Siis..Meillä asumusero menossa,nyt n 3kk takana..Miehellä oli/on toinen nainen..Aluksi olin aivan hajalla,itkin ja olin valmis antamaan anteeksi kuhan en vaan jäisi yksin=( Kokoajan olemme olleet paljon tekemisissä,lasten takia ja myös kahdestaan.Mies on minulle hellä,huomaavainen,sanoo että olen hänen elämänsä nainen,että hän on nyt vaan "eksyksissä",että minun kannattaisi odottaa..Aluksi uskoin kaiken,halusin uskoa.Tavallaan uskon edelleen,mutta en enää tiedä/usko että hän jättäisi tämän toisen naisen..Haluaisi pitää molemmat..No,nyt olen laittanut kovan kovaa vastaan ja sanoin että on paras erota,etten suostu hänta jakamaan ja minua on satutettu liikaa.En siis haluaisi erota,mutta en näe muuta vaihtoehtoa enää..=(Mies alkoi puhua että on surullista että menettäisimme kaiken tärkeän minkä eteen olemme tehneet töitä,mutta hän ei nyt taida käsittää että hänhän se alunperin lähti(oli meillä kriisi,mutta onko toinen nainen ratkaisu siihen?!)ja satutti minua ja lapsia helvetin paljon..En tiedä mitä ajatella,osa minusta haluaisi hänet vieläkin takaisin,osa taas haluaisi haistattaa pitkät..Hän on muilta ominaisuuksiltaan täydellinen,siis minun unelmani,mutta en tiedä..
kannattaako
odottaa?
91631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muuta en osaa tuohon vastata muuta kuin että miehesi on ITSEKÄS,hän ajattelee vain mikä olisi HÄNELLE parasta....Oletko ansainnut tuollaista kohtelua?
Mieti tarkkaan mitä sinä itse olet valmis sietämään ja punnitse ne puolet, jota tuollaisen tapahtuman jälkeisessä suhteessa on odotettavissa. Pystytkö hautaamaan miehesi tekemisen pois mielestäsi, pystytkö luottamaan ja hyväksymään mahdollisen uuden pettämisen? Älä lähde ajatusissasi siitä mitä miehesi sanoo, tekee tai tahtoo. Se on hänen asiansa ja ongelmansa. Tässä päätät nyt sinä omasta puolestasi suhteestanne. Lapsistanne päätätte sitten yhdessä kävi niin taikka näin. Toivottavasi pääset sopuun ja ratkaisuun itsesi kanssa.
Rakastetusta irrottautuminen vie aikansa, mutta ehkä olisi parempi aloittaa se prosessi nyt kun tianne on päällä kuin vasta sitten mahdollisen seuraavan petoksen yhteydessä, tai sitä seuraavan tai...
Samoja asioita minäkin mietin mielessäni monta kuukautta. Mies oli/on edelleen hyvin rakas vaikka toisen naisen takia meille tuli ero. Vielä kuukausi sitten olisin ottanut miehen riemumielin takaisin ja jatkanut elämää yhdessä. Mutta nyt kun olemme asuneet erillaan niin olen miettinyt asiaa aivan eri kannalta. Enkä todellakaan olisi heti valmis jatkamaan elämää miehen kanssa vaikka hän ilmoittaisi että suhde on loppunut.
