaan jo esim. 6kk:n lapselle niin, että on mummon sylissä ja katselee kun vilkutat ja lähdet ulos ovesta vauvan nähden.

Jos imetät vielä, niin se on yksi suuri "syy" siihen, miksi vauvasi esim. lohduttautuu vain sinulle. Toinen on tietenkin se, että sinä hoidat vauvaa pääasiassa (jos miehesi on töissä).
Vauva myöskin elää äidin kautta eli siis tarkoittaa sitä, että vauva on olemassa silloin kun sinäkin. Kun sinä et ole paikalla, vauvalla saattaa olla paha tunne. Noin 8kk:n iässä vauva tajuaa olevansa oma yksilö ja silloin alkaa pärjätä jo hyvin muittenkin tuttujen henkilöiden kanssa. Poikkeuksia tietenkin on.

Mutta meillä kävi niin, ja meillä oli poikkeuksellisen huutava juuri appivanhemmille. Muillekin henkilöille ajoitain huusi, oli siis tavallaan valikoivasti vierastava. Itse kyllä ajettelen kyllä niin, että tavallaan vauvalla oli jotain "muistikuvia" anopista ja apesta kun oli ollut heillä hoidossa ja vaan huutanut. Eli jotenkin yhdistänyt pahan mielen ja appivanhemmat ja tämän vuoksi sitten huusi. Eli heidän suhteen kannalta ei ehkä olisi kannattanut yrittää sitä hoitoa kun oli vain huutamista. Mutta nyt onneksi näyttää paremmalta.

Äänestä

joka huutaa tauotta pää punaisena, laittaisin kädet kyynärpäitä myöden ristiin kiitollisuudesta mikäli saisin sen sysättyä jonkun toisen kontolle edes muutamaksi tunniksi!!!

Äänestä
  • Sehä se pointti tuossa juuri olikin, että vieraammilla hoitajilla itkee, ei äidillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eipysty.. kirjoitti:

Onko muilla ollut vastaavaa tilannetta?

Meillä on alle vuoden ikäinen vauva ja anoppikin ilmeisesti haluaisi häntä välillä hoitaa. Kuitenkin vauva on sen verran herkkä tapaus, että itseäni surkoaa jättää häntä muutamaksi tunniksi omalle äidillenikään. Tämä siksi, kun kerrankin vauva huusi pää punaisena paniikki-itkua, eikä hätään auttanut kuin äidin paikalletulo. Eli kipin kapin kotiin takaisin ja mummo avuttomana ja hämillään tapauksesta, kun ei pystynyt millään rauhoittaa vauvaa.
Entäs jos anopille (hyvin todennäköisesti) käy samoin? Vauva alkaa samanlaisen huudon ja anoppi on muutenkin helposti säikähtävä ja on itsekin sanonut olevansa epävarma. Ei tiedä vauvan tapoja yms. Kuitenkin haluaisi selvästi hoitaa.

Valitettavasti en pysty luottamaan kuin itseeni. Edes mies ei saa siltä tietyltä itkulta rauhoitettua, jos se kerran alkaa.

Tunnen hieman syyllisyyttä, kun en uskalla antaa vauvaa hoitoon. Anoppi todennäköisesti kärsii ja on loukkaantunut kun ei koskaan häntä pyydetä. Sen sijaan äitini on joitakin kertoja vauvaa hoitanut. Luonnollisesti olen läheisempi äitini kanssa ja uskallan papattaa ohjeita jos on aihetta. -Ja jotenkin luotan häneen enemmän.

Annanko vaan ajan kulua, että vauva vielä kasvaa ja kenties rauhoittuu paremmin? Vai olenko nyt itsekin liian herkkä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu