kertokaas

EI tosiaan kannata pettää. Minä petin yhden espoolaisen lutkan kanssa (juoppo), mut sitä ei ihan aluks huomaa, sit vasta ku se ottaa, alkaa nähdä et jotai on. Puoli vuotta harrastettiin ja pysy salas, sit repes, kun menin tammikuussa hakemaan kivaa.

Arvatkaa mitä! Se oli tullu vahingossa raskaaks mun entiselle tuttavalle ja mä menin sinne kylään syksyllä. Kyllä v...tti kun se ukko oli siellä ja mä menin p...ua hakemaan salaa omalta vaimolta.

Se on 32 ja mä 23. Se jotenki vain kiihotti mua vaikka sillä on ainaki 3 pentuaki jo joiltai miehilt.

Ei ollut sen arvoista vaikka luulinkin tavanneeni elämäni naisen. Huumaannuin, rakastuin, alkoholilla osuutta myös. Petyin itseeni kun olin langennut vaikka olin aina ajatellut etten sitä tekisi jos olisin jonkun kanssa.

Ei kumppani jättänyt vaan itse jätin koska huomasin samalla miten tyhjää silloinen suhde oli ja sehän se kai taustalla uskottomuuteen vaikutti....

Kysyit kyllä tai ei -vastausta sellaiseen kysymykseen, johon ei voi ihan noin yksiselitteisesti vastata. Uskollisuus/uskottomuus nyt ihan ensiksi on ihmisten itselleen tekemä moraalinen rakennelma. Koska ihmiset ovat erilaisia, myös ihmisten moraali tämän(kin) asian suhteen on erilainen. Saat erilaisuudesta helposti käsityksen kollaamalla lävitse vaikkapa tätä keskustelupalstaa.

Olenko ollut uskoton? Kyllä. Oliko se sen arvoista? Kyllä oli. Jättikö kumppani? Ei jättänyt, mutta itse olin hyvin vakavissani lähtemässä suhteesta. Aina kannattaa muistaa että uskottomuus ei ole syy vaan seuraus, jos uskottomuutta halutaan ajatella jonkinlaisen länsimaisen standardimallin mukaisesti. Miksikö olin uskoton? Tähän oli moniakin syitä. Ikä oli sopivan otollinen, sattui osumaan kohdalle ikäkausikriisi (ja on muuten vieläkin ja eikun pahenee). Toinen syy oli puhdas sattuma. Elämä osaa joskus leikitellä aika pirullisesti ja jos yhtäkkiä elämääsi pomppaa täysin yllättäin ensirakkautesi vuosien takaa ja juttu on jäänyt silloin kesken, niin ihme on jos jotain ei tapahdu. Kolmantena syynä voisi mainita yleisen tylsistymisen. Parisuhde on ollut ihan ok, mutta jokin kipinä puuttuu. Ihan mukavaa on kaikin puolin, mutta siltikin jossakin alitajunnassa riivaa tunne, että jotain puuttuu.

Nämä syyt kun sattuvat kohdakkoin ajallisesti, niin siinä tahtovat moraaliset pohdiskelut jäädä taka-alalle. Siksi toisekseen, jokaisen pitää olla sen verran terveesti itsekäs, että miettii mitä itse haluaa tehdä. On hyvin helppoa olla toiselle mieliksi ja ikään kuin uhrata oma elämänsä, esimerkiksi olemalla vähän turhan paljon mieliksi ym. ym. Aika monessa parisuhteessa tahtoo käydä vähän tähän tyyliin ja yhtäkkiä huomaakin, että kaikki ne "omat jutut" on kadonneet jonnekin, ystävät mukaan lukien.

Kun tämän kehityksen huomaa, niin alkaa (yleensä) kapina. Uskottomuus, jos tätä termiä halutaan välttämättä käyttää, on osa tätä kapinaa. Kaiken edellä ollen valossa voidaan ihan perustellusti väittää, että uskottomuus ei sinänsä ole syy vaan useimmiten seuraus jostakin muusta ongelmasta.