kuka jaksaa

Mitä ihmeen "pettämistä" se naiminen nyt on?
Kehitetään esteitä normaalille tarpeelle.
Vieras piristää, ei voi mitään.
Baaritiskillä ymmärrän ja ymmärrän vaikka sarjamurhaajaa jos sillä on p***u.
Tärkeintä on saada siitin sisään.
Muu on retoriikkaa.
Nykyään olen tullut laiskemmaksi ja käytän maksullisia.
2474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihmiset, joille toiset ihmiset eivät juuri merkitse sen kummempaa, ei seksi ole pettämistä.

Ihmisellä periaatteessa on aina tunteita. Jos tunteita ei näytetä muuten (koskee varsinkin miehiä), niin seksin kautta tunteet projisoidaan muihin.

Eli jos sinulla menee suhteessa huonosti, et osaa käsitellä sitä muuten, vaan seksillä tuot tunteesi ulos eli toteutat itseäsi.

Jos ajatus on se, että parisuhteessa seksin harrastaminen muiden kanssa ei ole pettämistä, mielestäni tämä pettäjä elää valheellisessa maailmassa, jossa hän on työntänyt omat tunteensa sisäänsä. Hän ei siis uskalla tuntea.

Tai toisaalta tuo seksin harrastaminen toisten kanssa voi olla keino alistaa parisuhteen toista osapuolta. Henkistä alistamista siis.

Ja ihmisellä jolla ei elämässä muu merkitse kuin seksi (kirjoittaja: sarjamurhaajakin muuttuu pelkäksi emättimeksi), on aika pahoja vääristymiä päässään.

Äänestä

meillä kuitenkin on, että naiminen on pettämistä. Henkisesti meillä ei voi pettää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aina selittää kirjoitti:

Mitä ihmeen "pettämistä" se naiminen nyt on?
Kehitetään esteitä normaalille tarpeelle.
Vieras piristää, ei voi mitään.
Baaritiskillä ymmärrän ja ymmärrän vaikka sarjamurhaajaa jos sillä on p***u.
Tärkeintä on saada siitin sisään.
Muu on retoriikkaa.
Nykyään olen tullut laiskemmaksi ja käytän maksullisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu