olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein neljä vuotta, tosin olimme vuoden tauolla jonka jälkeen palasimme viime syksynä jostain ihmeen syystä takaisin yhteen. tämä "uusi suhde" on ollut pelkkää ylä ja alamäkeä, niinkuin se oli silloin ennenkin.. välitän tästä ihmisestä kuitenkin yli kaiken, mutta mielestäni olen tehnyt suhteemme eteen huomattavasti enemmän töitä kuin toinen. jotenkin tuntuu, että jokaisen riidan yhteydessä minä olen se syypää ja mies saa käännettyä ihme asiat kohdistumaan minuun, vaikka itse olisikin ollut ns.syyllinen. silti suhteen päättyminen pelottaa, tulee ihme tunteita yksin jäämisestä jne. mutta olen yrittänyt niin monta kertaa parantaa asioita, muuttaa jopa itseäni ja nyt tuntuu että ei ole enää mitään keinoja mitä tehdä. itsetuntoni on samalla romuttunut jatkuvista syyttelyistä ja riidoista.. ei tiedä mitä tehdä. meillä on kuitenkin pitkä yhteinen historia ja hyvät hetket ovat olleet todella ihania, mutta silti en pysty unohtamaan kaikkea sitä, minkä vuoksi itsensä on niin monesti illalla uneen itkenyt.
mitä ihmettä tehdä?
wind.
61492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mieti ennen kuin jätät. Sä olet juuri sellainen jota kukaan muu ei halua. Olet yksin aina, jos jätä. Aina.
kun toisella on muutenkin kurjaa!!
Miehillä ja naisilla on joskus erilainen tapa kommunikoida ja yksilöillä. Logiikkakin voi olla toinen.
Miehet ovat herkkiä ja vääriä käsityksiä tulee lisäksi.
Vastuu sysätään yleensä naiselle ja naisen pitäisi olla joku ihanne malli kotona ... heh. Prinssi rohkea ... eikun siis prinsessa rohkea.
"Poikaystävä" voi olla lapsellinen lisäksi tai siis joku mieskin.
Älä ota itseesi sanoja joita tiedät ettei ole totta edes, älä ala riidellä liikoja varsinkin jos toinen harjoittaisi henkistä väkivaltaa vaan lisää. Luultavasti miehen mielestä voi olla joku brobleema ja odottaa sinun korjaavan kaiken... pettyy kun ei niin olekaan ??? Arvailuja
Parisuhdeneuvojaa ? Tai kysyt mikä on vikana kulloinkin. Ja sitten koitat saada kompromissia tai ymmärrystä tai jotain ...
Kaikki tapaamani miehet ovat tuollaisia olleet ... onkohan normaaleja puhuvia ollenkaan :)
Pääasia on että sulla on hyvä olla, älä itke tollaisen takia (tai no itkenhän mäkin ennenkuin tokenen) ja itsetutkiskelua olen minäkin nämä vuodet miesten takia harrastanut ... plaah
Ota joskus huumoria ja positiivista otetta ... ei liian vakavaa olis
Ei sun ole pakko kestää toisen nalkutusta. Voi poistua uloskin. Ja agrressioita (fyysinen, henkinen) ei tarvii katsella lainkaan jos pahaksi menisi.
Nuo oli vaan arvailuja siis. Jospa teillä on vaan kommunikaatiossa erilaisuutta ja tulee eri käsityksiä... Ja on eri kokemusmaailma ja mies odottaa jotain ... eri odotukset.
Tai sit en tie mikä miehel on.
Mulla oli aivan samanlainen tilanne, suhteemme oli huopaamista ja soutamista, ensimmäiset paskat asiat teki mies. Käytti alkoholia paljon, kävi "miesten reissuilla", joihin ei ollut asiaa yms. Jäin niin yksin. Jossain vaiheesa jätin hänet, mutta pari vuotta hengattiin enemmän ja vähemmän (varsinkin öisin) yhdessä. Löysin itsestäni juuri noita läheisriippuvaisuuden piirteitä. Ei halua olla yksin.
Loppupeleissä kuka haluaa olla yksin? Vuosien suhteen jälkeen on hyvin vaikeaa kuvitella olevansa yksin, tekevänsä yhtään mitään ilman toista. Tulee kamalia syyllisyydentuntoja siitä, että vaatii itsellensä mieheltä asioita, mitä hän ei tule sinulle koskaan antamaan.
Aika kuultaa muistot ja ne huonot asiat eittämättä unohtuu, eron jälkeen muistelee ja ikävöi hienoja hetkiä yhdessä. Ja niitä alkaa kaipaamaan, varsinki yön yksinäisinä tunteina. Ei enää muista, kuinka kurjaa siinä suhteessa sitte OIKEASTI olikaan.
Älä jää huonoon suhteeseen roikkumaan! Itse olen sen virheen tehnyt, kunnes viimeisen kerran kokeiltiin yhdessä oloa, haaveiltiin omasta kodista ja perheestä. Mutta ne eivät toteutuneet ja kauheassa eroahdistuksessa on vaikia avata silmiään uusille tuulille. Mutta ihminen selviytyy, koska luonto sen niin määrää. Jossain on sellainen unelmiesi prinssi, joka vie sut taivaisiin, sun tarvimatta uhrata elämästäsi mitään. :)
kyllä asioilla kuitenkin tapana järjestyä suuntaan tai toiseen. mutta luultavasti meidän yhteinen tie on päättynyt nyt viimeisen kerran tähän. ei vaan yksinkertaisesti ole enää mielenkiintoa yrittää korjata asioita,kun joka kerta tulee pettymään. välillä tuntuu kuin olisi elänyt narsistin kanssa, toinen ei vain huomaa omia virheitään, tai jos huomaa, niin ei ainakaan yritä edes tehdä niiden eteen mitään..
vaikka yhdessä olo useimmiten meillä onkin ollut aivan ihanaa, niin huonot hetket ovat kuitenkin satuttaneet niin paljon, ettei niitä noin vain unohdeta. pahinta tässä on ehkä ollut se, että olen itse kokoajan yrittänyt todistaa itselleni että kaikki kääntyy vielä hyvin. en kuitenkaan ole mikään luovuttaja, ja poikaystäväni on ollut minulle kuitenkin kaikki kaikessa..
mutta meille molemmille on kuitenkin parempi näin, vaikka nyt sattuukin :(