Nyt opettelen tuntemaan itseni entistä paremmin ja ehkä kenties samalla opin tuntemaan miestänikin. Samaa itsetutkiskelua toivon miehenkin tekevän omalla tahollaan. Asutaan erillään ja eletään kumpikin omaa elämää. Jos rakkautta riittää ja molemmat haluavat jatkaa yhdessä, niin sekin on mahdollista. Mutta yhtä mahdollista on se, että eroamme lopullisesti ja molemmat jatkavat elämäänsä erillään. Sillä jos me palaamme yhteen, niin aloitamme uuden suhteen puhtaalta pöydältä. Entiset asiat on käytävä perusteellisesti läpi ja meidän molempien sitouduttava siihen, että tämä liitto onnistuu. Ja tällä hetkellä en ole varma haluanko sitä. Pystynkö luottamaan mieheen ja löydänkö sen hehkuvan rakkauden tunteen joka ennen toista naista miestä kohtaan tunsin? Vaikeita asioita joihin mietin vastausta ajan kanssa, ihan rauhassa.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa hyvin paljon samoilla linjoilla. Erosimme mieheni kanssa kolme kuukautta sitten. Harkinta-ajan asuimme yhdessä. Miehellä on ns. toinen nainen vai liekö vasta pelkkä ihastus, sillä tämän toinen on myös tahoillaan varattu. Joka tapauksessa mies halusi eron ja neuvottelun varaa siinä ei tuntunut olevan. Yhdessä asuminen oli henkisesti jollain rankkaa, teki todella kipeää seurata miehen touhuja vaikka seurustelu tämän toisen naisen ei ollutkaan kovin avointa. Tunne, että olen menettänyt minulle rakkaan ihmisen rakkauden oli kyllä musertava. Erosimme ihan kohtuullisen "sovussa". Ikävä on tietenkin ollut ihan hirveä. Alkuun ja joskus vieläkin minä ajattelen, että mies tulee järkiinsä ja huomaa, kuinka paljon minä häntä rakastan ja mitä kaikkea hän on heittämässä hukkaan hetken mielijohteesta. Minusta tuntui ja edelleen tuntuu, (kuten alkuperäisen kirjoittajan mieskin oli sanonut,) että mieheni on eksyksissä. Nyt kuitenkin, kun shokki alkaa hellittää, olen alkanut ajattelemaan, että voisimmeko me oikeasti jatkaa suhdettamme tästä tilanteesta ja vastaus on EI. Luottamus on mennyt ja sen takaisin saaminen olisi varmasti vaikeaa. Alkuun tuntui, että olisi halunnut pitää yhteyttä useamminkin, mutta kuitenkin on parempi, että irroitaudumme toisistamme ja elämme omaa elämää. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulevaisuudessa vanha suola alkaa janottamaan ja ehkä sitten suhteemme voisikin jatkua ikäänkuin uudelta pohjalta. Ennen sitä kuitenkin miehen on käytävä läpi neljänkympin kriisinsä, elettävä elämätön nuoruutensa (niinkuin hän itse sanoi) ja laskettava "kosket läpi". Minä en suinkaan aio jäädä sitä päivää odottamalla odottamaan vaan aion jatkaa edelleen yksinelämisen opettelua, en aio enkä toivo, että uutta miestä löytäisin ennenkuin olen sinut itseni kanssa. Yritän jatkaa elämääni eteenpäin omilla jaloillani seisten. Maintsemasi itsetutkiskelu on erittäin terveellistä! Se tekee joskus kipeääkin, kun on oikein rehellinen itselleen, mutta kyllä siitä kasvun siemenet löytyy.
Onhan niitä tapauksia kirjoissa ja televisiossakin keskusteluohjelmissa, missä pariskunnan suhde on selvinyt ns. kolmannesta pyörästä. Se on ollut vaan yksi kriisi parisuhteessa. Eikä varmasti helpoimmasta päästä. Viisas harkinta on varmasti paikallaan ennenkuin tekee mitään päätöksiä, mutta kynnysmattona ei kannata olla.
Olet joutunut kauniiden puheiden loukkuun. Yksikään mies ei ole tuolla tavalla eksyksissä.
Kyse on yksinkertaisesti 'epäonnistumisen tapahtuessa paluupaikan varmistamisesta'. "Miehesi" on jo ajat sitten irtaantunut sinusta henkisesti. Ota totuus totuutena.
Miehenä minua huvittaa naisten liiallinen itseluottamus. Ei ole olemassa naista, joka saisi 'pään pyörälle' ellei mies halua asian niin olevan. Ensin on valmius ja sitten se 'pyörittäjä' löytyy. Taitaa se olla myös naisilla sama juttu.
Ainoa todellinen vaihtoehtosi on ero.
Onnellisen liiton rakkaus ei noin vain häviä. Sellaisen liiton rakkaus ja usko toiseen on niin vahva ettei siihen kukaan yllättäen luikertele rikkomaan yhtään mitään.
Tiedän, kun oma liittoni ei ollut tarpeeksi vahva ja mies "vietiin" ; ) - ei sellaista ihmistä olekaan, joka noin vain purjehtii toisen liittoon, ottaa ja vie... tahtoa tapahtuvaan on molemmissa
Tsemppiä, eron jälkeenkin on elämää! Hyvää sellaista!
päätin erota eli olen laittanut erohakemuksen ensimmäisen vaiheen vireille.
Kuinka ollakaan. Mieheni kommentoi juuri samoin kuin sinun eli "Mies alkoi puhua että on surullista että menettäisimme kaiken tärkeän minkä eteen olemme tehneet töitä". Kuitenkin tiedän juuri kuin sanoit, että hän minut jätti, enkä minä. Hän jopa väitti, että minä hylkäsin hänet ja rikoin perheemme lähtiesssäni pois kotoa.
Hän se petti vuosia ensin vieraiden kanssa uskomatta pyyntöjäni ja toiveitani. Hän ei aikonutkaan, eikä vieläkään aio muuttaa tyyliään, vain haluaa minut takaisin "kodinpyörittäjäksi", johon nyt joutui lähdettyäni. Tein nimittäin siihen asti kaikki yksin ja hoidin lapset yksin hänen reissatessaan naisissaan viikolla työn lomassa ja viikonloppuisin vapaalla.
Annoin hänelle monesti anteeksi ja uskoin kaiken, kuten ehkä sinä nyt. En enää. Ei se siitä miksikään muutu. Menee hetki ja toinen ja taas hän pettää vain fiksumpana, ettet heti saa tietää.
Suosittelen suunnittelemaan uutta elämää ilman häntä. Saat vain lisää pahaaoloa ja jopa voit menettää terveytesi, kuten minulle meinasi käydä mieheni toistuvien pettämisien vuoksi, koska rakastin ja ehkä silti rakastan häntä vieläkin. Kuitenkin elämä ilman häntä on helpompaa, kuin hänen kanssaan.
Miehellä palajstui toinen suhde kesällä, ei lopettanut tapailuaan, MINÄ hain eroa syyskuussa, ei lopettanut toisen tapailuaan, ei ollut mihinkään muuttamassa. Joulukuussa pakotin muuttamaan ja sillä tiellä ollaan. Pitkään olin kuin sinä, uskoin, että kyllä meillä on 'se jokin', joka palauttaa meidät yhteen, kunhan saadaan aikaa. Enää ei tunnu siltä (noh, pitä myöntä, että ehkä noin kerran kuukaudessa sitäkin vaihtoehtoa vielä miettii). I-vaihe on päättynyt, annoin miehelle valmiin kuoren postimerkkeineen ja sen kaavakkeen, että hae sinä sitä lopullista eroa, kun kerran valitsin sen tien toisen kanssa. Eipä ole tullut tietoa II-vaiheen hakemisesta vieläkään.
Anna mennä aikaa, äläkä kiusa itseäsi kuvittelemalla, että muuta tästä tulisi. Et sinä häntä loppupeleissä haluaisikaan takaisin, kun olet omillesi päässyt. Se toinen ja kaikki kummittelee aina taustalla.
Kyllä minä olen edellenkin hyvin surullinen, että tämä meidän 18 vuotta päättyi näin kurjalla tavalla. Mutta sellaista elämä on, ei aina niin reilulta tuntuvaa, mutta elämää.
Ei kannata jäädä odottamaan, että eksynyt löytää takaisin. Jotakin on "hajonnut" lopullisesti nyt, mutta kun elät omaa elämääsi ja toinen tahollaan eihän sitä koskaan tiedä jos tuleekin tilanne että halutaankin olla yhdessä.