jokainen

lopulta kantaa itse vastuun teoistaan ja ei se kuulu muille.
Melkein v-ttaa se ihminen joka nimettömänä ilmotti nyt jo ex-miehen uskottomuude,sai pahaa vaan aikaan.
Lopettakaa toisten ihmisten holhoaminen,ei kuulu kellekkään.
2429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

järkevä, normaali tälläkin palstalla.
No, onhan niitä jokunen ollut ennenkin, liian harvoin vain.
"Leben und leben lassen"

Äänestä

Itse olen tyytyväinen, että yhdellä tuttavallani oli rohkeutta kertoa mieheni puuhista minulle. Mieheni pettämistä ei varmaan kovin moni tiennyt, kakkonen asui eri kaupungissa eivätkä he kovin usein tapailleet. Koska Suomi on pieni maa, sattui kuitenkin niin, että useampikin tuttavani näki nämä entiset koulukaverit ravintolassa yhdessä. Yksi tuttavista sitten kertoi sopivassa asiayhteydessä nähneensä nämä kaksi tanssimassa ja kysyi muina naisina, tunnenko ko. naisen. Kommentoidessani miehelleni hänen tanssipartneriaan, arvasin heti hänen ilmeestään, että kyseessä taitaa olla enemmänkin kuin yhteinen tanssahtelu. Onneksi oli yksi, joka uskalsi kertoa!

Tuttavani ei siis kertonut, että mieheni pettää minua. Tosiasiassa kuka tahansa ulkopuolinen näkee kahdesta ihmisestä, onko kyseessä pelkkä satunnainen tapaaminen esimerkiksi kaljalasin ääressä vai onko kyseessä jotain enemmänkin. Koska aviopuolison uskottomuudesta kuuleminen on jo aikamoinen shokki, en suosittelisi kenenkään kertovan toiselle "miehesi pettää sinua". Edes pettäjälle ei voi väittää, että tietää hänen pettävän, jos ei siitä ole ihan oikeasti todisteita. Kannattaa kertoa vain tosiasiat ja harvapa toisten sänkypuuhia on päässyt näkemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petetty ja eronnut kirjoitti:

lopulta kantaa itse vastuun teoistaan ja ei se kuulu muille.
Melkein v-ttaa se ihminen joka nimettömänä ilmotti nyt jo ex-miehen uskottomuude,sai pahaa vaan aikaan.
Lopettakaa toisten ihmisten holhoaminen,ei kuulu kellekkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu